Kun täällä on näitä abortin vastustajia ja he haukkuvat abortintekijät tappajiksi niin missäs on "syntymättömän lapsen" isän osuus? Tein maanantaina abortin lääkkeellisesti ja huomenna se on ohi mutta päätökseeni vaikutti hirveän paljon mitä alkion isä sanoo myös. Myös miesten on pidettävä ehkäsystä huolta niinkuin naistenkin. Nainen ei tule yksin raskaaksi. Vaikka sikiö kehittyy naisen kohdussa on siihen silti tarvittu miestä. Minun tapauksessa oli kaksi päättäjää abortista ja lopputulos tämä. Ja varmasti pohdin miten voisin mahdollisesti antaa lapselle hyvät olosuhteet kasvamiselle ja että olisiko mahdollisuus pitää se yksin. Mutta miehilläkin on sanavaltaa. Minun tapauksessa yhtä paljon kuin minulla.
MUTTA ENTÄS MIEHET!!!
niimpäkainiin
22466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
lapsen kohtalo on kuitenkin naisen vastuulla. Lukuunottamatta tietysti niitä aivopesutätien aborttiin pakottamia tyttöparkoja.. Naisen on tarvittaessa laitettava lapsen etu (joka ei ole väkivaltainen kuolema!) miehenkin vaatimusten ja mahdollisen kiristyksen edelle, ei sitä valinnan aiheuttamaa syyllisyyttä voi toisten harteille kaataa. Nainen on se joka tappamispäätöksen lopulta on tehnyt, ei kukaan muu.
Juu aikusten oikeesti homma on valitettavasti näin. Myös ihan perhe-elämässäkin, yleensä päävastuu lapsien hoidosta ja muusta kaatuu naisen harteille. Johtuu varmaan biologisista lähtökohdista, mies on syntynyt siittämään ja valloittamaan, nainen huolehtimaan jälkikasvusta.. Vaikea noita vastaan on tänä päivänäkään taistella..
Joten kyllä naisen kuuluu itse se päätös lapsensa hoidosta tehdä, biologisessa mielessä mies on jo osansa tehnyt;D
Minä tulen ainakin vaatimaan tulevaisuudessa kun teen lapsia, miehen ihan yhtälailla hoitamaan lapsia ja osallistumaan kotihommiin kuin minä itse. Minun siskolla on kaksi pientä lasta ja aviomies ja he kyllä jakavat yhdessä niin kotihommat kuin muutkin. Hekin tekivät yhteispäätöksellä lapsetkin. Sen ei pidä olla harvinaista vaan ihan normaalia. Siihen minä itsekkin pyrin.
Lapsen teko on minusta kahden ihmisen päätös ja sitä kunnioittaen. Minun tapauksessani miehellä oli 50% oikeus osallistua päätöksen tekoon myös aborttiasiassa niinkuin tässä kävikin. Tunnen myös muita perheitä jossa isä osallistuu yhtälailla kotielämään kuin perheen äitikin. On hiukan vanhanaikaista ajattelua.
ruusunpunainen kuva perhe-elämästä ja tasa-arvoisesta työjaosta saattaa saada vielä monet säröt.. entä kun sinulla joskus on lapsia (JOS niitä vielä SAAT..) ja mies ei enää osallistukaan kaikkeen toivomallasi ahkeruudella, alatko hautoa eroa ja lapsen listimistä vai..?
Raskaus saa useinmiten alkunsa sekä miehen että naisen yhtäläisellä osuudella. Yleensä molemmat ovat harrastaneet seksiä yhtä vapaaehtoisesti. Vain mies on tosiaan puhtaasti biologisesti sen jälkeen osuutensa tehnyt. Totta on sekin, että muukin osuus jää valtaosin vielä tänäkin päivänä naisten harteille. Luin jostain ihan pari vuotta sitten, että peräti 70% kotihommista olisi edelleen naisten vastuulla Suomessa.
Tämäkin on yksi syy, miksi kannatan aborttioikeutta. Naisella tosiaan tulee minusta olla oikeus tehdä lopullinen päätös raskautensa jatkamisesta, sillä hän on se osapuoli, joka kantaa seuraukset raskauden aikana ja monin paikoin valtaosin synnytyksenkin jälkeen. Ei sitä miestäkään oikein voi vastoin tahtoaan tästä asiasta vastuuttaa. En kannata aborttikieltoa, mutta kannatan lämpimästi ehkäisy- ja seksuaalivalistuksen lisäämistä sekä tytöille että pojille. Ja välistä tuntuu, että jonkinlaiselle seksuaaliselle asennekasvatuksellekin olisi tässä yhteiskunnassa tilaus. Asenteestahan se johtuu, jos mies ei koe olevansa velvollinen samalla lailla omaa lastaan ja kotiaan hoitamaan kuin nainenkin on. Ja ihan likkaa vieläkin saa kuulla niitä "kortsu puristaa" -jaarituksia...
biologia ei kohdistu "luonnollisella tavalla" eli nainen ei koe äitiyttä itselleen luonnolliseksi valinnaksi, eikä halua muuttua yh:ksi, sittenhän käytetään ehkäisyä ja viime kädessä sitä aborttia ;)
Onneksi nykyään emme ole enää "luonnon armoilla".
Toki mies voi omalla toiminnallaan vaikutta raskauden alkamiseen tai sen estämiseen. Mutta haluasitko ihan oikeasti miehille mahdollisuuden ottaa osaa päätöksentekoon raskauden jatkamisesta? terveessä parisuhteessa raskaudesta toki keskustellaan ja asia on yhteinen, mutta kun niitä ei niin terveitä ja joskus ei edes parisuhteitakaan on välillä raskautta alulle laitettaessa, niin pitäisikö silloinkin lapsen isällä mielestäsi olla oikeus päättää raskauden jatkumisesta? Mitä kun isä ja äiti ovat asiasta eri mieltä? Kenelle päätöksen teko silloin kuuluu, kolmas osapuoli, tuomioistuin, lastenvalvoja (hiukan aikaista ehkä), sosiaalitoimi? ja äiti velvoitetaan kantamaan sikiö koko raskauden ajan ja noudattamaan neuvolan ohjeita samalla kun isä voi halutessaan hummata mielensä mukaan ja päättää vaikka myöhemmin että en mä haluukkaan isäksi ja hilpaista kuvioista?
Keskustelu on hyvästä, mutta järki käteen, naisen on loppujen lopuksi saatava päättää omasta kehostaan.
Itse en tekisi lasta kuin terveeseen parisuhteeseen. Minulla ei nyt ole voimia yksin sellaista käymään, siksi näin. Mies ei ottanut vastuuta millään tavalla. On terveellisiä suhteita missä lapsen vanhemmat eivät ole yhdessä mutta silti pystyvät yhdessä hoitamaan lapsen. Sekin on yksi vaihtoehto. Minusta miehen rooli on olla isä ja lapsella on oikeus myös siihen. Minulle on itsestään selvyys että isä on läsnä niinkuin äitkin.
siinä että miehen rooli on olla isä ja lapsella on oikeus myös siihen. Monasti jää vaan monenlaiset oikeudet toteutumatta, niinkuin sinun kohdallasi jäi lapsen oikeus elää toteutumatta..:(
Mutta tein sen myös lapsen alun sekä itseni takia. En vain itseni. Jos olisin antanut lapsen pois, kukaan ei olisi taannut hyviä olosuuhteita lapselleni 18 vuoden ajaksi vähintään. Sellaisen tietämättömyyden kanssa en voisi elää. Mutta minä tiedän että pienellä lapsen alullani on nyt hyvä olla. Olen varma.
ootkohan joku provoilija vaan.
Kuule kukaan ei voi taata yhtään mitään 18 vuoden ajaksi, ei edes vanhemmat jotka lastaan ovat toivoneet ja yrittämällä yrittäneet...
Lapsellasi on hyvä olla,, kuolleena.. haloo...
Ei voikkaan, mutta kun itse on paikalla ja näkemässä, voi asiaan tehdä jotain. Minä Koen silti olevani tuleville lapsilleni varmasti se oikea henkilö kasvattamaan heitä ja antamaan heille perheen. Se side tulee raskauden aikana ja syvenee synnytyksen jälkeen. Äitiys on silti lahja ja joskus olen valmis vielä vastaanottamaan sen. Mun edes menneellä alkiollani on varmasti nyt kaikki hyvin. Rauhallista ja leppoisaa olla. Se solumöykky voi olla roskiksessa mutta jos sille on sielu kerinnyt kehittyä niin se on jo paremmassa paikassa kuin täällä.
Palatakseni isä asiaan, minusta on ikävää lukea miten ihmiset vähättelee isän roolia. Lapsen kehityksen kannalta on isä korvaamattoman tärkeä. Jotkut tulevat toimeen ilman mutta sanonpa vaan että äidin ja isän rooli lapsen elämässä on yhtä tärkeää. Isän kuuluu samalla tavalla vaihtaa vaipat, käyttää ulkona, kuunnella lasta, tehdä ruokaa, nukuttaa unille jnejnejne..
Sittenkun rupean saamaan lapsia niin silti isän päätös on 50% arvoinen. :)
En suhtaudu ollenkaan kevyesti tähän. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen abortti minkä itse tulen kokemaan. Abortti on kumminkin nykypäivänä suht turvallista. En kehota ketään niin tekemään koska se on jokaisen oma ratkaisu. Elän päätökseni kanssa lopun elämääni, eikä sitä mikään muuta. Pakko minun on myöntää että raskauteni oli todella ihme. En olisi itse koskaan arvannut tulevani raskaaksi, luotan ehkäisyyn (tai luotin ainakin). Raskaustestin tuloksen nähdessäni jouduin shokkiin, uskon olevani vähän vieläkin mutta viimeset päivät ovat olleet rauhallisemmat. En halua sympatiaa tai mitään mutta ei tässä itse välty kyyneliltä kun rupeaa pohtimaan vaihtoehtoja. Mikään ei ollut hyvä. Luovuttamista en edes harkitse. Mutta tunnen monia jotka ovat tehneet abortin ja jotkut heistä jo saaneet lapsenkin sen jälkeen, eikä kukaan heistä ole katunut päätöstään. Muistan että testin tuloksen nähdessäni itkin ensin tunnin tai kaksi ja soitin siskolleni. Mutta minusta tuntui jo että surin lapsen kohtaloa koska minun elämäni ei sovellu lapselle. Se ei olisi turvallista.
Kun pohdin kumminkin luovutusta olin varma etten tee sitä. Sillä olisi minun geenejä myös ja kenties lapsi olisi perinyt joitain ominaisuuksia luonteeseensakkin minusta ja isästään. Tiedän kumminkin että lapsi on oma persoona. Ajatuksen harhaili jopa niin kaukana että pohdin että vain minä ja lapsen isä olisimme osanneet suhtautua tähän yksilöön niinkuin pitää ja kasvattaa tästä aikuinen ihminen joka pärjää sitten omillaan (aikanaan).
Pitämiseen ongelmia oli liikaa. Ei isän puolelta tukea, ei omasta perheestäni saa kuin puhelintukea ja ystävilläni oli oma elämä. Arki, opiskelut kaikki.. Entä jos lapsi olisi sairas, entäs jos tulisi koliikki tai jotain. En halua vieraita ihmisiä ympärilleni hoitamaan äidin ja isän tehtäviä, ne kuuluvat vanhemmille. Toki ehkä olisin kerran kuukaudessa saanut ehkä päiväksi hoitajan mutta se ei ole oleellinen asia. Olin varma ja edelleen varma että joudun läpi käymään masennuksen.
Abortti tuntui ikävältä ja jopa meinasin perääntyä vaikka tiesin sen olevan vaihtoehtoni. Ultrassa näin sen ja toki tunteet kohosi pintaan ja jouduin paniikkiin koska tiesin mitä minun piti tehdä. Ei se ollut helppoa. Lapsen isällä ei ollut mitään halua tulla edes katsomaan tai henkiseksi tueksi vaikka kerran lupasi olla tukenani. Baari vei voiton niinkuin lähes joka päivä.
Mutta sanon että tämä on opettavaisimpia kokemuksia elämässäni. Se laittaa ajattelemaan ja pistämään asioita tärkeysjärjestykseen. Tiedän mitä minun täytyy tehdä ja saavuttaa, saadakseni kokea sen suurimman lahjan maailmassa - äitiyden. Voin vain kuvitella sen tunteen kun lapsi tulee ensimmäistä kertaa syliin. Minulla on paljon annettavaa äitinä, tiedän sen. Olen ollut aikaisemmin päiväkodeissa töissä pieniä pätkiä (muutamia kuukausia), ja nuorten leiriohjaajana kesiä. Ne ovat olleet hyvin antoisia ja olen pärjännyt niissä hyvin. Huomasin että minulla on paljon annettavaa nuorille. En puhu näin "ongelmallisista" asioista nuorille mutta monesti kuunteleminen ja tarkoin sanojen valinta on tehokas keino. En aina ole valinnut täällä tarkasti sanoja mutta asia saattaa tulla esille kumminkin.
Minulla on silti vielä nuoruuden tyhmyyttä. Olen joutunut oppimaan paljon kantapään kautta. Sitä en tahdo lapsilleni. Ei varmaan kukaan tahtoisi että lapsi oppii monet asiat kantapään kautta mutta uskon että kasvatuksella ja opastuksella voi saada ihmeitä aikaan. Riippuen lapsesta ja että saako vanhempi lapsen kuulemaan itseään.
Ne tunteet jotka pärähti päähän raskauden tiedosta oli niin voimakkaat ja ristiriitaiset että ei voinut kuin itkeä ja huutaa. Näin unen missä oli pieni n.5-vuotias poika joka käveli todella kauniissa luonnon maisemissa. Poika tuli minun luokseni mutta ei voinut koskettaa minua. Hän sanoi "Minä olen kunnossa äiti". Aamulla kun heräsin olin hyvin rikki ja itkin tietenkin. Se ei puolusta tekojani, enkä perustele mitään unen perusteella mutta en varmaan ikinä unohda sitä.
Tämä minun on pakko sanoa. Kävin pari viikkoa ennenkun sain tietää olevani raskaana kynellä. Otettiin siis papa näyte. Sanoin jo silloin epäileväni olevani raskaana mutten ollut tehnyt testiä tai mitään. Lääkäri ei tehnyt muuta kuin sanoi että tee testi ja varaa aika neuvolan kautta raskauden keskeytykseen. En ollut sanonut muuta kuin epäilen olevani raskaana. Sanoen myös sen että ensi kertaa olin ko lääkärin juttusilla.
Pointti on se että se tuntuu pahalta, ei murhalta mutta pahalta. En oikein osaa sanoa milloin lapsesta tulee lapsi. Mutta Suomessa 12rv on suht hyvä aika määrittelemään mihin asti abortin voi tehdä. Minusta oli hirveää katsoa venäläisten teiniabortti dokumenttia. Ei ole mitään 12rv rajaa vaan raja on hyvin pitkällä. Yli puolen välin raskaana olevat naiset kävivät teettämässä abortteja. Se oli hirveää. Tiedän että alkiostani olisi kasvanut myös yhtä suuri, todellinen ja elävä mutta se edelleen oli pieni solupallero.
Haluan saada aikuisena lapsia. Kuukausi sitten tulin lain mukaan aikuiseksi. Itsekästä on mutta minulla on paljon opittavaa ennekuin olen valmis äidiksi.
Monissa lukemassani teksteissä on paljon hedelmiä joita ottaa opikseen. En tietenkään kaikkea lukemaani voi ottaa ihan tosissani. Kerroin sivustosta ystävälleni ja joskus löydämme varsin huvittavia pätkiä, toisinaan surullisia ja toisinaan taas hyvin viisaita.
pahalta kun tietää itsekin tekevänsä jollekin vääryyttä. Ja ihan samoin tapetaan ja koko loppuelämänsä menettää se 'solupallero'-ikäinen lapsi (jolla usein kuitenkin on jo sykkivä sydänkin..) kuin se venäläinen myähemmän vaiheen vauvannäköinen sikiö. Teko on yhtä paha ja väärin, riippumatta missä ikävaiheessa sen tekee.
Sinulla oli tilaisuus saada se mistä haaveilet ja mihin pyrit. Olisi ollut vielä useita kuukausia hankkia sitä kypsyyttä ja valmiutta äitiyteen. Jokainen on varmaan jossain määrin kauhuissaan ja hämmentynyt testin jälkeen ja se on ihan normaalia. Et tiedä oliko tämä ainoa tilaisuutesi saada se, tuleeko koskaan enää toista, mutta varmaa on että se oli lapsellesi ainoa tilaisuus elää.
Hei
Olen aika optimistinen siitä että saisin vielä lapsia (sukumme on aika hedelmällinen). Tiedön sydämessäni tehneeni oikean ratkaisun, vaikka se olikin vaikeaa. On totta, että minun on oli oltava itsekäs etten pilaisi minun, alkion isän tai lapsen elämää. Jäjeröntä että ette ajattele lasten sytymän jälkeistä elämää. Abortti ei ole ehkäisykeino, se on se viimeinen vaihtoehto. 6-7kk ei riitä aikuistumiseen (ainakaan minulle).
Minusta olisi ihan järkeen käyvää ettei abortin vastustajat kritisoisi turhaan, sillä tällähetkellä naiset voivat tehdö abortin tiettyyn aikarajaan mennessä. Js siihen haluaa vaikuttaa niin poliittisin keinoin. Jostakin syystä epäilen että menisi läpi.
En usko saavani paniikkikohtausta siinä vaiheessa kun olen suunnitellut savani lapsen ja raskaustesti näyttäisi positiivistä. Uskoisin olevani onnellinen. Uskokaa pois, alkiollani on varmasti hyvä olla jos sille jonkinlainen tietoisuus on kehittynyt mielestänne (minusta ei ole).
On totta ettei kukaan voi taata turvallista kasvuympäristöä lapselle täysin 100%, sillä monet suunnitellutkin lapset kärsivöt huonoista oloista. Asia on niin että siinävaiheessa vanhemmat ovat oikeasti valmiita taistelemaan lastensa puolesta ja tekemään töitä että lapsella olisi ne. Olen itse tavannut tapauksen jossa on pieni lapsi, jolla on narkkari äiti. Se ei ollut kaunista katsottavaa. Lisäksi ko nainen odottaa taas lasta.
Todennäköisesti sanotte "se ei kuulu asiaan", mutta se nimenomaan kuuluu. Oleellista on lapsen ELOSSA oleva elämä, ei se kun ne eivät ole edes ihmisiä. Ne ovat mahdollisuuksia elämään jos edes sitäkään.
Onhan se nyt tosi vastuullista kun valitset että et halua huolehtia omasta lapsestasi, valitset että et taistele oman lapsesi puolesta, valitset että et kasvata tai edes anna oman lapsesi elää. Onnea vaan sulle, hienolla tiellä olet.
että vaikka suku kuinka sikiäisi, voi tapahtua kaikenlaista mikä aiheuttaa lapsettomuuden.
Kuinka lapsen eläminen voisi pilata yhtään kenenkään elämää jossain onnellisessa adoptiokodissa?? Päinvastoin, hän olisi kiitollinen elämästään, eikä yhden perheen elämä olisi ollut pilalla lapsettomuudesta!! Nyt lapsen elämä pilattiin totaalisesti (kun sitä ei enää ole!), eikä se kovin laadukkaalta henkisellä puolella sullakaan vaikuta. Lapsesi on kuollut, eikä hänellä ole enää yhtään mitään, hyvää eikä pahaa. Nämä molemmat puolet kuuluvat vääjäämättä elämään. Sinä veit lapseltasi mahdollisuuden kaikkeen tähän.
Alkio on tietynikäinen, olemassaoleva, ELÄVÄ ihminen, eikä mikään pelkkä 'mahdollisuus'!
Kansalta ei kysytty tätäkään lakimuutosta, se runnottiin läpi usean tahon vastustaessa, joten tuskinpa riittävästi vastustustakaan löytyisi jos sitä nyt alettaisiin tiukentaa.
Adoptiokoti? Mistä minä tiedän onko se hyvä? Olen lukenut paljon kauhutarinoita sellaisesta vaihtoehdosta. Ensin ei saada lasta, sitten adoptoidaan mutta pariskunnalle tapahtui ihme ja he saivat oman biologisen lapsen ja adoptiolapsi oli jäänyt taka-alalle. Tai muita juttuja. Ei riskiä?
Kun minulla on tarpeeksi voimavaroja, varmasti taistelen lasteni puolesta niin että heillä olisi kaikki mahdollisimman hyvin. Alkio ei ole elämä, vasta sitten kun se selviäisi kohdun ulkopuolella.
Itse en voi auttaa lapsettomia pariskuntia vaikka tahtoisin. Tulen kasvattamaan itse oman lapseni, ei muut. Tarvitsen varmuuden.
Olen ollut töissä päiväkodeissa ja leiriohjaajana varhaisnuorille, näen paljon onnellisia lapsia mutta myös hyvin onnettomia. En haluaisi ottaa itse niin suurta riskiä että epäonnistuisin niinkuin nyt. Myöhemmin asiat muuttuu ja todennäköisesti riski pienenee..
Nyt tiedän kumminkin että alkio on turvassa.. En ole tappanut ketään.
aikaan saamisesta ja historiasta haluaiswin nyt keskustella kanssasi, kun siitä aloit puhumaan...
"Kansalta ei kysytty tätäkään lakimuutosta, se runnottiin läpi usean tahon vastustaessa"
Kansanäänestystä ei tehty, mutta pitkällisiä tutkielmia ja komiteatöitä tehtiin uuden lain aikaan saamiseksi. Kerrotko mistä lähteestä on peräisin tämä väite, että se oltaisiin oikein "runnottu" läpi ja oliko näitä vastustajia oikein se demokratian vaatima enemmistö?
"joten tuskinpa riittävästi vastustustakaan löytyisi jos sitä nyt alettaisiin tiukentaa."
Mihin perustuen luulet näin? Miksi luulet, että asiaa ei olla otettu edes kunnollisesti esille politiikassa viimeiseen 39 vuoteen? Jos tiukkaa aborttilakia ei monikaan vastustaisi, niin miksi kukaan ei ole muuttanut sitä? Helppoahan se demokratiassa olisi...
ei voi taata mitään varmuutta että sinäkään pystyt ketään kunnolla kasvattamaan!! Ja minkälaisessa pumpulissa kuvittelet lasta pitäväsi? Jos myöhemmin havaitset ettei syntynyt lapsesi ole jostain syystä turvassa, niin tappaminenko siihen on ratkaisusi?? :D
Adoptiohalukkaat käy läpi tiukat seulat, ei lapsia kelle tahansa anneta. Aivan naurettavaa että oikeutellaan lapselta KOKO elämön riistoa jollain häviävän pienellä mahdollisuudella että adoptiokoti olisi todellakin niin hirveä että olisi jopa parempaa kuolla väkivalloin kohdussa!!!
Alkio elää ihmisen elämää ja olisi voinut jatkaa sitä jossain muualla saaden mahdollisuuden HYVÄÄN elämään, ellei erään näkökyky tyssäisi siihen pohjattoman itsekkääseen omaan napaan, ja jollet olisi TAPPANUT lastasi hänen kokonaisen ihmiselämänsä riistäen!
Abortti, vai lapsi?
Psykiatri Martti Paloheimo käsitteli kirjassa "Ota tai jätä" tapausta, jossa nuori alle 30- vuotias nainen päätyi raskauden keskeytykseen. Kirjan luvussa "Äänetön kevät " Paloheimo kertoi tämän naishenkilön kirjoittamista tuntemuksista ja kokemuksista päädyttyään raskauden keskeytykseen. (KK:n kirjapaino 1964).
Lainaus kirjasta. "Tuon naisen kirjeestä puhuu suunnaton tuska. Hän ei ollut pinnallisesti ajatteleva ja tunteva nainen, eikä suinkaan mikään kevytmielinen ihminen. Hän oli ollut huumautumiseen saakka rakastunut mieheen, josta olisi voinut tulla lapsen isä. Hän oli tiennyt senkin, että sukupuolinen yhdyselämä ilman preventiivitoimenpiteitä saattaisi johtaa raskauteen.
Hän oli kuitenkin tuntenut, että, muulla tavalla hän ei olisi voinut antautua rakastamalleen miehelle. Se ei olisi ollut hänen mielialansa mukaista. Hän halusi kuulua tuolle miehelle kokonaisesti. Hän oli nyt tämän onnettomuutensa keskellä tullut tietoiseksi syvästä alitajuisesta tarpeestaan saada lapsi. Hän oli aina pitänyt lapsista, mutta ei ollut koskaan tajunnut miten kiihkeästi hän tosiasiassa oli kaivannut lasta itselleen - samoin kuin jokainen sielullisesti terve naisellinen nainen. Ja kuitenkin silloin, kun hän olisi sen saanut, hän antoi sen pois - niinkuin hän myöhemmin tajusi - toisarvoisten seikkojen vaikuttaa päätökseensä.
Kevät tuli, lumi suli maasta .Lehdet puhkesivat puihin, koko luonto alkoi elää. Lasta ei tullut. Joka päivä, joka hetki oli lapsi hänen mielessään. Hän tunsi itsensä, ei vaan rikolliseksi, vaan tyhjäksi, kuolleeeksi ja hedelmättömäksi, hän oli heittänyt menemään jotain suunnattoman arvokasta, jotain ainutlaatuista, jotain sellaista mitä mikään ei voinut korvata. Pahin oli se päivä, kun laspsen piti syntyä.
Ajan kuluessa hän kuvitteli mielessään, mitä lapsi nyt tekisi, miltä se näyttäisi. Nähdessään pienen palleroisen sai hän itkukohtauksen, jota kukaan seurueessa ei ymmätänyt. Kenellekään hän ei voinut puhua ajatuksistaan ja tuntemuksistaan.
Nyt lapsi olisi ollut kaksivuotias. Kirjoittajan olo oli ehkä hieman helpottunut, hän oli jotenkin turtunut asian suhteen, saattoi kulua päiviä, jolloin hän ei kertaakaan itkenyt mutta aina se oli silti hänen mielessään. Kirjoittajan epätoivoinen kysymys oli: Miten pääsen tämän asian herraksi? Miten voin saadaa tämän rikoksen anteeksi?"
*****
Maailmassa monta on ihmellistä asiaa, jotka hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa".
Joulupyhien ajaksi löytyy lisää pohdittavaa hauilla , > vauvana elämä alkaa < , > suomalaisen lapsuuden haavat< , > ihmisen suojelu ihminen tavattavissa ry < , >ihminen tavattavissa < , > tiedostamaton virtaava energia