Voisiko Tuomas ottaa Tarjan takaisin bändiin, jos me kaikki palstalaiset oikein kauniisti pyytäisimme? Voitaisiin vaikka tehdä kirjallinen lupaus, että ostamme varmasti kaikki yhtyeen seuraavan levyn, mikäli Tarja on solistina. Tarja oli DIIVA. Tuomas ei ymmärtänyt, että diivan pitää saada diivailla. Ihan hullua antaa potkut mokomasta. Tarja palauttaisi yhtyeen uskottavuuden ja toisi myös glamourin takaisin. Valitettavasti nykyinen solisti vain ei ole uskottava, koska on vain keskinkertainen laulaja. Ja ne vaatteet ovat ihan järkyttäviä. Mistä Tarjoustalosta ne hänelle hankitaan? Tarja pukeutui aina todella tyylikkäästi ja dramaattisesti, koska tiesi, että oli yhtyeen keulakuva. Luulen, että se pänni muuta porukkaa, koska Tarja sa kaiken huomion. Ja sitten annettiin tylysti potkut. Ikävä sanoa, mutta sattuu taatusti lopulta omaan nilkkaan. Veikkaan yhtyeelle alamäkeä. Tuskin auttaa, vaikka tulisi vielä sata viulistia lisää vinguttamaan viulujaan taustoille.
Toivottavasti Tuomas kutsuu Tarjan glögille tulevana jouluna ja pyytää Tarjan vaikka saunomaan. Saunassa varmasti kaikki erimielisyydet saadaan sovittua ja päästään samalle aaltopituudelle. Ainakin minusta olisi mahtavaa lukea ensi viikon maanantain Iltalehdestä, että TARJA JA TUOMAS: SOVINTO!
Toivottavasti Tuomas kutsuu Tarjan glögille tulevana jouluna ja pyytää Tarjan vaikka saunomaan. Saunassa varmasti kaikki erimielisyydet saadaan sovittua ja päästään samalle aaltopituudelle. Ainakin minusta olisi mahtavaa lukea ensi viikon maanantain Iltalehdestä, että TARJA JA TUOMAS: SOVINTO!
Vastaukset 10
Vanhimmat
mahdollista vuonna 2010
Ja pääsikin, mutta ei se ihmisiä kiinnosta enempää kuin kilo paskaa. Joten se siitä glamourista. Oopperahevi ja örinähevi ovat vain toistensa vastakohtia markinaalimusaa pienelle kannattaja kunnalle( örinähevissä mieslaulaja selvästikin yrittää punnertaa kankipaskan housuunsa ja oopperahevissä naislaulajalle aivan selvästi työnnetään jääpuikkoa persaukseen). Nightwish taasen on Aneten kanssa enenmän musiikin valtavirrassa. Lähenpänä normaali kuulioita. Sitä oopperaa saa, kun menee oopperaan, tosin tuskin se kovinkaan monta Taape fania kiinnostaa. Joten annetaanpa Tarjan jatkaa soolona, niin on kaikille parempi.
Nightwish ei ole Anetten takia enemmän musiikin valtavirrassa. Vaan Nightwish astui musiikin valtavirtaan jo Century Child levyn myötä kun taas ensimmäiset 3 levyä olivat enemmän sitä "oopperaa".
Ja Once albumi on edelleen se myydyin levy.
"Maailmalla bändin uusinta levyä on myyty vähän vajaa miljoona. Edellistä Once-levyä on sitäkin myyty nyt jonkin verran yli miljoona. Nightwishin kokonaislevymyynti on neljän ja viiden miljoonan kappaleen välimaastossa."
http://www.savonsanomat.fi/viihde/viihdeuutiset/takapakkiin-on-varauduttu-matkan-varrella/483734
DDP:tä myyty Suomessa 130 000 ja maailmalla vähän vaille miljoona, eli yhteensä enemmän kuin tuota Oncea, jota on myyty kaikkiaan noin miljoona.
Luulenpa että se on väärä käsitys jos luullaan että valitus uudesta laulajasta johtuu pelkästään siitä ettei hän ole Tarja. Kyllä Nightwishin biisejä voi laulaa hyvin joku muukin kuin Tarja. Olen nähnyt varsinkin ulkomaisilla sivustoilla että jos ei Tarja niin olishan se Floor Jansenkin ollut vapaana tai joku vastaava jolla on hyvä ja voimakas ääni ja joka sopii paremmin Nighwishin esittämään sinfoniseen metalliin kuin Anetten hento poppi ääni. Tietysti riippuu siitä millaista se seuraavan levyn musa on ja mihin suuntaan Nightwish on menossa.
Kyllä ne ainakin ovat haastatteluissa muistaakseni todenneet että hevillä jatketaan, mutta saa nähdä.
Seurasin, kun Tarja jakoi joulukonsertin jälkeen nimmareita ja juttelin Tarjan kanssa pikkuisen ja toivotin hyvät joulut. Ei yhtään vaikuttanut diivalta, vaan kyykistyi siihen lavanreunalle ja jutteli ihmisille.
Kyllähän hyvinpukeutuva nainen näyttää "diivalta", jos taustalla häärii tummia hevihemmoja. Ymmärrän, ettei Tarjaa kiinnosta poikamaiset pissa ja kakka -tyyliset vitsit yms. hammastahnan levittäminen nukkuvan kaverin naamalle. Tarja sentään kantoi huolta äänestään, mikä ei ole ihan helppo homma liikuttaessa ympäri maailmaa. Jo liian kovalla oleva ilmastointi saa kurkun helposti kipeäksi tai kuivaksi ainakin.
Totta, kyllä siinä diivailussa pitää erottaa se lavapersoona ja oikea ihminen toisistaan.
Lavallahan pidetään showta ja näytellään ja arkielämässä pistetään sitten ne verkkarit päälle. En ainakaan usko että Tarja siellä kotioiloissa kulkee hevikuningatar kaapu päällä.
En usko myöskään että Jack Nicholson on ihmissusi vaikka sellaista leffassa näyttelikin.
http://www.youtube.com/watch?v=F46gS_YbVfg Ei se Tarjakaan aina dramaattinen jääkuningatar ole. Anette ei edes yritä.
Tää nyt sitä poppia? On se
Sofi Oksanen mukaan saunaan. Se parantaa kaikki vanhat haavat.
Ei Tarjan enää kannata palata leikkimään noiden amatöörien kanssa, kun se voi tehdä ja tekeekin musiikkia todellisten pitkän linjan ammattilaisten kanssa.
Jaa... että parempi manageri saisi Nightwishin suositummaksi. Olisikohan Maick Sierra vapaana? :D