fundamentaalia
Heräsin outoon näkyyn keltaisesta ikkunasta pimeässä huoneessa. Seison ikkunan äärellä ja katselen lumisadetta, jollaista en koskaan ole nähnyt. Kaupunki on uupunut hankien alle, lytistynyt kasaan. Tumma, topattu hahmo työntää polkupyörää jalkakäytävällä. Olen hänen kanssaan, hänen apunaan, mutta hän ei tiedä tästä mitään.
Buharan kaupunkiin johtaa kaksitoista porttia jotka säteittäin aukeavat kivisille hiekkateille ulos maailmaan. On kuuma päivä. Arolta puhaltaa kuiva tuuli. Ei ole satanut kuukausiin. Hiekkapyörteet tanssivat itsensä kanssa, ylittävät tien jolla ei kulje ketään. Ainoastaan katseeni juoksee pitkin sen pintaa, mutta vain mielikuvituksessa, sillä minun on vietävä keräämäni käppyräiset oksat kotiin ja sytytettävä tuli.
Seison portilla ja odotan.
Kuulakärkikynä on juuttunut tuolin renkaan alle. Olen jumissa pöydän ja tuolin välissä. Joskus huokaisen syvään, sillä vastoinkäymiset verottavat intoani olla rehellinen. Niin kuin taivas on kulkijan yllä rehellinen, niin sitä samaa ei ihmisen mieli tämän taakkana ole. Ajatusten ei pitäisi painaa mitään. Ajatukset ovat tummenevan ja kaukaisen taivaan alla ja sisällä välähtävä sininen valo, purkaus, joka ihmiselle tuntemattomasta syystä iskee maahan, sytyttää puun palamaan ja lyö kiven halki.
Seison ukkospilven alla tuntematta vähäisintäkään pelkoa, onnellisuutta tai häpeää. Levitän käteni sateen tulla. Jossain työntää hahmo polkupyörää pyörätiellä. Jossain katselee joku ikkunasta ennen kokematonta lumisadetta, ja jossain seisoo joku portilla ja odottaa. Kuvittelen heidät hauraiksi hahmoiksi, ihmisiksi suureen käteen vaivatta mahtuvalla sinisellä pallolla.
Ensimmäinen pisara putoaa hiekkatielle, jolla tanssii raivoisa pyörre hiekkaa. Lumi peittää autot, elämän. On työnnettävä kovempaa, seisottava kärsivällisenä portilla ja katsottava tarkemmin kuin aiemmin, kiedottava vaate tiukemmin kiinni itseensä ja oltava kärsivällinen, kärsittävä ilman tuskaa, vaivaa tai tietoisuutta sen luonteesta. Hän unohtaa toisinaan kaiken, Ehkä se on ihmisen ainoaksi hyväksi, kädeksi olalla jota ei ole.
Heräsin outoon näkyyn keltaisesta ikkunasta pimeässä huoneessa. Seison ikkunan äärellä ja katselen lumisadetta, jollaista en koskaan ole nähnyt. Kaupunki on uupunut hankien alle, lytistynyt kasaan. Tumma, topattu hahmo työntää polkupyörää jalkakäytävällä. Olen hänen kanssaan, hänen apunaan, mutta hän ei tiedä tästä mitään.
Buharan kaupunkiin johtaa kaksitoista porttia jotka säteittäin aukeavat kivisille hiekkateille ulos maailmaan. On kuuma päivä. Arolta puhaltaa kuiva tuuli. Ei ole satanut kuukausiin. Hiekkapyörteet tanssivat itsensä kanssa, ylittävät tien jolla ei kulje ketään. Ainoastaan katseeni juoksee pitkin sen pintaa, mutta vain mielikuvituksessa, sillä minun on vietävä keräämäni käppyräiset oksat kotiin ja sytytettävä tuli.
Seison portilla ja odotan.
Kuulakärkikynä on juuttunut tuolin renkaan alle. Olen jumissa pöydän ja tuolin välissä. Joskus huokaisen syvään, sillä vastoinkäymiset verottavat intoani olla rehellinen. Niin kuin taivas on kulkijan yllä rehellinen, niin sitä samaa ei ihmisen mieli tämän taakkana ole. Ajatusten ei pitäisi painaa mitään. Ajatukset ovat tummenevan ja kaukaisen taivaan alla ja sisällä välähtävä sininen valo, purkaus, joka ihmiselle tuntemattomasta syystä iskee maahan, sytyttää puun palamaan ja lyö kiven halki.
Seison ukkospilven alla tuntematta vähäisintäkään pelkoa, onnellisuutta tai häpeää. Levitän käteni sateen tulla. Jossain työntää hahmo polkupyörää pyörätiellä. Jossain katselee joku ikkunasta ennen kokematonta lumisadetta, ja jossain seisoo joku portilla ja odottaa. Kuvittelen heidät hauraiksi hahmoiksi, ihmisiksi suureen käteen vaivatta mahtuvalla sinisellä pallolla.
Ensimmäinen pisara putoaa hiekkatielle, jolla tanssii raivoisa pyörre hiekkaa. Lumi peittää autot, elämän. On työnnettävä kovempaa, seisottava kärsivällisenä portilla ja katsottava tarkemmin kuin aiemmin, kiedottava vaate tiukemmin kiinni itseensä ja oltava kärsivällinen, kärsittävä ilman tuskaa, vaivaa tai tietoisuutta sen luonteesta. Hän unohtaa toisinaan kaiken, Ehkä se on ihmisen ainoaksi hyväksi, kädeksi olalla jota ei ole.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.