Jaa vai ei?
Ei ( siis minun mielipide)
Ei ( siis minun mielipide)
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä.
Paksuhkoa valkokastiketta päälle, jossa morttelissa murskattua maustepippuria. Se on todella hyvää.
Kinkkua en tänä vuonna laita. Laatikoitten lisäksi erilaisia kasvisruokia.
Se ei maistu ihan niin kamalalle kun haistuu.
Olen jo lapsena oppinut syömään lipeäkalaa, mut itte oon tehny vain parikertaa, se ei perheelleni oikein maistu, jotenka vuosiin enää ole sitä enää tehnyt.
No ei ei ja ehdottomasti ei.
Ei - kun ei sitä kuiteskaan voi ostaa maximissaan yhtä vajaata teelusikallista.
Olen lapsena tottunut sitä syömään ja kyllä se maistuu... kerran vuodessa. Itse en ole koskaan tehnyt ja voipi olla että kun vanhempani heittävät homman sikseen, en enää lipeäkalaa saa maistaa. Ei se joulun ykkösherkku mitenkään ole, joten tuskin sitä koskaan opettelenkaan tekemään.
On muuten semmonen ruoka, johon ei voi laittaa liikaa maustepippuria.
lapsuudessa mummo laittoi lipeäkalaa. "Tuoksu" oli sitä luokkaa, etten mennyt lähellekään.
Harmi sinänsä, se voisi olla hyvääkin ?
Eipä mies siihen koske, mutta kilon verran ostin ja syön iteksein:))
Toki kerran vuodessa sitä pitää' syödä. Päälle paksua, makoisaa kananmuna-valkokastiketta ja sille ripaus maustepippuria.
Tässä ruokalajissa, minusta, kastike on kalaa tärkeämpi.
.
Ei.
Muuten kala kyllä käy erittäinkin hyvin jouluruoaksi.
ehdottomasti EI, yökötti lapsena se hajukin. Toisaalta nyt voisi, ehkä, maistaa sopivassa tilanteessa.
kiitos.
Mutta graavilohta lipeäkalankin edestä.
Mie laitoin kunnon silliä just ja graavia lohtakin on pieni pala :))
nyt alko tekemään mieli kunnon lasimestarin silliä;( Äitmuori sitä aina laitto mutta meillä itellä ei ole tullut laitettua. Pitäskö alkaa noudattamaan täydellisemmin perinnettä.
Muutamat jutut mulla on.
Niinkun silli ja sillisalaatti sekä karjalanpaisti ihan niitä äidin mukaisia juttuja.
muuten kyllä säveltelen ihan omiin nimiin kaiken.
kun saa säveltää vain oman maun mukaan. Meillä se tää puolisko on niin ronkeli, että vaihtoehtoja saa olla viisi ennen kuin löytyy yksi, mikä passaa.
Karjalanpaisti on kyllä hyvää ja passaa toisellekkin, paitsi ei taas pojalle. Mutta ei sitä jouluna meillä.
pitää sitä joka joulu laittaa,kun lapsuuden kodissa siihen tottu..Eihän se maistu millekkään,joten ei voi olla pahaakaan...:)
mutta hajun puolesta kyllä
hapansilakka. Ei hajun mutta maun puolesta.