Joo eli minulla on kyseinen tutkimus 13.1.2010 ja olen lukenut keskusteluja aiheesta,
mutta olen kahden vaiheella edelleen peruutanko tutkimuksen vai uskaltaudunko siihen?
Toisaalta minua pelottaa että minussa on jokin vialla, sillä kesästä asti olen ripuloinut monta kertaa
päivässä aina syötyäni jotain.
Se on kuitenkin vähentynyt, mutta mahakipuja yms närästystä on silti toisinaan.
Yleensä myös kun olen syönyt "kunnon" ruokaa, niin tämän jälkeen loppupäivän tulee "ruokaröyhtäyksiä" eli ruuan maku nousee takaisin suuhun, välillä voi myös tulla ihan oksennusta suuhun asti.
Olen 20vuotias ja aika pienikokoinen nainen, vaikuttaako se siihen sattuuko tutkimus, minkä kokoinen olet?
Kuinka monta ihmistä huoneessa on paikalla kun tutkimus tehdään?
Mummoni on lääkäri, mutta hän ei tiedä koska ei ole tämän alan lääkäreitä, sanoi vain itsekin että miettisi myös pitkään jos tähän tutkimukseen olisi pakko mennä.
Ja jos lääkäri ihminen sanoo noin, niin kyllä siinä alkaa vähän miettiä millainen tutkimus se sitten on.
Kannattaako ottaa joku mukaan auttamaan kotiin, sillä ilmoitin että en suostu tutkimukseen ilman kunnon kipulääkkeitä.
Ja sitten vielä onko kukaan ollut tutkittavan Jorvissa, tässä kyseisessä tutkimuksessa?
Millaisia lääkereitä siellä on tätä tekemässä (ja hoitajia)?
Olisi kiva vähän etukäteen tietää ketä tutkimusta tekee, kuin mennä vain paikan päälle kyseisenä päivänä, suoraan tuntemattomien ihmisten eteen esittelemään takapuolta. (Minkälaisissa vaatteissa siinä muuten ollaan?)
Ja jos on jtn muuta mitä toimenpiteestä (tai siihen liittyvästä) tulee mieleen, niin kerro ihmeessä.
Helpottaisi tätä jännittämistä ja panikointia hiukan.
Kiitos.
KOLONOSKOPIA
16
1735
Vastaukset
- potilas!!
lääkäreitä mummusi on?
- ...
Minulta ei irtoa muuta kommenttia kuin se, että peruuta hyvissä ajoin jos peruutat. Noihin tutkimuksiin on pitkät jonot ja monilla todellinen tarve päästä siihen.
Ei ole mitään törkeämpää kuin peruuttaa aika edellisenä päivänä, niin että tilalle ei ehdi kukaan (kun pitää olla syömättä).
Todennäköisesti kyllä kadut jälkeenpäin jos jätät menemättä.- ....................
siinä sitten hyviä vastauksia.. tarvitsi tulla sitten kommentoimaan, kerran ei mitään asiaa irronnut
- ..........
Mun miehelle on tehty tuo kolonoskopia juuri Jorvissa. Itse olen terveydenhuoltoalalla, ja olen itse nähnyt muutaman kolonoskopian. Mies jännitti paljon etukäteen, mutta kuulemma ei sattunut ollenkaan! Siis ei yhtään mitään kipua. Yleisempää kai on, että se vähän kyllä sattuu, kun suoleen pumpataan tutkimuksen aikana ilmaa, että näkee paremmin suolen limakalvot. Huoneessa oli tutkimuksen tehnyt mieslääkäri, joka oli kuulemma rauhoittavan oloinen ja kertoi koko ajan, mitä tekee. Sitten oli avustava hoitaja. Vaatteet piti ennen tutkimusta vaihtaa sairaalakaapuun. Takapuolta ei erityisesti tarvitse esitellä :) makaat kyljelläsi sängyllä ja sitä kaapua raotetaan vain sen verran, että saadaan tutkimus tehtyä. En muista, ottiko mies kipulääkettä tai rauhoittavaa ennen kolonoskopiaa, luulen, että ei ottanut. Mutta niitä saa kyllä, jos haluaa, ja jos tutkimuksen aikana on kipua, voidaan siinä heti antaa lisää lääkettä. Jos on ottanut rauhoittavaa tai vahvempia kipulääkkeitä, ei saa itse ajaa autolla tutkimuksesta kotiin. Muutenkin voi olla vähän normaalista poikkeava ja väsynyt olo lääkkeiden takia. Sikäli olisi hyvä, että on joku hakemassa kotiin. Se, että on pienikokoinen, ei tietääkseni mitenkään vaikuta tutkimuksen onnistumiseen tai kipuun. Tsemppiä, kyllä se hyvin menee :)
- --
Hei ja hyvää Tapaninpäivää! Itse odotan kutsua kolonoskopiaan - pelottaa jo nyt. Oireeni ovat samanlaiset kuin sinulla. Lisäksi minulta on poistettu peräaukon viereinen märkäpesäke marraskuussa. Oireet uusiutuivat, mutta varsinaista uutta avausta ei ennen joulua tehty, vaan olen tukevalla antibioottikuurilla. Tiedä sitten miten käy, kun kuuri loppuu. Olen lukenut aika paljonkin kirjoituksia tähystyksestä ja joillakin se sattuu aivan kamalasti ja jotkut pääsevät helpommalla. Käsittääkseni siis aika yksilöllistä. Mutta, tiedätkö minä yritän ajatella niin, että kestän sen kivun, jotta selviää se, onko suolessa vikaa. Asia askarruttaa mieltäni lähes jatkuvasti. Entäs sinä? Jos perut ajan, jääkö asia sinun mieltäsi painamaan...
Älä peru aikaasi. Mene ja kerro hoitohenkilökunnalle rohkeasti, että sinua pelottaa. Onnea matkaan! - Minä-64
-- kirjoitti:
Hei ja hyvää Tapaninpäivää! Itse odotan kutsua kolonoskopiaan - pelottaa jo nyt. Oireeni ovat samanlaiset kuin sinulla. Lisäksi minulta on poistettu peräaukon viereinen märkäpesäke marraskuussa. Oireet uusiutuivat, mutta varsinaista uutta avausta ei ennen joulua tehty, vaan olen tukevalla antibioottikuurilla. Tiedä sitten miten käy, kun kuuri loppuu. Olen lukenut aika paljonkin kirjoituksia tähystyksestä ja joillakin se sattuu aivan kamalasti ja jotkut pääsevät helpommalla. Käsittääkseni siis aika yksilöllistä. Mutta, tiedätkö minä yritän ajatella niin, että kestän sen kivun, jotta selviää se, onko suolessa vikaa. Asia askarruttaa mieltäni lähes jatkuvasti. Entäs sinä? Jos perut ajan, jääkö asia sinun mieltäsi painamaan...
Älä peru aikaasi. Mene ja kerro hoitohenkilökunnalle rohkeasti, että sinua pelottaa. Onnea matkaan!Mä menen huomenna (29.12.09) kolonoskopiaan. Olen juonut nyt illalla 3 litraa Colonsteril-litkua. Ei mitään hyvää juotavaa, mutta sain juoduksi Turkin pippureiden kanssa. Aamulla on juotava vielä litra. Ilmoittelen huomenna kuinka meni...
- Minä-64
Minä-64 kirjoitti:
Mä menen huomenna (29.12.09) kolonoskopiaan. Olen juonut nyt illalla 3 litraa Colonsteril-litkua. Ei mitään hyvää juotavaa, mutta sain juoduksi Turkin pippureiden kanssa. Aamulla on juotava vielä litra. Ilmoittelen huomenna kuinka meni...
Niin ja kyllä tyhjenee, veskissä saa juosta..
- en menisi tähyyn

Colonsteril on aika harmitonta verrattuna Phosporaliin:
http://koti.utanet.fi/~paula/xyz/akuutteja.htm - --
Minä-64 kirjoitti:
Niin ja kyllä tyhjenee, veskissä saa juosta..
ja kirjoittele ihmeessä miten meni. Meitä on varmasti monia, jotka olemme menossa tähystykseen, joten olisi hienoa kuulla miten sinä koit sen. Mitä tehtiin... kauan kesti... kertoiko ne heti mitä näkyi... jne
Ei muuta kuin reipasta mieltä ja onnea matkaan!
t. Kolonoskopia.K1.4
- Kolonoskopian kokenu
Hei !
Jos olet saanut kutsun kolonoskopiaan, kannattaa sinne mennä, että saat selvyyden, mikä on vialla.
Tutkimus ei ole miellyttävämmästä päästä, mutta siihen on mahdollista saada sen sortin lääkitys, ettet tiedä toimenpiteestä yhtään mitään. Itse pari vuotta sitten tinkasin lääkityksen kolonoskopiaan etukäteen gastroskopian yhteydessä. Sain kanyylin kämmenselkään ja siihen Dormicum-unilääkettä. Muistan sen kun hoitaja laittoi lääkkeen kanyyliin ja seuraava muistikuva on, kun heräsin sen jälkeen, kun olin saanut "vastalääkkeen" unilääkkeeseen. Ei tuntunut kipua eikä mitään muutakaan koko tutkimuksen aikana. En huomannut kysyä, kauanko tutkimus kesti. Tutkimuksen jälkeen piti jäädä muutamaksi tunniksi seurantaan. Itse ei saa ajaa lääkityksen vuoksi, joten kyyti kotiin täytyy järjestää. Itselleni kirjoittivat taksilapun mukisematta sekä loppupäivän saikkaria, mikä olikin tarpeen, koska olo oli vähän kuin olisi ilmapallon syönyt ja päässäkin oli vähän höntti tunne koko illan. Niin ja tutkimukseen mennessä kannattaa varustautua väljillä vaatteilla.
Lääkäri oli tosi miellyttävä, samoin hoitajat. Missään vaiheessa en kokenut olevani hankala potilas, vaikka halusin tuon Dormicum-lääkityksen.
Niin ja kyllä tuon Colonsterilin juonninkin kestää, kun ei ajattele asiaa. Itse vedin aina koko lasillisen yhtäsoittoa kurkusta alas, että sai taas pitää taukoa kymmenisen minuuttia.
Tsemppiä !- Minä -64
Juu olin siis tänään tähystyksessä. Sain Diapamin heti polille mennessä. Sairaanhoitaja oli tosi ystävällinen ja kertoi toimenpiteestä. Sen sijaan lääkäri EI esitellyt itseään ja sanoi "seinille" päivää. Ketjun aloittajahan mieti sitä että pitääkö takapuolta esitellä tuntemattomalle ja näin mulle kyllä kävi.
Hoitaja siis kertoi tähystä, esitteli seinältä kuvaa suolistosta ja näytti missä mutkissa ehkä sattuu. Letku joka peppuun työnnetään on n. normaalin etusormen paksuinen. Se sattui kun aloittivat sen työntämisen, olisko siinä ollut joku paksumpi osa joka jäi "peräaukon suulle"? Välillä tuntui kipeältä, mutta hoitaja paineli vatsaa aina siltä kohdin missä letku oli menossa, tämä auttoi kipuun. Suoleen pumpattiin ilmaa välillä, neljä koepalaa sieltä nipsaistiin, se ei pahemmin tuntunut. Lääkäri vastasi kun kysyin, että ihan normaalilta näyttää, ei mitään poikkeavan oloista näkynyt. Tämä on tietty kiva tietää. Koepalojen tuloksissa kestää noin 1 kk. Joku haava siellä oli, muttei se kuulemma ole mitenkään outoa.
Ennen toimenpidettä lääkäri puhui lähinnä itsekseen että "Keliakia ja heliko tutkittu, miksi nyt tämä?" Tästä naislääkäristä jäi kyllä tosi tympee kuva, kysyin hoitajalta kun menin vaatteita hakemaan "Mikähän tän lääkärin nimi on , kun ei esitellyt itseään?" Tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka lääkäreissä on niin paljon jurpoja, normaalit käyttäytymissäännöt ei tunnu koskevan heitä. Vaikka kyllä yksityispuolella käydessä on ihan normaaleihinkin törmännyt ja mun mielestä virolaiset lääkärit ovat olleet ystävällisiä.
Vaatetuksesta vielä, että sain sairaalan housut joissa on reikä pepussa, oma paita. Peiton sain ylävartalon päälle, kun mua paleli.
Kolonoskopia sattui, mutta oli siedettävä. Mulla on kaksi lasta ja olen synnytysten jälkeen kivun kohdatessa hokenut mielessäni "muista synnytys, muista synnytys" ja helpottaa heti... Tähystyksen jälkeen ei tunnu muuta kuin ilmaa vatsasssa ja senhän voi päästellä pois ;) - Minä -64
Minä -64 kirjoitti:
Juu olin siis tänään tähystyksessä. Sain Diapamin heti polille mennessä. Sairaanhoitaja oli tosi ystävällinen ja kertoi toimenpiteestä. Sen sijaan lääkäri EI esitellyt itseään ja sanoi "seinille" päivää. Ketjun aloittajahan mieti sitä että pitääkö takapuolta esitellä tuntemattomalle ja näin mulle kyllä kävi.
Hoitaja siis kertoi tähystä, esitteli seinältä kuvaa suolistosta ja näytti missä mutkissa ehkä sattuu. Letku joka peppuun työnnetään on n. normaalin etusormen paksuinen. Se sattui kun aloittivat sen työntämisen, olisko siinä ollut joku paksumpi osa joka jäi "peräaukon suulle"? Välillä tuntui kipeältä, mutta hoitaja paineli vatsaa aina siltä kohdin missä letku oli menossa, tämä auttoi kipuun. Suoleen pumpattiin ilmaa välillä, neljä koepalaa sieltä nipsaistiin, se ei pahemmin tuntunut. Lääkäri vastasi kun kysyin, että ihan normaalilta näyttää, ei mitään poikkeavan oloista näkynyt. Tämä on tietty kiva tietää. Koepalojen tuloksissa kestää noin 1 kk. Joku haava siellä oli, muttei se kuulemma ole mitenkään outoa.
Ennen toimenpidettä lääkäri puhui lähinnä itsekseen että "Keliakia ja heliko tutkittu, miksi nyt tämä?" Tästä naislääkäristä jäi kyllä tosi tympee kuva, kysyin hoitajalta kun menin vaatteita hakemaan "Mikähän tän lääkärin nimi on , kun ei esitellyt itseään?" Tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka lääkäreissä on niin paljon jurpoja, normaalit käyttäytymissäännöt ei tunnu koskevan heitä. Vaikka kyllä yksityispuolella käydessä on ihan normaaleihinkin törmännyt ja mun mielestä virolaiset lääkärit ovat olleet ystävällisiä.
Vaatetuksesta vielä, että sain sairaalan housut joissa on reikä pepussa, oma paita. Peiton sain ylävartalon päälle, kun mua paleli.
Kolonoskopia sattui, mutta oli siedettävä. Mulla on kaksi lasta ja olen synnytysten jälkeen kivun kohdatessa hokenut mielessäni "muista synnytys, muista synnytys" ja helpottaa heti... Tähystyksen jälkeen ei tunnu muuta kuin ilmaa vatsasssa ja senhän voi päästellä pois ;)tutkimus kesti n. 25 min. Hoitaja sanoi että ylleensä kestävät 10-45 min.
- --
Minä -64 kirjoitti:
Juu olin siis tänään tähystyksessä. Sain Diapamin heti polille mennessä. Sairaanhoitaja oli tosi ystävällinen ja kertoi toimenpiteestä. Sen sijaan lääkäri EI esitellyt itseään ja sanoi "seinille" päivää. Ketjun aloittajahan mieti sitä että pitääkö takapuolta esitellä tuntemattomalle ja näin mulle kyllä kävi.
Hoitaja siis kertoi tähystä, esitteli seinältä kuvaa suolistosta ja näytti missä mutkissa ehkä sattuu. Letku joka peppuun työnnetään on n. normaalin etusormen paksuinen. Se sattui kun aloittivat sen työntämisen, olisko siinä ollut joku paksumpi osa joka jäi "peräaukon suulle"? Välillä tuntui kipeältä, mutta hoitaja paineli vatsaa aina siltä kohdin missä letku oli menossa, tämä auttoi kipuun. Suoleen pumpattiin ilmaa välillä, neljä koepalaa sieltä nipsaistiin, se ei pahemmin tuntunut. Lääkäri vastasi kun kysyin, että ihan normaalilta näyttää, ei mitään poikkeavan oloista näkynyt. Tämä on tietty kiva tietää. Koepalojen tuloksissa kestää noin 1 kk. Joku haava siellä oli, muttei se kuulemma ole mitenkään outoa.
Ennen toimenpidettä lääkäri puhui lähinnä itsekseen että "Keliakia ja heliko tutkittu, miksi nyt tämä?" Tästä naislääkäristä jäi kyllä tosi tympee kuva, kysyin hoitajalta kun menin vaatteita hakemaan "Mikähän tän lääkärin nimi on , kun ei esitellyt itseään?" Tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka lääkäreissä on niin paljon jurpoja, normaalit käyttäytymissäännöt ei tunnu koskevan heitä. Vaikka kyllä yksityispuolella käydessä on ihan normaaleihinkin törmännyt ja mun mielestä virolaiset lääkärit ovat olleet ystävällisiä.
Vaatetuksesta vielä, että sain sairaalan housut joissa on reikä pepussa, oma paita. Peiton sain ylävartalon päälle, kun mua paleli.
Kolonoskopia sattui, mutta oli siedettävä. Mulla on kaksi lasta ja olen synnytysten jälkeen kivun kohdatessa hokenut mielessäni "muista synnytys, muista synnytys" ja helpottaa heti... Tähystyksen jälkeen ei tunnu muuta kuin ilmaa vatsasssa ja senhän voi päästellä pois ;)Kiitos, kun kerroit kokemuksestasi. Itse odottelen kutsua tammikuulle - kutsu tulee ilmeisesti ensi viikolla... Huuuiii, mutta kyllä kait se siitä - tämäkin.
Hyvää loppuvuotta ja Onnellista Uutta Vuotta! - ipatti
Minä -64 kirjoitti:
Juu olin siis tänään tähystyksessä. Sain Diapamin heti polille mennessä. Sairaanhoitaja oli tosi ystävällinen ja kertoi toimenpiteestä. Sen sijaan lääkäri EI esitellyt itseään ja sanoi "seinille" päivää. Ketjun aloittajahan mieti sitä että pitääkö takapuolta esitellä tuntemattomalle ja näin mulle kyllä kävi.
Hoitaja siis kertoi tähystä, esitteli seinältä kuvaa suolistosta ja näytti missä mutkissa ehkä sattuu. Letku joka peppuun työnnetään on n. normaalin etusormen paksuinen. Se sattui kun aloittivat sen työntämisen, olisko siinä ollut joku paksumpi osa joka jäi "peräaukon suulle"? Välillä tuntui kipeältä, mutta hoitaja paineli vatsaa aina siltä kohdin missä letku oli menossa, tämä auttoi kipuun. Suoleen pumpattiin ilmaa välillä, neljä koepalaa sieltä nipsaistiin, se ei pahemmin tuntunut. Lääkäri vastasi kun kysyin, että ihan normaalilta näyttää, ei mitään poikkeavan oloista näkynyt. Tämä on tietty kiva tietää. Koepalojen tuloksissa kestää noin 1 kk. Joku haava siellä oli, muttei se kuulemma ole mitenkään outoa.
Ennen toimenpidettä lääkäri puhui lähinnä itsekseen että "Keliakia ja heliko tutkittu, miksi nyt tämä?" Tästä naislääkäristä jäi kyllä tosi tympee kuva, kysyin hoitajalta kun menin vaatteita hakemaan "Mikähän tän lääkärin nimi on , kun ei esitellyt itseään?" Tuntuu ihan käsittämättömältä kuinka lääkäreissä on niin paljon jurpoja, normaalit käyttäytymissäännöt ei tunnu koskevan heitä. Vaikka kyllä yksityispuolella käydessä on ihan normaaleihinkin törmännyt ja mun mielestä virolaiset lääkärit ovat olleet ystävällisiä.
Vaatetuksesta vielä, että sain sairaalan housut joissa on reikä pepussa, oma paita. Peiton sain ylävartalon päälle, kun mua paleli.
Kolonoskopia sattui, mutta oli siedettävä. Mulla on kaksi lasta ja olen synnytysten jälkeen kivun kohdatessa hokenut mielessäni "muista synnytys, muista synnytys" ja helpottaa heti... Tähystyksen jälkeen ei tunnu muuta kuin ilmaa vatsasssa ja senhän voi päästellä pois ;)puhut. Minulle sattui Oulussa hyvin inhottava ja kiukkuinen lääkäri. Annoin hänelle takaisin kun olin selvinnyt tutkimuksesta. En saanut hänen nimeään, olisin tehnyt kirjallisen valituksen. Olen ollut 2 kertaa tähystyksessä. Jälkimäinen oli pahempi, ja taas yrittävät saada mutta sanoin kiitos ei. Varmaan tämä on yksilöllistä niinkuin synnytyskin (17 tuntia viimeisen synnytysaika) enkä tykkää kummastakaan. Minulla on pitkä ja laiska suoli, ja siitä johtuu kivut. VAATIKAA LÄÄKITYSTÄ ennen tutkimusta. MInulle nyt sanottiin että laitetaan suonitippa ja siitä kipu-rauhoittavaa menemään eli saa jos on aktiivinen ja vaatii vaan. Aloittajalle tsemppiä. Olet nuori, ja sinun suoli ei ole venynyt eli HYMY PYLLYYN vaan. Kerro sitten meille ja uskon että selviät hienosti.
- tähyilty
ipatti kirjoitti:
puhut. Minulle sattui Oulussa hyvin inhottava ja kiukkuinen lääkäri. Annoin hänelle takaisin kun olin selvinnyt tutkimuksesta. En saanut hänen nimeään, olisin tehnyt kirjallisen valituksen. Olen ollut 2 kertaa tähystyksessä. Jälkimäinen oli pahempi, ja taas yrittävät saada mutta sanoin kiitos ei. Varmaan tämä on yksilöllistä niinkuin synnytyskin (17 tuntia viimeisen synnytysaika) enkä tykkää kummastakaan. Minulla on pitkä ja laiska suoli, ja siitä johtuu kivut. VAATIKAA LÄÄKITYSTÄ ennen tutkimusta. MInulle nyt sanottiin että laitetaan suonitippa ja siitä kipu-rauhoittavaa menemään eli saa jos on aktiivinen ja vaatii vaan. Aloittajalle tsemppiä. Olet nuori, ja sinun suoli ei ole venynyt eli HYMY PYLLYYN vaan. Kerro sitten meille ja uskon että selviät hienosti.
AP: toivottavasti ET perunut tähystystä!
Minulle juuri tehty ja oma kokemukseni on että ei ollut mitenkään paha toimenpide. Kipua kyllä tuntuu, sitä ei käy kieltäminen, jos on mutkainen suoli (kuten mulla), mutta missään vaiheessa ei käynyt sietämättömäksi vaikka vedinkin tutkimuksen ihan "raakana", eli ei kipu tai rauhoittavia lääkkeitä. Kivunsietokyky tietysti yksilöllinen, joten jos tietää olevansa kipuherkkä, kannattaa kyllä varmasti pyytää lääkitys, kyllä se sen verran tuntuu.
Letkun työntäminen sisään päin voin tuntua inhalta jos on mutkia suolessa, mutta tuo vaihe on aika lyhyt, itsellä ehkä n 10 minuuttia. Takaisin päin tulo on jo, ei nyt varsinaisesti miellyttävää, mutta siedettävää. Katselin itse suolta telkkarista ja oli oikeasti ihan mielenkiintoista. Lääkäri oli erittäin asiantuntevan oloinen ja rauhallinen, joten sekin auttoi.
Mun vinkkini on ottaa homma huumorilla: kyllä tilanne on jo sen verran kreisi kun ensin paskot vuorokauden tyhjennyksen takia, sitten reikähousut jalkaan ja 1,5 metriä kumiletkua peppuun, ja sitten piereskelet sisään puhallettua ilmaa lääkärin ja hoitajan edessä, niin eihän siinä lopulta voi muuta kuin nauraa. :-)
Eli tsemppiä kaikille jotka ovat menossa, siitä(kin) selviää! - P.A.
tähyilty kirjoitti:

Eli tsemppiä kaikille jotka ovat menossa, siitä(kin) selviää!Kyllä se tekee kaikkea muutako naurattaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi813898Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo693707Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks442215Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä522179- 582074
- 511746
- 271429
Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151173Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1051153- 601099