Onko kenellään kokemuksia Taxoterestä.
Sain ekan satsin viime viikolla. Huono olo ei tullut, mutta vatsa on nyt viiden päivän päästä löysänä, eikä voimat tahdo oikeen riittä esim. yhtämittaiseen kämpän imuroimiseen.
Mitenkähän paljon se vaikuttaa, kun on useemman satsin käynyt saamassa?
Sain ekan satsin viime viikolla. Huono olo ei tullut, mutta vatsa on nyt viiden päivän päästä löysänä, eikä voimat tahdo oikeen riittä esim. yhtämittaiseen kämpän imuroimiseen.
Mitenkähän paljon se vaikuttaa, kun on useemman satsin käynyt saamassa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Viime viikolla sain myös ensimmäisen Taxoteren. Tähän asti ollut jotakuinkin ok. olo, mutta nyt alkaa limakalvot oireilemaan, niellessä sattuu korvia myöden. Muutenkin kaikenlaista vaivaa. Kaupassa ostelin kaikkia pehmeitä ruokia, jano on myös kova. Montako annosta saat? Minä kolme ja sen jälkeen CEF:ä samoin.
Oletko jo hakenut peruukin? Minä hain tänään, vähän olin taas itku kurkussa.
montako satsia saan. Toistaiseksi on päätetty viisi (joka toinen viikko!) ja sitten katsotaan, miten se on purru. Toisaalta prosyyreissä sanotaan, että Taxotereä yleensä annetaan vähintään puoli vuotta. Kuulostaa tosi paljolta.
Sain maksusitoomuksen peruukkiin tänään. Pitää varmaan tällä viikolla mennä katselemaan niitä.
Oma tukka on vielä päässä, mutta tuskin uskallan koskee siihen, kun pelkään sen jäävän käteen.
Huomenna menen jokatapauksessa töihin koettamaan, jaksanko.
Suu kuivaa ja kieli on turta ja kaikki maistuu kauhealta(mulla viikon verran)sitten vähän helpottaa.Silti otan 3 kertaa päivässä Metopramia pahoinvointiin.En oksentanut.Cefia sain jo.Oksensin heti ja hirveät rytmihäiriöt ja paniikki.Kauhea hoito!Ihmisten ilmoille en mene.Naama turposi palloksi ja silmät.Silmät vuotaa koko ajan.Turvotus laski 4pv kuluttua.Pahasta olosta huolimatta syön ja se helpottaa.En oksenna enää.Jäätelö,vanilja maistuu illalla ja päivällä.Auttaa ja vie pahan olon ja maun ja auttaa suuongelmiin tosi hyvin.
Huokaus...enpä olisi uskonut että itsekin TÄLLASTA asiaa joskus keskustelupalstalla kirjoitan.Olen mukana tuossa lääketutkimuksessa. Eilen ekaa kertaa tiputushoidossa vai mikä se virallisesti on? Ja kotona syön Xelodaa. Kortisonista sain villejä oireita: naama punottaa ja silmät, ylikierroksia. Olen nyt työssä, mutta katsotaan..jos olo tästä pahenee niin sitten sairastamaan kotiin. Kertokaahan lisää oireista, onko noi suuoireet kaikilla yhtä pahat? Tietää vähän mihin varautua. Onneksi klinikalla on ihanat hoitajat ja lääkärikin.
Jotenkin epätodellisen HYVÄ olo...mutta vuoristorataahan tämä kevät on ollut. Pahinta oli kai se aika kun ei ollut vahvistusta pahanlaatuisuudesta,se viikonloppu oli helvetti.
sain minä eka kerran ja lisäksi Herceptiniä. Limakalvot on suusta ihan turtana ja vaikka mitä syö, polttaa ruokatorvessa. Pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan - se ihanaa, koska edellinen lääkitys teki sitä.
Sitten minulla on joka paikka kun hakattuna - kipeä....koskee mahaan ja selkään ja paino nousi 3 kiloa heti. Onko muilla kipuja ?
Olen miettinyt, olisiko tuohon suun hoitoon joku konsti ?
Kuulemma on jotain geeliä mitä voisi laittaa.
Aika inhottavaa on kun maha haluaisi ruokaa mutta suu sanoo jyrkän ein...
Juoda kai kannattaisi paljon...
bepanthenilla myös omat tabletit. Apteekin tätit osaa kyl neuvoa
Nyt olen saanut kolme tiputuskertaa.
Olot ja väsymykset eivät ole onneksi pahentuneet. Ensin on ihan OK olo, mutta neljän-viiden päivän jälkeen vatsa menee ihan löysälle muutamaksi päiväksi.
Minulla ei ole noita suuoireita, mitä nyt on vähän paha maku suussa.
Kortisonia joudun syömään monena päivänä suuria annoksia. Siitä sitten turpoaakin ja menettää yöunensa. Lisäksi olo on koko ajan "pöhnäinen", eli heitättää vähän ja näkee hieman epäselväsi, ihan kuin olisi muutaman lasillisen nauttinut.
Pystyin kuitenkin ajamaan itse viisi kertaa Pikonlinnaan, 130 km suuntaansa.
Sain viime kerralla Taxoteren tiputuksen aikana jäätelöä, se estää läkkeen pääsyn limakalvoille suussa - perustuu samaan kun kylmägeelihuppu tekee päänahassa. Jäätelöä tai jääpaloja pyytäkää, ainakin se on joillakin auttanut.
Minulla ei ole hiukset lähteneet kokonaan ollenkaan, vaikka olen kaikenkaikkiaan saanut hoitoja ensin kuusi muuta sytostaattia ja nyt kaksi kertaa Herceptiniä ja Taxoterea. Tehoa on ollut siitä hupusta...nyt jo kasvaa uusia hiuksia.
Yksi kerta takana ja ei pahaaoloa varsinaisesti tullut.Oireita tuli mm. kauhea närästys ja tuntui kuin ruokatorvi olisi rakkuloita täynnä,kun yritti syödä.Tietenkin parin päivän armoton väsymys ja lihaskivut.
Mutta onneksi välillä on parempia viikkoja.Tsemppiä kaikille ,kyllä se kevätaurinko paistaa vielä !
Mielenkiintoista lukea noita Taxotere-juttuja. Itse sain eilen ensimmäisen Taxotereni, sitä ennen kolme CEF:iä, joista tuli kauhea pahoinvointi.Nyt vielä kortisonit päällä ja hyvä olo, mutta kauhulla odotan noita kaikkia oireita kun kortisoni loppuu.Tulen saamaan vielä 2 Taxoterea, eniten taidan pelätä oksentamista ja noita suuoireita. Kaikki hyvät vinkit olisivat tarpeeseen.