Olen hieman sekainen, tai en oikeastaan tiedä kuvittelenko omiani.. En saa kuitenkaan mielenrauhaa ellen kysy.
Kolmisen kuukautta sitten harrastin seksiä. Huomasimme jossakin vaiheessa että kondomi oli lähtenyt paikoiltaan. En sen jälkeen miettinyt kummemmin asiaa, kunnes parin viikon päästä aloin voimaan pahoin, jota kesti pari kuukautta. Kuukautisenikin olivat pari päivää myöhässä, ja alavatsassa tuntui ajoittain särkyä. Kaveri suositteli tekemään testin, jonka sitten tein, mutta tulos oli negatiivinen.
Jatkuva etova olo jatkui edelleen, vaikka luulin vain kuvittelevani sen. Tein toisen testin myöhemmin varmuuden vuoksi, joka sekin näytti negatiivista.
Toisen testin tekemisestä on kulunut noin kuukausi. Olen huomannut että vatsani ja rintani ovat hieman kasvaneet, alavatsaa pístelee edelleen ajoittain, ja olen ollut aika tunneherkkä.
Pohdin taas, voiko olla mahdollista että olen raskaana kahden negatiivisen testin jälkeen? Vai olenko rehellisesti sanottuna hieman lihonut? Pitäisikö mennä vielä lääkärille erikseen tekemään testi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
mielestä sun kannattaa tehdä vielä kerran testi ja jos se on edelleen negatiivinen, niin sitten varaat ajan gynekologille... ja jos se testi on positiviinen, niin otat yhteyttä äitiysneuvolaan. =)
ja varaa aika gynekologille. Nuo alamahan pistelyt yms. voi olla merkki myös klamydiasta.
Sinulla voi olla sukupuolitauti, joten ota yhteyttä lääkäriin. Toinen vaihtoehto on tietenkin raskaus joten sekin selviää samalla käynnillä.
Saat luotettavan tuloksen. Se voidaan varmasti tehdä myös terveysasemalla, mutta itse kävin tekemässä sen yksityisellä kun kävimme siellä lapsettomuustutkimuksissaki kunnes yhtäkkiä olin raskaana. Sillä saa varman tuloksen.. :)