Maailma tuntuu mättävän; yksinasuvaa aikuista naista kohdellaan kuin oikeustoimikelvotonta. Mielipiteet ja näkemykset ohitetaan suvereenisti, vain naimisissa olevat ja äidit ja erityisesti heidän miehensä näkemykset huomioidaan.
Jatkuvaa ohittamista en enää jaksa ja kun tuon näkemykseni esille, minusta tehdään "hankala ihminen".
Nyt on ohitettu jo liian kauan ja enää en kestä.
Itku vain on seuranani ja tahdon eristäytyä muista kokonaan; luottamus on särkynyt, kun yli on kävelty toistuvasti. Joulupäivänäkin istun yksin pimeässä ja itken. Missä menee rajat, mistä voisi saada apua ja luottamuksen ihmisrotuun palautettua?
Jatkuvaa ohittamista en enää jaksa ja kun tuon näkemykseni esille, minusta tehdään "hankala ihminen".
Nyt on ohitettu jo liian kauan ja enää en kestä.
Itku vain on seuranani ja tahdon eristäytyä muista kokonaan; luottamus on särkynyt, kun yli on kävelty toistuvasti. Joulupäivänäkin istun yksin pimeässä ja itken. Missä menee rajat, mistä voisi saada apua ja luottamuksen ihmisrotuun palautettua?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.