Muita OCD ihmisiä?

"Jos jätän tekemättä, pelkään että jotakin kauheata tapahtuu. Eivätkä pakkotoiminnot juuri lievitä ahdistusta,mutta en voi olla tekemättäkään niitä."

Siis juuri samaa kuin minulla! Kokoajan tulee tunne että jotakin pahaa tapahtuu jos en rämpytä sitä saamarin nappia. En pysty lopettamaan, minulla kuluu tunteja siihen kun rämpytän sitä nappia. Tiedän että painoin sitä nappia, kuva on standarti asemassa. En usko sitä vaan varmistan painamalla uudelleen. Ja siitä se saatanan sirkus alkaa! Joskus olen nukahtanut kauko-ohjain käteeni.

Minulla on myös pienempiä vaivoja jotka kumminkin saan hillittyä ainakin vielä.Joskus rämpytän komeron valoja koska en usko että minä sammutin sen jo vaan painan sitä katkaisijaa uudelleen ja uudelleen...

Pitäisi kai lopettaa telkkarin katsominen?

Mä myös lasken kirjaimia. Aina pyrin muodostamaan lauseita missä on 3, 6, tai yhdeksän sanaa, mutta 9 on niin lähellä kymmentä että sääntöön tuleee poikkeus ja 9 muuttuu 10. Myös kaiken pitää olla suorassa tai tuntuu että järki menisi, esim en kerran pystynyt nukkumaan kun taulu oli vinossa, yksi asia johti toiseen, lopulta siivosin puoli huonetta keskellä yötä. Myös mulla on kokoajan sellanen tunne et joku tulee tappamaan mua, en usko sitä itekkään mutta kokoajan vilkuilen kävellessä olan yli, ja tietenkin järjestyksessä molempien olkien yli yhtä monta kertaan, vasen kerran, oikea kerran, vasen kaksi kertaa, oikea kaksi kertaa, vasen kolme kertaa, oikea kolme kertaa. Ja pimeässä pelkään epätietoisuutta, en niinkään pimeää itseään, myös epäkohdat tiessä aiheuttavat tuskaa ja pelkään astua katulaattojen reunojen päälle. Lasken myös askeliani, kokoaja, 1,1,2,2,3,3 ja samat eri järjestyksessä. Olen tehnyt näitä pitkään ja sisäistänyt kaiken, mutta pelkään herääväni valkosesta huoneesta missä mulle tökitään piikkejä perseelle kerran tunnissa. Huhhei olipas kiva kertoa teille. On vielä paljon muuta mutta kaikkea en nyt edes muista. Niin käännän myös lauseita ja sanoja mielessäni, saattaa mennä pitkään ennenkuin voin jatkaa elokuvaa kun käännän englanninkielistä lausetta takaperin enkä voi kirjoittaa sitä tai silloin huijaisin.

Minun pakko-oireeni eivät taida ihan riittää OCD-diagnoosiin, mutta tieto OCD:n oireista on auttanut tajuamaan omia, välillä aika rasittavia tapoja ja ajatuskulkuja vähän paremmin.

Minullakin etenkin ulospäin näkyvät pakko-oireet pahenevat kiireaikoina ja silloin, kun tuntuu että elämässä on paljon hallitsemista ja vastuuta. Kuten juuri nyt: pääsin ekaa kertaa elämässäni esimieshommiin töissä, ja vaikka itse työt jo hallitsenkin, uusi elämänvaihe näkyy kotona jatkuvana tarkisteluna..
Silitysrauta ja hella ovat ykköstarkistettavat, ne täytyy katsoa vähintään neljä, viisi kertaa aamussa (vaikka en edes silitä kuin pari kertaa viikossa - annan raudan kuitenkin olla aina näkyvillä, jotta en joutuisi tarkistamaan sitä mistään kaapista :/). Viime viikkoina minun on ollut pakko antaa tarkistusnumerot laitteille niiden tärkeyden mukaan ja ilmoittaa itselleni ääneen kun olen tarkistanut kunkin: "Ykkönen tarkistettu - kakkonen tarkistettu - kolmonen.." Kuulostaa ihan joltain scifileffalta kun juttelen tuollaisia aamuisin ;). Samoin iltaisin ennen nukkumaanmenoa pitää katsoa ne läpi. Pelkään lähinnä, että kämppiksen koiralle käy huonosti jos en tarkistele noita sähkölaitteita..

Aina välillä joku pakkomielle korvautuu uudella, viime kuukausien ärsyttävin uutuus on "vessaneuroosi": minun pitää joka kerta vessasta tullessani avata ovi uudelleen ja tarkistaa että olen vetänyt vessan, vähän nolottaa tehdä tuo julkisissakin vessoissa :).
Rasittavinta on se, että aina meinaa myöhästyä, kun juuri kiireessä sitä kaikkein todennäköisimmin joutuu palaamaan vielä pihalta tarkistamaan laitteet ja vessan ja ovenkin vielä..

Yksi juttu minkä olen vasta viime aikoina tajunnut liittyvän tähän piirteeseen on se, että olen tainnut aina olla vähän pakkoajatuksiin taipuvainen. Joskus olen kaksi vuotta ajatellut joka päivä jotain tiettyä lausetta, jonka joku on joskus sanonut ja joka on jäänyt vain pyörimään mieleen vaikkei olisi millään lailla tärkeä. Sitä ei ole vain saanut "ulos päästä". Sellaistakin tulee aina pyöriteltyä tavattoman kauan mielessä, jos epäilen vaikkapa jollain äänensävylläni loukanneeni toista ihmistä (vaikka todellisuudessa olisi käsittämättömän pieni juttu, jota toinen tuskin on huomannut). Onneksi pakkoajatuksetkin korvautuvat aina pikkuhiljaa uusilla, joten entiset unohtuvat kyllä jossain vaiheessa.

Oudoin juttu, joka minulla on tainnut olla aina, liittyy omaan kehoon: jos olen vaikkapa venytellessä taivuttanut niskaani vasemmalle, iskee joskus ärsyttävä "epäsymmetrian" tunne jos en pian taivuta niskaa oikealle. Ja jos liike ei mene ihan samalla tavalla, täytyy taas taivuttaa päätä vasemmalle ja kierre alkaa..Ehkä tätä ei huomaa ulospäin, koska liikkeet ovat usein niin pieniä, mutta moni OCD-ihminen ehkä on kokenut miten epämiellyttävä tällainen "epätasapainon" tunne on :/. Nuorempana muuten opin äidiltäni tietynlaisen suupielen nykäysliikkeen, jota hän ei varmaan itsessään edes huomannut, mutta kesti kuukausia, ennen kuin pääsin eroon jatkuvasta tarpeesta nykiä suupieltäni ihan samalla tavalla..

Ja täytyy vielä purkaa sydäntään täällä, jossa porukka on kokenut varmaan samanlaista: pari päivää sitten poikaystäväni loukkasi minua kun ei tajunnut ajatusmaailmaani yhtään - pyydän usein häntä tai kämppistäni sanomaan ääneen, että olen ottanut silitysraudan pois seinästä. No, olimme sitten junamatkalla kun mies alkaa kiusata että "Se tais muuten jäädä seinään", eikä lopettanut vaikka olin jo kauhuissani jäämässä seuraavalla asemalla. Kyllähän minä tiedän aina, että otin sen pois, mutta jos joku käy tahallaan sekoittamaan systeemini, loppupäivä on taas pilalla. Huokaus, toivottavasti poikaystävä oppii pikkuhiljaa ymmärtämään!

Oho, tulipa taas tarinoitua. Mukavia kesänjatkoja kaikille :)!

Eemuli kirjoitti:

Minun pakko-oireeni eivät taida ihan riittää OCD-diagnoosiin, mutta tieto OCD:n oireista on auttanut tajuamaan omia, välillä aika rasittavia tapoja ja ajatuskulkuja vähän paremmin.

Minullakin etenkin ulospäin näkyvät pakko-oireet pahenevat kiireaikoina ja silloin, kun tuntuu että elämässä on paljon hallitsemista ja vastuuta. Kuten juuri nyt: pääsin ekaa kertaa elämässäni esimieshommiin töissä, ja vaikka itse työt jo hallitsenkin, uusi elämänvaihe näkyy kotona jatkuvana tarkisteluna..
Silitysrauta ja hella ovat ykköstarkistettavat, ne täytyy katsoa vähintään neljä, viisi kertaa aamussa (vaikka en edes silitä kuin pari kertaa viikossa - annan raudan kuitenkin olla aina näkyvillä, jotta en joutuisi tarkistamaan sitä mistään kaapista :/). Viime viikkoina minun on ollut pakko antaa tarkistusnumerot laitteille niiden tärkeyden mukaan ja ilmoittaa itselleni ääneen kun olen tarkistanut kunkin: "Ykkönen tarkistettu - kakkonen tarkistettu - kolmonen.." Kuulostaa ihan joltain scifileffalta kun juttelen tuollaisia aamuisin ;). Samoin iltaisin ennen nukkumaanmenoa pitää katsoa ne läpi. Pelkään lähinnä, että kämppiksen koiralle käy huonosti jos en tarkistele noita sähkölaitteita..

Aina välillä joku pakkomielle korvautuu uudella, viime kuukausien ärsyttävin uutuus on "vessaneuroosi": minun pitää joka kerta vessasta tullessani avata ovi uudelleen ja tarkistaa että olen vetänyt vessan, vähän nolottaa tehdä tuo julkisissakin vessoissa :).
Rasittavinta on se, että aina meinaa myöhästyä, kun juuri kiireessä sitä kaikkein todennäköisimmin joutuu palaamaan vielä pihalta tarkistamaan laitteet ja vessan ja ovenkin vielä..

Yksi juttu minkä olen vasta viime aikoina tajunnut liittyvän tähän piirteeseen on se, että olen tainnut aina olla vähän pakkoajatuksiin taipuvainen. Joskus olen kaksi vuotta ajatellut joka päivä jotain tiettyä lausetta, jonka joku on joskus sanonut ja joka on jäänyt vain pyörimään mieleen vaikkei olisi millään lailla tärkeä. Sitä ei ole vain saanut "ulos päästä". Sellaistakin tulee aina pyöriteltyä tavattoman kauan mielessä, jos epäilen vaikkapa jollain äänensävylläni loukanneeni toista ihmistä (vaikka todellisuudessa olisi käsittämättömän pieni juttu, jota toinen tuskin on huomannut). Onneksi pakkoajatuksetkin korvautuvat aina pikkuhiljaa uusilla, joten entiset unohtuvat kyllä jossain vaiheessa.

Oudoin juttu, joka minulla on tainnut olla aina, liittyy omaan kehoon: jos olen vaikkapa venytellessä taivuttanut niskaani vasemmalle, iskee joskus ärsyttävä "epäsymmetrian" tunne jos en pian taivuta niskaa oikealle. Ja jos liike ei mene ihan samalla tavalla, täytyy taas taivuttaa päätä vasemmalle ja kierre alkaa..Ehkä tätä ei huomaa ulospäin, koska liikkeet ovat usein niin pieniä, mutta moni OCD-ihminen ehkä on kokenut miten epämiellyttävä tällainen "epätasapainon" tunne on :/. Nuorempana muuten opin äidiltäni tietynlaisen suupielen nykäysliikkeen, jota hän ei varmaan itsessään edes huomannut, mutta kesti kuukausia, ennen kuin pääsin eroon jatkuvasta tarpeesta nykiä suupieltäni ihan samalla tavalla..

Ja täytyy vielä purkaa sydäntään täällä, jossa porukka on kokenut varmaan samanlaista: pari päivää sitten poikaystäväni loukkasi minua kun ei tajunnut ajatusmaailmaani yhtään - pyydän usein häntä tai kämppistäni sanomaan ääneen, että olen ottanut silitysraudan pois seinästä. No, olimme sitten junamatkalla kun mies alkaa kiusata että "Se tais muuten jäädä seinään", eikä lopettanut vaikka olin jo kauhuissani jäämässä seuraavalla asemalla. Kyllähän minä tiedän aina, että otin sen pois, mutta jos joku käy tahallaan sekoittamaan systeemini, loppupäivä on taas pilalla. Huokaus, toivottavasti poikaystävä oppii pikkuhiljaa ymmärtämään!

Oho, tulipa taas tarinoitua. Mukavia kesänjatkoja kaikille :)!

Lue lisää

Puoli vuotta mennyt kun jätit viestin mutta vastaan tänne nyt! :) Eli samanlaisia oireita ollut minullakin. Niin tuosta poikaystävän toiminnasta pakko sanoa että luin jostain että juuri tuolla tavalla saattaa saada ihmisten oireita helpommaksi (tottakai täysin yksilöllistä) kun tavallaan kyselee ja jankkaa nuita samoja asioita mitkä on tuskallisia oireita itselle. Eli poikaystävä ei välttämättä vinoillut vaan antoi suuren rakkaudenosoituksen! :)

Ja sain siitä myös 27 pistettä. Minulla on lähinnä koskettelu-, tarkistus-, toisto- ja siivous-OCD. Ja minun on PAKKO pitää esineitä jossain tietyissä asennoissa, muuten ahdistun, tai tunnen että tapahtuu jotain kamalaa, jos en tee asioita jollain tietyllä, oikealla tavalla.

pojoa. Oireita on kaikenlaisia paitsi ei keräilyä eikä ihon verille hinkkaamista jne. Pään sisällä kuvittelen usein saastaa ja bakteereja, mutta pakotan järkeni voittamaan. Tämä tyhmä sairaus ei saa pilata elämää sen enempää mitä se jo nyt mielialaa välillä häiritsee. Olen saanut itseni aika hyvin hallintaan. En usko, että psykiatria parantaisi oloani enää yhtään.

En uskonut, että tämä näin vakavaa olisi. Tein testin ja pistemääräni oli 20. Suomensin Google kääntäjän avulla ja sain vastaukseksi; Perustuu vastauksesi tähän seulontaan toimenpidettä, olet todennäköisesti kärsii pakko-oireinen häiriö. Voit tarkastella oireet ja hoitovaihtoehdot tästä häiriöstä. Tämä ei ole diagnoosia, tai suosituksen hoitoon. Olisi kuitenkin suotavaa, ja todennäköisesti hyötyä voit hakea ammatillista diagnoosi siitä koulutettu mielenterveyden ammatillisen omassa yhteisössä heti.

Kauheaa luettavaa!! Olen jo purkanut tätä asiaa jo toisella foorumilla, mutta minulla on kauhea ongelma "toivottavasti"- sanan kanssa. En enään edes muista mistä se on tullut. Luultavasti siitä kun yksi henkilö kokoajan hoki sitä. Ajattele jos kaikki saisivat toivovansa, niin silloin maailma olisi hirveä! HAAA! Nyt minä muistan mistä se tuli!! Päätin että saan toivoa joka päivä yhden toivomuksen ja sanon vain kerran päivässä "toivottavasti". Mutta nykyään en käytä sanaa ollenkaan enään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään este elämiseen tai mihinkään. Olen jo toipumaan päin tästä sanasta. :D

Minulla on myös pakkomielle yhdelle toiselle asialle. Tiedättehän te miltä windows vistan taustakuva näyttää. Siellä oikealla on sellaisia lisäjuttuja, jossa on esim. kello, kalenteri, laskuri, kuvia jotka pyörivät ja muita tällaisia. Ne ovat aina pakko olla oikeassa järjestyksessä :D

mä sain 26 ja sekin oli erittäin todennäköistä että mulla on se. oireita en jaksa ees kirjottaa ku lista on niin pitkä, kaikki liittyy kuitenki siihen, et jos en tee niin, jotaan pahaa tapahtuu.

minäkin tein testin ja sain 28, mutta en koe että pitäisi mennä lääkärille? eikös se ole vaan suositus että menis? kuitenki nämä häiriöt on aika yleisiä eikä aiheuta suurta vaaraa kellekkään, vai miten on?

Valitettavasti OCD on ongelmana sen verran hankala, että psykiatrille meno on suositeltavaa. Erilaiset neuroosit ovat toki yleisiä, mutta itse häiriö on todella hankala eikä välttämättä parane edes lääkkeillä. Oman elämäni se on täysi pilannut, enkä toivoisi kenellekään samaa.

Katsokaa telkkarista ykköseltä ohjelmaa "Monk". Se on humoristinen etsiväsarja,jossa pääosassa on OCD-neuroosit. Kun sitä katsoo,tulee ihan helpottunut olo! Mullakin oireita, jotka pahenee kun on stressiä ja huolta. Asiantuntija sanoi,että ne ovat lapsuuden kätketyistä asioista "kotoisin". Tiedä häntä...

"Symmetria on tärkeä juttu, asioita täytyy aina tehdä/olla parillinen määrä. Mikäli niin ei ole, ei niitä missään nimessä saa olla 7,13 tai 17 (epäonnenlukuja). Kakkosen potenssit (2,4,8,16 jne) taas ovat erityisen "hyviä" lukuja, esim. tietyn pakkoliikkeen toistamiseen. :("

^Mulla taas toisinpäin, eli kaiken pitää olla 1,3,5,7,9 jne. tuntuu pahalta jos tehnyt jonkun asian parillisen määrän :/. Muuten aika samoja oireita täällä ku muillakin eli esim. kaukosäätimen OK-napin rämppääminen.:(

Löysin tuon sivuston, joka vaikuttaa kiinnostavalta!
Mullakin on siis ocd.

http://www.neuromental.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=74&Itemid=85

torttu kirjoitti:

Löysin tuon sivuston, joka vaikuttaa kiinnostavalta!
Mullakin on siis ocd.

http://www.neuromental.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=74&Itemid=85

Lue lisää

itse en osaa sanoa onko se pakkoneuroosia vai mitä, mutta en pysty olla syömättä sormieni ihoa. jso tunnen pientä karheutta niin mun on aivan pakko purra se pois ja muutenkin syön aamusta iltaan sormiani enkä vain pysty lopettaa. välillä on mennyt niin pitkälle että iho on aivan vereslihalla ja ovat aivan perhanan kipeitä. olin yrittänyt olla syömättä niitä mutta se ei kestänyt edes tuntiakaan kun oli taas sormet suussa. auttakaa että saan tämän loppumaan. haluan hyvät ja sileät sormet enkä kuivan karheita sormenpäitä

mä en tiiä pitäiskö nauraa vai itkeä mun oireille... oli esim tälläsiä että 1,2,3 on kauheita numeroita koska on niinkun 1=muna 2=tissit 3=munat ... piti aina tehdä asia ainakin 4 kertaa.. esim vesihanan avaaminen.. kaikkee... enemmänkin ne oli sellasia päänsisäisiä juttuja ja todistelua ittelleen.... että semmosta! :D tässä nyt on hyvä kirjottaa kun ei tunne ketään... nää nyt oli joskus 13-vuotiaana ja tosi pahoja oireita olikin... sillon olis tosiaankin pitäny mennä psykiatrille. ei mua kukaan tajunnut ja olin niin ahdistunu ja kelasin että oon ihan hullu... sellasia syylisyyden taakkoja kaikesta... sitä nuorempana rampattiin lääkärissä.. oli aina kaikellaista, en saanut hengitettyä, en pystyny nielemään ruokaa, pelkäsin että mulla on joku sairaus... "äiti mua sattuu rintaan onkohan mulla joku hätä" "onkohan mulla syöpä" "jos on niin ei kai se tartu suhun"... sitten sitä myöhemmin tullu kaikki aids ´pelot ja soittelinki johonki ihme aids puhelimeen :p... en kyl tiiä onko se ihan normaaliakin pelätä kun periaattees ois ollu mahollisuuskin et jonkun ois saanu... nohh... oon vaan huolehtivainen..
enään ei tälläsiä ajatuksia sentään oo paitsi noi tauti pelot... noi aikasemmat tosiaan haittas mun elämää mietin melkeen koko aika niitä en voinu keskittyäkkään mihinkään ja olin ihan helvetin ahdistunu... nää varmaan saanu juurensa siitä kun mua koulukiusattiin aika pitkän aikaa ja samaan aikaan kotona olo oli yhtä helvettiä isäpuolen takia... jotenkin pääsin niistä sitten eroon, varmaan kun ikääkin tuli... ja jotenkin kieltäydyin enään todistamasta ittelleni mitään.... ajattelin että "oon ihan hyvä ihminen" " ja vitut enään mitään todistele" vaikka mielessä olikin että oon ihan huono ihminen.... ihan normaalijärkisen tekstiltä vissiin kuulostaa kyl :D...
no sillon kun näitä oireita oli niin puhuin äidille niistä, se ei kyl tajunnu ollenkaan. terapia olis sillon auttanut mua, olis sentään tiennyt mistä on kysekkin... terapeutti = kallonkutistaja.. semmonen kuva mulla siitä tuli.. kaikesta selvitään ite mukamas.... noh tottahan se on et nää nykyäajan terapeutit on ihan perseestö suurin osa... mut ei kaikki....

nykyään en tiiä voisinko sanoakkaan että mulla olis mitään ocd:tä... oon vaan neuroottinen... mua pitää parisuhteessa vakuutella koko aika että oon kaikkein tärkein ikinä ja musta välitetään tosissaan ja tarvin tosi paljon huomiota ja sitoutumista.... ei näin ihanaa miestä mulla oo koskaan ollukkaan kun nyt... saa tuntemaan mun olon niin turvalliseks ja on kiltti mulle ja kaikkea... (muuten on niin onnettomia kokemuksia suhteistakin että ehkä nekin jättänyt jotkut traumat...) silti vaikka kaikki on hyvin, mun ei oo hyvä olla koska pelkään että menetän sen... kelailen kaikkii typerii juttuja... "MITÄ JOS sitä mitä jos tätä......." ja oon niin haavoittuva... ja läheisriippuvainen.. haluun olla välillä yksin kaikki me tarvitaan omaa aikaa... mut sit kun ollaan erillään niin jotenkin rupeen miettimään kaikkea esim että " jutteleekohan se jonkun tytön kanssa mesessä" yms...... sit oon kauhee kyylä ja mustasukkanen, ihan aiheetta... en haluis olla.... ja tulee huono omatunto kun käyttäydyn niin typerästi... mun pää asiat vaan oniiin huonosti... tosin nyt on aika rankka elämäntilanne ehkä siks mun neuroottisuus onkin tämmöstä.... ja kun oikeesti välittää niin ei haluu menettää... mut kyl menettää jos ajaa suhteen siihen...
kuitenkin koitan olla vahva ja oon realisti... yritän vahvistaa itteeni. on typerää luovuttaa... mut en mä pystyiskään...
huolin yleensäkkin asioista ihan liikaa.... taitaa olla muitakin ongelmia :p

dingdong juu.. saattoi vähän eksyä aiheesta. tää kirjotus kuulostaa aika pöpiltä :p ajattelin nyt elämän kerran tässä vuodattaa ehkä sekin kertoo jotain miks minusta tälläinen on tullut..

puren kans kynsiä jeejee

näitäkin on mulla ollut :< luojan kiitos ei enään... ei sitä edes muista kun niitä on miljoonia

"jokin asia voi oikeasti olla ihan puhdas, jotta siihen esim. voisi koskea, mutta pakkoajatusten mukaan se on saastainen. "Pakkolika" tarttuu kuin radioaktiivinen jäte: jokainen epäpuhtaasen koskenut asia muuttuu itsekin epäpuhtaaksi ja saastuttaa edelleen kaiken mihin koskee. :/"

diipadaapaduuu kirjoitti:

näitäkin on mulla ollut :< luojan kiitos ei enään... ei sitä edes muista kun niitä on miljoonia

"jokin asia voi oikeasti olla ihan puhdas, jotta siihen esim. voisi koskea, mutta pakkoajatusten mukaan se on saastainen. "Pakkolika" tarttuu kuin radioaktiivinen jäte: jokainen epäpuhtaasen koskenut asia muuttuu itsekin epäpuhtaaksi ja saastuttaa edelleen kaiken mihin koskee. :/"

Lue lisää

enpä oo koskaan ajatellu moista tautia ollenkaan hirveesti vaikka oon telkkarista kattonukki aiheeseen liityviä ohjelmia, aina on jonkinsortin oireita ollu mistä nyt en oo niin stressannu ku on aina menny rutiinilla. nyt viimeaikoina on menny pahempaan suuntaan ja palasin just suomeen ja vanhaan ympäristöön ja huomasin tekeväni vanhoja juttu taas. saatan kävellä pysäkiltä takas kotiin kokeilemaan et ovi on kiinni ja varaston ovea on nykästävä kaks kertaa, illalla pitää painaa jääkaapin ovea ja pakastimen ovea, katsoa keitin ja hellat ja painaa valonäppäintä vaikka valo ois poissa. missään nimessä en voi nukkua jos ykskään kaapin ovi on auki ja sängyn alle on katottava aina ennen ku nukahtaa ja uudestaan jos aikaa on kulunu liian kauan, illalla ei myöskään tiettyjä tavaroita vaan voi jättää yksin lattialle ja esim sukat lattialla on oltava parinsa kanssa yhdessä ja ulkona jaan jatkuvasti askeleitani tietyille alueille ja "jos vasen jalka osuu tohon ni oikeen pitää osuu tonne"...yms yms. todella hullulta kuulostaa itellensä ku ekaa kertaa listaa noita asioita mitä oikeesti tekee... ja ku oon vielä nuori ni ajatella jos kokoelämänsä loppuun pitäis..

diipadaapaduuu kirjoitti:

näitäkin on mulla ollut :< luojan kiitos ei enään... ei sitä edes muista kun niitä on miljoonia

"jokin asia voi oikeasti olla ihan puhdas, jotta siihen esim. voisi koskea, mutta pakkoajatusten mukaan se on saastainen. "Pakkolika" tarttuu kuin radioaktiivinen jäte: jokainen epäpuhtaasen koskenut asia muuttuu itsekin epäpuhtaaksi ja saastuttaa edelleen kaiken mihin koskee. :/"

Lue lisää

kuulostaa tutulta

diipadaapaduuu kirjoitti:

mä en tiiä pitäiskö nauraa vai itkeä mun oireille... oli esim tälläsiä että 1,2,3 on kauheita numeroita koska on niinkun 1=muna 2=tissit 3=munat ... piti aina tehdä asia ainakin 4 kertaa.. esim vesihanan avaaminen.. kaikkee... enemmänkin ne oli sellasia päänsisäisiä juttuja ja todistelua ittelleen.... että semmosta! :D tässä nyt on hyvä kirjottaa kun ei tunne ketään... nää nyt oli joskus 13-vuotiaana ja tosi pahoja oireita olikin... sillon olis tosiaankin pitäny mennä psykiatrille. ei mua kukaan tajunnut ja olin niin ahdistunu ja kelasin että oon ihan hullu... sellasia syylisyyden taakkoja kaikesta... sitä nuorempana rampattiin lääkärissä.. oli aina kaikellaista, en saanut hengitettyä, en pystyny nielemään ruokaa, pelkäsin että mulla on joku sairaus... "äiti mua sattuu rintaan onkohan mulla joku hätä" "onkohan mulla syöpä" "jos on niin ei kai se tartu suhun"... sitten sitä myöhemmin tullu kaikki aids ´pelot ja soittelinki johonki ihme aids puhelimeen :p... en kyl tiiä onko se ihan normaaliakin pelätä kun periaattees ois ollu mahollisuuskin et jonkun ois saanu... nohh... oon vaan huolehtivainen..
enään ei tälläsiä ajatuksia sentään oo paitsi noi tauti pelot... noi aikasemmat tosiaan haittas mun elämää mietin melkeen koko aika niitä en voinu keskittyäkkään mihinkään ja olin ihan helvetin ahdistunu... nää varmaan saanu juurensa siitä kun mua koulukiusattiin aika pitkän aikaa ja samaan aikaan kotona olo oli yhtä helvettiä isäpuolen takia... jotenkin pääsin niistä sitten eroon, varmaan kun ikääkin tuli... ja jotenkin kieltäydyin enään todistamasta ittelleni mitään.... ajattelin että "oon ihan hyvä ihminen" " ja vitut enään mitään todistele" vaikka mielessä olikin että oon ihan huono ihminen.... ihan normaalijärkisen tekstiltä vissiin kuulostaa kyl :D...
no sillon kun näitä oireita oli niin puhuin äidille niistä, se ei kyl tajunnu ollenkaan. terapia olis sillon auttanut mua, olis sentään tiennyt mistä on kysekkin... terapeutti = kallonkutistaja.. semmonen kuva mulla siitä tuli.. kaikesta selvitään ite mukamas.... noh tottahan se on et nää nykyäajan terapeutit on ihan perseestö suurin osa... mut ei kaikki....

nykyään en tiiä voisinko sanoakkaan että mulla olis mitään ocd:tä... oon vaan neuroottinen... mua pitää parisuhteessa vakuutella koko aika että oon kaikkein tärkein ikinä ja musta välitetään tosissaan ja tarvin tosi paljon huomiota ja sitoutumista.... ei näin ihanaa miestä mulla oo koskaan ollukkaan kun nyt... saa tuntemaan mun olon niin turvalliseks ja on kiltti mulle ja kaikkea... (muuten on niin onnettomia kokemuksia suhteistakin että ehkä nekin jättänyt jotkut traumat...) silti vaikka kaikki on hyvin, mun ei oo hyvä olla koska pelkään että menetän sen... kelailen kaikkii typerii juttuja... "MITÄ JOS sitä mitä jos tätä......." ja oon niin haavoittuva... ja läheisriippuvainen.. haluun olla välillä yksin kaikki me tarvitaan omaa aikaa... mut sit kun ollaan erillään niin jotenkin rupeen miettimään kaikkea esim että " jutteleekohan se jonkun tytön kanssa mesessä" yms...... sit oon kauhee kyylä ja mustasukkanen, ihan aiheetta... en haluis olla.... ja tulee huono omatunto kun käyttäydyn niin typerästi... mun pää asiat vaan oniiin huonosti... tosin nyt on aika rankka elämäntilanne ehkä siks mun neuroottisuus onkin tämmöstä.... ja kun oikeesti välittää niin ei haluu menettää... mut kyl menettää jos ajaa suhteen siihen...
kuitenkin koitan olla vahva ja oon realisti... yritän vahvistaa itteeni. on typerää luovuttaa... mut en mä pystyiskään...
huolin yleensäkkin asioista ihan liikaa.... taitaa olla muitakin ongelmia :p

dingdong juu.. saattoi vähän eksyä aiheesta. tää kirjotus kuulostaa aika pöpiltä :p ajattelin nyt elämän kerran tässä vuodattaa ehkä sekin kertoo jotain miks minusta tälläinen on tullut..

puren kans kynsiä jeejee

Lue lisää

Toi pimpelipommin teksti oli semmonen jo kirjotusmuodossaan et miettisin hetken että oisko se mun teksti. :D
Joo mul on kans ovi neuroosi, sit jos ajaa motskaril ni täytyy ajaa jotai tiettyy viivaa pitki, sama autol, pelkään saavani paniikkikohtauksen jos en tee jotain asiaa, esim aamulla pitää syödä puuro jos lähtee kouluun. Sit reppu pitää tarkastaa varmaan 100 kertaa et siellä on kynä ja oikeet jutut ja et ne on oikees kohtaa et löydän ne koska jos en löydä ni se johtaa siihen ja sit ku se johtaa siihen toiseen juttuun ni se johtaa siihen ja jos ajattelen et se johtaa siihen ni sit se johtaa siihen.. et ei sais ajatella mut ku pelottaa niin helvetisti.. sit lasken jotain potensseja ja fibonatsin jonoja joskus et saan ajatukset muual ettei tuu paniikkikohtausta, pelkään kans kirjottaa kuittii kaupas ja luon päässä jonku skenaarion miten se menee vituiks, ajattelen myös jotain geometrisia kuvioita mun päässä joskus ja muokkaan niitä symmetrisiks siirtelemällä niit palasia siin kuvios, mut sit lopuks tuhoon sen kuvion koska ärsyynnyn niin paljo ku mitään ei voi kääntää ympäri symmetrisesti koska esim palkin toinen pää nousee ylös ja toine alas ku sitä kääntää, eli se pitäs kääntää takasi, mut sit se o taas kääntämättä.. sit tulee tuskane olo. vektoreita ja tangentteja ja muita tulee kans mielikuviteltua. pelkään yleensä ihmisiä, luulen et se johtuu siitä et oon syöny liikaa lisäaineita tai sokeria ja muita vastaavia juttuja, pelkään mennä nukkumaan koska tiedän et serotoniinia ei erity ku nukkuu niin herätessään on vielä pahempi olo, sit alan pelkäämään et nukun pommiin ku kello o ni paljo ja oon niin täynnä adrenaliinia et en saa enää nukutuks, joskus tullu valvottua pari yötä putkeen sen takia, saanu pakkomielteen et unettomuus johtuu liikunnan puutteesta ja menny salille ja sit kouluu viel välis, salil tulee ahistus jos ei jaksa tehä paritonta määrää liikettä. Opiskelin insinööriks jonku aikaa, olin hyvä siinä mielestäni, mut jouduin lukee kaike kotona koska ahistuin luokassa ihmisistä ja kaikista mielikuvituksista ja peloista. no sit lopetin koska pelkään eniten maailmassa pitää esitelmiä, ja juoksen vaikka maailmanympäri ettei tarvi pitää esitelmää. Eli mun pahin ongelma taitaa olla se et käyn läpi kaikki vaihtoehdot päässä ja pelkään et joku niistä pahoista vaihtoehdoista toteutuu, ja tietysti osaan loogisesti päätellä mihin se johtaa ja niin edelleen.. oon menettäny elämänhalun kokonaan, pelkään myös soittaa puhelimella ihmisille ellei ne o tosi tuttuja, sen takia teen kävelyrituaaleja, lähen ulos seisomaan ja koitan keksiä jonkun ajatusjutun joka rauhottas mut ja sitku painan soittonappia sammutan sen ja tarkastan pari kertaa et numerot o oikein ja niin edelleen. oon käyny yksityisel psykiatril, monessa terveyskeskuksessa, lukenu niin perkeleesti lääketieteen materiaalia ja koittanu ettii ratkasua, lopputulos on se et ketään ei oikeesti kiinnosta, tai ei tee asial mitään, tai ei osaa tehä. en tosiaan tiä mitä teen... en halua elää näin.
Jos tästä jotain hyviä puolia pitää ettiä, niin osaan päätellä esim ihmisten käyttäytymisen ja sanojen perusteella niiden ajatukset ja päätellä mitä niille pitää sanoa et se keskustelu johtaa jonku totuude selville saamiseen. toisekseen skenaarioilla ja päättelyillä välttää monta ongelmaa ja saa tahtonsa läpi, vaikka siitä tuleekin aina morkkis jos manibuloi jotain.
Jaa niin mulla on kans noita askeljuttuja laatotuksil ja kuviol jne, kännykkä on pakko kaivaa esiin jos on yksi jossai ja kattoo onko tullu viestei ja räplätä näppäinlukkoo edestakasi.
mul oli kans et mua koulukiusattiin paljon, siit se varmaa lähti, sain eka paniikkikohtaukse lukios, sit se lähti lapasesta. vittumaista olla oman alitajunnan vanki *_* lähen varmaan peruun ayahuasca rituaaliin shamaanien käsittelyyn koska oon kyllästyny tähän adrenaliinikieroon.. töissä kans oli joskus pakko laulaa jotai itseesä toistavaa lastenlaulua välil. esim kolme varista istui aidalla, kolme varista, istui aidalla :D mut yleesä ne o niit numeroi ja kuvii vaan. ei mul muuta, pärjäilkää.

joodelijoo kirjoitti:

Toi pimpelipommin teksti oli semmonen jo kirjotusmuodossaan et miettisin hetken että oisko se mun teksti. :D
Joo mul on kans ovi neuroosi, sit jos ajaa motskaril ni täytyy ajaa jotai tiettyy viivaa pitki, sama autol, pelkään saavani paniikkikohtauksen jos en tee jotain asiaa, esim aamulla pitää syödä puuro jos lähtee kouluun. Sit reppu pitää tarkastaa varmaan 100 kertaa et siellä on kynä ja oikeet jutut ja et ne on oikees kohtaa et löydän ne koska jos en löydä ni se johtaa siihen ja sit ku se johtaa siihen toiseen juttuun ni se johtaa siihen ja jos ajattelen et se johtaa siihen ni sit se johtaa siihen.. et ei sais ajatella mut ku pelottaa niin helvetisti.. sit lasken jotain potensseja ja fibonatsin jonoja joskus et saan ajatukset muual ettei tuu paniikkikohtausta, pelkään kans kirjottaa kuittii kaupas ja luon päässä jonku skenaarion miten se menee vituiks, ajattelen myös jotain geometrisia kuvioita mun päässä joskus ja muokkaan niitä symmetrisiks siirtelemällä niit palasia siin kuvios, mut sit lopuks tuhoon sen kuvion koska ärsyynnyn niin paljo ku mitään ei voi kääntää ympäri symmetrisesti koska esim palkin toinen pää nousee ylös ja toine alas ku sitä kääntää, eli se pitäs kääntää takasi, mut sit se o taas kääntämättä.. sit tulee tuskane olo. vektoreita ja tangentteja ja muita tulee kans mielikuviteltua. pelkään yleensä ihmisiä, luulen et se johtuu siitä et oon syöny liikaa lisäaineita tai sokeria ja muita vastaavia juttuja, pelkään mennä nukkumaan koska tiedän et serotoniinia ei erity ku nukkuu niin herätessään on vielä pahempi olo, sit alan pelkäämään et nukun pommiin ku kello o ni paljo ja oon niin täynnä adrenaliinia et en saa enää nukutuks, joskus tullu valvottua pari yötä putkeen sen takia, saanu pakkomielteen et unettomuus johtuu liikunnan puutteesta ja menny salille ja sit kouluu viel välis, salil tulee ahistus jos ei jaksa tehä paritonta määrää liikettä. Opiskelin insinööriks jonku aikaa, olin hyvä siinä mielestäni, mut jouduin lukee kaike kotona koska ahistuin luokassa ihmisistä ja kaikista mielikuvituksista ja peloista. no sit lopetin koska pelkään eniten maailmassa pitää esitelmiä, ja juoksen vaikka maailmanympäri ettei tarvi pitää esitelmää. Eli mun pahin ongelma taitaa olla se et käyn läpi kaikki vaihtoehdot päässä ja pelkään et joku niistä pahoista vaihtoehdoista toteutuu, ja tietysti osaan loogisesti päätellä mihin se johtaa ja niin edelleen.. oon menettäny elämänhalun kokonaan, pelkään myös soittaa puhelimella ihmisille ellei ne o tosi tuttuja, sen takia teen kävelyrituaaleja, lähen ulos seisomaan ja koitan keksiä jonkun ajatusjutun joka rauhottas mut ja sitku painan soittonappia sammutan sen ja tarkastan pari kertaa et numerot o oikein ja niin edelleen. oon käyny yksityisel psykiatril, monessa terveyskeskuksessa, lukenu niin perkeleesti lääketieteen materiaalia ja koittanu ettii ratkasua, lopputulos on se et ketään ei oikeesti kiinnosta, tai ei tee asial mitään, tai ei osaa tehä. en tosiaan tiä mitä teen... en halua elää näin.
Jos tästä jotain hyviä puolia pitää ettiä, niin osaan päätellä esim ihmisten käyttäytymisen ja sanojen perusteella niiden ajatukset ja päätellä mitä niille pitää sanoa et se keskustelu johtaa jonku totuude selville saamiseen. toisekseen skenaarioilla ja päättelyillä välttää monta ongelmaa ja saa tahtonsa läpi, vaikka siitä tuleekin aina morkkis jos manibuloi jotain.
Jaa niin mulla on kans noita askeljuttuja laatotuksil ja kuviol jne, kännykkä on pakko kaivaa esiin jos on yksi jossai ja kattoo onko tullu viestei ja räplätä näppäinlukkoo edestakasi.
mul oli kans et mua koulukiusattiin paljon, siit se varmaa lähti, sain eka paniikkikohtaukse lukios, sit se lähti lapasesta. vittumaista olla oman alitajunnan vanki *_* lähen varmaan peruun ayahuasca rituaaliin shamaanien käsittelyyn koska oon kyllästyny tähän adrenaliinikieroon.. töissä kans oli joskus pakko laulaa jotai itseesä toistavaa lastenlaulua välil. esim kolme varista istui aidalla, kolme varista, istui aidalla :D mut yleesä ne o niit numeroi ja kuvii vaan. ei mul muuta, pärjäilkää.

Lue lisää

Heippa!
Minulla on todettu OCD. Minulla on tarkistuspakkoa, lasken kaikkea, mulla on pakkoajatuksia,jotka on pahinta kaikista. Pelkään fyysisiä sairauksia, sitä, että sekoan, sairastun psykoosiin tai skitsofreniaan tai, että masennun. Näen itseni tappamassa itseni, mielikuva tai ajatus, enkä voi sitä estää. En halua kuolla, nimenomaan pelkään kuolemaa. Näitähän riittää. Syön nyt 60mg/vrk Sepramia. On auttanut tosi hyvin itse ahdistuksen tunteeseen, mutta eihän ne lääkkeet niitä ajatuksia ja oireita/rituaaleja pois vie. Siihen tarvitaankin sitten terapiaa. Odotan pääsyä terapiaan, siellä on vaan ruuhkaa ja nyt on vielä kesälomatkin.

Minulla on myös vahva epäilys Touretten oireyhtymästä. Psykiatrin epäilys siis, oireiden perusteella. Mahtaako täällä olla aikuisia, joilla on Tourette ja OCD? Mistään ei tunnu löytyvä juttukaveria, jolla olisi OCD:n lisäksi Tourette. Nämä kaksi tuppaavat kulkemaan käsi kädessä.

Mielestäni kaikki mainitsemasi oireet viittaavat pakko-oireiseen häiriöön (OCD), eivät niinkään aspergeriin.

Olen 19 vuotias tyttö ja olen kärsinyt pakko-oireista lähes 10 vuotta. Oireiseeni kuuluu esim. Että vessasta on valot pois ja ovi on kiinni ,kengät pitää olla tietyssä järjestyksessä.keittiössä kaikki laatikot pitää olla kiinni yms tyhmää.. Olin 12 vuotiaana lastenpsykiatrilla hoidossa 2 kuukautta ja ihan turhaa oli sekin. Ollaan perheenkaa käyty 3 vuotta perheterapiassa(johtu siis niistä mun pakko-oireista koska meidän perheelämämme muuttui täysin pakko-oireiden takia ) ja ei siitäkään mitään hyötyä ollut:( nyt näin vanhemmuten oireet ovat pikkuhiljaa lähteneet :) ei tietenkään kaikki mutta suurin osa!

Joo mä oon kans 16, laitoin tohon alle viestiä mun oireista, osaatko sanoo viittaako ne OCD:hen vai mihin? Voimia sulle! :)

Mukava lukea teidän pimahtaneiden ihmisten juttuja mukavaa viihdettä ja kuvitella kuinka huvittavaa olisi jos itselläkin olisi moisia ongelmia