hovirintaan vai piispanlähteelle?

zzsskkaa

Moi kaikille

Haluasisin puolueettomia kommentteja kumpaan kouluun kannattaa lapsi laittaa? Meillä tämä on edessä ensi syksynä, joten olisi kiva kuulla vanhempien kommentteja molemmista kouluista.

39

8007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näkevä ja kokeva

      tuon Piispanlähteen mikäli olisi valinnanvaraa ja uskonpa että moni muukin niin tekisi.
      Hovirinnan koulussa käy hovirinnan asukkaiden häiriintyneitä lapsia ja tämä on faktaa ei fiktiota.
      En sano että kaikki Hovirinnan lapset ovat häiriintyneitä mutta osa on ja tosi pahasti onkin, vanhemmat tosin sulkevat tältä silmänsä sillä; "eihän meidän lapsi/lapset".

      Ohhoijjaajaa, totuus varmaan sattuu kovasti, niin kovasti että siltä ummistetaan jopa silmät kun sitä ei haluta nähdä.

    • Koulutoimenjahtaaja

      Siellähän toimi jo 80-luvulla apukoululuokat, pari vuotta sitten joutuivat asentamaan oikein valvontakamerat koulurakennuksen joka nurkkaan.

      Kaarinan kouluissa on liikaa näitä "pikkuserkkuja", oppilasaines on todella pahasti degeneroitunutta, kun samaan aikaan opettajienkin mielestä oppilaisiin kohdistuneita vaatimuksia on vuosi vuodelta kiristetty, eli jo uusien ekaluokkalaisen oletetaan tuntevan numerot ja kirjaimet, kohta niiden oletetaan jo osaavan lukea. Tämä ristiriita lisää häiriökäyttäytymistä.
      Jos mitenkään mahdollista laita lapsesi Turkuun kouluun.

      • Hyvä Kaarina

        Molemmat koulut on ihan OK, niinkuin kaikki muutkin Kaarinan koulut. Eroja ei pahemmin myöskään ole Turun kouluihin. Kaikissa noudatetaan samoja opintosuunnitelmia ja suurin osa oppilaista pärjää erittäin hyvin. Mikäli ongelmia on hoidetaan ne mallikkaasti, mutta oppilaiden kotiasioihin ei voida puuttua. Usein vika oppilaan häirikkökäyttäytymiseen löytyy kotoa, jossa nykyisin ei osata laittaa lapsille rajoja. Koululaitos Suomessa on parempi kuin koskaan ja siihen sijoitettavat rahamäärät suurempia, kuin koskaan.
        Aina on kuitenkin oppilaita, jotka joutuvat mieron tielle, kuitenkin hyvin pieni määrä. Tämäkin määrä tietysti pitäisi saada nollattua ja silloin koulutusta useinmiten tarvitsevatkin vanhemmat.
        Kaikki omat lapsensi ovat käyneet koulunsa Kaarinassa, kuten minäkin ja olemme pärjänneet maailmassa oikein hyvin. Omat vanhempani opettivat minut jo ahkeraksi ja olen jakanut tietysti samat tiedot lapsilleni. Kun olen seurannut maailmaa jo melko kauan olen myös huomannut, että jos isä tai äiti on retku on poika tai tyttökin helposti samoilla linjoilla elämässään. Koulua on aivan turha syyttää !

      • äiti8
        Hyvä Kaarina kirjoitti:

        Kysyjän kouluasiaan en osaa vastata, mutta kaiken Kaarinassa OK näkevälle sanoisin, että kouluissa voi olla hyvinkin suuria eroja.

        Opetussuunnitelma on sama, mutta miten se saadaan toteutettua, riippuu monista tekijöistä. Jos opettajan aika kuluu oppilaiden kurissa pitämiseen ja oppimishaluttomien tai hitaasti oppivien kanssa, vaikuttaa se myös muiden oppimistuloksiin.

        Kouluilla on yleensä jonkinlainen maine. Maineella tarkoitan sitä, miten oppilaat pärjäävät verrattuna muihin kouluihin, millaisiin jatko-opiskelupaikkoihin he pääsevät jne. Jotkut perheet muuttavat asumaan, jos mahdollista, sellaisille asuinalueille, että lapset pääsevät hyvämaineiseen kouluun. Aivan kuten ruotsinkieliset muuttavat asuinalueille, joissa lapset saavat ruotsinkielistä opetusta.

      • Heinähattuko
        äiti8 kirjoitti:

        Lomallakin Hovirinta tarjoaa ahkerille lisäopintoja.
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010210867059_uu.shtml
        Noin 18-vuotiaat pahoinpitelijät kävivät pojan kimppuun Hovirinnan koulun takana olevalla kävelytiellä ja pahoinpitelivät tätä lyömällä nyrkeillä kasvoihin.

        Hovirinnan koulu numeroina 50% koulun lapsista on kiusattu (43,54% joskus, 4,78% usein, 1,44% jatkuvasti) 34,45% lapsista ei ole kiusattu ollenkaan.
        Kiusaamisesta opettajille uskaltaa kertoa vain 59,80% oppilaista.
        Melko korkeita numeroita, kun opettajakunta itse on vuositolkulla kertonut kiusaamisien olleen vain "yksittäistapauksia".

      • Ex-Oppilas
        Heinähattuko kirjoitti:

        Tuo "Hovirinnan koulu numeroina" -kohta on otettu oppilaiden täyttämästä kyselystä. Otetaan huomioon, että alle 13-vuotiaat eivät välttämättä vastaa kyselyyn täysin rehellisesti/tosissaan. Huumorilla jotkut klikkailevat, mitä sattuu. Itse tuolla vuosia sitten opiskelin, ja nyt lapset samassa koulussa. Mm. liikuntasali on hyvä, se on täysikokoinen. Sen verran aikaa omista ajoistani jo on, etten voi asioista olla varma. Siivoojat eivät kyllä aina hoida hommiaan, juuri naulakoiden päältä löytyy paljon pölyä. Käyn iltaisin tuolla koululla Kansalaisopiston tunneilla, ja siellä koulun kuudesluokkalaiset pitävät kahviotaan. Kahvin/leivonnaisen saa eurolla, ystävällistä palvelua jne. Suosittelen! (Hovirinnan koulusta siis koko juttu)

      • äxsä
        Heinähattuko kirjoitti:

        Lomallakin Hovirinta tarjoaa ahkerille lisäopintoja.
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010010210867059_uu.shtml
        Noin 18-vuotiaat pahoinpitelijät kävivät pojan kimppuun Hovirinnan koulun takana olevalla kävelytiellä ja pahoinpitelivät tätä lyömällä nyrkeillä kasvoihin.

        Hovirinnan koulu numeroina 50% koulun lapsista on kiusattu (43,54% joskus, 4,78% usein, 1,44% jatkuvasti) 34,45% lapsista ei ole kiusattu ollenkaan.
        Kiusaamisesta opettajille uskaltaa kertoa vain 59,80% oppilaista.
        Melko korkeita numeroita, kun opettajakunta itse on vuositolkulla kertonut kiusaamisien olleen vain "yksittäistapauksia".

        Kyseinen pahoinpitely ei liity millään tavalla Hovirinnan kouluun. Hovirinnan koulu on alakoulu, joten sen oppilaat ovat iältään 6-13 vuotta vanhoja. Pahoinpitelijät eivät siis olleet Hovirinnan koulun oppilaita, vaikka saattoivat toki olla entisiä sellaisia. Kiusaamista taas on joka koulussa kautta maan. Tuskin Hovirinnan koulussa keskimääräistä enemmän. Olen itse ollut kyseisen koulun oppilas 80-luvulla ja minua kiusattiin silloin tällöin, mutta yhtä hyvin minua olisi voitu kiusata missä tahansa muussakin koulussa. Nyt oma lapseni on kyseisen koulun oppilas, eikä häntä (ainakaan vielä) ole kiusattu. Tosin meno täällä Kaarinassa on muuttunut paljon siitä kun itse olin lapsi. Mutta niin kai joka paikassa.

    • hgfh

      Mutta veikkaisin, että Piispanlähde on parempi, sillä Hovirinta on kauhea ongelmaisten lähiö. Kaarinasta kannattaa muuttaa pois!

      • ennenkin vastannut

        siihen naulan kantaan. Hovirinta on todella ala-arvoinen alue ja juuri ne asukkaat siellä tekevät siitä sellaisen. Yh-äitejä jotka örveltävät joka viikonloppu siellä täällä, jälkikasvu sitten sen mukaista. Pahinta on keski-ikäinen sakki 30 iän ylittäneet se näyttää nuorille mallia kovasti ja niillä ei itsellään ole mitään kasvatusta koskaan ollut kotonaan ja jälkikasvu sitten kasvatetaan samalla tavalla. isi tai äiskä ostaa kakaroilleen tupakat ja kaljatkin monessa perheessä ja sitten kerrotaan kaikille kun on taas tehty sitä ja tätä, mitä kovempi juttu sitä parempi näiden mielestä. ihanteet on mitä on tätä Matti Nykästä ym. sellaista mistä saa vain ja ainoastaan niitä huonoja vaikutteita. Pois pois vaan jos lapset vielä siinä iässä että matkivat kaikessa ihanteitaan, varsinkin jollei kotona ole niitä huonoja tapoja vielä. kaikki vaan eivät tunnu tätä millään tajuavan että lapset imevät jo pienestä saakka kaiken itseensä ja niillä on norsun muisti monessa asiassa.

      • Ja mihin?

        Paraneeko Hovirinnan koulu sillä, että nimimerkin "hgfh" kannattaisi muuttaa Kaarinasta pois.

        Jos koulut jaotellaan vain demokrafisin perustein, niin lopputulos on, että tasa-arvoiseksi tarkoitettu järjestelmä korostaisikin kansalaisten luokkajaottelua jo alkaen ala-asteelta.

        Jos Hovirinnan koulussa on joku keskittymisongelma, niin olisiko vaihtoehto hajauttaa Hovirinnan oppilaita muihin kouluihin. Ongelmia kannattaa hajauttaa mieluummin kuin keskittää.

        Kaarinalaisilla on niukasti kanssakäymiskokemusta ulkopuolisten kanssa, kansainvälisyydestä puhumattakaan.
        Monikulttuurinen, vieraskielinen asuinympäristö, jossa lapselle on tarjolla vain kansainvälinen koulu, olisi
        kaarinalaiselle niin pelottava fiktiivi, että sen rinnalla Hovirinnan tai Piispanristin tai muut alueen koulut kelpaisivat kiihkeästi.

      • sankari aavikon
        Ja mihin? kirjoitti:

        mistään koulun parantamisesta joka taitaa olla yksityisen kannalta aika mahdoton tehtävä, vaan siitä mihin kouluun kannattaa ennemmin lapsensa laittaa kahdesta vaihtoehdosta.
        Itse suosittelen sitä Piispanristin koulua ennemmin kuin Hovirintaa. Jos kahdesta pahasta kerta pitää valita.

      • wrde

    • sfde
    • js

      lapset käyneet Hovirintaa. Koulusta ei ole mitään huonoa sanottavaa. Tässä viestiketjussa kuvatut ongelmat ovat vahvasti liioiteltuja. Kysymys on alakoulusta. Jos koulu on lähellä, sinne vaan!

      • Suhdetoimintakoulu

        Hovirinnan koulussa todistusten arvosanoissa evakkokertoimet.
        Ihmettelin kun lapsi ei saanut kiitettäviä numeroita todistukseen vaikka kokeista niitä tuli ja tuntiosaaminenkin oli aktiivista, toisille sen sijaan hyviä numeroita näytti tulevan vaatimattomallakin osaamisella.
        Otin opettajan puhutteluun ja vihjasin vieväni asian eteenpäin, no seuraavassa todistuksessa 9 numeroa oli noussut, joista 6 kiitettävään, varmaan ainutkertainen tapaus Hovirinnan koulun historiassa.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8541082

    • paska koulu

      Jep en suosittele hovirinnankoulua vaikka siellä kävin sen 6 vuotta. Vain opettajan suosimat lapset jotka saavat kokeista huonoja numeroita saavat todistukseen ne kaksinkertasena. Itse olin jokaisessa turnauksessa mukana ja sain todistukseen numeron 7. Kun taas eräs oppilas sähelsi tunnilla ja ei ollut turnauksissa sai 9. Rehtori on todella outo..

    • gjohgijnra

      Hovirinnan koulussa naulakoissa pölyä ja lasten sukat tulevat mustiksi. Likaista siis. Opettajat kyllä suosivat joitakin oppilaita. Sanotaan että tuntiaktiivisuus vaikuttaa numeroon, muttei näytä siltä. Suosittelen Piispanlähdettä. Hovirinnan koulussa myös PALJON syrjimistä.

    • kiusatt

      Piispanlähteeseen

    • kaarinatar80

      Piispanlähteeseen ehdottomasti!

    • Hovirinnanghetto

      Nyt kun kaikki suosittelee Piispanlähteen koulua, alkaa alkoholisoituneet yh-äidit runnoa omia ongelmalapsiaan parempaan kouluun.

      Pitäisi vetää selvä raja, että Hovirinnan slummissa asuvat menevät Hovirinnan kouluun, eivätkä kolmen kilometrin päähän paremmalla alueella sijaitsevaan Piispanlähteen kouluun.

      • keskustarauhaton

        Ei huolta,yh äipät jo baareissa,ei ne lue keskusteluja täällä ;)

      • patakattilaasoimaa

        Ei kyllä hyvältä vaikuta teksitis perusteella sunkaan käytös -_-

      • HyiVittuMitäTyyppejä
        patakattilaasoimaa kirjoitti:

        Ei kyllä hyvältä vaikuta teksitis perusteella sunkaan käytös -_-

        Kaltaisiasi kohtaan, se on erittäin hyvää käytöstä !

      • eimullamuuta
        HyiVittuMitäTyyppejä kirjoitti:

        Kaltaisiasi kohtaan, se on erittäin hyvää käytöstä !

        Joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään

    • 8wkw7wnw09288

      Kirjoitin tuon Cotton-kommentin kylläkin sinulle, HyiVittuMitäTyyppejä.

      Hyvä, että olet itsekin samaa mieltä kanssani.

      • HyiVittuMitäTyyppejä

        ??????????
        Samaa mieltä mistä ?

    • Je7eeebd8wbwpdk

      Että kaltaisiasi kohtaan käytökseni on erittäin hyvää.

      "Kaltaisiasi kohtaan, se on erittäin hyvää käytöstä !"

      • HyiVittuMitäTyyppejä

        Oletko jonkinlaisessa lääkityksessä ? jos et, olisi syytä sellainen todella nopeasti syytä hankkia, ennen kuin mopo karkaa kokonaan käsistä.

      • 27wjw9wbsosbd

        Ennen kysymysmerkkiä ei tule väliä? Käy vaikka preppaamassa taitojasi Hovirinnan koululla.

      • HyiVittuMitäTyyppejä
        27wjw9wbsosbd kirjoitti:

        Ennen kysymysmerkkiä ei tule väliä? Käy vaikka preppaamassa taitojasi Hovirinnan koululla.

        Tuossa olikin sitten koko kykykavalkaadisi ;D

        Säälittävää...

    • eiparempitoistakumpikaan

      Joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään....

    • eiparempitoista

      SE.Joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään

    • parempieitoista

      Raamatusta....se joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään

    • Anonyymi

      hovirinta täynnä maahanmuuttajia ja kehitysvammaisia. Älkää laittako mukuloitanne sinne tai heistäkin muuttuu kehareita.

    • Anonyymi

      Mikäli on vielä tilaa, niin kannattaa ehdottomasti laittaa Piusoanlähteeseen.

    • Anonyymi

      Miksi siellä Kaarinassa hakataan pikkulapsia koulussa? Taitaa olla aika sisäsiittoinen paikkakunta?

      • Anonyymi

        Siitä, miten jotkut Piispanlähteen koulun lapset joutuvat pahoinpidellyiksi, ovat kouluhallinnon vastaavat viranomaiset sadismissaan onnesta kippurassa eikä mitään olennaista parannusta kiusattujen kannalta ole tulossa.

        Ennen vanhaan saattoi jämerä miesopettaja tarvittaessa antaa kiusaajille 'isän kädestä' mutta kun tuollainen häiritsisi noiden viranomaisten kuin myös kiusaajienkin sadistisia 'onnen' kokemuksia, niin on asiallinen koulukurin ylläpitäminen kielletty ja sitä on vahvistettu sillä että lasten tukistaminenkin on kriminalisoitu, jotta nuo kiusaajat voisivat vapaasti itseään toteuttaen tuottaa noita sadistisen tyydytyksen lähteitä.

        Myös sellaista että opettaja yksitellen keskustelisi ja sitten rukoilisi kiusaajien kanssa, pidetään nykyään äärimmäisenä väkivaltana kiusaajaa kohtaan, ja aiheuttaisi potkut opettajan toimesta, jottei sadistisen tyydytyksen tuottavat kiusaamistapaukset vain missään tapauksessa vähenisi.

    • Anonyymi

      Ei ole paikkakunnan sisäsiittoisuudesta kiinni...

    • Anonyymi

      Onko kyseessä kulttuurillinen rikkaus vai mikä mättää?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe