Elettyä.

Kerron erään kohtalon, ja tämä on tosi.

Eräs lestadiolaoiseen perheeseen kuuluva poika meni naimisiin "kirkkouskovaisen" tytön kanssa ,
joka oli kaupungissa töissä n,3v.
ja noin vuoden kuluttua he saivat lapsen ja vaimo muutti pojan kotiin, jossa oli pojan vanhemmat ja muutama sisarus,

kauhistus mihin joutui, oli paha olla, pojan vaimo oli kuin likatahra tuossa perheen sisällä,
mutta Jumala hoiti pojan vaimoa ja vaimo onnistui siinä mihin alkoi,
vaikka muu perhe ei hyväksynyt erilaisuutta,
meni n.6v.
ja yläkerrassa oli tilaa niin poika alkoi rakentaa sinne paria huonetta.
kun yhdessä kamarissa oli jo ahdasta 2 lapsen ja 2 koiran kanssa, siellä yläkerrassa meni taas 6,v. mutta muille,
pojan "perheelle" se ei ollut hyvä, talon tytär halusi niitäkin huoneita, ja niin tuo pojan perhe oli jo 6 henkinen, ja niin alkoi rakentaminen samalle tontille 50m päähän mutta poika joutui ostaan tontin isältään, joka ei tuntunut hyvältä ainoana talon jatkajana, ainoana poikana.

Niin isäännyyskin vaihtui kun oli pakko, kun poika olisi muuten joutunut lähteen ulkopuolelle töihin ja talo olisi jäänyt ilman jatkajaa.
Nyt ovat pojan vanhemmat kuolleet ja yksi sisarus asuu vanhaa taloa ja kerjää pojan lapsia tulkaa käymään,
mutta kun hän kylvi huonoa siementä veljensä lasten sydämmiin kun lapset olivat pieniä, niin lasten on vaikea käydä hällä.

Ja pojan vaimo tuli "uskoon" kun sai Kristus ilmestyksen, tuolloin kun lähti rakentaan erilleen ja lapsia oli jo 4.
Sekin vielä, Kristus vaati parannusta ja nainenhan totteli ja meni appensa luo pyytämään anteeksi, mutta kun se pyytäminen ei mennyt lestadiolaisten tavalla, niin appi vaan sanoo;
"Hänenhän tässä pitäisi uskovaisena pyytää anteeksi".
Sitten kälyn puheille Kristus vaatii naista ja siellä ei tule mitään muuta kuin vihainen katse.
Mutta pyytäjä on onnellinen kaikesta Kristus hyväksyy tälläisenä hänet.
Menee vähän aikaa ja tulee yksittäinenkin synti mieleen ja niin meno naapurin puheille ja siellä anteeksipyytäjä hämmästyy kun naapuri siunaa pyytäjän, ja sanoo;
"Ei minulla ole mitään sinua vastaan, ja siunaa pyytäjän."

Pyytäjälle ei ollut opetettu milloinkaan anteeksi pyytämisiä, miten olisikaan kun oli arka ja hyväntahtoinen.

Anteeksi pitää pyytää tahattomat synnit sekä yksittäiset synnit,
tahattomista synneistä ei omatunto aina soimaa,
mutta yksittäisistä synneistä kyllä.
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei voi minusta olla es/Lesta kertomus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elämää. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu