Hei!
Olen 2-vuotiaan poikalapsen äiti ja välillä tuntuu että olenkohan ihan kunnossa..Lapsella on nyt uhmaa niin tietty koettelee hermoja enempi mutta itsestä tuntuu että välillä hermostun niin tyhmistä asioista pojalle että tulee paha mieli myöhemmin. Korotan välillä ääntänikin liian helposti..mutta..olen vielä kotona, välillä käyn kyllä töissä mutta harvoin. Olen koko ajan pojan kanssa. Mies ei oikeen osallistu lapsen hoitoon niin kuin toivoisin, en ikinä jää sänkyyn viikonloppuisin nukkumaan, rentoutumaan. Teen kaikki ruoat, siivoukset, pottailut, vaipanvaihdot yms. Ymmärrän että mies tekee töitä, välillä pitkiä päiviä mutta missä mun vapaa-aikani on? Haluaisin käydä välillä vessassa rauhassa ja toivoisin että saisin jotakin tehtyä muutenkin kuin kun lapsi nukahtaa...ymmärrän että poika enempi mussa roikkuukin mutta silti..kerron miehelle halusta saada omaa aikaa ja ymmärtää sen muttei mitään tapahdu? Itse hän voi vaan yhtäkkiä lähteä jonnekin, toisin kuin minä. Olen halunnut kauan mennä kirjastoon yksin mutta se on jäänyt kun en pääse yksin..en silti tiedä onko mies jotenkin talvimasennuksen tapaisessa kun on koko ajan niin väsynyt ja letku..Itsekin epäilen että olisin vähän alakulossa kun olen myös samanlainen väsynyt ja letku..en jaksaisi tehdä oikeastaan mitään..en tiedä, vähän vaikealta tuntuu..välillä hävettää motkotukseni lapselle ja yritän niin hillitä itseäni..haluaisin tulevaisuudessa toisen lapsen ja välillä tuntuu ansaitsenko toista kun nyt välillä on tällainen olo ja hävettääkin sen takia..meillä oli aikanaan vaikea synnytys ja silloin oli masennusta mitä vähättelin mutta olen miettinyt olenko ikinä päässyt siitä kunnolla eroon ja olisiko pitänyt hoitaa jotenkin..välillä tuntuu että itkukin tulee niin helposti kun en jaksaisi pojan kanssa..olen myös välillä väsynyt kotona oloon ja toivoisin olevani töissä mutta sitten taas ahdistaa tarhaan raahautuminen ja olisinko väsyneempi kun kävisin töissä? No ensivuonna se on edessä..myös otan stressiä painostani, muutama (5) kilo on ylimääräistä ja pitäisi liikkua yms mutta haluasin yksin liikkua niin miten se onnistuu kun en pääse yksin? Turhaudun välillä niin että saatan syödä karkkia hillitysti..tuntuu että suklaa tekee pinnani kireämmäksi?
En tiedä..sekavaa tekstiä on..miten saisin miehen ymmärtämään? eilen sanoi että huudan pojalle turhan helposti ja mainitsin että on niin pinna kireällä olo kun kaipaisin omaa aikaa edes hetken mutta siinä se keskustelu sitten oli kun mies samalla plimplutti tietokonetta..no jos nyt menisin viemään pojan potalle ja vaihtamaan yövaatteet pois..

Vastaukset 1
Vanhimmat
selväähän se on, että kun on noin kiinni lastenhoidossa ja synnytys ollut vaikea, että väsyt. Luulenpa, että miehesi tuskin tulee muuttumaan-hetkellisesti ehkä. Sinun on nyt tehtävä elämäsi siedettävämmäksi ja odotella, että lapsi kasvaa. Entäpä jos palkkaisit joskus MLL:n hoitajan 6e10snt tunti hoitamaan tms. Tai poika menisi jonnekinhoitoon välillä, meillä ainakin pääsevät joskus perhepäivähoitajalle...