Uutta kotia etsii 13 sateenkaarikirjoahvenen poikasta. 12 on samasta poikueesta, syntyneet n. puolivuotta sitten. Yksi on syntynyt hieman aikaisemmin. Pituus tällä hetkellä kaikilla yli 5 cm.
Myös poikasten "vanhemmat" lahjoitetaan jos uusi koti löytyy. Ikä on tuntematon. Kutevat ahkerasti, ovat hyvin aggressiivisia suojellessaan kutuaan ja poikasiaan. Muuten lempeä pariskunta.
Lisäksi uusi koti kelpaisi kolmelle aikuiselle sinirihmakalalle sekä yhdelle keltaiselle lehtikalalle. Näiden ikä myös tuntematon. Lehtikala on uros, joka on vähän aikaa sitten menettänyt kumppaninsa. Ollut uroksen parina.
Akvaarion historia sitä tietoa kaipaaville: akvaario on saatu lahjoituksena kaloineen päivineen. Edellinen omistaja oli ostanut sen ja aikuiset kalat henkilöltä, jolla ei myöskään ollut tietoa kalojen historiasta. Kalat etsivät uutta kotia, koska tila alkaa käymään kasvavien poikasten takia ahtaaksi sekä uusi omistaja haluaa uudistaa kalakannan.
Kalat sijaitsevat Haminassa. Yhteys sähköpostitse: [email protected]
Annetaan sateenkaarikirjoahvenen poikasia sekä kuteva pariskunta
Hepu82
0
462
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432997Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612931- 422357
- 311853
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251709Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721654- 481576
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771255- 361236
- 791070