olen syönyt vdsta 2000 ensin Zoloftia ja pari vuotta myöhemmn aloitin Efexorin. Rinnalla on Alprox tarvittaessa. Diagnoosi on ollut paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuus. Vähän väliä olen ajautunut masennukseen. En käy suihkussa viikkoon enkä hoida itseäni muuta kuin sen että pääsen töihin säällisen näköisenä.
Mieheltäni en ole saanut riittävästi tukea eikä hän anna apuaan kun pyydän auttamaan. Teen siis kaiken käytännössä itse, käyn työssä, hoidan lapset (toinen ed. liitosta) sekä hoidan kodin siisteyden ja pyykit. Mieheni makaa sohvalla töiden jälkeen kattomassa tv:tä tai ostuu koneen ääressä. Jos pyydän apua, niin hän tokaisee, ettei täällä ole sekaista.
Vuosia kestettyänä tätä ja kuunnellen mieheni lupauksia hänen muuttumisestaan, ajauduin toisen miehen olkapäähän. Häneltä saan tukea ja hän ymmärtää ja on vilpitön. Hän on jopa antanut neuvoja miehelleni kuinka hänen tulisi toimia että minut saataisiin kuntoon ja meidän avioliitto ja perhe pelastettua.
Nyt kuitenkin meillä on kauheat riidat ja haluan eron. En jaksa enää miestäni ja hänen lapsellisuuttaan ja laiskuuttaan. Hän ei mielestäni arvosta perhettä ja kotia koska ei halua tehdä kuten lupaa.
Kysynkin nyt mielipidettänne siitä, kannattaako tässä vaiheessa alkaa lopettelemaan Efexoria? Haluan lääkkeestä eroon kun minusta vaan tuntuu jotenkin siltä että en koskaan parane tästä tilastani. Voiko olla niin, että lääke ylläpitää pahaa oloa? Olen kuitenkin popsinut niitä jo vuosikausia... Haluaisin saaada takaisin sen oman itseni, jolla oli itsevarmuutta, rohkeutta ja elämäniloa ja jolle mikään asia ei ollut mahdoton jos sitä riittävästi halusi.
Mieheltäni en ole saanut riittävästi tukea eikä hän anna apuaan kun pyydän auttamaan. Teen siis kaiken käytännössä itse, käyn työssä, hoidan lapset (toinen ed. liitosta) sekä hoidan kodin siisteyden ja pyykit. Mieheni makaa sohvalla töiden jälkeen kattomassa tv:tä tai ostuu koneen ääressä. Jos pyydän apua, niin hän tokaisee, ettei täällä ole sekaista.
Vuosia kestettyänä tätä ja kuunnellen mieheni lupauksia hänen muuttumisestaan, ajauduin toisen miehen olkapäähän. Häneltä saan tukea ja hän ymmärtää ja on vilpitön. Hän on jopa antanut neuvoja miehelleni kuinka hänen tulisi toimia että minut saataisiin kuntoon ja meidän avioliitto ja perhe pelastettua.
Nyt kuitenkin meillä on kauheat riidat ja haluan eron. En jaksa enää miestäni ja hänen lapsellisuuttaan ja laiskuuttaan. Hän ei mielestäni arvosta perhettä ja kotia koska ei halua tehdä kuten lupaa.
Kysynkin nyt mielipidettänne siitä, kannattaako tässä vaiheessa alkaa lopettelemaan Efexoria? Haluan lääkkeestä eroon kun minusta vaan tuntuu jotenkin siltä että en koskaan parane tästä tilastani. Voiko olla niin, että lääke ylläpitää pahaa oloa? Olen kuitenkin popsinut niitä jo vuosikausia... Haluaisin saaada takaisin sen oman itseni, jolla oli itsevarmuutta, rohkeutta ja elämäniloa ja jolle mikään asia ei ollut mahdoton jos sitä riittävästi halusi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos käytät kofeiinia, lopeta se täydellisesti, pääset oireistasi todennäköisesti muutamassa kuukaudessa.
http://qmies.blogit.fi/
En kyllä suositelisi lääkeitten lopettamista. Tällä palstalla esiintyy aina silloin tällöin joku joka on lääkekielteinen. Heidän komentinsa jättäisin kyllä omaan arvoonsa. Itse sairastan kaksisuuntaista joka on hyvinkin paljon masennus painotteinen. Alusta asti olen kuitenkin onnekseni pystynyt ottamaan sen kannan että luotan asiantuntijoihin ja heidän neuvoihinsa. Lisäksi olen aina ajatellut että minua hoitaville tasoille, niin avo- kuin sairaalahenkilökunnalle, kerron kaiken ja olen heille avoin. Miellän että kuinka he voisivat auttaa jos et ole heille avoin, kuinka he voisivat tiettää jos et itse heille kerro. Mitä lääkeisiin tulee, en toki syö niitä mielelläni, mutta koen kuitenkin että niistä on minulle suurikin apu. Niinpä siinäkin asiassa luotan asiantuntijoihin ja popsin kiltisti sen minkä he katsovat parhaaksi määrätä. Itse en niiden kanssa käy sooloilemaan. Jos ilmenee haittavaikutuksia niin sen kerron ja lääkitystä säädellään. Hyvin on toiminut tähän asti. Ainuan poikeuksen on tehneet ne mustat hetket jolloin olen ottanut niitä ylianostuksen..itsetuho tarkoituksessa. Sairastumisesta ja diagnoosin saamisesta on nyt 7v ja nyt pikkuhiljaa on olo alkanut tasaantumaan. Lääkitystäni on onnistuttu purkamaan pikkuhiljaa ja tavoitteena on että tässä tulevan kevään aikana sitä puretaan niin että jäljelle jää vain pieni estolääkitys. Jossain vaiheessa niitä lääkeitä oli aikaspaljon päivittäin syötävänä. Toinen seikka mikä on minua myös erittäin paljon auttanut, on nimittäin itseni sitouttaminen hoitoon, eli olen itsekkin valmis satsaamaan siihen enkä odota aina valmista pöytään. Liikun paljon ulkona, siitä saatava hyvä olo tulee melkein heti kun vaan saa itsensä liikeelle. Jälkeinpäin olo on yleensä tosihyvä kun sai taas lenkin aikaseksi. Lopuksi sanoisinkin näin omakohtaisen kokemukseni kautta että, ÄLÄ vaan missään nimessä jätä lääkeitä syömättä. Niistä on oikeasti apua...luota sinua hoitavaan tasoon. Tosin jos hoitosuhteesi on jossain paikallisessa terveyskeskuksessa yleislääkärin hoidossa.......silloin kyllä hakutuisin alan asiantuntijoitten hoidettavaksi.
Kehoitan, ettet tee minkäänlaisia suuria päätöksiä tuossa mielentilassa. Äläkä lopeta Efexoria, sittenhän sulla vasta helvetti alkaa, tää on nimittäin todella riippuvuutta aiheuttava lääke.
Jos välttämättä tahdot lääkkeen lopettaa, puhu lääkärille ja teette sen pikkuhiljaa mutta takaan että jos vetäset kerrasta poikki niin itsetuhoajatuksetkin saattavat alkaa pyöriä päässä.
Jos sulla on liian iso Efe-annos, saatat olla pikkaisen jopa psykoottinen aikka silti kykenet hommasi hoitamaan, itse tätä ei tunne.
Tärkein asiani oli että älä vaan mene tekemään minkäänlaisia ratkaisuja nyt perheolosuhteisiisi. Mies mukaan lääkäriin ja kerrot siellä, ettet saa apua jolloin lääkäri uskoakseni sanoo miehelle muutaman valitun painavan sanan.
lopettaminen on hyvä päätös. Nuo lääkkeet ovat kuitenkin niin pahoja myrkkyjä, että liian nopeasti lopettaminen voi aiheuttaa hyvinkin vakavia vieroitusoireita. Pitkään käytetty psyykelääkitys tulee lopettaa hitaasti vähitellen noin yhden vuoden kuluessa.