Onko keinoja??

Hei !

Mulla on ollut useamman vuoden akvaario (100l).
Noin pari kuukautta veden pinta alkoi muuttua oudoksi! Alhaalta katsottuna veden pintaan alkoi kasvaa todella hienojakoista vihreetä kasvustoa. Kun otin vettä pinnalta valkoiseen vatiin, niin vadin reunassä näkyi,kuinka vihreetä se vesi on.

Sitten tein täydellisen puhdistuksen akvaarioon. Pesin hiekat, kasvit, suodattimen. Mulla oli hiekka yön yli pakkasessakin.

Kun olin saanut kaikki taas valmiiksi, niin jo muutaman viikon kuluttua pintavedessä alkoi tapahtua. Tällä hetkellä pinta on taas samea ja täynnä sellaista todella hienon hienoa vihreetä kasvustoa. Kaloja se ei ole tappanut, mutta se on ikävännäköistä. Tämä tila vaikuttaa myös kasveihin. Kasvien lehdet muuttuvat ruskean laikulkaisiksi.

Onko kellään kokemuksia tälläisestä kasvusta ja mitä mä voisin tehdä, että saisin sen tuhottua akvaariostani? Olen jo miettinyt akvaarion pois lattamista tämän epätoivoisen tilanteen takia.
8651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lisää "onkimiani" tietoja sivuilta www.akvaariokauppa.net

Vihersamennus voi saada kokeneenkin akvaarion omistajan epätoivon valtaan. Hoitokeinona on ruokinnan lopettaminen viikoksi, akvaarion peittäminen kokonaan huovalla ja pitäminen täysin pimeänä. Vettä tulee vaihtaa kerran päivässä viikon ajan vähintään kolmannes. Suodatin on pestävä päivittäin. Sitten vain toivotaan parasta. Pohjaa on lapottava, jotta kuolleet levät saadaan pois. Varmista, ettei yksikään auringon säde osu akvaarioosi aamulla, päivällä eikä illalla.

Äänestä

se oli kyllä virhe tehdä täydellinen puhdistus, siitä ainakin on vain haittaa.. pakastit hiekatkin, jolloin kaikki bakteerit kuolivat. Periaatteessa allas olisi pitänyt jälleen kypsyttää... nyt voi seurata muitakin ongelmia kuin levä.

Äänestä
  • Ensiavuksi voisi kokeilla myös pintavedenkierron lisäämistä ja kohtuullista ruokintaa, jopa paria paastopäivää.

    Radikaaleja puhdistustoimenpiteitä ei koskaan kannattaisi tehdä. Akvaario kun vaatii toimiakseen omat pöpönsä ja niiden kehittyminen vie oman aikansa eikä kaikki muodostuvat aineet ole kalojen terveydelle hyväksi. Pidetään kuitenkin peukkuja.

    Äänestä

On tuohon varmasti omat keinonsa tilanne korjata, mutta ensin pitää löytää syy, josta juttu johtuu.

ensinnäkin koko akvaarion pesu on sen laatuinen virhe, että voi olla, että tietosi kaipaavat hieman päivitystä. Tuollaista toimenpidettä kun ei tosiaan koskaan tulisi mennä tekemään.

Mitä kaloja sinulla on ja kuinka paljon? Minkä merkkinen ja tehoinen suodatin?

Vaihdatko vettä joka viikko noin puolet, kuten suositus kuuluu?

Lannoitatko kasveja, millaiset lamput?

Jostain syystä akvaarion veteen kertyy liikaa ravinteita, jotka aiheuttavat kuvaamasi kalvon. Vihersamennusta eli keijulevää se ei ole, mikäli on vain pinnalla.

Ravinteita kertyy jostain syystä, yleisimpiä ovat seuraavat. Liikakansoitus, liian vähäinen vedenvaihto, liikaruokinta, tehoton suodatin, huonosti viihtyvät kasvit.

Kunhan selvitetään mistä on kyse, niin voidaan asia korjatakin.

Äänestä

Mua jäi vaan vaivaamaan et jos siin pinnalla on kalvo, ni laita suodatin rikkomaan veden pinta kunnolla. Vai onks se ees sellanen kalvo?

Äänestä
  • Ei siinä ole kalvoa. Se on alhaalta katsottuna ihan täynnä todella pientä vihreää hiukkasta kauttaaltaan koko pinta.
    En ruoki kaloja liian usein enkä liian paljon.
    Oliskohan se saanut alkunsa ,kun laitoin vähän ennen tätä ongelmaa nestemäistä kasviravintoa??
    Vaihdan yleensä joka toinen viikko noin kolmanneksen vedestä. Nyt täytyy varmaan alkaa vaihtaa joka viikko ja peittää akvaario. Tuntuu kyllä aika vaivalloiselta, että saa sen levän kasvun pois...huh. jaksankohan....??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivonen kirjoitti:

Hei !

Mulla on ollut useamman vuoden akvaario (100l).
Noin pari kuukautta veden pinta alkoi muuttua oudoksi! Alhaalta katsottuna veden pintaan alkoi kasvaa todella hienojakoista vihreetä kasvustoa. Kun otin vettä pinnalta valkoiseen vatiin, niin vadin reunassä näkyi,kuinka vihreetä se vesi on.

Sitten tein täydellisen puhdistuksen akvaarioon. Pesin hiekat, kasvit, suodattimen. Mulla oli hiekka yön yli pakkasessakin.

Kun olin saanut kaikki taas valmiiksi, niin jo muutaman viikon kuluttua pintavedessä alkoi tapahtua. Tällä hetkellä pinta on taas samea ja täynnä sellaista todella hienon hienoa vihreetä kasvustoa. Kaloja se ei ole tappanut, mutta se on ikävännäköistä. Tämä tila vaikuttaa myös kasveihin. Kasvien lehdet muuttuvat ruskean laikulkaisiksi.

Onko kellään kokemuksia tälläisestä kasvusta ja mitä mä voisin tehdä, että saisin sen tuhottua akvaariostani? Olen jo miettinyt akvaarion pois lattamista tämän epätoivoisen tilanteen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu