Minulla on tällä hetkellä ollut vähän yli vuoden ollut halu olla naispuolinen henkilö, joskus todella voimakkaana, joskus vähän vähemmän voimakkaana mutta silti siellä. Olen biologisesti mies, mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta ns. miehisiä rooleja kohtaan. Päinvastoin, ne herättävät minussa erittäin suurta ahdistusta, vaikka lapsena leikinkin perinteisiä poikien leikkejä yms.. En varsinaisesti vihaa kehoani, mutta koen että se(kin) olisi minulle ikäänkuin este joka estää minua saavuttamasta tiettyjä tavoiteltuja asioita. Minua voisi kuvata autogynefiiliksi, joka autogynefiliansa lisäksi kokee erittäin suurta ahdistusta miesten rooliodotuksia kohtaan eikä koe itseään henkisesti mieheksi.
Ja nyt olenkin sitten suuren kysymyksen äärellä eli olenko transsukupuolinen ihminen vai en? En osaa sanoa edes kunnollista vastausta tuohon kysymykseen puhumattakaan siitä mistä pitäisi alkaa hakemaan apua. Välillä on käynyt itsemurhakin mielessä kun haluaisi olla nainen niin paljon, mutta onko tuo halu tarpeeksi... ja jos ei ole niin mitä sitten pitäisi tehdä. En koe, että voin elää ihmisarvoisen elämän miehenä.
Ja nyt olenkin sitten suuren kysymyksen äärellä eli olenko transsukupuolinen ihminen vai en? En osaa sanoa edes kunnollista vastausta tuohon kysymykseen puhumattakaan siitä mistä pitäisi alkaa hakemaan apua. Välillä on käynyt itsemurhakin mielessä kun haluaisi olla nainen niin paljon, mutta onko tuo halu tarpeeksi... ja jos ei ole niin mitä sitten pitäisi tehdä. En koe, että voin elää ihmisarvoisen elämän miehenä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olet vielä etsintävaiheessa, jossa tutkiskelet mikä oikein olet. Tuo esittämäsi kertomus ei vielä osoita täyttä sukupuoliristiriitaa, varsinkin kun tunnustat olevasi autogynefiili. Noilla perusteilla ja lyhyellä kokemusajalla et saisi transsukupuolisuusdiagnoosia tutkimuksista. Pelkkä halu olla nainen ei riitä perusteeksi, sisäinen kokemus on tarpeen. Tutkimusryhmä ei sano kumpaa sukupuolta olet, se pitää tietää itse jo ennakkoon.
Varmaankin olisi tässä vaiheessa parasta hakeutua vertaistuen pariin. Jos asut kohtuullisen etäisyyden päässä kaupungeista joissa ryhmät kokoontuu (Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Oulu ja Rovaniemi), kannattaisi käydä vaikka kauempaakin edes muutaman kerran. Puhelintukikin voi auttaa alkuun, mutta toisten transihmisten tapaaminen henkilökohtaisesti auttaisi varmimmin. Näin oli aikanaan minullakin ja melko nopeasti se oma sisäinen minä löytyi. Sen jälkeen tutkimukset olivatkin käytännössä läpihuutojuttu.
Mutta eihän miehen tarvitse olla aina sellainen macho-tyyppi. Jokaisessa ihmisessä on jonkin verran vastakkaistakin sukupuolta, eikä naisellinen mies ole mikään paha asia. Jos pystyt elämään miehenä jolla on joitakin naisellisia piirteitä, se on aina parempi vaihtoehto kuin alkaa väkisin vääntämään fyysistä ulkomuotoa väärän sukupuolen mukaiseksi.
... sen verran, että koen olevani suht sukupuolineutraali, mutta kuitenkin enemmän naiselliseen päin suuntautuva. En koe, että minulle olisi varsinaisesti "väärää sukupuolta", mutta miehenä oleminen ahdistaa aina vain enemmän ja enemmän - suurimmaksi osaksi sosiaalisista syistä. Siitä mitä ihmiset sinulta odottavat ja millaisena he sinua pitävät, mutta osittain myös muista syistä kuten esim. oman kehon kokeminen jokseekin ahdistavana ja/tai epämiellyttävänä tai siitä, etten koe voivani mitenkään nauttia seksuaalisuudesta ollessani mies.
Ja naisellisena miehenä eläminen on tässä kaksinaismoralistisessa kulttuurissa mahdottomuus. Enkä kuitenkaan koe, että saavuttaisin sillä haluamaani vaan jäisin jonnekkin puolitiehen harhailemaan.
erittäin naisellisia miehiä eikä se mikään mahdottomuus ole. Mutta jos et koe olevasi naisellinen mies tai mies ylipäätään, ehkä se ei sovi sinulle. Mieti elätkö loppuelämäsi miehenä vai naisena. Koska siitähän tässä pohjimmiltaan on kyse. Kumpana eläminen olisi helpompaa.
Naisena.
nainen saadaan. Tuo läpimenemättömyyden "rimakauhu" johtuu siitä, että ulkonäkösi arviointi perustuu tällä hetkellä tulehtuneeseen tilanteeseen. Se kuuluu tähän tautiin. Todennäköisesti menet läpi paremmin kuin luuletkaan ja arviointiperusteesi muuttuvat myös sitä mukaa kun löydät tyylisi naisena. Usko huviksesi vaan.
Sukupuolenkorjauksessa on nimenomaan kyse siitä kumpaan yhteiskunnan sukupuolilokeroon sopii paremmin ja tuntee kuuluvansa. Ennenpitkään siinä käy niin ettei vaan enään pysty elämään. Itselle kävi jo nuorena etten enää yksinkertaisesti pystynyt elämään sosiaalista elämää väärässä sukupuolessa vaan tuli eteen pakkotilanne jossa oli pitänyt valita erakoituminen ja lopullinen sekoaminen, itsemurha tai sukupuolenkorjaus.
Sen sijaan tutkimuksiin jos hakeudut, niin siellä ne vaativat yli kahden vuoden tuntemuksen siitä, että haluaa korjata sukupuoltaan ja kokee kuuluvansa eri sukupuoleen mihin on syntynyt. Eduksi on lisäksi näin päin korjatessa naisellinen käytös, naisellinen pukeutuminen, naisellinen ulkonäkö sekä lapsuuden kokemukset sukupuoliristiriidasta. Uskon, että sinulta sinällään löytyy nuo kaikki paitsi tuo 2-vuoden kokemus.
Alkuperäiselle kysyjälle vielä. Koska olet vielä noin epävarmassa tilassa, olisi ehkä parasta testata pystyisitkö elämään naisena elämäsi loppuun saakka. Miksikään supernaiselliseksi ei tarvitse pukeutua, kunhan pukeutuu kuten muutkin ikäisesi naiset ja elät täysipäiväisesti naisena, saat kokemusta miltä se tuntuisi. Oikeanlainen ylilyömätön pukeutuminen, asiallinen meikkaus ja yleinen tyylin muutto tekee varmaankin riittävän naiselliseksi (ellei ole täyspartaa tai isokokoinen kirveellä veistetyn näköinen).
Joka tapauksessa mieti tarkkaan pystytkö elämään naisena elämäsi loppuun. Kun prosessi on saatettu loppuun, sitä on vaikea enää perua, vaikka huomaisikin ettei se naisena eläminen ollutkaan niin kivaa.
Sitten on vielä eräs vaihtoehto. Täydellistä sukupuolenkorjausta ei ole pakko käydä läpi. Mikäli kokee olevansa jossain sukupuolten välissä ja haluaa joitakin hoitoja sen vahvistamiseksi, sitä varten voisi yrittää saada transgender-diagnoosi. Hoidot joutuu kuitenkin hakemaan omaan laskuunsa yksityispuolelta, mutta diagnoosin voi ehkä saada transtutkimusyksiköstä.