Hiljaisuus odottaa

yhdet vai kahdet,
mieluummin kahdet - niin ainakin uskon
Sinun toivovan. Mutta vaikka nyt niitä
onkin vain yhdet, älä luovuta tyttöseni.
Elämä on kuitenkin lahja, vaikka myönnän
kyllä itsekin sen aika usein unohtavani.

Suru kietoutuu jälleen säkeisiisi niin syvään.

Hiljaisuus on harhaa vain,
ei elämä kulje sukkasillain,
vaik valkoinen on ja loistava,
tuo erämaa ympärilläin,
niin hiljaisuus on harhaa vain.

Mä kuulen vienon tuulosen,
se viestin tuo kaukaisen ja
lunta kohta taas tupruttaa,
sen ääni täyttää koko maan.

Mitä tuumaa pakkanen,
kun nurkissa noissa,
paukahtelee ja kuin komentoaan pitelee.

Sä etkö kuule kulkijaa,
kun pienen pieni hiirkin,
saa aikaan äänen elostaan,
sen kuulee pöllö oksallaan ja
tietää mihin suunnistaa.

Me valoa kohden kuljetaan ja
elämää on kohta tulvillaan,
on ääniä ja elämää,
sä katso aina tulevaan,
niin huomaat on vierelläis,
aina joku toinenkin,
siis tartu sitä kädestä kii ja
sano sille vaikka näin.

Sä ole mulle ystävä,
mä yksin pelkään kulkea.

Tunnelma -

joka kietoo lukijankin
ympärilleen koskettavuudellaan.

Sinulla tämä luonti on
hyvin hyppysissäsi kuin
pidä omastasi hyvää huolta.