En tiedä onko tää oikee palsta tälle asialleni,mut ainakin läheltä liippaa.
Mun ns. oireet ovat kestäneet noin viisi vuotta. Näin jälkeenpäin ajatellen, luulisin että joskus 20veenä alkoi mielialat lipua jonnekin jalkoihin ja niiden allekin välillä.
Oon mielestäni sosiaalinen tyyppi normaalisti, hyvä ystävä ja mukavaa seuraa. Mulla on ystäviä ja kyläilypaikkoja sen verran, että ei yksinäiseksi voisi väittää. Olen myös parishuteessa, ollut jo 7vuotta.
Mielialani vaihtelee jatkuvasti melko hurjasti. Saatan viettää mukavan päivän ja illalla tästä ei ole tietoakaan. Tunnen itseni yksinäiseski vaikken sitä ole ja suren sitä olotilaani. Välillä en jaksa pitää kenenkään mitään yhteyttä, en vastata puhelimeen. Vaikka haluaisin,mutten vaan jaksa.
Menen usein lukkoon uusien ihmisten seurassa, esim. uusissa työpaikoissa. En saa sanaa suustani työtovereiden seurassa ja kädet hikoo ja sydän pumppaa tuhattajasataa. Enkä tunne olevani oma itseni joka juttelisi niitä näitä helposti. Tätä lukkoon menemistä on ollut jo pitkään ja se on outoa! Harmittelen jälkikäteen, että mikä nyt taas tuli ja mikä mua vaivaa.
Itsetuntoni on alhaalla, ehkä juuri näitten sosiaalistentaitojen häviämisen takia. Ajattelen että en olekaan enää hyvä työssäni ja mitä työtoverit pomot ajattelevat jne.
Kuppijen kassoilla minua ahdistaa. Taas kädet hikoo ja haluan vaan nopeasti pois. Tuntuu että ne kaikki pinet sanat terve,kiitos tms. mitä kassalla myyjälle sanon kuulsotavat jotenkin oudoilta(vaikea selittää)ääneni muuttuu erilaiseksi ja TAAS kerran ihmettelen miksi. EN MINÄ OLE TÄLLÄINEN!
Ajattelen ettei minusta ole enää mihinkään työhön missä sosiaalisia taitoja vaaditaan. Ja juuri sellaisen alan ihminen ja ammattilainen olen! En ole hyvä työssäni, petän odotukset jne.
Miksi minusta, ennen hyvinkin ulospäinsuuntautuneesta tyypistä on tullutkin tällainen 'arkajalka'?
Suoraan sanottuna minua vituttaa kun en ole sellainen kuin tunnen itseni olevan.
Olen yrittänyt myös tsempata itseäni nii, että kun menen vaikka asioimaan jossain virastossa, käyn keskustelua läpi ja hoen sitä ettei siinä tialanteessa ole mitään ihmeellistä,ettei minun tarvitse arkailla virastotätejä tms. Rohkaisen itseäni ja lähden matkaan reippain mielin. Kun saavun perille olen hiestä märkä, melkein itku silmässä. Saan asiani hoidettua jotenkin päin piipittäen ja palaan kotiin ja itken ja raivoon itselleni, että miksi taas tää meni näin????!
En ole tavallisesti ujo. Voiko ihminen muuttua sellaiseksi vuosien mittaan?Miksi?
En löydä syytä tälle käytökselleni mistään,vaikka kuinka etsin. Enkä löydä sitä ulospääsyäkään.
Tää saattaa kuulostaa pikkujutulta,mutta tää vaikuttaa paljon mielialaani,toimimiseeni ihmisten kanssa ja läheisten kanssa yhteydenpitoon. Sekä tietty työntekoon.
Olo on melko riittämätön, osaamaton, väsynyt.
Anteeksi tää sekavanoloinen kerronta, mutta hankala pukea sanoiksi nää olot. Pitäisi varmaan kirjoittaa ensin versio paperille ajan kanssa ja sitten tänne...mutta nyt näin. Jospa joku osaisi edes vähän antaa vastauksia kysymyksiini.
Mun ns. oireet ovat kestäneet noin viisi vuotta. Näin jälkeenpäin ajatellen, luulisin että joskus 20veenä alkoi mielialat lipua jonnekin jalkoihin ja niiden allekin välillä.
Oon mielestäni sosiaalinen tyyppi normaalisti, hyvä ystävä ja mukavaa seuraa. Mulla on ystäviä ja kyläilypaikkoja sen verran, että ei yksinäiseksi voisi väittää. Olen myös parishuteessa, ollut jo 7vuotta.
Mielialani vaihtelee jatkuvasti melko hurjasti. Saatan viettää mukavan päivän ja illalla tästä ei ole tietoakaan. Tunnen itseni yksinäiseski vaikken sitä ole ja suren sitä olotilaani. Välillä en jaksa pitää kenenkään mitään yhteyttä, en vastata puhelimeen. Vaikka haluaisin,mutten vaan jaksa.
Menen usein lukkoon uusien ihmisten seurassa, esim. uusissa työpaikoissa. En saa sanaa suustani työtovereiden seurassa ja kädet hikoo ja sydän pumppaa tuhattajasataa. Enkä tunne olevani oma itseni joka juttelisi niitä näitä helposti. Tätä lukkoon menemistä on ollut jo pitkään ja se on outoa! Harmittelen jälkikäteen, että mikä nyt taas tuli ja mikä mua vaivaa.
Itsetuntoni on alhaalla, ehkä juuri näitten sosiaalistentaitojen häviämisen takia. Ajattelen että en olekaan enää hyvä työssäni ja mitä työtoverit pomot ajattelevat jne.
Kuppijen kassoilla minua ahdistaa. Taas kädet hikoo ja haluan vaan nopeasti pois. Tuntuu että ne kaikki pinet sanat terve,kiitos tms. mitä kassalla myyjälle sanon kuulsotavat jotenkin oudoilta(vaikea selittää)ääneni muuttuu erilaiseksi ja TAAS kerran ihmettelen miksi. EN MINÄ OLE TÄLLÄINEN!
Ajattelen ettei minusta ole enää mihinkään työhön missä sosiaalisia taitoja vaaditaan. Ja juuri sellaisen alan ihminen ja ammattilainen olen! En ole hyvä työssäni, petän odotukset jne.
Miksi minusta, ennen hyvinkin ulospäinsuuntautuneesta tyypistä on tullutkin tällainen 'arkajalka'?
Suoraan sanottuna minua vituttaa kun en ole sellainen kuin tunnen itseni olevan.
Olen yrittänyt myös tsempata itseäni nii, että kun menen vaikka asioimaan jossain virastossa, käyn keskustelua läpi ja hoen sitä ettei siinä tialanteessa ole mitään ihmeellistä,ettei minun tarvitse arkailla virastotätejä tms. Rohkaisen itseäni ja lähden matkaan reippain mielin. Kun saavun perille olen hiestä märkä, melkein itku silmässä. Saan asiani hoidettua jotenkin päin piipittäen ja palaan kotiin ja itken ja raivoon itselleni, että miksi taas tää meni näin????!
En ole tavallisesti ujo. Voiko ihminen muuttua sellaiseksi vuosien mittaan?Miksi?
En löydä syytä tälle käytökselleni mistään,vaikka kuinka etsin. Enkä löydä sitä ulospääsyäkään.
Tää saattaa kuulostaa pikkujutulta,mutta tää vaikuttaa paljon mielialaani,toimimiseeni ihmisten kanssa ja läheisten kanssa yhteydenpitoon. Sekä tietty työntekoon.
Olo on melko riittämätön, osaamaton, väsynyt.
Anteeksi tää sekavanoloinen kerronta, mutta hankala pukea sanoiksi nää olot. Pitäisi varmaan kirjoittaa ensin versio paperille ajan kanssa ja sitten tänne...mutta nyt näin. Jospa joku osaisi edes vähän antaa vastauksia kysymyksiini.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Stressihormonitasosi ovat kroonisesti liian korkeat, jos käytät kofeiinia, lopeta se kokonaan.
http://qmies.blogit.fi/
Ristin juurelta löydät itsesi ja saat rauhan
pysykääs omilla palstoillanne!!!
Ja saa tänne kirjoittaa vaikka "sekaviakin" :) En juuri tunne paniikkihäiriötä tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa hyvin, mutta kyse voisi olla sellaisesta. Menepä näille palstoille lukemaan jospa sattuisi olemaan samanlaisia stooreja. Lääke löytyy, joku beetasalpaaja eli ei ole välttämätöntä käyttää esim. rauhoittavia joita niitäkin tuollaiseen käytetään. Parashan olisi, että menet lääkäriin etkä sitten jätä kertomatta mitään arkuuttasi, se lekuri on jo nähnyt ja kuullut kaiken mitä maan päällä voi olla eikä hätkähdä.
Tsemppiä! Ja muuten, ne muut ihmiset eivät näe sun pään sisään ja mieti että tuohan on ihan paniikissa, mikä sitä vaivaa? :)