Tapolan vastuu

Pitäisikö vähitellen kysellä myös Tapolan vastuuta omaan tilanteeseensa? Miksi hän ei vie loppuun saakka sitä eroa, vaan peruu sen kerta toisensa jälkeen. Pitäisikö vain vetää jossain kohtaa liinat kiinni ja sanoa, että oma vika, mitäs läksit ja jättää haavat hoitamatta. Luulisi jo tulleen nähdyksi, ettei Matti muutu. Ja vastaavasti voisi olla jo aiheellista kysellä myös Mervin toiminnan perään. Nähdäänkö hänet julkisuudessa vain uhrina, vai onko taustalla asioita, joista emme tiedä ja joista Mati ei välitä huudella.

Vähitellen alkaa tuntua siltä, että annetaan heidän ratkaista välinsä keskenään haluamallaan tavalla. Eihän ihmisiä voi pakolla auttaa ja jos vuodesta toiseen valitsee saman hengenvaarallisen elämäntyylin, korjauttaa välillä vammmat ja jatkaa piittaamatta, niin stoppi siihen sairaalassa ramppaamiseen. Hoidetaan kiireellisemmät ja ei itse aiheutetut vammat ensin alta pois.
3278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Luultavasti Masa viedään putkaan jo tänä iltana ja akka paikattavaksi sairaalaan.

    Äänestä

  • Ron Jeremy kirjoitti:

    Luultavasti Masa viedään putkaan jo tänä iltana ja akka paikattavaksi sairaalaan.

    uhka näyttää häipyneen masan silmistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JyrkkäJyri kirjoitti:

Pitäisikö vähitellen kysellä myös Tapolan vastuuta omaan tilanteeseensa? Miksi hän ei vie loppuun saakka sitä eroa, vaan peruu sen kerta toisensa jälkeen. Pitäisikö vain vetää jossain kohtaa liinat kiinni ja sanoa, että oma vika, mitäs läksit ja jättää haavat hoitamatta. Luulisi jo tulleen nähdyksi, ettei Matti muutu. Ja vastaavasti voisi olla jo aiheellista kysellä myös Mervin toiminnan perään. Nähdäänkö hänet julkisuudessa vain uhrina, vai onko taustalla asioita, joista emme tiedä ja joista Mati ei välitä huudella.

Vähitellen alkaa tuntua siltä, että annetaan heidän ratkaista välinsä keskenään haluamallaan tavalla. Eihän ihmisiä voi pakolla auttaa ja jos vuodesta toiseen valitsee saman hengenvaarallisen elämäntyylin, korjauttaa välillä vammmat ja jatkaa piittaamatta, niin stoppi siihen sairaalassa ramppaamiseen. Hoidetaan kiireellisemmät ja ei itse aiheutetut vammat ensin alta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu