Takavarikoitujen rahojen kohtalosta

Suurimpien talousrikostutkintojen yhteydessä poliisi on aina ensimmäinen takavarikoija, en´nen ulosottoa ja pesänhoitajia.
Tämä Wincapita on juuri tälläinen. Pesänhoitajat ja ulosotto ei ole häiritsemässä poliisin varastelua jos tätä näin uskaltaa ilmaista.

Wincapitatutkinnan aikana on takavarikoituna noin 15 miljoonaa euroa rahaa. Valtaosa on jossakin veroparatiiseissa ja sinne ne myös jäävät.
ÄLKÄÄ ODOTTAKO ETTÄ POLIISITUTKINTA PALAUTTAA TEIDÄN RAHOJANNE. TAKAVARIKOIDUT RAHAT TULEVAT PÄÄTYMÄÄN OSITTAIN VALTIOLLE JA OSAN RAHOISTA VARASTAA POLIISIHALLINNOSSA TYÖSKENTELEVÄT IHMISET.
EX-POLIISIYLIJOHTAJA MARKKU SALMISEN AIKAAN OLI MAANTAPA TALOUSRIKOSTUTKINTOJEN YHTEYDESSÄ ETTÄ POLIISI VARASTI TAKAVARIKOITUJA RAHOJA, EI KAIKKIA MUTTA HUOMATTAVIA MÄÄRIÄ KUITENKIN.

TAKAVARIKOITUJA RAHOJA EI SUOMESSA VALVO KUKAAN VAIKKA JOKU VÄITTÄISI TOISTA, VAIN POLIISI VALVOO ITSE ITSEÄÄN MYÖS NÄISSÄ TAPAUKSISSA.

"PUKKI KAALIMAAN VARTIJANA"

KOKO WINCAPITAVYYHDIN PÄÄTARKOITUS ON OLLUT ETTÄ POLIISI SAA NÄKYVYYTTÄ JA MÄÄRÄRAHOJA OMAAN TOIMINTAANSA. EI SE ETTÄ PALAUTETTUJA RAHOJA PALAUTETAAN RIKOSILMOITUKSEN TEHNEILLE.80% RIKOSILMOITUKSEN TEHNEISTÄ EI SAA RAHOJA KOSKAAN TAKAISIN POLIISITUTKINNASTA HUOLIMATTA.VAIN PIENI OSA PALAUTETAAN NIINKUIN NIMEKSI.
ÄLKÄÄ SIIHEN TOIVOON LUOTTAKO
T.
WINCAPITA TUTKINNASTA SYRJÄÄN AJETTU POLIISIVIRANOMAINEN
10920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

toitte kirjoituksen takaisin. Tämän kirjoituksen on kestettävä julkinen tarkastelu. Siinä ei yksistään poliiseja moitita.

Äänestä

Simppeli syy tuohon on, ettei rikoksella hankittu raha kuulu rikoksen tekijälle, vaan rikoksen uhrille, jos sellainen löytyy. Jos ei löydy, niin valtio ottaa omansa. Ei rikoksella saa saada hyötyä ja maksattaa ulosottojaan toisten rahoilla. Capitaanolle tämä tietysti on outo ajattelutapa, mutta se on oikeasti käytössä kaikissa länsimaissa. Eli poliisi ei ota sinun rahoja, vaan jonkun muun rahoja, jotka ovat joutuneet vilpillisesti sinun haltuun. Capito capitano?

Äänestä
  • Että jos rikoksen uhri ei vaadi vahingonkorvausta oikeudenkäynnissä, menee rikoksesta saatu hyöty valtiolle.
    Esimerkkinä tapaus, jossa bussifirma maksoi alipalkkaa kolmelle kuskilleen. Kaksi vaati oikeudenkäynissä korvausta ja sen sai. Kolmas ei vaateita firmaa kohtaan esittänyt ja rikoshyöty meni silloin valtiolle.
    Että jos tunkkitaso tässä tapauksessa ei vaateita esitä, niin omiin housuihinsa kusee. Ja turha sponsoreiden on rikosilmoitusten tekoa valheillaan jarrutella, kyllä rikoshyöty otetaan joka tapauksessa parempaan talteen.

    Äänestä

... pidät asiaasi tärkeänä, niin et viittis vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin?

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8724592/41714436

PS. Ala-asteella kirjoitetaan tikkukirjaimilla. Jos aikuinen kirjoittaa tikkukirjaimilla, niin se tarkoittaa, että se HUUTAA tai on muuten poissa tolaltaan.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä

Jaa että rikolllisen toiminnan selvittelyyn asetetaan pesänhoitaja. Lueppa kuule uudestaan mikä on pesänhoitja ja ulosottomies ja kirjoita vasta sitten.

Äläkä siinä huuda, vaikuttaa pölhöltä.

Äänestä

eivät saa rahojaan takaisin. Rikoshyötyhän menee valtiolle

Äänestä
  • kusetetuille maksetaan kuitenkin ensin jos ne ymmärtävät olla mukana samassa oikeudenkäynnissä esittämässä vaatimuksensa.

    Äänestä

  • On selvää että, laittoman rahankeräyksen rikoshyöty konfiskoidaan lain perusteella valtiolle.

    Eli takavarikoidun omaisuuden realisoinnista saadut tulot käytetään ensisijaisesti valtion hyväksi. Mikäli tämä ei riitä ulosmitataan tuomitulta henkilöltä, palkka, perintö ja muistakin satunnaisista tuloista riittävä määrä 20 vuoden ajan jotta tuomittu korvaus saadaan maksettua.

    Mutta, mutta. Vain 6 henkilöä sai yli miljoona euroa ja ainoastaan 175 henkilöä sai enemmän kuin 100.000 euroa sekä vain 347 henkilöä sai yli 50.000 euroa WinCapitasta.

    Rikoshyödyt eivät ole valta-osalla kovinkaan suuria. Voi siis varsin perustellusti odottaa, että ainakin osalla noista 347 Plontzo-Pluntzureista on enemmän omaisuutta kuin reilu 50.000 euroa.
    Samaten voi perustellusti odottaa, että he seuraavan 20 vuoden aikana ansaitsevat ja perivät merkittävästi enemmän kuin tuon reilut 50.000 euroa.

    KAIKKIIN NIIHIN YLI 50.000 EUROON PÄÄSEE RIKOSILMOITUKSEN AVULLA WIN CAPITASSA PETOKSEN TAI TÖRKEÄN PETOKSEN UHRIKSI JOUTUNU JÄSEN KÄSIKSI PLONTZO-PLUNTZUREITA ODOTTAVAN JA 20 VUOTTA KESTÄVÄN ULOSOTON AVULLA.

    HOPI HOPI POLIISIASEMALLE RIKOSILMOITUKSEN TEKOON.

    Sitten vain odottelette kun ulosottovirasto suorittaa pakkohuutokaupat ja niiden jälkeiset tilitykset valtiolle ja kusetetuille.
    Mikä vielä Plontzolta valtiolle ja kusetetuille tilitysten jälkeen jää maksamatta, peritään ulosottoviranomaisten toimesta automaattisesti ja lain perusteella Plontzon palkasta, perinnöistä ja muista sattunaisista tuloista seuraavan 20 vuoden ajan.

    Eipä ihme että Plontzot tietäessään tuon kaiken edellä kirjoitetun, yrittävät kaikenlaisilla valheilla vähentää rikosilmoitusten määrää.

    20 vuotta on pitkä aika. Aivan sairaan pitkä. Niin pitkä että kannattaa valehdella vaikka mitä.

    Äänestä

valtiohan on rikoksi on uhri koska poliisi työllistyy ja menee rahaa palkkoiihin. Tuo kateellisten puhe vain siellä paljastaa teidän komminismimaiset ajatuksenne joten miksette muuta pohjoikoreaan? kun ette näytä suvaitsevan lansimaista kulttuuria

Äänestä
  • --valtiohan on rikoksi on uhri koska poliisi työllistyy -- ????

    siis mitä häh, täh ?????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


totuus esille kirjoitti:

Suurimpien talousrikostutkintojen yhteydessä poliisi on aina ensimmäinen takavarikoija, en´nen ulosottoa ja pesänhoitajia.
Tämä Wincapita on juuri tälläinen. Pesänhoitajat ja ulosotto ei ole häiritsemässä poliisin varastelua jos tätä näin uskaltaa ilmaista.

Wincapitatutkinnan aikana on takavarikoituna noin 15 miljoonaa euroa rahaa. Valtaosa on jossakin veroparatiiseissa ja sinne ne myös jäävät.
ÄLKÄÄ ODOTTAKO ETTÄ POLIISITUTKINTA PALAUTTAA TEIDÄN RAHOJANNE. TAKAVARIKOIDUT RAHAT TULEVAT PÄÄTYMÄÄN OSITTAIN VALTIOLLE JA OSAN RAHOISTA VARASTAA POLIISIHALLINNOSSA TYÖSKENTELEVÄT IHMISET.
EX-POLIISIYLIJOHTAJA MARKKU SALMISEN AIKAAN OLI MAANTAPA TALOUSRIKOSTUTKINTOJEN YHTEYDESSÄ ETTÄ POLIISI VARASTI TAKAVARIKOITUJA RAHOJA, EI KAIKKIA MUTTA HUOMATTAVIA MÄÄRIÄ KUITENKIN.

TAKAVARIKOITUJA RAHOJA EI SUOMESSA VALVO KUKAAN VAIKKA JOKU VÄITTÄISI TOISTA, VAIN POLIISI VALVOO ITSE ITSEÄÄN MYÖS NÄISSÄ TAPAUKSISSA.

"PUKKI KAALIMAAN VARTIJANA"

KOKO WINCAPITAVYYHDIN PÄÄTARKOITUS ON OLLUT ETTÄ POLIISI SAA NÄKYVYYTTÄ JA MÄÄRÄRAHOJA OMAAN TOIMINTAANSA. EI SE ETTÄ PALAUTETTUJA RAHOJA PALAUTETAAN RIKOSILMOITUKSEN TEHNEILLE.80% RIKOSILMOITUKSEN TEHNEISTÄ EI SAA RAHOJA KOSKAAN TAKAISIN POLIISITUTKINNASTA HUOLIMATTA.VAIN PIENI OSA PALAUTETAAN NIINKUIN NIMEKSI.
ÄLKÄÄ SIIHEN TOIVOON LUOTTAKO
T.
WINCAPITA TUTKINNASTA SYRJÄÄN AJETTU POLIISIVIRANOMAINEN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu