Perunan kasvu

Miten saisin perunan kasvamaan kunnolla? Olen maalta kotoisin ja tottunut siihen, että perunan kun panee multaan, saa siitä kohdasta kaivaa viisitoista syksyllä. Mutta kun ostimme kaupungista talon ja sen pihassa olemme koettaneet perunoita vähän kasvattaa, niin sato on kovin pieni. Muutama mukula! Ja yhtenä vuonna laitoin jotakin yleislannoitetta ja tuli miestä pitkä varsikko eikä taaskaan perunoita paljon ollenkaan. Mikä on vikana? Tontti on kuusikon vieressä, joten oisko liian hapan maa? Kuitenkaan kuuset eivät perunamaata varjosta.
12359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uudet perunat ovat kesän suurimpia herkkuja. Jos haluat juhannusaterialle uutta perunaa, aloita kasvatus jo huhtikuussa. Esi-idättämällä perunat turveruukussa tai vaikka maitopurkissa ja käyttämällä kasvuharsoa perunapenkkien päällä pääset herkuttelemaan haluttuun aikaan. Kun valitset lajikkeen käyttötarpeesi mukaisesti ja muistat oikeat ravinteet, voit tehdä talven laatikkoruoat ja muusit oman maan perunoista.



Perustaminen

Perunan kasvualustaksi sopii multava hiekkamaa. Sekoita lannoite ja kalkki maahan kevätmuokkauksen yhteydessä. Kalkitse maltillisesti, sillä liian runsaasti kalkitussa maassa voi arimpiin lajikkeisiin tulla rupea. Perunalle sopiva pH on noin 6.

Perunamaa lannoitetaan Herkkuperunan lannoksella, jossa typen ja kaliumin suhde on tarkennettu vastaamaan ruokaperunan tarvetta. Oikea typpi-kalium-suhde estää perunoiden tummumista raakana ja kaunis vaalea väri säilyy myös keittämisen jälkeen. Oikeat ravinnesuhteet parantavat niin ikään perunan makua ja pitävät huolen siitä, että peruna valmistuu ajoissa korjattavaksi

Istutus- ja hoitotyöt

Parhaat siemenperunat ovat halkaisijaltaan 40 - 60 mm. Idätä niitä 4 - 8 viikkoa ennen istutusta 12-15 asteen lämpötilassa ja valoisassa paikassa, jolloin iduista tulee tanakoita ja lyhyitä. Peruna istutetaan touko-kesäkuun vaihteessa, kun maa on lämmennyt noin 7-asteiseksi. Penkit voit suojata harsolla, mikäli haluat aikaistaa satoa tai ankarat keväthallat uhkaavat.

Peruna tarvitsee alkukesällä runsaasti kosteutta. Liian kuivassa maassa perunat saattavat tulla rupisiksi. Multaus pari kertaa kesän aikana estää mukuloiden vihertymisen ja haittaa tehokkaasti rikkakasvien leviämistä. Se myös lisää mukuloiden määrää maavarressa.

Mukulat jatkavat kasvuaan, kunnes alimmat lehdet alkavat kellastua. Se on tuleentumisen merkki. Leikkaa varret pari viikkoa ennen sadonkorjuuta, jotta mukuloiden kuori vahvistuu. Varret on niitettävät myös silloin, jos kasvustoon ilmestyy ruttoa. Se estää taudin etenemisen mukuloihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tumpelo kirjoitti:

Miten saisin perunan kasvamaan kunnolla? Olen maalta kotoisin ja tottunut siihen, että perunan kun panee multaan, saa siitä kohdasta kaivaa viisitoista syksyllä. Mutta kun ostimme kaupungista talon ja sen pihassa olemme koettaneet perunoita vähän kasvattaa, niin sato on kovin pieni. Muutama mukula! Ja yhtenä vuonna laitoin jotakin yleislannoitetta ja tuli miestä pitkä varsikko eikä taaskaan perunoita paljon ollenkaan. Mikä on vikana? Tontti on kuusikon vieressä, joten oisko liian hapan maa? Kuitenkaan kuuset eivät perunamaata varjosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu