Hytönen on sopiva kaukabinettiin!

Hytönen olisi todella sopiva tyyppi kauhukabinettiin. Sinne ei saisi päästää ainakaan lapsia, jotka saattaisivat pelästyä pahoin tuota kuivaa ja helvetin rumaa miestä, joka muistuttaa lähinnä viikon hirressä roikkunutta miestä, joka päätti sentään ennen narun jatkoksi menoa pitää housut jalassaan, että maan kuulut riukusääret olisivat olleet piilossa.

Mitäköhän tämä huvittava tarhapöllöäkin muistuttava ilmestys kuvittelee itsestään, kun ylistelee vaivaista 106 sentin rinnanympärystään, jonka perustella hänet pitäisi diagnosoida lähinnä riisitautia potevaksi?
Vanhuuskaan ei tule yksin ja siitä syystä oli aika hankkia hoitaja vanhuudenpäiviksi, jotka ovat jo aika lähellä. Tyttöystävääkin pitää kehua joka käänteessä, kun sitä ei kukaan muu ole jostain syystä julkisuudessa tehnyt.

Kun Matti Nykänen laukoi totuuksia, niin siitäkös Hytönen sai kunnon pultit. Hytösen pitää kuitenkin muistaa, että Matti N:n meriitit ovat sitä luokkaa, että siihen eivät riitä koko Hytösen suvun meriitit alkuunkaan ja siitä Hytönen onkin varmaan perin katkera. Maailmamestari ja olympiamitalisti on sentään ollut aikakanaan tosimies.

Rintalihasten liikuttelukaan ei sekään meriitiksi kelpaa, sillä siihen pystyvät kymmenet tuhannet muutkin, varsikin kun sitä harrastaa pa. aisankannattajan kanssa, joka on itkenyt julkisesti toisen miehen matkaan lähteneet Satu R:n perään.

6

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .. kauhukabinettiin!

    • jvtr

      No, tässähän se nähdään;

      Alleviivaamalla pop-videon Ed Woodia pääsee Mattiesko Hyttynenkin julkisuuteen ja näihin keskusteluihin!

      Ja kieltämättä; siinä missä Ilkka "Danny" Lipsanen on kouluesimerkki Finnish Rock N Roll Hall OF Fameen vanhan pierun perikuvasta, siinä Mattiesko Hyttynen todellakin kuuluu kauhukabinettiin.

      Hetkonen; Kannattaisikohan "Rakkaudella, Maire!" -elokuvan tekijöiden ottaa yhteyttä Mattieskoon?1

      Jos tekevät, niin ehkä meikäläisen kannattaisi idean isänä kysyä provikkaa... :)

      • Hamsteri30-

        julkkisgalleriassa tekee. Oravannaamainen rutikuiva vanha äijä kuuluisi Korkeasaareen, josta voisi ohimenijöille huudella, kuinka kaunis hänen tyttöystävä on, kun sitä ei muut huomaa.


      • Sinikka Häkkinen.,.,
        Hamsteri30- kirjoitti:

        julkkisgalleriassa tekee. Oravannaamainen rutikuiva vanha äijä kuuluisi Korkeasaareen, josta voisi ohimenijöille huudella, kuinka kaunis hänen tyttöystävä on, kun sitä ei muut huomaa.

        On ku nälkiintyny sammakko.hytönen on 100% tuhkamuna.ottolapsia hankkinu aikoinaan.ettei olis joku kuohinu koko hepun??


    • rdtrt

      Uusimmassa kollumnissaan voittaneen jonkkun naisen kädenväännössä. On se kova.

    • häpeäpuolelle

      vaan, muuten sammaa mieltä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe