tulee täyteen nyt. Jotenkin tuntuu epätodelliselta, että olen elellyt näin jo niinkin pitkään. Lukion jälkeen muutin omilleni ja aloin syrjäytymään koska en hakenut jatkokoulutukseen tai tavallista työtä. Kaksi parasta ja aikalailla ainutta kaveriani lähti ulkomaille opiskelemaan. Pystyn kotistudiossani tuottamaan musiikkia ja tekemään muuta taidetta, joilla olen elättänyt itseni vuodesta toiseen, ulkomaisilla markkinoilla tosin. Musiikki on myös ainut syy minkä takia ylipäätään jaksan tätä tyhjyyttä. Sen avulla voin paeta todellisuutta ilman, että joutuisi vetämään pään täyteen.
Aluksi tuli vierailtua porukoiden luona katsomassa koiria mutta sitten alkoi jotenkin hävettää, sillä vanhempani tiesivät miten yksinäinen olin. Nyt en ole vanhempiakaan kehdannut nähdä vuoteen, sillä olen jo siinä iässä (23v), että perhe pitäisi perustaa, mutta siihen en pysty. Yritän hyvittää sen maksamalla heidän lomamatkat sun muut. Uskon, että vahempanikin miettivät missä menivät vikaan . Kesällä sentään uskallan vanhojen kavereiden kanssa lähteä etelän lomalle, mutta siinäpä se.
Olen tähän päätynyt äärimmäisen huonon itsetunnon takia. Jo muutenkin vaikeassa murrosiässä minulle kehittyi vaikea akne ja se on pysynyt aikuisikään asti , vaikka olen mitä lääkkeitä syönyt. Hävettää näyttää kasvojani kenellekkään, edes ihotautilääkärille! Siksi on hyvin vaikea ottaa kontaktia, saati edes yrittää mitään pysyvämpää. En kyllä varmaan ole ilman akneakaan kovin katsottavan näköinen. En ole tyttö, mutta kyllä se ulkonäkö on tärkeä pojallekin. Tuskin kukaan haluaa edes yrittää tutustua epämielyttävän näköiseen ihmiseen, itse en ainakaan. Ja täydellisen itsetunnon puutteessa en uskalla tutustua muihin. Alkaa hävettää heti jos joku katsoo minua silmiin.
Tulevaisuus näyttää samalta kuin viimeiset viisi vuotta. Ehkä eniten haluaisin vain tietää mitä muut ihmiset todella ajattelevat kun näkevät minut.. Arvostan kuitenkin vain kaunista ja ironisesti voisin todeta, että olen itse se kaikista epäonnistunein taideteos. Sitä on vaikea hyväksyä, enkä todennäiksesti ikinä hyväksy. Katkera en kuitenkaan ole, ja jostain syystä en edes hirveän masentunut. Mutta ei yksinäisyyttä silti voi loputtomiin kestää.
Tämä siis minun tarinani yksinäisyydestä. En tiedä miksi kirjoitin. Olen vain tykännyt lukea muiden tuntemukia, jos ei muuten niin ainakin tekemisen puutteessa.
Aluksi tuli vierailtua porukoiden luona katsomassa koiria mutta sitten alkoi jotenkin hävettää, sillä vanhempani tiesivät miten yksinäinen olin. Nyt en ole vanhempiakaan kehdannut nähdä vuoteen, sillä olen jo siinä iässä (23v), että perhe pitäisi perustaa, mutta siihen en pysty. Yritän hyvittää sen maksamalla heidän lomamatkat sun muut. Uskon, että vahempanikin miettivät missä menivät vikaan . Kesällä sentään uskallan vanhojen kavereiden kanssa lähteä etelän lomalle, mutta siinäpä se.
Olen tähän päätynyt äärimmäisen huonon itsetunnon takia. Jo muutenkin vaikeassa murrosiässä minulle kehittyi vaikea akne ja se on pysynyt aikuisikään asti , vaikka olen mitä lääkkeitä syönyt. Hävettää näyttää kasvojani kenellekkään, edes ihotautilääkärille! Siksi on hyvin vaikea ottaa kontaktia, saati edes yrittää mitään pysyvämpää. En kyllä varmaan ole ilman akneakaan kovin katsottavan näköinen. En ole tyttö, mutta kyllä se ulkonäkö on tärkeä pojallekin. Tuskin kukaan haluaa edes yrittää tutustua epämielyttävän näköiseen ihmiseen, itse en ainakaan. Ja täydellisen itsetunnon puutteessa en uskalla tutustua muihin. Alkaa hävettää heti jos joku katsoo minua silmiin.
Tulevaisuus näyttää samalta kuin viimeiset viisi vuotta. Ehkä eniten haluaisin vain tietää mitä muut ihmiset todella ajattelevat kun näkevät minut.. Arvostan kuitenkin vain kaunista ja ironisesti voisin todeta, että olen itse se kaikista epäonnistunein taideteos. Sitä on vaikea hyväksyä, enkä todennäiksesti ikinä hyväksy. Katkera en kuitenkaan ole, ja jostain syystä en edes hirveän masentunut. Mutta ei yksinäisyyttä silti voi loputtomiin kestää.
Tämä siis minun tarinani yksinäisyydestä. En tiedä miksi kirjoitin. Olen vain tykännyt lukea muiden tuntemukia, jos ei muuten niin ainakin tekemisen puutteessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsellä myös akne, joka toimii yhtenä suurimpana syistä syrjäytymiseeni ja voin samaistua saamattomuuteen tuon osalta. Itsekkään en meinaa saada aikaiseksi mennä sen kanssa lääkäriin tarpeeksi usein, vaikka päivittäin jaksan murehtia ja pestä kasvojani vaikka kymmenenkin kertaa.
Oletkos roaccutania kokeillut? Joku sanoi että oli kokeillut kaikkia lääkkeitä ja sitten lopulta lähtenyt akne sillä että oli joka päivä kietonut vastapestyn froteepyyhkeen tyynynsä päälle yön ajaksi.
http://www.acne.org/messageboard/Sleep-towel-pillow-t255354.html
Roaccutaniin liittyy kuitenkin miehilläkin sellaiset sivuvaikutukset, ettei sitä kannata missään nimessä kokeilla, ellei aknea ole aiemmin koitettu hoitaa tuloksetta muilla lääkevalmisteilla.
roaccuttania kokeillut. Kuivui kasvot kokonaan ja näkö sumentui 6kk ajaksi. Kuurin jälkeen acne palasi pahempana kuin koskaan. Lääkäri sitte ehdotteli toista roa kuuria josko sitten auttais, kiitos vaan ei. Itellä on keskivaikea aikuisiän acne ja vie itsetuntoa ihan helkutisti. Se on vähän eriasia jos jollain teinillä on finni nenän päässä kun sitten olla 25v jolla finnejä on naama täynnä. Sitten kun on vielä yleinen harhaluulo että acne johtuu huonosta hygieniasta ja jostain suklaasta. Varmasti acneni herättää useissa ihmisissä inhoa, enkä syytä koska on varmaan luontainen vaisto, geenien mukana se vaikea akne periytyy sitten lapselle, niin kuin minullekin. Sitä yrittää pärjätä niillä korteilla mitä on saanu, vähä vaikee vaan jos ne on todella paskat. Onneksi ei sentään ole vaikea acne, oon googlettanu ja vidun karseelta näyttää.