ihmeissään miehen puheista

Eevaliinasi

Hei vaan. olen vasta muutaman kuukauden seurustellut miehen kanssa jonka puheet ovat välillä hieman outoja. Heti parin viikon tapailun jälkeen olin ystäväni luona juhlimassa jossa siis oli myös miespuolisia kavereita mukana ja poikaystäväni soitti ja sanoi että älä sitten paneskele muita ja kyseli onko hyvännäköisiä miehiä ym. Vakuuttelin hänelle ettei todellakaan ole syytä huoleen. Seuraavana aamuna juttelin hänen kanssaan ja hän kysyi montako äijää heräsi päältäni? Hieman hermostuin tästä ja tuntui jo että mies hieman rauhottui kunnes taas oli lähdössä viikonlopuksi pois ja sanoi että älä sitten nussi muiden kanssa. Normaalia? Muutama päivä sitten mies kertoi lähtevänsä hieman pidemmäksi aikaa pois vanhempiensa luokse jotka asuvat kaukana ja sanoin että se on ok johon mies sitten tokaisi että odotan vaan pääseväni panemaan muiden kanssa. Siis häh, mikä miestä oikeasti vaivaa? Ihan alussa sanoi jopa että sallii muut miehet kunhan en jätä häntä, en todellakaan tajua tätä ristiriitaista käytöstä ja puheita. Muut miehet ei kiinnosta itseäni yhtään! Mies on sanonut ettei ole eikä halua olla mustasukkainen mutta mitä tää on? epävarmuutta? Välitän hänestä todella paljon ja hän on ihanan hellä ja turvallisen oloinen sekä sanonut ettei ikinä satuttaisi fyysisesti ym johon kyllä uskon mutta kauanko tällaista jaksaa ja saattaako käytös mennä huonompaan suuntaan tai loppua ajan myötä? olisin todella kiitollinen jos joku osaisi auttaa!

21

2406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hereilläkö

      Ei tuo epävarmuutta ole vaan kusipäisyyttä. Sano että seuraavasta paska puheesta sinä lähdet kävelemään. Nää on näitä jotka kuvittelevat että voivat sanoa mitä ilkeyksiä vaan toiselle ja sen toisen pitää jatkuvasti sitten vakuuttaa/todistella tykkäämistään ja uskollisuuttaan, aika väsyttävää loppujenlopuksi, ja turhaa.

    • tsekaduubaut

      Miehellä mustasukkaisuutta jatkuu niin kauan naiseensa nähden, kun itse pitää edes vähäisissä määrin oikeutettuna oven pitämisessä avoimena salasuhteelle.

      Maailma on alitajunnalle käsin vain niin luotettava kuin itselleen sallii sen olevan. Jos on kuin seinä niin ei siinä sitten tarvitse toisiakaan vahtia. Silloin vaikka tulisi petetyksi niin tietää toimia niin kuin selaisessa tilanteessa pitää ja voi. Niin kauan kun kuitenkin vielä on se omakin ovi raollaan on aivan turha teeskennellä, että kukaan muukaan tekisi oikein: Koska tietää itsekin, millaisia huijareita ne ihmiset voivatkaan olla. Oma napa siis raikuu.

    • Mrs Robinsson

      tuo seurustelu kannattaa jättääkin tuohon muutamaan kuukauteen. Mies on selvästi sairaanloisen mustasukkainen ja tuo käyttäytyminen tulee vain pahenemaan.

      • JUOKSE!!!

        Juokse niin kauan kun vielä voit! Tuo on ihan sairasta eikä tule koskaan paranemaan varsinkaan, jos hän ei suostu ongelmaansa myöntämään.
        Ps. En ole feministi vaan 45-vuotias mies ja tiedän mistä puhun.

      • "uupunut pakolainen"
        JUOKSE!!! kirjoitti:

        Juokse niin kauan kun vielä voit! Tuo on ihan sairasta eikä tule koskaan paranemaan varsinkaan, jos hän ei suostu ongelmaansa myöntämään.
        Ps. En ole feministi vaan 45-vuotias mies ja tiedän mistä puhun.

        ja nopeasti!
        Olet vaarassa, kohta tulee raivo ja lyönnit olemattomista epäilyistä sekä eristys ystävistäsi uhkailulla, jolloin olet todella yksin, jos hengissä selviät.

      • ah!

        "Sairaanloisen"! Ah ah ah! Sairaan loinen on esim.lapamato. Meillä Suomessa sanotaan "sairaalloisen"!

    • no joo

      Tuollainen suhde kantsii lopettaa. Kokemus tuollaisesta ja juuri parin viikon seurustelun jälkeen alkoi helvetti. Välillä kivaakin, mutta sitten jo nimitteli vaikka en mitään tehnyt. Jutut alkoi kuin ilmasta...ei koskaan tiennyt mikä asia sai tulta siipiensä alle. Itse petti kuitenkin, minä en kertaakaan. Vaikea lopettaa itsellä sitten myöhemmin, kun oli kerinnyt tunteita tulla kuitenkin toiseen lisää. Raskasta oli aina "selitellä" asioita, eikä toinen millään uskonut, uskoi aina pahinta. Hän piti itselle mahdollisena ko. käyttäytymisen ja teki salassa vaikka mitä. Hullua.

      • Suvereeni

        Minusta ei kannata liikaa hätiköidä. Tuo voi kertoa pahasta mustasukkaisuudesta, mutta se voi olla myös epävarmuuden ja huumorin yhdistelmää kun ei oikein tiedä vielä tässä vaiheessa millainen nainen on eikä oikein tiedä mitä sanoa.

        Itse olen kuullut tuollaisia heittoja huumorimielessä paljon ja niitä itsekin heittänyt, vaikka luottamus olisikin. Tavallaan se vie joskus pois sitä itsestään selvyyttä joksi toinen suhteen edetessä on muodostumassa.

        Tietenkin kannattaa olla hereillä ja seurata tilannetta. Kannattaa sanoa, että kyseiset kommentit häiritsevät eivätä ole enää hauskoja, joten voisiko ne lopettaa. Jos tämä ei auta vaan sama tahti jatkuu niin silloin kyse on todennäköisesti mustasukkaisuudesta, jonka kanssa ei varmaan kovin moni tule toimeen.

    • ---..............

      aikoinaan..
      Miehestä tuli ajan myötä minua kohtaan todella riippuvainen, äärimmäisen mustasukkainen ja väkivaltainen.
      Kannattaa edetä varovasti, jottet jää samaan kuin minä.
      Vaikka voihan olla niinkin että miestäsi on edellisessä suhteessa petetty, ja pelkää nyt samaa, sitä
      ei tiedä, muutakuin kysymällä.
      Tsemppiä

      • Mene------

        Yhdyn edellisiin, juokse vielä kun pääset.

        Tuo kertoo sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja omistushalusta.

        Minä olin menettää koko elämäni tuollaisen miehen takia.

      • Eevaliinasi
        Mene------ kirjoitti:

        Yhdyn edellisiin, juokse vielä kun pääset.

        Tuo kertoo sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja omistushalusta.

        Minä olin menettää koko elämäni tuollaisen miehen takia.

        Hei taas ja kiitos kaikille vastanneille!
        Olen ehkä hölmö mutta yhdessä ollaan vieläkin ja jutut senkun jatkuu. Mies taas reissussa ja olin ystäväni syntymäpäiviä viettämässä baarissa jossa törmäsin miehen hyvään ystävään sattumoisin. Kerroin tästä miehelle seuraavana päivänä johon hän tokaisi että ei ole kaverinsa ainakaan soittanut ja kertonut että olisin pannut muiden kanssa. Taas juttu siis meni siihen eikä edes liittynyt yhtään mihinkään. Puhelimessa kun puhutaan niin saattaa yhtäkkiä vaan kysäistä että ethän anna muille. Eikö mies oikeesti siis luota yhtään? Mitään aihetta tuollaiseen en ole missään vaiheessa antanut.
        Välillä kun meikkaan niin mies heti kyselee ketä varten laittaudun. Humalassa mies on vielä hankalampi. Jos olemme yhdessä baarissa ja näen vaikkapa jonkun ystäväni jonka kanssa haluaisin käydä juttelemassa niin hän saattaa ottaa käsivarresta kiinni ja vetää takaisin pöytään istumaan.
        Olen myös huomannut että hän tarkkailee hyvin paljon mihin katselen. Vaikkapa kauppajonossa joku mies vilkaisee minua niin tunnen heti mieheni pistävän katseen ja on pakko katsoa vaan maahan koko ajan. Ystäväni pyysivät minua kanssaan baariin tänään ja kerroin siitä miehelle ja eipä hän kovin iloiselta kuulostanut kun kaikki miehet kuulemma tulevat sitten iskemään. No enpä kuitenkaan mennyt.
        Kaikesta huolimatta välitän miehestä todella paljon vaikka ei montaa kuukautta olla vielä seurusteltukaan.
        Hän ei menojani kiellä mutta vaikuttaa aina hyvin loukkaantuneelta jos kuitenkin menen yksin ystävieni kanssa ja sitten taas saan todistella että voit luottaa ja olen uskollinen. Miksei se riitä?
        Toinen asia on se kiinni kihnaaminen kotona koko ajan. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Miten voisin hieman rajoittaa tätä ilman että mies ottaisi nokkiinsa? Mies sanoo joka välissä rakastavansa minua ja tuntuu että se lause menettää merkityksensä kun sitä pitää koko ajan todistella.
        Voisiko olla mahdollista että tämä on vain jotain alkuvaiheen mustasukkaisuutta joka helpottaa ajan myötä vai voiko tosiaan pahentua?

      • suloinen, niin sinä
        Eevaliinasi kirjoitti:

        Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym.Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym.Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym.
        jos joku on suloinen, niin sinä.

      • täplistään
        Eevaliinasi kirjoitti:

        Hei taas ja kiitos kaikille vastanneille!
        Olen ehkä hölmö mutta yhdessä ollaan vieläkin ja jutut senkun jatkuu. Mies taas reissussa ja olin ystäväni syntymäpäiviä viettämässä baarissa jossa törmäsin miehen hyvään ystävään sattumoisin. Kerroin tästä miehelle seuraavana päivänä johon hän tokaisi että ei ole kaverinsa ainakaan soittanut ja kertonut että olisin pannut muiden kanssa. Taas juttu siis meni siihen eikä edes liittynyt yhtään mihinkään. Puhelimessa kun puhutaan niin saattaa yhtäkkiä vaan kysäistä että ethän anna muille. Eikö mies oikeesti siis luota yhtään? Mitään aihetta tuollaiseen en ole missään vaiheessa antanut.
        Välillä kun meikkaan niin mies heti kyselee ketä varten laittaudun. Humalassa mies on vielä hankalampi. Jos olemme yhdessä baarissa ja näen vaikkapa jonkun ystäväni jonka kanssa haluaisin käydä juttelemassa niin hän saattaa ottaa käsivarresta kiinni ja vetää takaisin pöytään istumaan.
        Olen myös huomannut että hän tarkkailee hyvin paljon mihin katselen. Vaikkapa kauppajonossa joku mies vilkaisee minua niin tunnen heti mieheni pistävän katseen ja on pakko katsoa vaan maahan koko ajan. Ystäväni pyysivät minua kanssaan baariin tänään ja kerroin siitä miehelle ja eipä hän kovin iloiselta kuulostanut kun kaikki miehet kuulemma tulevat sitten iskemään. No enpä kuitenkaan mennyt.
        Kaikesta huolimatta välitän miehestä todella paljon vaikka ei montaa kuukautta olla vielä seurusteltukaan.
        Hän ei menojani kiellä mutta vaikuttaa aina hyvin loukkaantuneelta jos kuitenkin menen yksin ystävieni kanssa ja sitten taas saan todistella että voit luottaa ja olen uskollinen. Miksei se riitä?
        Toinen asia on se kiinni kihnaaminen kotona koko ajan. Jatkuvasti pitäisi olla sylikkäin, halata, pussailla, antaa hellyyttä, todistella rakkauttaan ym. Miten voisin hieman rajoittaa tätä ilman että mies ottaisi nokkiinsa? Mies sanoo joka välissä rakastavansa minua ja tuntuu että se lause menettää merkityksensä kun sitä pitää koko ajan todistella.
        Voisiko olla mahdollista että tämä on vain jotain alkuvaiheen mustasukkaisuutta joka helpottaa ajan myötä vai voiko tosiaan pahentua?

        Yhdyn edellisiin - eli juokse jo! Sellaista ei ole kuin alkuvaiheen mustasukkaisuus. Itsekin luuliin, että se laantuu tai vähenee ajan myötä, mutta... Oikeasti, älä enää odota!!

      • älä pilaa elämääsi

        Minun mies ei seurusteluaikoina puhunut mitään tuollaisia, mut asia, mitä vähän ihmettelin, että kun oltiin yhdessä, tuntui että hänen pitää saada kaivautua minun sisuksiinikiin asti. Oli vaikea liikkuakkin, kun hän liimautui niin minuun tiiviisti kiinni. Ja sitten aina olis pitänyt olla pussailemassa, mitä enemmän ihmisiä, sitä tiuhempaan olisi pitänyt pussailla.

        Sitten kun oltiin naimisissa, alkuvuosina ihmettelin hänen muuttunutta käytöstään. En olisi saanut edes lasten kanssa oman äitini luona käydä. Tätä en ymmärtänyt. Kävin vaan. Mutta hänen käyttäytyminen muuttui yhä vaikeammaksi. Fyysisesti väkivaltainen hän ei ollut, joten ei ole koskaan lyönyt, mutta henkinen elämä oli täydellistä maanpäällistä helvettiä. Aloin miettiä, että onko hän skitsofreenikko.

        Hän oli lähtevinään töihin, mutta saattoikin makoilla viikkokaudet päivisin heinäladossa, ja illalla tulla aivan puhki uupuneena kotiin. Tuota heinäladossa makoilua en vielä tuossa vaiheessa tiennyt.
        Sitten hän pyysi, että tilaa hänelle jokin aika, jonnekkin, hänen sydän pysähtyy. No kun sydämessä ei ollut vikaa, tilasin sitten psykiatriselle sairaanhoitajalle. Siellä asia ei vielä selvinnyt. Sitten myöhemmin kun elämä oli tyystin solmussa, hän suostui lähtemään psykiatrikeskukseen, ja sinne terapiaan.

        Siellä sitten selvisi minulle, kuinka sairaan mustasukkainen hän oli. Hän oli minulle kaikesta mustasukkainen, tavaroillekkin. Tietokonetta hän vihasi yli kaiken, sillä hän ei ymmärtänyt tietokoneen päälle yhtikäs mitään, ja minä taas erittäin kätevä tietsikan käyttäjä. Nyttemmin hän monasti on myöntänyt, miten hirvittävän mustasukkainen hän tälle rakkineelle on.
        Terapiassa hän avautui, ja kertio, kuinka hän oli epäillyt minua, että kun kauppaan lähden, minä menenkin jonkun miehen luo. Herran jestas, kahden pienen lapsen kanssa? En ollut edes kättäpäivää vieraita miehiä paremmassa tuttavuudessa ollut.
        Hän näki yökaudet unta, että hän oli tulossa sodasta, ja katseli metsän reunasta, kun meillä häärää toinen mies. Tämäkin tuli ilmi vasta terapiassa.

        Sitä minä ihemttelin, että lähes joka yö hän riehuu unissaan niin että hiki valuu mieheltä. Ja tätä olin toistakymmentä vuotta ihmetellyt. Niin tämä mies lähes joka yö on unissaan sodasta tulossa, ja metsän reunasta katselee, kun hänen tilalleen on tullut toinen mies.
        Terapiassa selvisi, että tämän miehen vaikea masennus on yhtä kuin vaikea sairaalaoinen mustasukkaisuus. Ja nyt hän avautui, ja kertoi, että kun hän tuli töistä oikein uupuneena, ei hän missään töissä ollut, hän makasi pahimpina mustasukkaisuuskausina heinäladossa päivät päästään. (Oma työ, niin ei työnantaja huutele perään). Hän oli niin mustasukkainen, että se uuvutti hänet enemmän kuin työ.

        Ja kun minä en ollut kotona, hän ei kyennyt tekemään mitään. Kun auton perävalot hävisivät näköpiiristä, hän lysähti videiden eteen, eikä jaksanut edes eläimiä hoitaa. Ja kun mä tuun kotiin raivosin, et miks eläimiä ei oo hoidettu. Hän väitti kiven kovaa, että kyllä hän ne on hoitanut, sulle ei sit kelpaa mikään.

        Hän oli mustasukkaisuudesta vaikeasti työkyvytön, mutta piilotteli sitä, ja väitti kiven kovaa, että on tehnyt työt, mutta minulle ei kelpaa mikään ja minä vain kuvittelen. Vasta terapiassa kertoi totuuden, ettei hän oikeasti ollut eläimiäkään hoitanut, kun en ollut kotona. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt mustasukkaisuudeltaan, se vei kaikki voimat.

        Oli hän jossain vaiheessa ajatellut minun ampumistakin. Mutta ei sitä toteuttanut.

        Hän kävi n. 3 vuotta terapiassa, ja apuakin siitä tuli, mutta elämä meni jo ohi. Olemme yhdessä, mutta olemme kuin sisko ja sen veli, yhteinnen nimi ovessa ja asumme ja elämme yhdessä, mutta rakkautta ei minun taholta enää ole ollut. Se kuoli ja kuopattiin jo alkuvuosina, kun elämä oli täysin mahdotonta.

        Joten älä hyvä ihminen jatka tuota suhdetta. Rakkauksia tulee ja menee, terapia ehtii tappaa rakkauden, joka tuntuu hyvin epätodennäköiselle, että hän nuorena miehenä minnekkään terapiaan lähtee, ja vaikka lähtisi, niin ei hän siitä sairaaloisesta mustasukkaisuudestaan eroon siltikkään pääse. Ehkä oppii vähän enemmän sitä hallitsemaan, mutta elämäsi tulee olemaan piloilla joka tapauksessa.

        Älä ystävä hyvä pilaa elämääsi.

        Tuo, mitä joku Alibista kertoi, on hyvin suurella todennäköisyydellä totta. Niin pahat merkit ovat jo nyt näkyvissä sussustasi.

    • en mie tiä

      todella ettet päädy tilastoihin ja alibin sivuille..Ei toi kyl oo tervettä ja uskoisin et
      pahenee jossain vaiheessa..noinkin tuoreen suhteen alussa jo tuommoisia merkkejä,mitä
      olen lukennut niin monet spykopaatit on sentään pystyny vähän kauempaa pitää
      noita merkkejä sisällään..nyt plikka,nyt mieti tarkkaan tai ota suosiolla ritolat..
      ei sitä kiinnosta ku sattuu tilanne päälle kiinostaako sua muut miehet,hän näkee vaan
      asiat mustavalkoisena..Toivon todella että olen väärässä jos kuitenkin jatkat samaa matkaa..
      onnea valitsemallasi tiellä..

    • JÄTÄ SE!

      JÄTÄ SE!

      Pakko kirjoittaa niin selvällä suomella, että ymmärrät. Toivottavasti et ole vielä kokenut fyysistä väkivaltaa. Merkit siihen suuntaan ovat valtavat.

      • nfgbndgn

        kerron teille rakkaat ihmiset, että mustasukkaisuudesta voi parantua ja jos jotakuta rakastaa häntä kannattaa auttaa ja ohjata hoitoon ja jos hän ei halua tai hyväksy apua niin lähtä juoksemaan vasta sitten.
        Kahden kuukauden jälkeen tosin sanoisin, että juokse.

        Olin ennen sairaalloisen mustasukkainen, mutta mieheni jaksoi pysyä rinnallani vaikeina hetkinä 2 vuotta.Lopulta hän alkoi olla jo todella väsynyt, mutta jatkoi vain. Minä menin terapiaan noin 3 kk sitten ja meillä menee nykyään tosi hyvin : )

      • riittää näin
        nfgbndgn kirjoitti:

        Mistä muuten tiedät, miten vaikeaa on mustiksen puolisoilla? Sanon, että hirvittävää tuskaa. Olen yökaudet kulkenut pitkin metsiä itkien, huutanut itseni tyhjiin, rukoillut, rukoillut rakkautta sen mustasukkaiduuden tialle. Ei rakkaudella ole enää merkitystä kun mustasukkaisuus tuhoaa sen.

        Olen edelleen naimississa saman henkilön kanssa. Hän tosin kävi terapaissa sitten useita vuosia, kun olimme nääntyä kumpikin. Nyt elämä menee suht koht mukiin menevästi, mutta sanon että se liki 20 vuotta mustasukkaisuudella tuhottu maailma on pirstaleina, eikä sellaista liimaa tunnu olevan, joka sen korjaisi. Sen arpisen pirstaleisen maailman kanssa voi elää, mutta rakkautta ei enää ole.

        Tai jos sitä nyt rakkaudeksi sanoo, että välittää toisesta, haluaa huolehtia minkä voi. En lähtenyt litoon, koska hän oli katastroofin partaalla pelosta, jos jätän hänet. En siis jättänyt häntä, ja kyllä hän kaikkensa tekee nytkin mun eteen. Kykenee ainakin päällisin puolin hallitsemaan mustasukkaisuuttaan. No kyllä mulle riittää tämä elämä näin.

      • juttukepa
        riittää näin kirjoitti:

        ovat muuten vain epäsopivat ja siksi tällaisia mustasukkaisuuksia tulee. Toisella on vapaus ja valta ja ystäviä enemmän ympärillä. Hän on pidety ja moni haaveilee hänestä ja kumppani on kuullut senkin. Toinen tekee asiat toisin, kiusaakin mahtiasemallaan, mutta väittää toista. Epäsopivia vain, tämä on peliä eli pelaamista.

      • ap.
        juttukepa kirjoitti:

        Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet auttaa ja neuvoa tilanteessa. Otin ja muutin kuitenkin miehen kanssa yhteen asumaan ja tuntuu että hän on kuin eri ihminen. Nuo vihjailut ja mustasukkaisuudet ovat jääneet lähes kokonaan pois. Kolme kuukautta ollaan nyt asuttu yhdessä ja riidat näistä asioista ovat melkein kokonaan loppuneet. Hän aloitti työt uudessa paikassa ja joutuu matkustelemaan siten että on useasti viikon-kaksi poissa ja soitellessaan ei syyllistä tai kysele enää samaan tapaan. Näköjään mustasukkaisuus voi siis jäädä ajan myötä pois suhteesta. Nyt tuntuu että olen onnellisempi kuin koskaan!

      • ghiu
        ap. kirjoitti:

        Vai oletko kenties ihan huomaamattasi jättänyt kaikki omat menosi pois, hillitsetkö puheitasi, kontrolloitko käytöstäsi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      88
      1991
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1709
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1646
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1636
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe