Eli, isosiskoni lähti tuossa pari vuotta sitten lukion ekan jälkeen vuodeksi vaihtoon jenkkeihin. Hän pääsi perheeseen, jossa oli isä, äiti ja 4-vuotias tyttö. Hostäidillä ei ollut paljoa ylimääräistä aikaa. Alku meni ihan hyvin, vaikka aika yksinään joutui olemaan. Sitten yhtenä iltana kävi niin, että kun siskoni oli laittamassa tätä perheen pikkutyttöä nukkumaan vastoin hänen tahtoaan (sillä oli jo myöhä ja tytön piti mennä nukkumaan), tämä tyttö juoksi huoneestaan karkuun siskoani, sillä ei halunnut mennä nukkumaan. Siskoni sai tarrattua häntä kädestä huoneen ovella. Sitten tyttö alkoi kiljumaan ja heittäytyi lattialle ja huusi: "Älä tapa mua! Älä satuta mua!" Eli lievästi liioitteli, sillä siskoni olisi todellakaan satuttanut tyttöä, saatika sitten tappanut. Vanhemmat olivat jossain toisella puolella taloa (he olivat rikkaita, joten myös suuri talo), joten he eivät millään voineet tietää mitä OIKEASTI tapahtui. He juoksivat paikalle ja tyttö oli yhä maaten lattialla itkien ja huutaen.
Perheen äiti soitti poliisit ja uhkasi haasta tämän oikeuteen. Tämä äiti huusi siskolleni ja väitti tätä hulluksi psykopaatti murhaajaksi yms. Hän sanoi varaavansa ajan psykiatrille, sillä siskonihan oli selvästi täysin pimahtanut...
Siskoni soitti aluevalvojalleensa ja selitti koko tilanteen. Mutkien ja vaikeuksien kautta siskoni sai vaihdettua perhettä joutumatta oikeuteen ja psykiatrille. Tämä uusi perhe sijaitsi samassa kaupungissa, ihan lähellä. Tässä uudessa perheessä oli isä, äiti ja saman ikäinen tyttö kuin siskoni. Hän tiesi heti, että tämä on se hänen perheensä.
Perheen ainoasta lapsesta ja siskostani tuli parhaat ystävät. Vanhemmatkin olivat todella mukavia. Elämäkin alkoi sujua mainiosti, kunnes koitti joulu. Meidän perheen joulu on nimittäin todella perinteiden mukainen ja läheinen. Koti-ikävä iski tietysti. Hän pysytteli siellä ja yritti unohtaa joulun ja hyvinhän se menikin. Joulu meni ohitse.
Siskoni oli jättänyt tämän koti-ikävän taka-alalle ja päätti jatkaa elämää. Siinä parin kuukauden kuluttua, helmi-maaliskuussa, koti-ikävä iski jälleen. Se oli kuin syöpä, joka piti voittaa kerta toisensa jälkeen, mutta tällä kertaa syöpä sai vallattua hänet. Hän tuli kotiin, vaikka kuinka yritettiin puhua ympäri, mikään ei estänyt häntä.
Siitä on jo pari vuotta, mutta siskonielämä on edelleen hukassa. Hän ei saanut käytyä lukiota loppuun. Hän vaihtoi toiseen lukioon, jonka taso oli hieman kevyempi. Mutta sairaus, kilpirauhasenvajaatoiminta, joka alkoi jenkeissä haittasi motivaatiota koulun suhteen pahasti. Hän keskeytti tämän toisenkin lukion kesken ja lähti nyt vähän ennen joulua Irlantiin au pairiksi.
Perheessä oli kolme pientä lasta ja tilanne kävi samallaiseksi kuin mitä jenkeissä ekassa perheessä, siispä hän tuli takasin hieman ennen joulua. Siskoni etsii nyt uutta perhettä sieltä Irlannista ja lähtee heti kun onnistaa. Ja lukio - jaa-a...
Halusin vain kertoa, että ei se aina ihan täydellistä se elämä siellä ole, eikä myöskään sen jälkeen...
Perheen äiti soitti poliisit ja uhkasi haasta tämän oikeuteen. Tämä äiti huusi siskolleni ja väitti tätä hulluksi psykopaatti murhaajaksi yms. Hän sanoi varaavansa ajan psykiatrille, sillä siskonihan oli selvästi täysin pimahtanut...
Siskoni soitti aluevalvojalleensa ja selitti koko tilanteen. Mutkien ja vaikeuksien kautta siskoni sai vaihdettua perhettä joutumatta oikeuteen ja psykiatrille. Tämä uusi perhe sijaitsi samassa kaupungissa, ihan lähellä. Tässä uudessa perheessä oli isä, äiti ja saman ikäinen tyttö kuin siskoni. Hän tiesi heti, että tämä on se hänen perheensä.
Perheen ainoasta lapsesta ja siskostani tuli parhaat ystävät. Vanhemmatkin olivat todella mukavia. Elämäkin alkoi sujua mainiosti, kunnes koitti joulu. Meidän perheen joulu on nimittäin todella perinteiden mukainen ja läheinen. Koti-ikävä iski tietysti. Hän pysytteli siellä ja yritti unohtaa joulun ja hyvinhän se menikin. Joulu meni ohitse.
Siskoni oli jättänyt tämän koti-ikävän taka-alalle ja päätti jatkaa elämää. Siinä parin kuukauden kuluttua, helmi-maaliskuussa, koti-ikävä iski jälleen. Se oli kuin syöpä, joka piti voittaa kerta toisensa jälkeen, mutta tällä kertaa syöpä sai vallattua hänet. Hän tuli kotiin, vaikka kuinka yritettiin puhua ympäri, mikään ei estänyt häntä.
Siitä on jo pari vuotta, mutta siskonielämä on edelleen hukassa. Hän ei saanut käytyä lukiota loppuun. Hän vaihtoi toiseen lukioon, jonka taso oli hieman kevyempi. Mutta sairaus, kilpirauhasenvajaatoiminta, joka alkoi jenkeissä haittasi motivaatiota koulun suhteen pahasti. Hän keskeytti tämän toisenkin lukion kesken ja lähti nyt vähän ennen joulua Irlantiin au pairiksi.
Perheessä oli kolme pientä lasta ja tilanne kävi samallaiseksi kuin mitä jenkeissä ekassa perheessä, siispä hän tuli takasin hieman ennen joulua. Siskoni etsii nyt uutta perhettä sieltä Irlannista ja lähtee heti kun onnistaa. Ja lukio - jaa-a...
Halusin vain kertoa, että ei se aina ihan täydellistä se elämä siellä ole, eikä myöskään sen jälkeen...
Vastaukset 1
Vanhimmat
snifffff on ihan oikeessa siinä, että noinkin voi käydä, mutta hänen siskollaan oli kyllä käynyt TODELLA p***a tuuri!!!! Mulla oli aivan ihanat hostit eikä mitään ongelmia ollut. Mutta kotiin palaaminen oli koko hommassa mulle ainakin vaikeinta....olin ihan masentunu seuraavat 2kk ja oli niin tyhjä olo ettei mitään järkee! Onneksi meni ohi. :)