En jaksa enää..

Jos kävit lukiota kolmeen vuoteen tai vaikka sitten neljäänkin, niin vielähän kerkeät kirjoitella hyvin uudestaankin. (Jos siis et vielä ollut uusinnoissa?)
Ehkä opiskelemistasi hieman häiritsee että ajattelet liikaa toisten tekemiä vaatimuksia sinulle? Ehkä olis nyt hyvä ottaa rennommin, järjestää aikaa sopivasti omille harrastuksille ja samalla uusintakirjoituksiin lukemiselle? Ei varmasti kannata noin pitkällä enää luovuttaa.
Luota itseesi ja tee mikä itsestä tuntuu parhaimmalta!

Tulipas mieleeni muistot omasta lukioajastani. (Valmistuin ylioppilaaksi 2002 keväällä.) Valmistumiseni oli tosi tiukalla, kävin lukiota neljä vuotta. En nyt viitsi ruveta selostamaan miksi opintoni venyivät tai miksi en valmistunut samaan aikaan kuin muut.
Muistan kuinka itkin monesti kotona iltaisin, kun suoritin jotakin tenttiä kesken jääneen kurssin vuoksi. Itkin niin monesti, kun en päässytkään sitä matikan koetta läpi ja jouduin kahlaamaan kirjan läpi uudestaan ja uudestaan vaikka en siitä mitään ymmärtänyt. Kaikki energiani meni tuona valmistumiskeväänäni 2002 lukemiseen ja pänttäämiseen että pääsin läpi rästiin jääneet kurssit ja ruotsin yo-kirjoitukset. Ei varmaan monelle ole ollut yo-lakki niin tiukassa kuin minulla. Haluan vielä painottaa ettei, syynä ollut mikään äo 40 tai laiskuus. Oli siinä niin traumaattinen, piinaava ja masentava kevät, ettet voi kuvitella miten iloinen olin kun sain sitten huhti-toukokuussa tietää valmistuvani. En ole ikinä vielä ollut niin iloinen ja niin kevyin mielin. Ja kyllähän tuota yo-tutkintoa osaa arvostaa erilailla, kuin nämä tavalliset valmistujat. Siis ne jotka ilman mitään ongelmia nappaavat yo-tutkinnon ja jatkavat mihin jatkavat opiskelemaan.
Odottelen tässä taas vappua että saan laittaa lakin (ylpeänä) päähän, vaikka jotkut muut yo:t katsovat oudoksuen.)
Mutta sinulle Kaisa tahdon sanoa, ettei se maailma kaadu siihen ettet nyt keväällä valmistu. Ei muutakun tsemppaat itseäsi ja luet syksyn kirjoituksiin. Kerro vaikka ensin äidillesi miltä sinusta tuntuu ja kuinka piinava tilanne on kannaltasi. Kyllä heidän pitää ymmärtää ja tukea sinua! Kyllä sinä jaksat! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon että oma tarinani antaa sinulle vähän tukea. Jos haluat vaikka kirjoitella sähköpostin välityksellä, laitappa osoite tänne. Minä mielelläni kuuntelen & tsemppaan. (En viitsi laittaa omaa s-postiosoitetta, kun siitä käy ilmi nimeni, enkä halua että tutut tunnistaa...)

Ei se lakin saanti kaikille helppoa ole, seuranasi on ehkä parituhatta kohtalotoveria jotka murehtivat samoja. Yo-kokeissa hiuksensa repii varmasti tuostakin moninkertainen määrä. Mutta kannattaa ajatella, että elämä jatkuu ja koulu on vain pieni osa sitä. Tyttöystävälläni jäi lukio kahteen vuoteen, mutta hän kokosi itsensä ja lähti yksityiseen college-tason oppiin, jota ei tarvitse hävetä. Kaikkihan me täällä mennään omilla rahkeillaan niin pitkälle kuin päästään, pettymyksiä tulee joillekin väistämättä. Itsellänikin on yliopisto vähän suvantovaiheessa, puhumattakaan lukio-ongelmista, mutta se ei masenna, koska edessä on kaikissa tapauksissa vielä monta polkua.
Niin, ja syksyyn on aikaa. Stressaamatta ne menee paremmin. Tuskin jäit kovinkaan kauaksi läpäisystä, sanonpa tässä että yli-itseluottamuskin on parempaa kuin sen puute. :) Koita jaksaa! Jos kirjoitella haluat: [email protected] - varma vastaus.

Itse kävin lukion vasta kolmekymppisenä, mutta keskikoulun luokkakavereistani yksi, joka jatkoi silloin lukioon ei koskaan saanut ylioppilaslakkia. Hän jännitti kirjoituksia niin paljon, ettei pystynyt osallistumaan koko kirjoituksiin stressin vuoksi lainkaan.

Sittemmin olen hänestä saanut tietää, että oikein hyvän elämän on silti saanut. Ammatillisten opintojen kautta löytyi työ, jossa hän eteni yhä haasteellisempiin tehtäviin.

Vaikka ei olekaan ylioppilastodistusta, on silti lukion todistus. Olethan joka tapauksessa saanut ne yleissivistävät tiedot, joita lukio tarjoaa. On myös opintoja, joissa vaaditaan lukion suorittamista, mutta ei ylioppilastodistusta. En nyt enää muista, mihin mitäkin vaaditaan, mutta saat varmaan halutessasi selville.

Elämä jatkuu etkä ole mitään menettänyt.

http://www.ccafin.org/cgi-bin/yabb/YaBB.cgi

aIna kun musta tuntuu että olen tosi pohjalla ja tekis mieli ajatella itsaria niin ajattelen sen sijaan sitä että tää maapallo on niin suuri paikka että lähden sitten vaan vaikka havajille pummiksi yksin tai kiinaan tai ihan mihin vaan ja jätän tän kaiken täällä sen olen kuitenkin päättänyt että ei elämää kannata jättää se voi yllättää positiivisestikin , elämä saa jättää mut sitten kun sen aika on mutta mä aion ainakin elää jos en pysty täällä niin sitten ostan vaikka risteilyn ja nousen laivasta tukholmassa ja lähden katsastelemaan muita maita :)!!tää toimii oikeesti!
ja sitten voisit koittaa vaikka tätä osta joku ylellinen kasvonaamio ja meet saunaan ja juot vaikka kokista ja ostat jotain hyvää syömistä ja vietät oikein hemmottelu päivän niin huomaat että ennen kun mitään murhaa teet niin voisit yrittää hemmotella itseäsi vaikka joka päivä koittaa kuinka kauan ihminen pystyy elämään pelkällä itse hemmottelula :) nää on vaan mun tällaisia hassuja ajatuksia mitä ajattelen silloin kun olen sitä mieltä että mun elämällä eioo enää mitään arvoo..