Masennusko?

Tsau!

En tiedä oikein mitä tässä pitäisi tehdä, joten päätin nyt kirjoittaa tänne, taitaa olla ensimmäinen kunnon viesti mitä suomi24 palstalle olen kirjoittanu.

Kerron ensiksi vähän itsestäni, ennen kuin syvennyn "ongelmani" kirjoittamiseen.

Olen 20v nuori mies, asun yksin vuokralla kahden kissan kanssa rivitalokaksiossa. Ei vakituisia parisuhteita, jos ei vispiläkauppoja lasketa.
Olen mielestäni sosiaalinen, tulen toimeen ihmisten kanssa. Pitkällä pinnalla varustettu, kun tekemisissä ihmisten kanssa. En suutu, tai huuda muille ihmisille helposti. Valtaosa kavereistani ei ole koskaan edes nähnyt minun räjähtävän, suuttuvat, tai haukkuvan toista ihmistä. Ei edes silloin kun olen alkoholin vaikutuksen alaisena. Tottakai rajansa kaikella, kun pultti katkeaa, niin helvetti on irti.
Tällöin voi sattua jotain sopimatonta tahdostani riippumatta.

Ei sen suurempia rahaongelmia, tällä hetkellä en ole työelämässä. En käy SOS-luukulla, vaan olen toiminut viimeisen vuoden yksityisyrittäjänä, joten "laman" riepottelemana tällä hetkellä.
Töihin lähden kuitenkin aina kun vain työkeikkoja ilmestyy.

Olen "mielestäni" tarkka rahoistani, sijoitan ja käytän mielestäni rahani oikein.
Vaikka en ole ollut töissä n. 1.5kk ja puoleen vuoteen ei ole ollut varmaa vakituista "aliurakoitsija" hommaa niin kaikenmaailman pikkubisneksellä ja kaupankäynnillä onnistunut selviytymään ilman konkurssia.

Omistan neljä autoa, yksi autoista on halpista talviauto.
Ensimmäinen on n. 25t € arvoinen sportti ja reilun kympin kauppakassia, talviautona kiva takapotku ja juuri ostettu pakettiauto.
Sekä sijoituksen tilasin hetki sitten ulkomailta auton, jonka aion myydän suoraan keväällä pois.
Pakettiauton tarinasta kerron vielä lisää. Kaikki autot velattomia.

Velkaa minulla on, reilu 1200 € lyhennettävää enään jäljellä. Jouduin muutama vuosi sitten hakemaan 6000€ lainaa, maksaakseni hölmöilyni pois. Muutamia törkeitä pahoinpitelyitä, jotka sitten mätkähtivät nuorelle maksettavaksi, rahaa vailla olevia ole useissa eri suunnissa, joten mielestäni oikea ratkaisu oli pankkilaina. Muutamia vuosia sitten en vielä osannut hallita itseäni, baari/ryyppyillan päätteeksi saatoin vääntää jotain suunsoittajaa nenästä.

Löytyy tulevaisuuden suunitelmia, haluan hakea pankista lainaa, rakentaa oman talon.
Löytää jonkun kivan henkilön rinnalle ja lapsia aikanaan.

Minulla on kavereita, hyvänpäiväntuttuja varmaan liikaa, hyviä kavereita muutamia kymmeniä ja oikeita ystäviä ehkä kourallinen. Minulla on samanikäisiä kavereita, mutta viimeisen vuoden aikana olen tutustunut itseäni reilusti vanhempiin ihmisiin, joista osa hyviä ystäviäni.
Minulla on ikäeroa jopa yli kymmen vuotta useiden kavereiden kanssa. Seurustelen tietenkin myös ikäisteni kanssa.

Pudotin tämän vuoden syksyn aikana 17kg painoa, pudotuksen jälkeen aloin käymään salilla.
Painon pudotukseen sain päättäväisyyttä, kun paras ystäväni, jonka kanssa aloitettiin tämä "diettaus", niin kuoli lokakuussa, todennäköisesti oman käden kautta. Tarkkaa tietoa ei ole minulle asti tullut, mutta lääke/alkoholi yhdistelmää ollut kuitenkin kyseessä.

Olen syyttänyt itseäni tästä tapauksesta, perjantai ja lauantain välisenä yönä kun tämä tapahtui, niin olin yrittänyt useaan kertaan perjantai iltana ottaa yhteyttä ystävääni, mutta ei vastannut puhelimeen.
Asuin hänestä muutaman kilometrin päässä, joten en ymmärrä minkä takia en mennyt käymään hänen luonaan, kun häneen ei saanut yhteyttä. Asiat voisivat olla toisin.

JATKUU KUN EI MAHDU NÄKÖJÄÄN KUIN 5000merkkiä.
9481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juon satunnaisesti, tiedän rajani ja osaan olla juomatta viikonloppuisin. Välillä tulee kuitenkin juhlittua kunnolla, kuten kaikki muutkin varmasti tekevät. Silloin saattaa myös olla hieman amfetamiinia kuvioissa.
Ei kuitenkaan mitään suonensisäisia juttuja tms. Enkä ole niiden kanssa sen enempää tekemisissä, eli puhdasta viihdekäyttöä siis.

Ja sitten itse ongelmaan, päällisin puolin voisi näyttää, että minulla on asiat hienosti, ei rahaongelmia, on autoa ym. muuta härpäkettä. Samoin valtaosa kavereistani luulee myös näin.

Mutta totuus on, voin sanoa vihaavani itseäni, tunnen aivan järkyttävää itseinhoa.
En saa mitään aikaiseksi, en saa haettua posteja postilaatikosta, laskut jää maksamatta, kaikki laskuni kuitenkin maksan, mutta en muista milloin viimeksi olisi maksanu ajallaan. Silloin kun sinne postilaatikolle pääsee, niin tulee haettua muovikassilla postit.

Tiskit jää tiskaamatta, roskat jää lattialle, en jaksa laittaa ruokaa. Joka päivä tulee oikeastaan käytyä ulkona syömässä. Vaikka vapaa-aikaa on nyt enemmän kuin tarpeeksi, niin en saa mitään aikaiseksi, olen alkanut polttaa sisällä. Tuntuu, että elämänhalu olisi kadonnut kokonaan, ainoa mikä kiinnostaa ja mitä jaksaa tehdä, on makaa himassa sohvalla ja katsoa telkkaria ja leffoja. Suoraan sanoen vituttaa niin paljon, että tekisi mieli lyödä itseä kirveellä päähän kun ei saa mitään aikaiseksi, päivät menee piloille ja kaikki asiat jää hoitamatta ja roikkumaan. Ei saa siivottua, milloin mitkäkin naurettavat pienet ja normaalit arkielämän asiat jää hoitamatta.

Sellaista päivää ei olisi ollut, jolloin en olisi itseäni manannut saamattomuudestani.
Suunitelmia on ja tulee koko ajan lisää. Suunittelen nukkumaan mennessä uusia asioita mitä voisi tehdä, milloin on jotain uusia työjuttuja mielessä, tai että huomenna mä siivoan koko kämpän ja aloitan normaalin elämän uusilla rutiineilla. Suunitelmissa on ollut tehdä kämpästä itseä miellyttävämpi ja maalata kaikki seinät uusiksi ja asentaa laminaatit, tekemättä on.

Sitten joskus kun itseinho ja vitutus on liian korkea, saan jonkun spurtin, siivoan, korjaan, pesen pyykit ja maksan laskut kaikki yhdellä kertaa. Ja lupaan, että nyt tää persehomeessa makailu loppuu, mutta sama oravan pyörä alkaa heti sen jälkeen, hommat kasaantuu ja mieli rusentuu hetkessä.

Vähän aikaa sitten lupasin itselleni, että nyt tämä loppuu ja aloitan vuoden alusta elämän uusiksi ja siirryn isompiin kenkiin työasioiden suhteen. Kävin ostamassa käytetyn pakettiauton ja jonkun konkurssiin menneen yrityksen huutokaupasta uusia työkaluja. Homma näytti erittäin lupaavalta ja tulevaisuus kirkkaalta, hienoa. Tätä jatkui vain kaksi päivää, sen jälkeen palasin takaisin masennukseen.
Yhteydenpito sukulaisiinkin on jäänyt kokonaan, ihmettelevät minkä takia minusta ei kuulu enään mitään.

Mitä tässä oikeen tekisi, onko olemassa jotain lääkkeitä, jotka kohentaisivat mielialaa ja saisi elämänilon takaisin. Kumminkin loppujenlopuksi nautin arkiaskareiden tekemisestä ja nautin tunteesta kun on saanut sen tehtyä, mutta ei vain yksinkertaisesti onnistu enään minulta.

Jokin ratkaisu on löydyttävä, koska henkinen hyvinvointini ei kestä tätä sontaa enään kauaa.

Tätä viestiäkin kirjoittaessa meinasin luovuttaa varmaan kymmenen kertaa, vaikka olen koko päivän himassa maannut. Päivän kohokohdat on ollut kun kävin yhden oikeudenkäynnin aamupäivällä seuraamassa, sekä lounasravintolassa syömässä. Tänäänkin olisi ollut kaikkea tehtävänä, laskut makaa lattialla, tiskit, roskat ym. ym..

Kauaa ei enään jaksa, en halua olla onneton luuseri!

Kirjoittakaa mielipiteenne, neuvonne, tai mitä vain tulee mieleen, kunhan vain se on asiallista.

Äänestä
  • Heips,
    Olen 20-vuotias nainen ja olen kärsinyt masennuksesta jo aika pitkään. Myös minulla näyttäisi asiat olevan päällisin puolin mitä parhaiten...itsestä ei kuitenkaan siltä tunnu.
    Opiskelen, minulla on kiva uusi työpaikka ihana sisko ja isä, muutamia hyviä ystäviä ja sitä rataa.
    Kuitenkin on joka päivä yhtä helvettiä, ahdistaa, itkettää ja masentaa ja tämä hemmetin peittely pusertaa vielä viimeisetkin mehut. Asun toistaiseksi vielä äitini ja siksoni kanssa, ja en todellakaan kehtaa heille näyttää miten huonosti itse asiassa voin.
    Myös minulla on valtavia itse-inhon tunteita, enkä oikeastaan tiedä mistä ne kumpuaa. Vaikea mennä sanomaan...
    Olen käynyt psyk polilla juttelemassa psykologin kanssa, ja minulla on lääkityksenä cipralex.
    Lääkitys on tuntunut ihan hyvältä, vaikkakin pelkään että sen teho on hiipumassa, koska viime päivät ovat olleet jotenkin tosi vaikeita.
    En tiedä miten täältä suosta pääsee...vaiko pääseekö? Voimat ja keinot alkaa pikku hiljaa olla aikas lopussa. Ei varmaan kauheen kannustavan kuulosta, mutta en mä nyt lähde valehtelemaankaan.
    Masennuksesta voi parantuam, mutta se vaati itseltä paljon voimaa ja tahtoa. Täytyy haluta uskoa parempaan. Ainakin minua on myös lääkitys auttanut, ilman sitä en varmaan jaksaisi. Ja puhuminen on varmaan kaikista tärkeintä, ammatti-ihmisille tai kelle vaan. Puhuisit jollekin hyvistä ystävistäsi, salailu vaan pahentaa asiaa. Ja voin vaikka lyödä vetoa että joillakin ystävistäsikin on samankaltaisia tunteita, joista ei vain ole kehdattua puhua.
    Voimia! Pärjäilehän :0)

    Äänestä

  • Astrid89 kirjoitti:

    Heips,

    Aloittajalle:
    - miten koulusi meni, missä olit hyvä, missä huono? Keskittymiskyky opettajan antamiin tehtäviin?
    - millainen lapsi olit ennen kouluikää, minkä luonteinen, mitä puuhasit, miten tulit muiden kanssa toimeen?
    - millainen perhe ja lapsuudenkotisi olivat? Ongelmia/kriisejä tms?
    Nämä kysymykset parin muun vaihtoehdon varalta, mitä muuta voisi olla (sekundaarisen) masennuksen takana/rinnalla. Toivottavasti ei vaikuta liian tunkeilevalta, mutta en uskalla heitellä diagnoosiehdotelmia tai neuvoja alkuperäisen kertomuksesi varassa.

    Äänestä

  • beck 6 kirjoitti:

    Koulusta.
    Peruskoulu, muutamat aineet kymppi, loput oli mitä oli. Keskittymiskyky kyllä löytyi, enemmänkin, että sitä tehtiin täysillä mikä kiinnosti.

    Datanomiksi opiskelin, puoleen väliin pääsin, kun päätin lopettaa. Liiketalous oikeastaan aineista ainoa joka kiinnosti, virhe taisi olla jo mennä opiskelemaan.
    Opiskelujen ohella aloin käymään kaikenmaailman kauppaa netin välityksellä, tuli vaan päätettyä, että tämä ei ole mua varten ja haluan päästä tekemään omaa juttuja. Siihen ne sitten jäi.

    Perhe kohtaan vastaan myöhemmin..

    Äänestä

  • Vai? kirjoitti:

    Tässä odotellessa patenttikonsteja, joilla ainakin on vaikea vahinkoa tehdä itselleen.
    -monipuolinen ravinto, parempi tosiaan käydä ulkona lounaalla jos kotona syö pizzaa ja sipsejä oluen kera (mitä vähemmän alkomahoolia sitä parempi päänupille jatkossa). Kalaöljyvalmisteita, omega-3-lähteitä käytä päivittäin, ellet syö rasvaista kalaa väh. 200 gr. päivässä. Vihanneksia, pähkinöitä, palkokasveja, yrttejä, hapanmaitotuotteita tai probiootteja ihan sellaisenaan suositellaan, kunkin maun mukaan.
    - Käväisepä aikasi kuluksi terveyskaupassa juttelemassa mukavan myyjättären kanssa väsymyksen ja masennuksen torjuntaan sopivista tuotteista. Jos unirytmi on sekaisin, osta samalla melatoniinia ja muista mennä tutimaan paljon ennen vuorokauden vaihtumista (vaikkapa 22-23 säännöllisesti). Ja vastaavasti aamuisin ylös reippaasti. Edellämainittuun auttaa myös reipas iltalenkki ja muukin säännöllinen liikunta, kävely, juoksu, salilla käynti tai vaikka jooga (mene mukaan äijäjoogan ryhmään jos löytyy, tai tavalliseen). Myöskin aamulla on hyvä olla kivat rutiinit, kahvi, lehden luku, ulkoilu esim., jotka antavat ryhtiä ja puhtia päivään. Ja omia asioita saa surkutella vain tunnin päivässä, muu aika rakentavaan tekemiseen : )
    Muuten, noin yleisesti, olet sekä muuten että työsi suhteen ajautunut kovin hiljaiseen yksinolon saarekkeeseen. Mieti jokin porukka, johon voisit mennä mukaan pari kertaa viikossa vaikkapa, ja jossa olisi sinua ilahduttavaa seuraa. Paritanssikurssi? Lavatansseja tai sambaa?
    Muutamat asiat saattavat vaatia sen, että saat mielialaasi paremmaksi jaksaaksesi ryhtyä tekemään sinulle mieluisia asioita. Siitä myöhemmin..

    Äänestä

Must tuntuu, että ystäväsi kuolema aiheutti sulle mielialan laskua. Kenellepä ei aiheuttaisi? Muista, että hän yksin on vastuussa omasta kuolemastaan (jos kuoli oman käden kautta). Sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä asiasta. Itsari on jokaisen oma valinta. 17 kg:n painonpudotus lyhyessä ajassa ei voi olla vaikuttamatta masennuksen pahenemiseen. Ruokahaluttomuus on myös yksi masennuksen oire.

Tarvitset ammattiapua. Varaa aika vaikka terveyskeskuslääkärille tai yksityiselle, ja kerro masennuksestasi. Mikä pikemmin sen parempi. Masennuslääkkeet kun eivät ala vaikuttaa heti, vaan kuukauden päivät joutuu odottamaan niiden tehoa.

Jos sulla on rahaa, hakeudu lääkärin lisäksi yksityiselle psykoterapeutille. (Julkiselle puolelle on vaikea päästä). Itse sain sellaisesta hoidosta valtavasti apua, ja masennus lievittyi sen myötä huomattavasti.

Voimia sulle!

Äänestä
  • Lähden tästä kohtapuoliin pikku reissulle, eli aattelin vastata aavistuslähtönä aloittajalle. Kyllä, edellinen kirjoittaja on tehnyt huomioita tilanteestasi ja antanut hyviä neuvoja. Sikäli olin utelias elämäsi alkutaipaleesta että KUN menet lääkärin pakeille saadaksesi sopivia lääkkeitä, toivon että sillä taholla riittää tietotaitoa arvioida myös voisiko osan ongelmista takana olla lievä neurologinen poikkeavuus, siis lähinnä ADHD tai mahdollisesti Aspergerin syndrooma (voivat esiintyä yhdessäkin). Tämä tulisi huomioida lääkitysten sopivuuden kannaltakin, SSRI:t saattavat olla sopimattomia ADHD-henkilölle ainakin ilman ns. stimulanttilääkityksen alkamista. Ja aspergerit ovat niin herkkiä psyykenlääkkeille, että oikea annos voi olla 1/6 normimäärästä.
    Muistutat erästä tuntemaani nuortamiestä, jolla aikuisiällä vasta todettiin ADHD. Mutta nämä vain arveluna. Hyvää, parempaa jatkoa, hyvää Uutta Vuotta kaikesta huolimatta. "Voimahali".

    Äänestä

Mulla sama juttu, oon nyt 20 v nainen. 2 kaveria kuoli syksyllä, toinen oman käden kautta ja toinen ihan yllättäen nukkuessaan. Sen jälkeen kaikki ikään kuin räjähti käsille.. Oon aina tiennyt että vaadin iteltäni ihan liikoja, että kaikkia ihmisiä ei voi eikä pidä miellyttää, ei oo pakko tehdä kymmentä opintopistettä joka kuukausi, tai muuta... Mulla oli yläasteella sellaisia käsittämättömiä häpeän tunteita, siis vaikka jos sanoin vahingossa jonkun sanan väärin, aloin vihaamaan itseäni siinä hetkessä, ja jos pääsin yksin johonkin pois niin menin itkemään, sellainen itseinho ja toivottomuus.. Tuli tunne siitä, että koko maailma näkee mut nyt minkälainen luuseri olen, ettei musta oo enää mihinkään. Tein listoja millainen musta pitäisi tulla ihmisenä ja mietin jokaisen tekemiseni niiden mukaan.

Nyt tän syksyn jälkeen oon monen vuoden jälkeen saanut ihan mielettömiä raivokohtauksia itseni takia, tulee ihan mitättömistä asioista sellainen olo että kun en tätäkään saanut hoidettua, niin en saa mitään muutakaan, että ei mua enää kukaan kunnioita tai huomaa, joten mitä väliä millään on ?

Sitten tuossa kännispäissä tapahtui sellainen episodi, että olin ilmeisesti kutsunut baarista jonkun äijän minun ja poikakaverin yhteiseen kotiin, koska olin vain halunnut jutella, mutta jäin siitä sitten kiinni ennen kuin kotiin asti päästiin. Kun olin päässyt kotiin yksin, suutuin itselleni niin, että iskin fileerausveitsen kädestä läpi. Se osui lattiaan käden alla. Luulin että kuolisin siihen, että jokin valtimo menisi katki, mutta en edes tuntenut kipua, huusin koska vihasin itseäni niin. Turhauduin, koska todellakin luulin että siihen kuolisi, mutta mitään ei tapahtunutkaan. Hain hirttoköyden, joka oli jäänyt halloweenjuhlista ja yritin löytää paikkaa. Koko talossa ei ollut mitään minne sen saisi. Siinä vaiheessa tajusin että se mitä olin tekemässä olisi peruuttamatonta, ja jos olisin kyennyt ajattelemaan selväjärkisesti, en tekisi mitään sellaista. Soitin ambulanssin. Sitten suutuin itselleni vielä enemmän kun ajattelin millainen pelkuri olin, olin soittanut itselleni apua kun vaikeroin tuskissani lattialla itsesäälissä. Sain niin kovan itseinhon puuskan, että lähdin ulos ja ajattelin että siinä humalan tilassa en tunne enää kylmää jos en kipuakaan ja yritin mennä veteen. Ambulanssi löysi minut kun olin polviani myöten vedessä, ja pakotti kyytiin. Sairaalasta lähdin 10 min sisällä siitä kun olin tullut. Oli pakkasta ja koska minulla ei ollut takkia eikä housuja ajattelin että kuolen hypotermiaan ulos, jos onnistun sammumaan sinne. Menin makuulle. Ilmeisesti minulla oli liikaa adrenaliinia veressä koska nukahtamisesta ei tullut mitään, joten vähän yli tunnin jälkeen luovutin ja soitin taksin kotiin. Säälittävää.

Aloin käydä psykologilla. Mielestäni ajattelen ihan normaalisti suurimman osan ajasta, olen iloinen ja hyväntuulinen, jopa onnellinen. Kuitenkin pienikin virike saa minut siihen tilaan, jossa kuvittelen koko ilon ja onnen ja hyvän elämän olevan joku toivoton kulissi, jossa elän, että kaikki ystäväni ovat kanssani vain koska olen hyvän näköinen, eivät koska välittäisivät minusta, että kaikki tosiasiassa vihaavat minua, ja minua säälitään ja vihataan. Toinen vaihtoehtoinen kuvitelma on, että olen tehnyt jotakin kamalaa (kuten vakuutuslaskun maksamatta jättäminen...), en ole saanut jotakin aikaan, en saa mitään aikaan, paitsi huonoa. Tuhlaan aikaa, kun voisin tehdä rahaa tai jotain muuta järkevää. Kun kirjoitan tätä, tämä kuulostaa täysin naurettavalta. Mutta silloin kuin se tapahtuu, se on todellinen ajatusmaailma, missä ei ole mitään pilaa, mielestäni tällaiset ajatukset ovat silloin täysin järkeviä. Ainoa ulospääsy vessassa lattialla kieriskelystä itkuissa on etsiä lääkkeitä ja viinaa, baarin vessan pytyn päällä ulvomisesta on rikkoa se vitun siiderilasi ja laittaa se isoin siru kaksi kertaa kädestä läpi jos yksi ei riitä. Kaiken huippu on, että kukaan muu ei tiedä, että ajattelen näin, paitsi psykologi ja psykiatri. Ulospäin olen varmaan menestyvä, iloinen, päämäärätietoinen jnejnejne.

En ymmärrä enää mikä tässä on vikana. Minulle määrättiin sepramia, mutta uskon, että ratkaisu löytyy ajatusmaailmani korjaamisesta puhumalla tai jotenkin muuten.. En ole koskaan uskonut lääkkeisiin. Aion nyt kuitenkin kokeilla. Haluaisin kysyä, onko kenelläkään kokemuksia sepramin vaikutuksesta itsetuhoisuuteen? Olen kuullut, että se voi jopa lisätä tällaisia ajatuksia.. Entä onko joku päässyt tällaisesta lievästä masennuksesta eroon jollain muulla tavalla kuin lääkkeillä? Nyt tässä järkevyyden tilassani voin sanoa, että en halua kuolla, mutta pelkään sitä tilannetta, kun alan taas ajatella toisin.

Äänestä
  • Moni teistä edellä kirjoittaneista on kirjoittanut asioita, jotka voisivat olla yhtähyvin minun kirjoittamiani. Olen 30 v. nainen, ja masennukseen johtanut työuupumus on vienyt oikeastaan kaikki voimani... aivan kuten ensimmäinen kirjoittaja, en jaksa postilaatikolle vaivautua ja olen muutenkin erakoitumassa hyvää vauhtia ym. Pari kuukautta olen ollut sairaslomalla ja sepram ei oikein auttanut, nyt uusi lääke kokeilussa josta ensituntuma että olo kahta kauheampi. Tunnistan siis kaikissa kirjoituksissa nämä samat masennuksen merkit, ja edelliselle kirjoittajalle tahtoisin sanoa että tuo ei kyllä ole lievää masennusta. Toivoisin että myös teillä kaikilla olisi voimia hakea apua. Käyn tällä hetkellä säännöllisesti keskustelemassa ja vähitellen mutta hitaasti alkaa ajatusten umpisolmut avautua. Välillä tulee takapakkiakin.

    Ulkopuoliset luulee että minulla on asiat hyvin ja tuo kulissin vetäminen ei enää onnistu., On ollut valtava helpotus kun on läheisille voinut avautua tästä asiasta. Kaikilke en uskalla puhua leimaamisen pelossa, mutta yritän vain sanoa että hakekaa sitkeästi apua (tiedän että kuullostaa tosi "fiksulta"). Olen jo päässyt itsetuhoisista ajatuksista vähän eroon ja saanut etäisyyttä ja ennenkaikkea ymmärtänyt että se on tämä sairaus joka sumentaa pääni, vika ei ole minussa itsessäni, vaan kaikki nuo synkät mietteet ovat sen salakavalan sairauden aikaansaannoksia.

    Lakatkaa muutkin ruoskimasta itseänne ja olkaa armollisempia itsellenne, ja pyytäkää apua! Voimia teillekkin, jatkan kamppailua

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vai? kirjoitti:

Tsau!

En tiedä oikein mitä tässä pitäisi tehdä, joten päätin nyt kirjoittaa tänne, taitaa olla ensimmäinen kunnon viesti mitä suomi24 palstalle olen kirjoittanu.

Kerron ensiksi vähän itsestäni, ennen kuin syvennyn "ongelmani" kirjoittamiseen.

Olen 20v nuori mies, asun yksin vuokralla kahden kissan kanssa rivitalokaksiossa. Ei vakituisia parisuhteita, jos ei vispiläkauppoja lasketa.
Olen mielestäni sosiaalinen, tulen toimeen ihmisten kanssa. Pitkällä pinnalla varustettu, kun tekemisissä ihmisten kanssa. En suutu, tai huuda muille ihmisille helposti. Valtaosa kavereistani ei ole koskaan edes nähnyt minun räjähtävän, suuttuvat, tai haukkuvan toista ihmistä. Ei edes silloin kun olen alkoholin vaikutuksen alaisena. Tottakai rajansa kaikella, kun pultti katkeaa, niin helvetti on irti.
Tällöin voi sattua jotain sopimatonta tahdostani riippumatta.

Ei sen suurempia rahaongelmia, tällä hetkellä en ole työelämässä. En käy SOS-luukulla, vaan olen toiminut viimeisen vuoden yksityisyrittäjänä, joten "laman" riepottelemana tällä hetkellä.
Töihin lähden kuitenkin aina kun vain työkeikkoja ilmestyy.

Olen "mielestäni" tarkka rahoistani, sijoitan ja käytän mielestäni rahani oikein.
Vaikka en ole ollut töissä n. 1.5kk ja puoleen vuoteen ei ole ollut varmaa vakituista "aliurakoitsija" hommaa niin kaikenmaailman pikkubisneksellä ja kaupankäynnillä onnistunut selviytymään ilman konkurssia.

Omistan neljä autoa, yksi autoista on halpista talviauto.
Ensimmäinen on n. 25t € arvoinen sportti ja reilun kympin kauppakassia, talviautona kiva takapotku ja juuri ostettu pakettiauto.
Sekä sijoituksen tilasin hetki sitten ulkomailta auton, jonka aion myydän suoraan keväällä pois.
Pakettiauton tarinasta kerron vielä lisää. Kaikki autot velattomia.

Velkaa minulla on, reilu 1200 € lyhennettävää enään jäljellä. Jouduin muutama vuosi sitten hakemaan 6000€ lainaa, maksaakseni hölmöilyni pois. Muutamia törkeitä pahoinpitelyitä, jotka sitten mätkähtivät nuorelle maksettavaksi, rahaa vailla olevia ole useissa eri suunnissa, joten mielestäni oikea ratkaisu oli pankkilaina. Muutamia vuosia sitten en vielä osannut hallita itseäni, baari/ryyppyillan päätteeksi saatoin vääntää jotain suunsoittajaa nenästä.

Löytyy tulevaisuuden suunitelmia, haluan hakea pankista lainaa, rakentaa oman talon.
Löytää jonkun kivan henkilön rinnalle ja lapsia aikanaan.

Minulla on kavereita, hyvänpäiväntuttuja varmaan liikaa, hyviä kavereita muutamia kymmeniä ja oikeita ystäviä ehkä kourallinen. Minulla on samanikäisiä kavereita, mutta viimeisen vuoden aikana olen tutustunut itseäni reilusti vanhempiin ihmisiin, joista osa hyviä ystäviäni.
Minulla on ikäeroa jopa yli kymmen vuotta useiden kavereiden kanssa. Seurustelen tietenkin myös ikäisteni kanssa.

Pudotin tämän vuoden syksyn aikana 17kg painoa, pudotuksen jälkeen aloin käymään salilla.
Painon pudotukseen sain päättäväisyyttä, kun paras ystäväni, jonka kanssa aloitettiin tämä "diettaus", niin kuoli lokakuussa, todennäköisesti oman käden kautta. Tarkkaa tietoa ei ole minulle asti tullut, mutta lääke/alkoholi yhdistelmää ollut kuitenkin kyseessä.

Olen syyttänyt itseäni tästä tapauksesta, perjantai ja lauantain välisenä yönä kun tämä tapahtui, niin olin yrittänyt useaan kertaan perjantai iltana ottaa yhteyttä ystävääni, mutta ei vastannut puhelimeen.
Asuin hänestä muutaman kilometrin päässä, joten en ymmärrä minkä takia en mennyt käymään hänen luonaan, kun häneen ei saanut yhteyttä. Asiat voisivat olla toisin.

JATKUU KUN EI MAHDU NÄKÖJÄÄN KUIN 5000merkkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu