Olen 18-vuotias nuori naisenalku ja kaikki tuntuu romahtavan päälleni. Yläasteen alusta asti ollut lievää masentuneisuutta, mutta parin viimevuoden aikana tilanne on pahentunut ja paljon. Olen ollut hoidossa syömishäiriön takia, mutta siitä on se pari vuotta ja enää en käy tapaamassa edes psykologia. Nyt tässä loman aikana kaikki tuntuu taas hajoavan käsiin enkä jaksa enää elää. Yhtään. Viiltelen ja ajattelen itsemurhaa, mutten sitä ole uskaltanut VIELÄ tehdä. Koulussa olen käynyt puhumassa monien kuraattorien,lääkäreiden yms kanssa, mutta se ei paljoo ole auttanut. Mä en jaksa enää edes itkeä ja tämänkin kirjoittaminen tänne on aikamoinen haaste. Voin vaan sanoa että mä en todellakaan jaksa enää elää, apua haluaisin mutta olen huomannut että sitä ei helposti saa.
How long...
Grace-
3200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä ihmeessä vaivu synkkyyteen. Taistele vaikka sitten viimeisilläsi voimilla, jotta saat tarvitsemaasi apua. Kyllä sä pärjäät ja sulla on koko elämä edessä... Oot niin nuori, noh mä en oo sua paljon vanhempi 24v, hautaan oon joutunu saattamaan äitini, isäni ja kaksi veljeä... Vaikeet on ollu
Apua haluaisit. No eka askel pois ahistuksesta on se että uskaltaa puhua ja kirjottaa siitä ahistuksestaan. Sä olet sen askeleen nyt ottanut, congratulations. :) Ja 18 vuodessa on tapahtunut myös mukavia ja positiivisiakin asioita ja neKIN on taltioituneina siellä sun tunteissasi ja muistittasi ja odottavat vaan pääsyä ulos kaapista. Sä pitelet sitä kaapinovea kiinni, suorastaan röhnötät sen päällä ettei se vaan aukeis, mutta sä voit myös avata sen, (tosta noin vaan sillä sehän on sun kaappi!) ja muistaa, penkoa, oikein möyriä ja piehtaroida siellä positiivistenkin asioiden kaapissa. Jäädä vaikka istumaan sinne ja sulkee ovenkin sisältäpäin. Eikä kukaan voi sitä estää.
Tää meidän pääkoppa on siitä metka juttu, että mitä sinne tietosesti syöttää ei ole ainut asia mitä sinne oikeesti rekisteröityy.
Viimeksi eilen heräsin itsekin tajuamaan sen, kun kuljin kaupungilla duunin jälkeen aivan *tanan kyllästyneenä ja manasin suurinpiirtein kaikkea mitä ympärilläni näin ja kuulin. Kaikki ketutti ja teki vaan mieli mätkiä vastaantulijoita laukulla päähän.
Ratikassa sitten istuessani mun mieleeni nousi yhtäkkiä jonkun minkälie ohikulkijan sanat, joita en muistanut edes kuulleeni. Ja se oli joku niin kertakaikkisen pöhkö lause, että mä lopulta pärskähdin naurusta sen muistaessani. Siinä, ratikassa, kaikkien töistä palaavien, asiallisilta muka näyttävien ihmisten seassa möllöttäessäni, ja mäkin yritin sitten muka esittää etten se ollut minä josta se ääni lähti, jollon mua rupes huvittamaan vaan vieläkin enemmän.
Mutta olipahan vaan ihan helvetin vaikeeta enää sukeltaa takas siihen synkkyyteen minkä vallassa mä olin ollut koko päivän. Kotonakin näytti monia asia yhtäkkiä hyvin koomiselta, ja äyttää vieläkin, niin että saas nähdä millon tälle vinksahdukselle saa stopin, vai saako enää ollenkaan... Ja mitäs senkään on väliä! Kyllä tähän maailmaan nauruakin mahtuu, moni ei sitä vaan uskalla tunnustaa eikä näyttää. Että naurattaa. Että tää meidän totinen touhottaminen on itse asiassa hyvinkin huvittavan näköstä ja kuulosta. Kuin rotta juoksupyörässä. Siinä se jolkottaa, eikä tajua jolkottavansa paikallaan...
Kaiken paskan jälkeen tulee aina jotain hyvää. Aina. Se pitää vaan haluta nähdä, se hyväKIN, ja heti kun uskaltaa tunnustaa sen itselleen, että huomas jonkin positiivisenkin vilauksen tuolla, niin koko ajatusmaailma muuttuu sillä silmänräpäyksellä.
Tietoisen, positiivisen ajatuksen voima kumoaa negatiivisen, se on fakta! Siihen kun istuttaa oman uskonsa, niin se alkaa kyllä rehottaa aika nopeesti. Eikä sitäkään voi kukaan estää. Ne voi vaan toljottaa kuin lehmät pellolla, että millekähän tuokin tuossa itekseen hihittää... ;D
Mielen "ratekiaa" pitää harjoittaa jatkuvasti sellaisen ihmisen, joka toistuvasti masentuu. Yks keino, joka minulla auttaa maserotkojen yli on lisätty hivenaine- ja vitamiinien napsiminen.
'Ammattimasentujana' olen huomannut, että erikoisesti rauta häippäsee elimistöstä, on kai raudanpuuteanemia.. Lässytykset ravitsevasta kotiruuasta jätän omaan arvoonsa. Ei riitä.