Kylpyhuoneen ovi on lukittu. Älkää viitsikö seisoa siinä puhumassa, ruikuttamassa tai kyselemässä. Odottakaa kunnes tulen täältä. Ovi on tosiaankin lukossa.
Haluan oven pysyvän kiinni. Ei se ole rikki enkä minä ole jäänyt tänne jumiin. Tiedän että olen jättänyt sen lukitsematta tai joskus jopa aukikin. Olin nimittäin teidän synnyttyänne peloissani siitä että tapahtuisi jotain kamalaa sillä aikaa kun minä olin täällä, mutta siitä on kymmenen vuotta, ja haluan nyt vähän YKSITYISELÄMÄÄ.
Älkää kyselkö, kauanko aion viipyä täällä. Tulen ulos sitten kun olen valmis. Älkää tuoko puhelinta kylppärin ovelle. Älkää juosko sanomaan puhelimeen: Hän on VESSASSA! Älkää ruvetko tappelemaan heti kun olen päässyt tänne. Älkää työntäkö pikku varpaitanne oven alta ja heilutelko niitä. Se oli hauskaa silloin kun olitte kaksivuotiaita. Älkää ujuttako oven ali kolikoita, legoja tai muistilappuja. Se kävi tylsäksi jo silloin kun olitte kahden vanhoja.
Jos olette seuranneet minua alakertaan puhellen ja puhutte yhä kun tulette tälle suljetulle ovelle, ystävällisesti kääntykää ympäri, kävelkää poispäin ja odottakaa minua toisessa huoneessa. Kuuntelen teitä mielelläni sitten kun olen siihen valmis.
Niin, ja rakastan teitä yhä.
- Äiti
Haluan oven pysyvän kiinni. Ei se ole rikki enkä minä ole jäänyt tänne jumiin. Tiedän että olen jättänyt sen lukitsematta tai joskus jopa aukikin. Olin nimittäin teidän synnyttyänne peloissani siitä että tapahtuisi jotain kamalaa sillä aikaa kun minä olin täällä, mutta siitä on kymmenen vuotta, ja haluan nyt vähän YKSITYISELÄMÄÄ.
Älkää kyselkö, kauanko aion viipyä täällä. Tulen ulos sitten kun olen valmis. Älkää tuoko puhelinta kylppärin ovelle. Älkää juosko sanomaan puhelimeen: Hän on VESSASSA! Älkää ruvetko tappelemaan heti kun olen päässyt tänne. Älkää työntäkö pikku varpaitanne oven alta ja heilutelko niitä. Se oli hauskaa silloin kun olitte kaksivuotiaita. Älkää ujuttako oven ali kolikoita, legoja tai muistilappuja. Se kävi tylsäksi jo silloin kun olitte kahden vanhoja.
Jos olette seuranneet minua alakertaan puhellen ja puhutte yhä kun tulette tälle suljetulle ovelle, ystävällisesti kääntykää ympäri, kävelkää poispäin ja odottakaa minua toisessa huoneessa. Kuuntelen teitä mielelläni sitten kun olen siihen valmis.
Niin, ja rakastan teitä yhä.
- Äiti
Vastaukset 38
Vanhimmat
täyttää jo hyvän pakinan tunnusmerkit.:-)
mutta kapinan ainakin...vessarauhan puolesta !! ;))
antavat minulle jo vessarauhan. Nuorin täyttää kolmen viikon kuluttua 21.:-D))))))
Mun nuorin 9...ja vessarauhaa ei viäkään...*huoh*
saman ikää luokka sitten minunkin kundi 21v;)) täyttää nyt vuoden alussa 22v... Vanhin meilläkin mieheni ensimmäisestä avioliitosta jo 37 v. seuraava 31v....Aikuisiako?:))) Nooh.....ehkä vanhin...siinä ja siinä.. Ensimmäisestä avioliitostani taas tytär siis ex-mieheni ensimmäisestä avioliitosta joka lähentelee jo 40 v...voisin sanoa jo, että täysi aikuinen..hän onkin tyttö;))
tsau: Friidu
on myös onni. Kolme tytärtäni ovat asuneet Belgiassa 10 vuotta, joten ikäväkin on aina välillä, mutta nythän voi Skypettää vaikka joka ilta. Keskimmäinen osti miehensä kanssa viime kesänä tästä meidän läheltä tontin ja aikovat rakentaa sinne kesämökin. Kunhan tuo valmistuu psykologiksi parin vuoden kuluttua. No, talonmies on ainakin lähellä. Huoh....
mä nyt vaan ajattelin tota vessajuttua ;))))
kolmasti aviossa ja mulla yhteensä viisi kersaa. 20, 22, 23 v tytöt ja 29 ja 30 v pojat. Tulevat keskenään loistavasti toimeen vaikka niillä on eri äidit.
mulla 6....
paljon silloin, kun nämä olivat pieniä. Olin itse yötyössä ja vaimoni oli taas vuorotyössä, joten olin koko kakaralauman (myös kaksi poikaa ensimmäisestä avioliitosta) kanssa kotona ainakin nyt viikonloput. Joten tunnen kyllä tuon vessarauha-asian ihan hyvin:-)
kertaa aviossa vai lasta? :-D))))))))))))))))))
Joskus ihan pikkuasiatkin tuntuvat juhlallisilta, kun saa rauhassa toimittaa ;)
Lasta !! ;)))
allekirjoitan täysin;))) Minulla tämä sama ongelma edelleen. Kundi ei koskaan, ole voinut kestää lukittuja ovia..Vitsi. Hän kait luuli pienenä että, katoan jonnekin ilmaan jos. WC:n ovi oli lukossa. Joutui todella paniikkiin...Nooh, edelleen vaadin kundin olessa himassa tätä samaa rauhaa...PLEACE anna minun nyt rauhassa olla TÄÄLLÄ; en tarvitse seuraa: en katoa mihinkään:))) Olen sitä mieltä että, ihmisoikeuksia en ole saanut vieläkään takaisin kundin syntymän jälkeen;)) Jotenkin täytyy vaan jaksaa nämä jutut...ja kaikkeen tottuu...Autististen kun on yksi meidän perheessämme joudumme ottamaan tämän huomioon..asioita turha tankata väkisin, ne loksaktavat ajallaan paikoilleen tai sitten ei ikinä...toisaalta sitten muisti hänelläkin terävä muistaa mikä viikonpäivä vaikka milloin joulu oli 1998 tai milloin tuli mikäkin tv-ohjelma tuli kuka oli juontaja ja millaiset logot missäkin mainoksessa... ja mihin kellonaikaan joku ohjelma alkoi milloin päättyi....mutta tälläinen yksinkertainen asia saattaa olla hyvinkin vaikea oppia;))) Hän on aina meidän iso lapsi....jota aina rakastan;)) Äiti minäkin....
tsau: Friidu
Se on vaan joskus hianoo, kun on yksin kotona ja SAA olla ihan rauhassa ...vessassakin ;)) Noita lapsia , kun on muutamia siunaantunut...ihania , rakkaita toki...mutta jotkut asiat ovat vain yksityisiä ;)))
on todella vaikea asettua, kun ei ole kokemusta asiasta. Olet kuitenkin tavallaan sidottu lapseen ikuisesti, jos niin päätät tehdä. Kaikenlaisen kanssa oppii elämään; olenhan itsekin harjoitellut tyypin 1 diabeetikon elämää 25 vuotta. Tauti ei parane, vaan syö sisuskalut ja tappaa lopulta.
meillä eletään pikkuhiljaa sellaista aikaa nyt joka on minulle aikamoinen juttu. Tässä kaverissa kun 21 v. ollut enemmän kuin kiinni.. Eilen sanoinkin miehelle että, ei varmasti tule olemaan kovin helppoa vaikka niin itselleni uskottelen nyt. Kundi kun alkaa saamaan myös omaa elämää eli tuossa ensivuoden puolella pari sellaista palaveria missä suunnitellaan hän tulevaisuuttaan vähän pidemmällä tähtäimellä. Tavoite yksinkertainen: Onnellinen elämä. Tuo oma asumispaikka hänelle kun yritetään järjestää siihen pyritään että, elämä olisi mahdollisimman itsenäistä toki aina tulee tarvitsemaan aikuisten tukea sitten myös kun meistä aika jättää....Täytyy hyväksyä se vanhempana se tosiasia että, ikää tulee minullekin ja aina en ole täällä auttamassa eteenpäin. Tuo ikä nyt sellainen että, irtaantumien omasta kodista on hyvä tehdä...mitä pidemmälle aika menisi sen vaikeampaa..ja kundi haluaa itse itsenäistyä. On mikä hyvä juttu. Hän haluaa myös aikuisen elämän kuten vanhempi kundi. Toki himaan voi sitten tulla milloin vaan haluaa..Mutta, autistisilla ihmisillä tämä mahdollisimman säännöllinen elämä omine rytmeineen on tärkeää...heidän pitää tavallaan tietää etukäteen mitä tehdään...muuten turhaan tulee ylimääräistä stressiä...Meillä on aisat hyvin kun ammattiosaajat rinnalla ja tuo yhteistyö sujuu...emme ole yksin.
Tuo sairauden hyväksyminen on iso prosessi jo sinällänsä. On se mikä tahansa. Täytyy vain oppia elämään päivä kerrallaan ja nauttimaan niistä hyvistä hetkistä... Siksi meilläkään ei turhista mieheni kanssa riidellä tai jos riidellään niin tosi harvoin...ehkä kumpikin vihdoin tajunut sen elämän rajallisuuden myös...vaikka se oma mieli usein vielä kovin nuori vielä toisinaan onkin;)) öhöh..
tsau:Friidu
tämä viikko meillä nyt loma-viikko. Kundi kun on asumisharjoittelussa;)) Ihanaa vaan olla...kun ei tarvitse nyt jaksaa hössöttää tuota ruoka puolta eilen mentiin ulos syömään ja mukavaa oli....ja kylppäri nyt oikeesti minun:)) Saan olla rauhassa;)) Kyllä nämä viikot tekevät ihan hyvää...jaksaa sitten taas...uusin voimin...kun tulee oikeesti myös levättyä...
tsau: Friidu
kuitenkin hyvä, että hänellä on mahdollisuus itsenäiseen elämään jatkossa. Sillä vahvistetaan hänen itsetuntoaan. Se voi vain olla äidille lopulta kova pala, kun on elänyt niin symbioottista elämää pitkään.
mies minullakin sai lopulta ymmärtämään tämän että, jos oikeasti rakastan kundia...suon hänelle tämän oikeuden mahdollisimman itsenäiseen elämään. Luulen aina olevani viisampi naisena...mutta, tosiasia sitten olikin....toisinpäin. Hän oli oikeassa. Nooh. Itseäni lohduttaa tässä nyt tämä että, tuo asunto kuitenkin tästä samasta kaupungista tai lähikunnista. Meillä tuo symbioottinen tila oli pitkäänkin hyvin riippuvaista jouduin olemaan eräänlainen tulkki vieläkin toisinaan mutta kehitys on ollut todella hyvä.....Nyt kuintenkin puhekuntouksesta ollut niin hyviä tuloksia kun sitä tehty säännöllisesti ja intesiivesti jo vuosia...että, kundi pärjää tuolla kaupungissa ja ostoksilla jo ilman minua...emme kulje enää käsi-kädessä...ja tarvittaessa osaa käyttää kyllä omaa puhelinta..Ihaninta kuitenkin on ollut se että, silloin kun minulla on nämä vapaa-viikot. Olen todella tuosta vastuusta myös vapaa.. Vastuu on silloin ammattitaitoisilla ohjaajilla. Joten pientä hermopaine lomaa meille molemmille sekä itselleni että, miehelleni voimme rentoutua;)) Siihenkin meni aikansa ennenkun tuon taidon tavallaan oppi uudestaan;))) Vaikeaa oli alussa...ei enää.. Elämä opettaa minuakin pala-palalta hyvä niin...;)
tsau.Friidu
miehesi avulla antaa pojallesi mahdollisuuden itsenäiseen elämään...ilman jatkuvaa äidin huolenpitoa, kokeilla omia siipiään...hieno juttu :)
Huoli lapsesta ei koskaan katoa, oli ne sitten kuinka isoja hyvänsä, aikuisia miehiä ja naisia, saatikka sulla, kun kyseessä on tälläinen poika, joka kumminkin tarvii hoivaa läpi elämänsä :)
"Lähetin lapseni elämään,
kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet, neuvoin väylät
mutta tuulille en voi mitään."
kun poika meni naimisiin: "eräs viisas äiti sanoi tyttärelleen, että voisin antaa henkeni puolestasi, mutta elämään sinun on opittava itse."
Lämmin Kiitos sinulle herkistä ja kauniista sanoistasi. Impi-lempi. Koskettivat todella... Tämä on minulle kuitenkin kova juttu vielä..mutta, onneksi tuota aikaa suodaan minullekin pikku hiljaa sopeutua tähän muutokseen semmoista lempeää irrottaumista....kuitenkin...Meilläkin näissä asumisharjiotteluissa on käyty jo 6 vuotta...ja tuo henkilökunta tuolla Autismisäätiön puolella on kyllä niin hyvin koulutettuja että, järjestävät meille vanhemmillekin näitä tukikeskusteluja ja tilaisuuksia missä voimme purkaa näitä tunteitamme luottamuksellisesti. Usein sitten niinkin että, muiden vanhempien positiiviset kokemukset antavat sitä rohkeutta...ja ilot ja surut on helpompi jakaa;)) Sen vaan kundikin minulle opettanut hyvin...että, ne ilot...ovat aina jotenkin sitten tulessaan moninkertaiset...jokin pieni asia mikä ns.normaali nuorelle itsestään selvä on meille kuin pieni lotto-voitto. kun huomaa kundin vihdoin oppineen ja hallitsevan asian itsenäisesti.;))
Nooh, minulla tässä elämäni mies;) Ehkä ihan yksin olisi monin kerroin vielä vaikeampaa..toinen ihminen voi antaa monesti asoille myös oikeat mittasuhteet ikään kuin ulkopuolisena...äiteinä emme niitä välttämättä aina tunnista oikein...
tsau:Friidu
sanottu...todella :)
Tämän viisaan lauseen taidan minäkin tallentaa sydämeeni. Olipas viisaasti ja yksinkertaisesti sanottu. Kiitos Teo..
tsau:Friidu
Meillä on aina ollut vessarauha.
Johtuen siitä, ettei Suomen kodissa ole vessassa lukkoa.
Siksipä on sovittu, että kun joku on sisällä on ovi kiinni, muulloin se on raollaan.
Eli sinne ei ole menemistä silloin kun ovi on kunnolla kiinni...
se asia on ymmärretty teillä ;)
silloin joskus tuntui että koskahan mie saan olla privatisti mukavuuslaitoksessamme, monesti siellä pidettiin yhteis istuntoja - meidän- ja kaksi hoitokakrua..:)) tiivis tunnelma kieltämättä..:)
Hylätyksi tulemisen pelkoako lie vai mitä läheisriippuvuutta, - mutta aatelkaa te kun lapsi oikeasti "hylätään" päiväksi vieraalle ihmiselle hoitoon ja äiti vilkuttaa ovella: hei hei ole nyt kiltti - äiti tulee sit illalla hakemaan..
P.s. pojan vanhin oli huutanut kaksi viikkoa tuulikaapissa täyttä kurkkua ja ängennyt vaan kenkiä jalkaasa, - aatelkaa kaksi viikkoa 7 kuisena..:(
Voi lapsraukkaa kun ei päässyt ulos kahteen viikkoon?? Kyllä mä huutaisin ja. Oikeasti olen useamman lapsen äiti ja en ole koskaan hylännyt ja olen ylpeä siitä. Rakastan heitä nyt kun ovat isoja jo, mitä nyt tuo yks murkku, mutta vanhempien tehtävä on suojella ja opettaa. Kyllä mullakin keskimmäinen heittäytyi tuulikaappiin kun oli kaikki vaatteet päällä. Isompi paineli jo kaukana mutta kai tämä on normaalia lapsiperheen arkea.
No nin dementia iski
T. Jassu
kokoaikaa, mutta joka ikinen aamu kahden viikon aikana, - oli ja on sitkeä luontoinen tyttö, nyt jo 12 vuotias.
Niin ja..ei se arki lasten kanssa ole sitä ainiaan auvoista aurinkoa, mutta elämää kaikkinensa - hienoa aikaa, jota nyt jo kaipaa..
jotain hylätyksi tulemisen tunnetta...ihan pienillä, mutta kun isommatkin huutelee oven takana, että joko pian tuut ja kauanko viä kestää jne...;)
Meillä lapset eivät ole koskaan olleet päivähoidossa, mulla ollut mahdollisuus hoitaa heidät itse kotona :)
Pirrejuupas?
olipa niin tuttu juttu...
Minäki menen joskus vaan vessaan istumaan,kun haluan ettei kukaan puhu mitään eikä kukaan halua mitään.Kummasti sitä porukalle tulee asiaa,kun olen linnoittautunut veskiin yksinäni.
Sieltä kun tulee viimein pois,niin on osa sakista ihmettelemässä,että mitä mä tein siellä...:))
teen mäkin ja juuri noin sanotaan mullekin ;)))))
Joitaki vuosia sitten vielä. Vanhimmainen tytär tuli useastiki höpöttelemää oven taakse, mistä se aina jotain keksikin:)))
Yrittivät keksiä hätä-juttuja ittelleenki, et saisvat miut pois sielt, onneks kuitenki on toinenkin veski, mite ne sen unohtivatki, aattelivat et mie en muistas sanoakkaa, et mee vaa toiseen vessaan:)))
meillä myös 2 vessaa, mutta aina se on vaan jotenkin "parempi" vessa, joka on varattu...ja aina sitä asiaa riittääkin, kun olen vessassa...siinä käyvät huutelemassa oven takana..."äiti, mis on mu villasukat", "äiti, mis mu avaimet on", "äiti, tu ny kattoon, mitä kissa tekee" jne...jne....
kui aika meneekin. Kohta ihan ikävä niitä aikoja, kun sai tuntea miten tärkeä sitä olikin, mitään eivät saaneet ilman, et äiti oli näkyvissä. Nykyisin ei oo ku kaks isoa tyttöä kotona, vanhempi näistä on nää joulupäivät piileksiny poikaystävänsä luona, kysyttiiki ku soitettii, et onks sun osoite muuttunu, ku ei kotona näy. Nuorimmainen pysyttelee paljon huoneessaan, välil telkkarihuoneessa ja keittiös iltasella pyörähtelee:)))
toi 9 vuotias ja pari teinii...loput jo kotoa pois lähteneet :)