Unta vai totta...?

Onko tuttu tunne? Paljon tapahtumia mielessä, mutta selvänäkään ei tiedä ovatko olleet unia vai
ympärijuovuksissa tapahtuneita asioita. Itsellä uni ja todellisuus tapaa sekoittua putkien aikana.
5310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juoma-aikoina välillä todellisuus ja jotkin unennäöt menivät täysin sekaisin.
Pirullisinta oli se, että ne unet olivat niin tolkuttoman voimakkaita, että hereillä todella luuli kaiken tapahtuneeksi. Unet itsessään saattoivat olla täysin järkeenkäypiä, kuin koettua ja elettyä elämää.
Niiden vuoksi tuli sekoiltua, ja soiteltua ihmisille, ja luultiin kai jo täyshulluksi.
Saattoi mennä päiviä, ennenkuin alkoi hiipimään jakeluun, että nyt tuli hourailtua.

Myöhemmin niihin houreisiin tuli muurahaisia sukanvarsiin, jättitorakoita kattoon, päässä alkoi soimaan radio ja ovikello yms.
Onneksi lopetin ajoissa, ettei nuppi lahonnut lopullisesti.

Äänestä

Kerran mökillä rankasti ryypätessäni näin vähän harvinaisemman linnun pihapajun oksalla. Sellaisen, joka on ihan mahdollista siellä nähdä, mutta jota ei todellakaan joka päivä näe. Tänäkään päivänä en tosin ole varma, näinkö sen todella, vai oliko se unta.

Pelottava tunne.

Äänestä

jhgmgfjdmgfjfn XDXDXD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoppo vaasasta. kirjoitti:

Onko tuttu tunne? Paljon tapahtumia mielessä, mutta selvänäkään ei tiedä ovatko olleet unia vai
ympärijuovuksissa tapahtuneita asioita. Itsellä uni ja todellisuus tapaa sekoittua putkien aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu