Katkaravut akvaariossa

Hei!
En tiennyt oikein mihin palstalle tämä kysymys olisi pitänyt osoittaa, mutta laitoin nyt tänne, aloitteleva akvaarioharrastaja kun olen. Elikkä, ostin tänään akvaarioliikkeestä pieneen 84 l akvaariooni asukkaaksi miljoonakaloja ja platyjä alkuun päästäkseni. Samalla ostin myös muutaman kasvin ja istuttaessani kasveja akvaarioon puskasta pinkaisikin esiin kaksi pientä salamatkustajaa, jotka tarkemman tarkastelun perusteella osoittautuivat katkaravuiksi. Nyt kysyisinkin että mitäs näille kuokkavieraille tarjoillaan ravinnoksi, mahtaako miljoonakaloille ja platyille suositeltu hiutaleruoka kelvata näille kavereille? Vai pitääkö hakea liikkeestä jotain pohjaruokaa? Osaatteko kertoa hoito-ohjeita ja sitä, tulevatko nämä rapuset toimeen em. kalojen asuintovereina? Kiitos etukäteen!
72412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Amano leväkatka laji kyseessä?

no, syövät kaikkea pien eliöstöä akvaariosta, levää, kalanruokaa jne.

Äänestä
  • En kyllä tiedä mitä nämä salamatkustajat mahtavat viralliselta nimeltään olla. Näyttävät siis ihan katkaravuilta, toinen n. 3cm pitkä, punainen ja valkoisia pisteitä, toinen n. 1cm, vaalea ja ruskeita/mustia pisteitä. Pitänee kysyä akvaarioliikkeestä josta kasvit ja kalat ostin. Toivottavasti myyjä ei peri lisämaksua...

    Äänestä

  • Katkis kirjoitti:

    En kyllä tiedä mitä nämä salamatkustajat mahtavat viralliselta nimeltään olla. Näyttävät siis ihan katkaravuilta, toinen n. 3cm pitkä, punainen ja valkoisia pisteitä, toinen n. 1cm, vaalea ja ruskeita/mustia pisteitä. Pitänee kysyä akvaarioliikkeestä josta kasvit ja kalat ostin. Toivottavasti myyjä ei peri lisämaksua...

    Sitten ole katkarapuja vaan sukasrapuja, anna olla syövät levää eivät kasveja.

    Äänestä

  • hoitsukki kirjoitti:

    Sitten ole katkarapuja vaan sukasrapuja, anna olla syövät levää eivät kasveja.

    Ahaa, no nyt se selvisi. Mitä ilmeisemmin uusista asukkaista ainakin toinen on kirsikkasukarapu, ja ihan hyödyllisiä kavereita taitavat olla. Tuoreessa akvaariossa ei vaan taida vielä kauheasti olla näille tyypeille ravintoa, jos ei sitten kasvien mukana tullut. Voisin käydä hakemassa kavereille jotain evästä akvaarioliikkeestä etteivät ihan nälkään näänny. Kirsikka käy aina silloin tällöin näyttäytymässä mutta enimmäkseen viihtyy tuuheassa kasvilajitelmassa jonka mukana mitä ilmeisemmin tulikin, pienempi kaveri pysyttelee hyvin piilossa jossain miekkakasvin uumenissa. Isompi tuntuu hieman moittivan naapurina asustavia platyjä, jotka elämöivät melkoisesti. Pienempi elää hiljaiseloa samaisen kasvin mukana muuttaneen kotilon kanssa.
    Suurkiitos tiedoista!

    Äänestä

  • Ex-Katkis kirjoitti:

    Omenakotiloko?

    Sukaravut elävät akvan levästöä syömällä ja niille kelpaa myös kaloille annettava ruoka, meillä ainakin nautiskellaan kovasti kun saavat kuivattuja- tai pakastettuja matoja.

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Omenakotiloko?

    Sukaravut elävät akvan levästöä syömällä ja niille kelpaa myös kaloille annettava ruoka, meillä ainakin nautiskellaan kovasti kun saavat kuivattuja- tai pakastettuja matoja.

    Ei ole omppu, joku tavallinen kiusankappale ja ihan pikkuinen vielä. Liikkeessä kyllä ihastelin kyseisiä omenakotiloita ja haaveilin että joskus myöhemmin hankkisin yhden em. omaan akvaariooni.

    Äänestä

  • Ex-Katkis kirjoitti:

    Ei ole omppu, joku tavallinen kiusankappale ja ihan pikkuinen vielä. Liikkeessä kyllä ihastelin kyseisiä omenakotiloita ja haaveilin että joskus myöhemmin hankkisin yhden em. omaan akvaariooni.

    Omenakotilo menee platyjen kanssa vesiarvojen puolesta, mutta sitä pitää sitten seurata ettei platyt innostu ompun tuntosarvia (?) maistelemaan. Meilläkin on kirsikka-ja vihersukasia, muutama ruskea yksilökin löytyy. Ovat kadonneet tuonne altaaseen kokonaan, yhden onnistuin tappamaankin, oli jo iso ja ihan punainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katkis kirjoitti:

Hei!
En tiennyt oikein mihin palstalle tämä kysymys olisi pitänyt osoittaa, mutta laitoin nyt tänne, aloitteleva akvaarioharrastaja kun olen. Elikkä, ostin tänään akvaarioliikkeestä pieneen 84 l akvaariooni asukkaaksi miljoonakaloja ja platyjä alkuun päästäkseni. Samalla ostin myös muutaman kasvin ja istuttaessani kasveja akvaarioon puskasta pinkaisikin esiin kaksi pientä salamatkustajaa, jotka tarkemman tarkastelun perusteella osoittautuivat katkaravuiksi. Nyt kysyisinkin että mitäs näille kuokkavieraille tarjoillaan ravinnoksi, mahtaako miljoonakaloille ja platyille suositeltu hiutaleruoka kelvata näille kavereille? Vai pitääkö hakea liikkeestä jotain pohjaruokaa? Osaatteko kertoa hoito-ohjeita ja sitä, tulevatko nämä rapuset toimeen em. kalojen asuintovereina? Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu