Kuinkahan monen yksinäisyyden takana on pääasiallisesti pelkkä sosiaalisen energian puute? Ihmissuhteita on ehkä helppoakin muodostaa mutta sitten ei riitä puhtia ja voimia ylläpitää luotuja ihmissuhteita? Omalla kohdallani tunnistan ainakin yksin elämisen suurimmaksi syyksi juuri tämän sosiaalisen energian puuttumisen. Erityisen selvästi sen huomaa kun on ollut jossain isoissa juhlissa ja joutunut suuren ihmismäärän kanssa tekemisiin. Sellaisen illan jälkeen olen aivan puhkipoikkiväsynyt. Toiset ihmiset taas ikäänkuin lataavat akkujaan juuri tällaisista joukkotapahtumista, heillä asia toimii täysin päinvastoin. Antaisin mitä vaan jos pystyisin kokemaan toisten ihmisten seuran vahvistavan vaikutuksen itsessäni.
Sosiaalisen energian puute
T - - - -
10573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on siis värittömyys? "Dream on, dream on, until you get throught..." Ei tarvi sanoa rumasti, me kaikki osataan jo käydä hiekkalaatikolla. Eikö sinulla ole six-pack vai mistä on kysymys? Tiedäthän lihasmassan joka ulottuu solarikseen.
on tuiki tuttua minullekin. Eipä auta sekään, vaikka ollisi ollut mukavaa seurassa. Sitten vaan on päästävä yksinäisyyteen kasaamaan taas itsensä. Se saattaa viedä useitakin päiviä. Nykyään välttelen joukkoja, koska toimintakykyni säilyy tasaisempana hiljaiseloa viettäen.
Kun on ihan voimaton kausi, sitä kelailee ihmissuhteitaan että kuinkahan kauan se ja tuo ystävä tai läheinen jaksaa odottaa kuulumisia minusta, kun en vaan jaksa ottaa yhteyttä, tavata, soittaa tai kirjoittaa. Ja yhteydenotot itseen päin koetan kuitata lyhyesti.
No, useimmat onneksi ymmärtävät kun rehellisesti kerron toisaikaisuudestani. Olen poikkeus perheessäni, esim. sisareni nimenomaan saa voimia kaikenlaisista riennoista.
ihmisiä jotka opiskelee ajatukseni osaamiseni ja mielipiteeni. He ovat kuin imuliinoja jotka vievät energiani antamatta mitää tilalle. Ystävyys suhteeni ovat olleet avustus suhteita ja kun lopetan avustamisen lopuu ystävyys.
Luin kerran nimikkeellä energiavaras ystävieni kaltaisista ihmisistä. Kuitenkin on todettava, he kuuluvat luonteina äitini kaltaisiin ihmisiin. Jos äidin vieras puhui jotain murretta, puhui äiti samoin muutaman vaihdetun lausen jälkeen. Äidin seura ja keskustelu kumppanuus piti ostaa palveluksilla ja työllä.
dynamiikkaa olen joutunut oman mieleni kommervenkkien kautta miettimään aika paljon. Lähtökohta on se että olemme yksilöitä, vaikka yhteiskunta kuinka tunkisi kaikkia samaan muottiin. Tottahan lyhytnäköisesti ajatellen aktiivinen ja sosiaalisesti rohkea ihminen palvelee kokonaisuutta "paremmin". Konkreettinen maailma arvostaa nopeaa, konkreettista tulosta.
Toisaalta, sosiaalisesti kykenevältä puolelta löytyy myös monia heitä, joilla viimeinen oljenkorsi katkaisee kamelin selän niin yllättäen ettei kukaan osaa aavistaakaan.
Minulta meni aikuistuessani kymmenisen vuotta kysellessä itseltäni ja totta vie muiltakin miksi en ole suositusmallin mukainen. Miksi tuo pystyy suoriutumaan monesta asiasta yhtä aikaa ja minä en. Tai miten joku voi haluta lomallaan ihmisvilinään palatakseen sieltä virkistyneenä töihin, kun itse olen raatona jo parin päivän reissusta.
Aikani kyseltyäni huomasin ettei se vastaus ainakaan itseni ulkopuolelta tule. Olen kuka olen ja sellainen kuin olen. Tiivistettynä; omenapuussa ei kasva appelsiineja. Kun lopultkin ymmärrän niin vähän - jos lainkaan! suuresta kokonaisuudesta, voin olla ihan rauhassa oma itseni.
Mutta ei sitä koko ajan jaksa ajatella jotain energioita, ihan tavallisessa arjessa on riittävästi tekemistä monella ja menee energiaa, vaikkei tulisi mistään. Niin se menee.
Hissunille, että hyvin samanlainen kokemus
Minä olen vähän sitä mieltä, että se energia kuluu johonkin ylimääräiseen. Ei siihen ihmisten kanssa olemiseen sinänsä, vaan johonkin mitä tekee väkisin. Esim käyttäytyy toisella tavalla kuin miltä itsestä todella tuntuu.
Henkkoht viihdyn nykyään paremmin ihmisten seurassa, kun olen hyväksynyt sen että olen varsin hiljainen ja lähinnä vain kuuntelen muita ja olen surkea esittämään näkemykseni ääneen puhuen. Seuraavaksi pitäisi vissiin oppia vain hyväksymään se, että useimmat eivät minua erityisemmin arvosta, kun olen niin näkymätön. Se olisi liikaa vaadittu. Enin mitä voin vaatia on peruskunnioitus - se, että minut hyväksytään hiljaisenakin ja että saan olla rauhassa. Arvostus ja lisähuomio pitää itse ansaita tuomalla itseäni esiin enemmän... Mutta harhauduin aiheesta.
Pointtinani on se, että on kyllä olemassa jokin asia, joka sen energian syö. Ihminen on sosiaalinen eläin. Ei kannata ajatella että itse on erityinen vialliseksi tai ihan päinvastaisesti toimivaksi asti. Mitä todennäköisimmin niin ei ole, vaan on pohjimmiltaan samanlainen kuin muutkin, lähtökohdat vain ovat toiset: jossain ajattelumallissa tai asenteessa voi olla vikaa ja niitä pitäisi sitten tarkistaa. Ja sikäli kuin niiden syiden takia efektiivisesti on ulkoisesti erilainen jossain suhteessa niin sitten sen hyväksymällä voi olla tyytyväisempi. Jotenkin vieläpä luulen, että sen hyväksyminen on usein edellytys sisäisen muutoksen alkamiselle.
Ainakin yksi juhlissa stressiä aiheuttava asia (ja sitä kautta energiaa vievä juttu) on se, kun ei käytä alkoholia muiden tavoin ja noudattaa tiettyä erikoisruokavaliota. Enpä muista yhtäkään juhlatilaisuutta jossa en olisi joutunut pöytäseurueen puheenaiheeksi näiden muista poikkeavien tapojeni vuoksi. Olen niin lopen kyllästynyt selittelemään, että mitä syön ja mitä en ja miksi noudatan juuri tällaista ruokavaliota. Minulla on sellainen periaate, että en esitä mitään erikoistoivomuksia ruokailun suhteen tilaisuuden järjestäjälle koska erikoisruokavalioni syy on muu kuin terveydellinen. Otan vain seisovasta pöydästä omaan ruokavaliooni soveltuvaa ruokaa mutta usein sieltä ei löydy muuta sopivaa kuin ehkä patonkia. Ja on näitä juhlatilaisuuksia ollut joissa ainoa alkoholiton juoma on ollut vesi. No, voitte varmaan kuvitella sitä tuijotuksen määrää kun muut pöydässä vetävät naamaansa sisäfilettä ja naukkailevat viinejään ja samanaikaisesti minä nakerran patonginpalaani ja hörpin vettä. Tulee niin ulkopuolinen olo, kuin olisin joku alien. Ja jos se jäisikin edes pelkäksi tuijotukseksi ettei aina alkaisi se kolmannen asteen kuulustelu ja omien tapojensa puolustaminen. Usein mietin noissa tilanteissa, että mitä helvettiä minä ylipäätään teen täällä. Kukaan ei minua kaipaisi vaikka en olisi juhliin tullutkaan.
Kyllä minusta esim kasvissyönti on ihan semmonen ruokavalio jonka vois ja joka ois hyvä mainita jos on semmonen tilanne että erityisruokavalioja voisi mainita. Etenkin jos niitä erikseen kysytään!! Ei se oo järjestäjällekään kivaa jos joku tuntee olonsa ulkopuoliseksi!
Ymmärrän tasan tarkkaan mitä tarkoitat. Minunkin pitää "ladata akkujani" monesti jopa monta päivää omissa oloissani jonkin tapaamisen jälkeen. varsinkin jos siihen liittyy useita ihmisiä.
Minua hirvittää esimerkiksi sellainen kuntoutustapahtuma, johon työnantaja lähettää työntekijöitä. Periaatteessahan kyseessä on erittäin hyvä asia, mutta pelkään sitä jo etukäteen hirveästi. Minun pitäisi vieraan ihmisen kanssa jakaa kaksio hotellissa ja olla muutenkin vieraiden ihmisten kanssa tekemisissä viikon ajan klo 7-19. Tuntuu siltä että tulen varmaan hulluksi mikäli minun on pakko mennä sinne. Toipuminen siitä kestäisi varmaan kuukauden. Ja kyseessä pitäisi olla kuntouttava asia.....