voisiko

kaupungin totetutamalla koulu-uudistuksella ja sillä etten saa terveyskeskuksesta lääkärinaikaa jotain tekemistä keskenään? pyysin lääkärille marraskuussa, sanottiin että kaikki ajat ovat menneet , soita joulukuun eka päivä. sanoin etten voi kun olen merillä töissä mutta voisin ottaa sen ajan tammikulle, vastaukseksi sain ettei niitä anneta ennen joulukuuta........ hyvin rationaalista ja yksinkertaista!?
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..sorsittu. Syytä en tiedä ja olen sitä aina ihmetellyt. Kuitenkin on nähtävä, että juuri merimiehet tekevät ensiarvoisen tärkeää pr-työtä Suomen tunnettavuudelle maailmalla. Ja nimenomaan Uudenkaupungin pitäisi perinteisenä merenkulkukaupunkina osata arvostaa merimies ammattia myöskin nykyaikana.
Täältä ollaan aina lähdetty mukisematta hyiselle merelle, niin sodan kuin rauhankin aikana. Eikä sovi myöskään unohtaa muinaista purjelaivojen rakentamista Lyökin alueella. Mm. Malen teki merkittävän työn koko Suomen purjelaivakannan ja koko liikennöintimuodon kehittämisessä. Silloin purjelaivan teko sen aikaisilla menetelmillä ja puutteellisella raaka-ainevarannolla oli todellinen haaste. Nykypolvi ei tiedä merenkulun merkityksestä koko Uudenkaupungin kehitykselle läheskään tarpeeksi. Sen vuoksi toivonkin, että jokainen tutustuisi Pakkahuoneen rakennuksessa olevaan merenkulku-aiheiseen näyttelyyn.
Kyllä nyt olisi panostettava uusikaupunkilaisten merimiesten hyvinvointiin ja arvostuksen palauttamiseen. Sen olemme heille velkaa. Ei ole herkkua olla pitkällä työtuurilla keskellä aavaa merta. Se kysyy luonnetta ja mielen tasapainoa. Siellä, keskellä "ei mitään", ihminen joutuu miettimään elämän perimmäisiä kysymyksiä. Se tekisi meille itse kullekin joskus hyvää.
Näihin mietteisiin lopetellen ja Uuden Vuoden juhlimista aloitellen, palstan lukijoille malttia rakettien ja alkoholijuomien nauttimisen suhteen toivottaen, terv. Lounli-Raideri (välttämätön paha)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipeä kirjoitti:

kaupungin totetutamalla koulu-uudistuksella ja sillä etten saa terveyskeskuksesta lääkärinaikaa jotain tekemistä keskenään? pyysin lääkärille marraskuussa, sanottiin että kaikki ajat ovat menneet , soita joulukuun eka päivä. sanoin etten voi kun olen merillä töissä mutta voisin ottaa sen ajan tammikulle, vastaukseksi sain ettei niitä anneta ennen joulukuuta........ hyvin rationaalista ja yksinkertaista!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu