Toivotan kaikille Jyväskylän maahanmuuttajille ja avustushenkilöstölle mitä Riemukkainta Uutta Vuotta 2010!
Ensi vuosi lupaa kaikkea hyvää. Saamme nuorille turvapaikanhakijoille uuden hienon vastaanottokeskuksen ja hakijoiden määräkin on mukavassa kasvussa. Uusi monikulttuurisuuskeskuskin on saanut toimintansa mukavanoloisesti käyntiin ja vilkasta toimintaa on luvassa myös ensi vuodelle. Näin ollen valtion tuet kaupungillemme ovat mittavat ja olemmekin taloudellisesti nettovoittajia. Myös työvoimapulaan saamme kaivattua helpotusta.
Ja sitten yksi pyyntö. Jyväskylässä on valitettavasti runsaasti orastavaa rasismia. Toivottavasti tämä iljettevä kehitys saadaan kitkettyä vaikka voimatoimin. Rasistit hävetkää!

Vastaukset 6
Vanhimmat
niin helvetisti ! Sielläkin.......pruuttas.
hiihtoliiton hallituksessa ei istu yhtään mamua!!marttakerhokin kokoontuu täysin suomalaisin voimin!!rasismia!!!siat!!!
muutaman vuoden jotain maksaakin, loppujen lopuksi alkaa käymään kuitenkin kaupunginkin kukkarolle tuo homma... muista aiheutuvista ongelmista ja kustannuksista puhumattakaan.
vuosia vaan. Tosin joillekin, se tahtoo olla yhtä helvettiä. Monikulttuuri. Osanottoni Espoon tapahtumien johdosta. Omaisille.
MAMU ja sotarikollinen. noita tavja suomeen lisää.
viestipäviesti kiihkoileville, vanha eteläpohjalainen sanonta: joka on kerran sikaa saanut, ei enää ihmiseen kajoa