kun kerrankin kaupunki järjestää jotain. Oli vain kourallinen ihmisiä katsomassa ilotulitusta, olisiko kaikki olleet kuvansissa.
missä ihmiset
ihmettelijä;=(
29918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jospa ihmiset äänestivät jaloillaan. Ja olisihan tuonkin voinut järjestää lapsiperheille ja muille iltaunisille sopivampaan aikaan, vaikkapa klo 21 tai 22. Voihan myös pakkaslukema vaikuttaa asiaan. Tai sitten torvisoitto ja puheenjohtajan jutut ei vaan kiinnostaneet. Tulevaksi vuodeksi neuvoisinkin hankkimaan puhujaksi Silvio Berlusconin ja esiintyjäksi Metallican. Pientä alueellepääsymaksua (3 euroa riittää, koska tulijoita lieneisi noin 100 000) vastaan saisi Varkauden kirkon pienoismallin...
turhaan lähtisi sinne vilinään kun voi omalla pläänillä ampua omat hienot raketit. Kaupunki voisi kyllä säästää tuonkin menon johonkin fixumpaan. Ei todellakaan kiinnosta ne torvien törinät. Omat raketit lensi turvallisesti oman tontin alueella ja tulipa yön kähmyssä kerättyä valtaosa hylsyistä, hyvin paloivat varsin suuressa nuotiossa. Sattui muuten hieno kuutamo ainakin meidän tontin kohdalle.
"kuutamo sattui meidän tontille". Et nähnyt olisiko paistanut naapurille? Tuli mieleen jenkki joka kehui suomalaiselle tiluksiaan. " Häneltä menee koko päivä, autolla tiluksia kiertäessään" johon suomalainen: On meilläkin niin huonoja autoja. Hyvää Uuttavuotta!
""kuutamo sattui meidän tontille". Et nähnyt olisiko paistanut naapurille?"
No minä en ainakaan nähnyt, kun ei näy naapuriin...
No tuosta ilotulituksesta, niin eipä taas turhempaan voisi rahojaan laittaa. Meillä ei vuosiin ole ammuttu raketteja, kun on noita elukoita. Ne kun ei niistä oikein perusta. Vois muuten muutkin ottaa tuollaisen asian huomioon, ettei satu turhaan vahinkoja.
Ilotulitukset vain jolleikin taholle/tahoille, jotka ne hoitavat. Jokainen voi tuoda raketit mukana ja tuleepa hieno tulitus, kun ei jokainen omilta pihoilta räiski säälittäviä sähikäisiä. Ei satu vahinkoja, kun ei känniläiset ja lapset/nuoret turaa...
Tai sitten myyntikielto yksityishenkilöille jos ei muu auta?
Kuitenkin kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!
Ihmisiä oli satoja ja autolle ei meinannut saada parkkipaikkaa. Poiskin oli auton kanssa vaikea päästä
Juu! Minäkin ehdottaisin, että lapsia ajateltaisiin tulevina vuosina ja järjestettäisiin aikaisemmin illalla lapsille oma ilotulitus.
on hieno juttu, mutta voisiko tulevaisuudessa ajatella ilotulituksien järjestämisessä vain kuvansissa. Siellä oli moninkertainen määrä ihmisiä varkauden juhlaan verratessa.
köyhin kansanosa näki mukaan lukien minä itse aika vaatimattoman tupsauksen.
Todella hinoa että väkeä oli ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Nyt kun 2010 alkaa niin saadaan ns tyhjä vuosi ja kaikki on vielä auki !
Ensi viikolla varmaa on taas lehdet täynnä juttua että kuka lupasi ja mitä 2010 aikana tehdä !
Kummallista kommentointia ketjun aloittajalta, tulee mieleen ettet itse ollut lähimaillakaan...
Minä olin paikalla ja väkeä oli kuin pipoa. Ahlströminkatu oli pitkälle täynnä autoja, samoin Kauppakadun puoli sillasta, kaupungintalon läheisyydessä olevista parkkipaikoista puhumattakaan. Ilotulitus oli loistava ja ansaitsee kehut!
Kyllä kaupungin järjestämän ilotulituksen ehdoton aika on puoliyö, silloinhan sitä vuoden vaihtumista juhlitaan. Jos omat lapset ovat silloin nukkumassa niin voi voi, täytyykö siitä kaikkia niitä rangaista, jotka jaksavat valvoa??
Kuvansissa oli tosiaan tulitus jo kello 22.00, menkää ihmeessä sinne vastaisuudessakin ja antakaa meidän muiden nauttia perinteisestä keskiyön valoshowsta.
Kiitos Varkauden kaupungille, säästöjen keskellä toi iloa silmiin ja mieleen.
Pieni raha tuo on kuitenkin kaiken muun ohessa, vähän suhteellisuudentajua ihmiset....
keskustassa kun tänään siellä kruisailimme tuntui siltä että siellä ei olisi raketteja paljon paukuteltu tai ainakin hyvin oli kerätty roinat pois. Vain kaupungintalon ja oikeustalon välisellä alueella näkyi hylsyjä. Oli joku käynyt Haapalaa ilahduttamassa lieköhän saanut rikolliset kiinni.
Nähkää totuus ja tunnustakaa, ettei paikalla ollut todellakaan paljon ihmisiä. Tietysti olin hieman pettynyt, kun leppävirralta asti tultiin katsomaan ilotulitusta joka oli kyllä upea, mutta missä ihmiset, mutta missä ihmiset,,,,,
Faktahan on, että ilotulitus oli hieno ja väkeä oli sitä paljon katsomassa. Hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille :)
hei, oli ilo lukea kirjoitustasi. Vaikuttaa, että olet niitä joilla elämä on tasapainossa kaikessa suhteessa. Osaat olla tyytyväinen, ilman katkeruutta. Kirjoituksesi toi hyvälle mielelle ja toivotuksesi tuntuu vilpittömältä. Olin itsekin paikalla ja kaikkiaan oikein onnistunut tilaisuus.
Ensin oli ajatuksena saapua paikalle mutta sitten kävikin ilmi että oli sukua kerääntynyt tuonne vähän syjemmälle missä ei kaupungin valot haittaa eli näkee raketeistakin jotain. Siellä sitten ammuskeltiin monta tuntia pellon päälle raketteja. Ei voi kun valittaa jos oikeasti täys kielto tulee ja pitäis ihmisten lähteä keskellä yötä katsomaan raketteja kaupunkiin tuolta 20km päästä kun hyvin voi turvallisesti ja siististi ampua omalta pihaltakin. En tiedä onko se se "maalaisjärki" mikä mahdollistaa ampumisen ilman itkua ja parkua että eläimet muka säikkyy (hyvin osasivat kyllä sisällä olla omissa oloissaan nukkumassa ja mitä nyt puuhailivatkaan) ja kaikki kuollaan kun sytkäriä käsitellään.
Tietysti kaupunkeihin täyskielto on ihan fiksu veto, varkaudessakin siten että on oikeasti koko taajama-alue kielletty niin sitten homma toimii niinkuin pitääkin.
Minusta aloittajan pitää pitää mielessä että Varkaudessa asuu vain 25.000 ihmistä.
Ei sii mikään metropoli jossa väkeä riittää joka ns bussipysäkille.
Jos laskee työssäkäyvät niin luku vain pienenee !
Olin tänään kaupoilla kierroksella siskoni kanssa. Varkaudessa on reilut 20 000 asukasta, mutta
kadut on tyhjiä ja samoin kaupat. Missä ihmiset on? Ihmetyttää, kun kaupungissa on niin paljon työttömiä, niin olisivat edes ihmisten ilmoilla ja hakisivat toisten seuraa.
On se kumma kun itse pitäisi kaupassa käydä ja kun kiire on aina kova niin ihmisiä on joka paikassa jonoksi asti ja jopa parkkipaikkaa saa joskus hakea esim. Prismalta. En tiedä mihin aikaan olet käynyt mutta ainakin siihen aikaan kun itse joutaa asioimaan on porukkaa liikkeellä ihan riesaksi astikin...
kanssa. Silloin harvoin kun käyn ostamassa reilun satsin laadukkaita ruokatarvikkeita, niin ei meinaa sekaan mahtua. Varmaan aina huono ajoitus asioinneille. Vain apteekissa ei näyttäisi olevan jonoa niinä aikoina kun olen itse ohi pyyhältänyt. Nuo sairaala ja apteekkipalvelut jää lähes tyystin käyttämättä ja meikäläisen tuurilla niissä ei tietenkään ole jonoa. Tietysti on hyvä että kaupoissa pyörii runsaasti ostovoimaista populaa. Auton olen vielä jokseenkin saanut parkkiin vaikka se aika suuri onkin itse suosin Prismaa juuri tuon taatta.
eipä tarvinnu pakkasessa palella rakettia katsellessa
oli mukava katsella ikkunasta. olin sellaisessa kyläpaikassa,jonne näkyi raketin lentoja.
enkä viitsi tuhlata rahojani raketteihin.
muutenkin voi juhlia kun on hyvä sakki.
mut jopkainen omalla tavallaan
Ilotulitus oli Varkaudessa kuin myös Kuvansissa hieno, mutta Kuvansissa oli ihmisiä paljon enemmän. Eikö näitä tapahtumia voisi yhdistää.
kuvansissa oli ihmisiä vähemmän
muutama vuosi ja Varkaudessa asukkaita alle 20 000 tuhatta. Voidaan
käyttää nimitystä TUPPUKYLÄ.
tuon kriteerin mukaan Leppävirta on aina ollut TUPPUKYLÄ
Hieno oli ilotulitus tänään ja iso kiitos ajankohdasta.
Kyllä oli lapsien suut messingillä kun sitten joskus sieltä kauppakadulta päästiin takaisin kotiin.
Olen asunut tässä kaupungissa pian 14 vuotta eikä mikään ole vielä tähän mennessä vetänyt näin paljoa ihmisiä paikalle, kun tuo tämän iltainen ilotulitus.
Kiitän ja kumarran :)
walitettavasti nuo rahat olisi voitu käyttää terveydenhoitoon.
Jospa nuo rahat käytettiin nyt ihan meidän kaikkien mielenterveyden hoitoon. Ja ihan tasapuolisesti kaikille.
http://yle.fi/uutiset/dubai_pyrkii_ilotulituksellaan_ennatystenkirjaan__video/7007700?autoplay=true Dubaissa oli hienompi!
Herätys!!! Ketjun aloittajan kirjoitus oli jo vuodelta 2010!!! Saatanan tyhmää kaivella vanhoja! Kirjoittakaa nyt vielä viikkotolkulla vaikka Kokoomuksesta ja vanhoista kansanedustajaehdokkaista ja kaivelkaa ja jauhakaa paskaa oikein urakalla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!