Masentuneen ystävän valitus ahdistaa:s

Olen itse samanlaisessa tilanteessa. Tosin olen tuntenut ystäväni jo lähes 20 vuotta ja hän on viimeiset viisi vuotta sairastanut keskivaikeaa masennusta.

Minusta tuntuu toisinaan siltä, että masennuksesta on tullut niin vahva osa ystäväni persoonaa, ettei hän edes haluakaan mitään parannusta tilaansa. Hän ei ole ollut työkykyinen pariin vuoteen ja hän on hyvää vauhtia laitostumassa omaan kotiinsa. Olen yrittänyt tehdä sen, mitä ystävä voi. Eli olen pitänyt häneen säännöllisesti yhteyttä puhelimitse (asun n. 100 km päässä ystäväni kotikunnasta), käynyt mahdollisuuksien mukaan hänen luonaan ja koittanut järjestää sellaista mielekästä toimintaa, johon ystävälläni on esim. taloudellisesti mahdollisuus osallistua. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana ystäväni on systemaattisesti onnistunut välttämään kaikenlaiset tapaamiset vedoten milloin mihinkin sairauteen. Milloin on ollut flunssaa, milloin kuumetta, milloin on liukastuttu ja loukattu selkä, nilkka tai joku muu osa kehosta jne. Puhelimessa ystäväni juttelee mielellään pitkiäkin aikoja ja lähes joka puhelun aikana hän suree sitä, kuinka vähiin hänen ystäväpiirinsä on käynyt, ja kuinka hän pelkää menettävänsä minut.

Ystäväni on hyvin aktiivinen eri keskustelupalstoilla ja hän on omien sanojensa mukaan löytänyt uusia ystäviä näiltä palstoilta. Yhtäkään näistä chat-ystävistä hän ei ole tavannut livenä ja toisinaan hän saattaa riitautua näillä keskustelupalsoilla muiden ihmisten kanssa. Olen joskus miettinyt, onko hän niin koukussa näihin virtuaalikavereihinsa, ettei hän tohdi jättää heitä tapaamistemme ajaksi ja siksi peruu tulonsa tai kieltää minua tulemasta luokseen tapaturmiin tai sairauksiin vedoten.

Ystävälleni määrätään koko ajan lisää mielialalääkkeitä ja hän käy säännöllisesti psykologin ja psykiatrin juttusilla, mutta ainakin hän itse kokee nämä käynnit hyödyttömäksi. Itselleni nuo psykologin tapaamiset voisivat olla hyödyllisiä, sillä alan olla itse voimieni äärirajoilla. Minulla on kaksi autistista lasta ja tilanne voi olla toisinaan hyvinkin kaaottinen omassa elämässäni. En ole kolmen viimeisen viikon aikana yksinkertaisesti jaksanut pitää juurikaan yhteyttä masentuneeseen ystävääni paria lyhyttä puhelua lukuunottamatta.

Toivottavasti sinulla on myös muita ystäviä, joiden kanssa voit jakaa omia murheitasi pelkäämättä, että he kuormittuvat liikaa. Älä koe huonoa omaatuntoa, jos et jaksa olla aina ystäväsi tukipilarina. Olen vihdoinkin myöntänyt itselleni, ettei määräänsä enempää pysty auttamaan toista. Se ei ole itsekkyyttä. Muista, että olet nimenomaisesti ystävä - et tukihenkilö. Voit tehdä sen, mitä ystävä voi tehdä omien resurssiensa puitteissa.

Kukaan ei voi ottaa kannettavakseen kaikkia toisen ongelmia. Voit esimerkiksi sanoa, että oma vointisi kärsii siitä, että joudut olemaan tukena koko ajan. Kerro miten väsyttävää se on, mutta älä kuitenkaan laukaise mitään "lopeta tuo turha valitus" tms. Voit myös sanoa että voitte olla ystäviä, kunhan ystävyyteen liittyy myös positiivisten kokemusten kertominen toiselle. Myös ystävääsi auttaa jos hän hetkeksi keskittyy puhumaan mukavista asioista. Älä anna itsesi palaa loppuun ystäväsi takia.

Terve!

Voin kuvitella kuvailemasi tilanteen. Itse sairastin vakavaa masennusta yli kolme vuotta, joka sisälsi monia itsetuhoajatuksia, itsemurhakokeilua, ja itsensä viiltelemistä. Aika oli sanoinkuvaamattoman rankkaa, mutta parannuin lääkkeiden, hoidon, ja etenkin sen avulla, että ystäväni eivät minua hylänneet. Jos olisivat, tiedän tarkkaan, etten juuri nyt vastaisi sinun viestiisi.

Mutta sinun asenteesi on väärä, jos olet vielä sen ihmisen ainut ystävä! Jos todella olet sille ystävä, niin haluat että hän paranee. Tiedän, että on raskasta kuunnella masentuneen ongelmia, mutta et voi ymmärtää kuinka syvällä paskassa siinä vaiheessa ihminen on.

Se, mikä tuossa tilanteessa on hyödyllisintä, on hankkia konkreettista apua: esimerkiksi soitat mielenterveystoimistoon ja kysyt miten voit auttaa ystävääsi. Siitäkin jo asia voi lähtä liikkeelle. Tai houkuttelet kaveriasi itse soittamaan sinne, tai menemään lääkäriin.

Ammattiauttajille olisi syytä päästä.

Itselläni oli gradua tehdessä kaksi kaveria kaatamassa niskaani heidän ongelmiaan, mitkä olivat sillä hetkellä pahoja. Aikani kuunneltua, huomasin työtehoni laskevan ja aloin ottaa etäisyyttä näistä ihmisistä. Myöhemmässä vaiheessa jauhettuaan eroa miesystävästään jo reilu vuoden ajan, tuli toinen ystävistäni luokseni kahville ja istui valittamassa erosta kuusi tuntia putkeen. Se oli oikeasti migreenin paikka! Siitä alkoi todellinen erkaantuminen parinkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen. Oikeasti rajansa kaikella!!!