Stilo natiseeeee

Minulla on jo kesästä asti natissut jokin osa mutta en ole saanut selville sen tarkkaa sijaintia. Ääni kuuluu mielestäni radion ja hanskalokeron suunnalta. Se on todella ärsyttävää enkä tiedä miten selvitän vian.

Nyt pakkasilla on alkanut kuljettajan oven välistä kuulumaan ihme ääntä. Onko tuo ihan normaalia että autot vaan natisevat kylmällä vai voisiko oven sisältä olla irronnut jokin osa. ???

Pikkasen sekava viesti mut en mä osaa tuota tarkemmin selventää.
TOivottavasti jotain apua täältä saisi.
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suojasäiden jälkeen pakkasilla noita ääniä voi kuulua kauankin ennen kuin se jää häviää sieltä rakenteista jonnekin. Esiintyy usein myös Fordeissa. Tuo radio-hanskalokeron suunnasta kuuluva natina on oudompi, mun Stilo teki sitä samaa toissa kesänä usein, menneenä vuotena harvemmin. En kyllä tiedä syytä, nyt vaan on vähentynyt tai sitten olen jo tottunut.

Äänestä

Mutta hankala korjata. Kojelaudan etukiinnityshaarukan äänisuoja on pois paikaltaan ja kojelauta natisee. Pura kojelauta ja laita äänieriste takaisin paikoilleen. Kojelaudan purkuun pitää varata reilusti aikaa ja lisäksi tarvitaan tietoa kuinka kaikki irroitetaan. Irroitettavien ruuveja taitaa olla liki 50 kpl, joista muutama on hanlassa paikassa. Itse äänieristeen korjaaminen vie aikaa 10 sekuntia. Ko eristeitä on kolme kpl, yksi kummassakin päässä ja yksi keskellä ja ainoa vaihtoehto korjaamiseen on kojelaudan irroitus ja takaisin asennus. On tullut tehtyä ko homma kahteen autoon eli kokemusta on. Onnea yritykselle.

Äänestä
  • Jos kiinnostaa, laita yhteystietosi niin neuvon kuinka homma tehdään.

    Äänestä

  • stiilosti kirjoitti:

    Jos kiinnostaa, laita yhteystietosi niin neuvon kuinka homma tehdään.

    Joo kyllä kiinnostaa. Tuossa olis minun maili osoite : [email protected]
    Mitä tarkemmin pystyt kertomaan niin sitä parempi koska kokemusta ei juurikaan ole.
    Kiitos jo etukäteen. Moi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eproldfkylf kirjoitti:

Minulla on jo kesästä asti natissut jokin osa mutta en ole saanut selville sen tarkkaa sijaintia. Ääni kuuluu mielestäni radion ja hanskalokeron suunnalta. Se on todella ärsyttävää enkä tiedä miten selvitän vian.

Nyt pakkasilla on alkanut kuljettajan oven välistä kuulumaan ihme ääntä. Onko tuo ihan normaalia että autot vaan natisevat kylmällä vai voisiko oven sisältä olla irronnut jokin osa. ???

Pikkasen sekava viesti mut en mä osaa tuota tarkemmin selventää.
TOivottavasti jotain apua täältä saisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu