Onkohan muilla sama ongelma, että kotijoukot jaksavat repiä hermot kun vetäytyy kirjoittamaan romaanikäsikirjoitusta? Todella rasittavaa, kun haluaa keskittyä kirjoittamiseen ja työhuoneeseen ramppaa jatkuvasti mitättömissä asioissa keskeyttämään yksi sun toinen, anopista ukkoon ja lapsiin. Olen harkinnut lukon laitattamista oveen tai kirjoittamista kirjastossa lukusalisssa. Muita kohtalotovereita?
kotijoukkojen myötätunto
DBD2
5516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tästä syystä kirjoitan aina öisin. Ei ole pelkoa siitä, että ajatus uhkaisi katketa jonkun rampatessa koko ajan häiritsemässä milläkin asialla.
Minun ongelmani on lähes samanlainen; kukaan ei tunnu tajuavan että teen oikeasti kirjaa. Siis K-I-R-J-A-A. Ei mitään sarjakuvamaista lärpäkettä tai vastaavaa, vaan omanlaistani romaania. Sukulaiseni (silloin kun sattuvat siitä puhumaan) kutsuvat sitä "lastensaduksi" ja "Rosan itse tekemä satu", ja kyllähän se ärsyttää kun kukaan heistä ei tiedä että käytän siihen tuhottomasti aikaa, silloinkin kun en kirjoita. Ja että se "satu" ei ole mikään parinkymmenen sivun lasten novelli vaan 500-sivuinen fantasiaromaani. Ja sitten ihmetellään kun olen sitäkin tehnyt nyt tässä viimeiset kolme vuotta ja ajattelevat että kirjoitan korkeintaan puoli sivua viikossa ja hahmot ovat tyyliin 'Nisse-possu' ja 'Kippari-Keijo', vaikka asia on aivan toisin. Raivostuttavaa.
Ei tämä nyt oikeastaan liittynyt asiaan, mutta päätinpä nyt silti kertoa tämän mielenkiintoisen asian...
... kun ajattelin seuraavaksi piirrellä
sarjakuvalärpäkkeen...
juuuhhhhh !
ongelma.
Ja mulla ei ole edes ovea työhuoneessa :((
Säälin sua pakasteallaskala. Mulla ei ollut kerran omassa huoneessa ovea. Mutta ei ole kivaa jos ei oo ovee työhuoneessa jossa yrittää kirjoittaa, niin ei oo OVEE. Joka pitää häiritsijät kaukana. Ovi on hyvä olemassa. Oikein hyvä keksintö.; D