Kaikillahan meillä on pettymyksiä rakkaudessa ja on tapahtunut myös positiivisiakin asioita, jotka ovat sitten jostain syystä kariutuneet. Jotkut voivat syyttää itseään pikemminkin liiallisesta yritteliäisyydestä kuin saamattomuudesta. Ehkä turhaa hutimista olisi saanut paljonkin välttää. Jos tarpeet saa tyydytettyä muuten ja kokee olevansa rakastettu toisin tavoin esim. kavereiden tai sukulaisten keskuudessa, niin tarvitaanko enää rakastumista. Voiko ihminen elää niin, ettei anna itselleen enää lupaa rakastua?
Rakastuminenhan on skitsofreeninen tila, joka yleensä johtaa perikatoon. Kaikki hyvä loppuu aina aikanaan. Rakkaus kuolee. Tietenkin ongelmaksi voi koitua se, että toinen rakastaa, mutta itse kokee lähinnä välittämistä. Sitten on fyysinen tosiasia, että tunteettomuus tai tunteiden pakkaaminen sisuksiinsa voi johtaa kaikenlaisiin terveydellisiin ongelmiin kuten sydäntauteihin ja syöpiin. Mutta kyllähän rakastuminenkin voi johtaa sydänsurujen kautta depressioon ja elämä voi olla hyvinkin kurjaa ja äärimmäisessä tapauksessa päättyä traagisesti. Joku viisas on sanonut, että elämän onni piilee halujen kieltämisessä. Voisiko sitä kautta löytää onnen?
Olisi mielenkiintoista kuunnella niiden ihmisten mielipiteitä, jotka eivät anna lupaa itselleen enää rakastua. Johtaako sellainen elämä turmioon tai autuuteen vai löytyykö onni muuta kautta?
Rakastuminenhan on skitsofreeninen tila, joka yleensä johtaa perikatoon. Kaikki hyvä loppuu aina aikanaan. Rakkaus kuolee. Tietenkin ongelmaksi voi koitua se, että toinen rakastaa, mutta itse kokee lähinnä välittämistä. Sitten on fyysinen tosiasia, että tunteettomuus tai tunteiden pakkaaminen sisuksiinsa voi johtaa kaikenlaisiin terveydellisiin ongelmiin kuten sydäntauteihin ja syöpiin. Mutta kyllähän rakastuminenkin voi johtaa sydänsurujen kautta depressioon ja elämä voi olla hyvinkin kurjaa ja äärimmäisessä tapauksessa päättyä traagisesti. Joku viisas on sanonut, että elämän onni piilee halujen kieltämisessä. Voisiko sitä kautta löytää onnen?
Olisi mielenkiintoista kuunnella niiden ihmisten mielipiteitä, jotka eivät anna lupaa itselleen enää rakastua. Johtaako sellainen elämä turmioon tai autuuteen vai löytyykö onni muuta kautta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tietoinen päätös pidättäytyä mistään kiintymisestä kehenkään koskaan toimii jonkin aikaa. Jopa vuosia. Sitten käy kuten minulle, juuri kun kuvittelin järjen vieneen vihdoin voiton tunteesta, lensin kuin yökkönen päin katulyhdyn kuumaa kuuppaa. Tsip.
Kai se on hyväksyttävä, että noita tunteita ei pysty hallitsemaan, vaikka ne yrittää kieltää ja työntää elämässä taka-alalle. Kerta ne eivät suostu kuolemaan, vaikka niitä yrittää kiskoa juurimultineen irti, niin olkoon. Siinähän nuo mukana kulkevat, eipä nuo näytä painolastinakaan olevan. Todistavathan ne kuitenkin sen, että hengissä ollaan, vaikka ei niistä mitään hyötyä olekaan. Elämä jatkuu, kuten ennenkin työn, harrastusten ja ystävien merkeissä. Ei siinä rakastumisessa siis mitään pelättävää ole, mikään ei ulkoisesti muutu, jos niin ei halua.
tulisesti? Osuvasti kuvattu tuo "Lensin kuin ykkönen päin katulyhdyn kuumaa kuuppaa."
Tunteet ovat kuin juolavehnä - siitä kasvimaan pirulaisesta kun ei pääse koskaan irti muuta kuin myrkyttämällä.:)
Jep.
Pääsi yllättämään täysin, vaikka olin tosiaan jo kieltänyt itseltäni moiset hullutukset. Tuudittauduin siis väärään turvallisuudentunteeseen ja huomioni herpaantui hetkeksi. Johtui varmaan muutosta ja uudesta työpaikasta ja niiden aiheuttamasta jännityksestä ja innosta tutustua uusiin ihmisiin. Siinä sekaantui sitten muutenkin ajatukset, enkä ehtinyt vahtia alitajuntaani, vaan menin rakastua räpsäyttämään. Jäi onneksi yksipuoliseksi, joten mitään peruuttamatonta vahinkoahan ei ehtinyt tapahtua, saan edelleen kyköttää rauhassa, turvassa ja yksin täällä "kotikannon" alla.
Kannattaa siis olla varuillaan, ettei käy vanhanaikaisesti sinullekin.
ensimmäiseen kappaleeseen vastaten, miksei voi... jos jollekulle tunteet tuottaa enemmän kipua, eikö hän tunne tällöin itsensä terveeksi ilman niitä tunteita. Esimerkiksi sinkku voi mielellään olla sinkku, käydä viettämässä vapaa-aikaansa vaikka tanssimassa, pitämässä hauskaa ja nauttii elämästään vaikka olisikin joskus ollut rakastunut.
toinen kappaleesihan on väite, ei toteamus
Turmioon , taikka autuuteen johtaa harva polku. Elokuvissa, kirjallisuudessa koko elämä lamaantuu ja kärjistyy kohtaloon. Oikea elämä on harmaata ja kaikilla riittää tarinoita kerrottavana omasta elämästä, tunteista, ihmisistä. Joskus on tunnerikasta, joskus pettymyksiä, joskus rauhallista, joskus vuoristorataa
ei kannata koskaan ajatella koko elämää sellaisena mitä se on tällä hetkellä, koska se on valheellista ajattelua
Olen elänyt jo aika monta vuotta antamatta itseni rakastua. Olen suoranaisesti kouluttanut itseni siihen (kuulostipa sairaalta).
Viime keväänä ihastuin vähän yhteen pari vuotta itseäni vanhempaan mieheen, hän ei ollut varsinaisesti työkaverini mutta näin häntä joka viikko. Koska kyseessä oli ihastus en hermoillut asiasta (ihastus voi loppua yhtä nopeasti kuin se tulikin) pari viikkoa ihastumisesta sitten selvisi että mies seurustelee.
Noh, ihastus ei kaikonnut mutta kiitin samalla itseäni etten ollut mennyt hölmöilemään (yrittänyt tutustua jne.) mikä olisi mahdollisesti johtanut rakastumiseen. Aina hänet nähdessäni muistutin itseäni ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia häneen, eikä hän varmastikkaan pidä minusta siinä mielessä. En lähde haaveilemaan mahdottomasta, se olisi vain ajanhukkaa eikä auttaisi mitään.
Kun ei enää mieti rakkauta ja sen etsimistä/tavoittelemista, jää aikaa paljon muuhun, minä kehitän itseäni ja suunnittelen huimia ulkomaanreissuja vailla lopullista päämäärää. Ja jos haluaa jonku joka on iloinen kun tulet töistä ja pitää sinulle seuraa niin hankkikaa koira :D minulla on pieni iloinen koira joka heittää aina melkein voltteja kun tulen kotiin. Mutta näin siis minulla.