Islamilaiset haluaa rakentaa minareetteja länsi-maihin, että voivat harjoittaa uskontoaan paremmin. Siihen on kuitenkin suhtauduttu kielteisesti ja rakennuslupia ei ole saatu. Nyt islamin uskoiset haukkuu länsimaalaisia ja melkeinpä vaativat, että rauhan säilymisen kannalta olisi parempi että saisi rakentaa temppeleitänsä. Niinpä niin. Miksi aina meidän länsimaiden pitää taipua islamin tahtoon, vaatimuksiin ja sääntöihin. Menepä jossain islamin uskoisessa maassa ehdottamaan, että rakennan kristillisen kirkon. Se ei tulisi missään nimessä onnistumaan ja jos onnistuisikin niin seuraavana päivänä se olisi poltettu. Minusta on aivan oikein, että niin kauan kun islam on ahdasmielinen niin myös sitä kohtaan saa olla yhtä ahdasmielinen. Niin metsä vastaa kuin sinnne huutaa.
Kirkot ja minareetit
Jeeeeeeeeee
5110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Europpaan ja kirkon rakentamisella muslimimaahan ei ole mitään tekemistä keskenään. Islam on aito uskonto, ns. kristinusko ei sitä ole.
Anna nyt muillekin sama menetelmä, jos sinulla on sellainen.
kristittyjen sekaan? -ja elat heidan sossustaan?
-kayt royhkeasti heidan uimaloissaan runkilla, raiskailet ja ryostelet alkuasukkaita jne..
Islam ei todellakaan ole aito uskonto. Se on kiihkoilijoiden ja murhanhimoisten uskonto. Ja ennen kaikkea miehisempi uskonto kuin kristinusko. Tällä miehisellä tarkoitan niin... kaikkihan sen tietävät sanomattakin
Ei lähdetä nyt hakoteille tässä keskustelussa. Kysymys on siitä, että miksi kristinuskoisten ym vastaavien pitäisi sallia tai hyväksyä islamin aatteet kun kerran islam ei hyväksy kristinuskovaisten aatteita. Tässä puhun ihan perustasolla... temppelien rakentaminen, naisten asema... Jos oikein syvälle mennään niin eihän kristityt hyväksy toistensakaan aatteita mutta ei mennä tälle tielle nyt.