Psykologia, kognitiotiede, kasvatustiede...?

X

Heipsan!

Psykologia, kognitiotiede, yleinen- ja aikuiskasvatustiede, sosiaalipsykologia, soveltava psykologia (Lapin yliopisto)...?

Olen painiskellut jatko-opiskelusuunnitelmien kanssa jo lukiosta lähtien ja apu ei olisi pahitteeksi :) Tällä hetkellä olen täyttämässä 20 ja armeijasta pääsen pois ensi heinäkuussa. Tarkoittanee sitä, että yliopistotason koulutukseen voi olla vaikea päästä sisälle inttikiireiden takia nyt ensi syksyksi. Mitä todennäköisimmin haen siis yliopistolle - Helsinkiin, sen olen jo pitkälti päättänyt - 2011 keväällä. Kuitenkin, onko joku alussa mainituista koulutuksista sellainen, että älykkyydellä, maalaisjärjellä ja pari kirjaa lukaisemalla voi päästä sisälle? Yliopisto-status olisi kiva hankkia mahdollisimman nopeasti, vaikka koulutus ei olisikaan se lopullinen valinta.

Tosiaan minulle on melkoisen pimennossa, että miten nuo koulutukset käytännössä eroavat toisistaan. Ja onko Lapin yliopiston soveltava psykologia asiantunteva ja arvostettu koulutus ollenkaan. Mikäli joku osaa minua valaista koulutusohjelmien eroista, olisin erittäin kiitollinen!

Suunnitelmani työuraltani on poikkeuksellinen näihin koulutusohjelmiin nähden. Tahdon mahdollisuuden taloudelliseen menestykseen ja hyvät etenemismahdollisuudet. Ehkä perustan jonkin tutkimusyksikön? Hoidan suurta organisaatiota ja menestykseni perustuu ihmistuntemukseen ja ammattitaitoon. Työhön kuuluu johtamista, esiintymistä ja työkenttäni on liikkuva. Jotain tällaista. Yritysmaailmaan tahdon siis suuntautua, mutta en ole tekemässä tieteellisiä kirjoituksia tai selvityksiä läpi yön taikka pitämässä psykoterapiaa ongelmanuorille.

Sanottaisiko, että Lapin yliopiston Soveltavan psykologian koulutusohjelma vaikuttaa esittelyjen perusteella juuri siltä, mitä haen. Lyhyt esittely löytyy tästä: http://www.ulapland.fi/?deptid=19914 . En kuitenkaan voi välttyä siltä tunteelta, että professorit tuolla olisivat vanhoja höppäniä ja koko koulutus täyttä huuhaata. Saako sivuaineiden avulla noista muista mahdollisuuksista mitään saman suuntaista?

Tahtoisin, että itse opiskelu olisi muutakin kuin pelkillä luennoilla istumista. Niin opiskelulta, kuin tulevalta työltänikin tahtoisin mahdollisuuden sosiaalisuuteen. Ryhmätöitä, kokouksia ja illastamista työkavereiden kanssa :) Työskennellä voi muutenkin kuin tietokoneen ruudulla.

Olenko mahdollisesti unohtanut jonkin vaihtoehdon, mikä voisi myöskin vastata tarkoituksiani?

Suurkiitokset vastauksistanne jo etukäteen!

X

1

1452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opiskelijatyttönen

      olisi kauppatieteet ja johtaminen? Kun yritysmaailmasta ja etenemismahdollisuuksista puhuit... Ja sitten kenties sivuaineiksi joitain mainitsemistasi tieteenaloista?

      Pääsykokeisiin on tähän asti ollut luettavana viisi kirjaa, joten en tiedä kuinka kokeeseen valmistautuminen sopisi tämän kevään aikatauluusi. Kauppatieteet ja etenkin johtaminen tuli kuitenkin heti mieleeni tekstiäsi lukiessani ja uskoisin sen olevan sinulle harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Työnkuvat valmistuneilla ovat hyvinkin laaja-alaisia ja väittäisin, että KTM-tutkinto antaisi sinulle erittäinkin hyvän pohjan haluamasi kaltaisiin tehtäviin. Kaupallista osaamista arvostetaan aina! Kauppakorkeissa ja ainakin johtamisen pääaineessa painotetaan myös usein tiimityöskentelyä eli opintoihin kuuluu paljon muutakin luennoilla istumista ja kirjatenttejä (erilaiset ryhmätyöt...) Tulipa varsinainen mainospuhe! Mutta suosittelen harkitsemaan. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe