Asunnot olivat täynnä ötököitä ja elukoita. Kaikki äänet ja hajut tulivat naapureista ja kadulta sisään. Narkkareita ja juoppoja asui naapureissa. Koskaan ei saanut nukuttua, kun naapurit metelöivät ja juhlivat varsinkin yöaikaan, päivällä he nukkuivat. Olivat joko eläkeläisiä tai työttömiä. Pesutuvan rahalipas varastettiin monta kertaa. Juopot kusivat portaikon kukkapurkkiin, haju oli kamala. Saunan kynnykset mätänivät ja sauna oli muutenkin kuin navetta betonilattioineen. Pyyheliinaan jäi tunkkainen haju, eikä se lähtenyt pesemällä pois. Kellarin säilytystilat olivat täynnä hämähäkkejä ja rottia. Siellä säilömät tavarat joutui heittämään roskikseen, kun ne olivat täynnä hämähäkin seittejä ja muuta epämääräistä.
Ulkona pelkäsi liikkua, kun kaikenmoisia hämärämiehiä rautakettinkineen tuli vastaan. Monenmoista töpistelijää liikkui alueella, höpisivät tai nauroivat itsekseen. Asunnon ovikelloa soitettiin, pyrkivät sisään.
Putiikit ja ruokapaikat olivat pieniä ja tunkkaisia. Täytyi lähteä aina muualle keskustasta kauppoihin, kun valikoima oli niin huono eikä muutenkaan ollut kiva käydä ostoksilla pienissä kauppapaikoissa.
Remontteja riitti, rahaa kului. Remontit maksoivat ajan kuluessa saman kuin mitä asunto oli maksanut, vaikka en kovin kauan tuota kamaluutta kestänyt.
Toisenlaista on asua uudessa asunnossa. Kaikki on nykyaikaista ja viihtyisää. Luonto ja meri on lähellä. Paljon ja nykyaikaisia palveluita löytyy lähistöltä. Kävellen pääsee joka paikkaan. Keskustaan ei tee mieli. Museoissa on kiva käydä, mutta ei mukava asua. Kallion miehen, toisilta nimiltä Martan, remontti-ranen vaatimustaso on vaatimaton. Hän käy vain kahdessa tutussa räkäkapakassa. Ruoat ja vaatteet hän hakee hyväntekeväisyyspaikoista. Ei tunne edes omaa aluettaan, kun ei edes tiedä, että Kalliossa ei ole huonekaluliikettä. Se kertoo, että Rane ei uskaltaudu kuin 200 metrin päähän asunnostaan. Mitä tuollaisen Kallion Martan kirjoituksiin on luottamista, joka ei tunne omia kulmiaan kuin muutaman sadan metrin päähän.
Kamalaa oli asua 1920- ja 1930-luvulla rakennetuissa taloissa.
31
5756
Vastaukset
- 15
Tässä arvostetun Taloussanomat-lehden arvio siitä, milloin on arvokkaimmat ja laadukkaimmat talot rakennettu.
http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen/2010/01/02/katso-milloin-rakennettiin-arvokkaimmat-talot/200926285/12
" Parasta laatua
1930-luvun puolivälissä
Parasta laatua on rakennettu itsenäisyyden ajalla aivan 1930-luvun puolivälissä – juuri ennen kuin markkina kuumeni liikaa, ja työn jälki heikkeni. "
Kumpaa uskomme, Taloussanomia vai "Mogaa"?
"Moga-Martta", elämäntapaintiaani Suomi24-sivustolta: Aurinkolahdesta keskustaan 18 minuutissa
Reittiopas: Aurinkolahdesta keskustaan 44 minuutissa päiväsaikaan, iltaisin paljon harvemmin
http://reittiopas.fi
Kumpaa tässä oikein pitäisi uskoa?- Ei Kalliolle!!
Eikö aikataulukirjoihin ole uskominen? Olet sinä aika mökkihöperö, Kallion Martta. Luulet, että elämää ei ole muualla kuin Kalliossa. Herää jo pahvi nykyaikaan ja tähän päivään. Aika muuttuu.
Keskusta ei ole sillä tavalla keskusta kuin 1960-luvulla. Muualla on paremmat palvelut nykyään kuin vanhassa kaupungissa. Museossa on kiva käydä, mutta ei asua! - Lauantai-ilta
Ei Kalliolle!! kirjoitti:
Eikö aikataulukirjoihin ole uskominen? Olet sinä aika mökkihöperö, Kallion Martta. Luulet, että elämää ei ole muualla kuin Kalliossa. Herää jo pahvi nykyaikaan ja tähän päivään. Aika muuttuu.
Keskusta ei ole sillä tavalla keskusta kuin 1960-luvulla. Muualla on paremmat palvelut nykyään kuin vanhassa kaupungissa. Museossa on kiva käydä, mutta ei asua!Paljon ei paina Talousasanomat,jos omat asumiskokemukset kertoo toisin, onhan niissä vanhoissa taloissa paksut ulkoseinät, siinä kaikki, huoneistojen väiset seinät, jotain ohutta paskaa kun puhe kuului läpi, kokemusta kolmesta "hyvästä kivitalosta rv-1925, 1927 ja 1938, kaikissa puhe kuului naapureista, ilmanvaihto olematon, surkeaa asumista, sattumoisin asunnot olivat Kalliossa!
Minulle riitti muutto 90-luvun talon kautta(siinäkin huono äänieristys) Uuteen rv-2006, erittäin hyvä talo, huippu äänieristys, paikalla valetut välipohjat, oma ilmanvaihto, nykyaikainen asumismukavuus ja nopeta liikenneyteydet, asunnossa oma sauna, tietoverkot, lasitettu parveke ym ym...
Vanhat talot ovat epämiellyttäviä ja huonoja asua, jos tykkää kuunnella naapurin ääniä ja lirinöitä, niin tälläiselle henkilölle ne vanhat asunnot sopivat, taitaa tämäkin vanhojen asuntojen ylistäjä olla, tämä kallion pervo, jonka jutuille kaikki nauraa palstalla, Rane, Heh heh..... - Takahikiän Teppo
Ei Kalliolle!! kirjoitti:
Eikö aikataulukirjoihin ole uskominen? Olet sinä aika mökkihöperö, Kallion Martta. Luulet, että elämää ei ole muualla kuin Kalliossa. Herää jo pahvi nykyaikaan ja tähän päivään. Aika muuttuu.
Keskusta ei ole sillä tavalla keskusta kuin 1960-luvulla. Muualla on paremmat palvelut nykyään kuin vanhassa kaupungissa. Museossa on kiva käydä, mutta ei asua!Takahikiällä se on hyvä olla. Mitä sitä mihinkään Helsinkiin. Siellä saa vaan turpaansa.
Tosin serkkupoika lähti stadiin ja perusti perheen... - Kallion Mies
Lauantai-ilta kirjoitti:
Paljon ei paina Talousasanomat,jos omat asumiskokemukset kertoo toisin, onhan niissä vanhoissa taloissa paksut ulkoseinät, siinä kaikki, huoneistojen väiset seinät, jotain ohutta paskaa kun puhe kuului läpi, kokemusta kolmesta "hyvästä kivitalosta rv-1925, 1927 ja 1938, kaikissa puhe kuului naapureista, ilmanvaihto olematon, surkeaa asumista, sattumoisin asunnot olivat Kalliossa!
Minulle riitti muutto 90-luvun talon kautta(siinäkin huono äänieristys) Uuteen rv-2006, erittäin hyvä talo, huippu äänieristys, paikalla valetut välipohjat, oma ilmanvaihto, nykyaikainen asumismukavuus ja nopeta liikenneyteydet, asunnossa oma sauna, tietoverkot, lasitettu parveke ym ym...
Vanhat talot ovat epämiellyttäviä ja huonoja asua, jos tykkää kuunnella naapurin ääniä ja lirinöitä, niin tälläiselle henkilölle ne vanhat asunnot sopivat, taitaa tämäkin vanhojen asuntojen ylistäjä olla, tämä kallion pervo, jonka jutuille kaikki nauraa palstalla, Rane, Heh heh.....Moga ei luota lehdistöön eikä YTV:n reittioppaaseen. Kyllä Moga tietää, että vanhat talot ovat huonoja ja Kallio huono kaupunginosa.
Ikävä kyllä muut eivät ole samaa mieltä Martan kanssa. - Ei Kallioon!!
Kallion Mies kirjoitti:
Moga ei luota lehdistöön eikä YTV:n reittioppaaseen. Kyllä Moga tietää, että vanhat talot ovat huonoja ja Kallio huono kaupunginosa.
Ikävä kyllä muut eivät ole samaa mieltä Martan kanssa.et voi kirjoittaa muiden puolesta, etkä tiedä mitä muut ajattelevat. Sinun mielipiteesi on yksinomaan sinun mielipiteesi eikä muiden. Aikatauluissa olevat matkojen ajat ovat YTV:n sanelemia, ei minun keksimiä, etkö tajua. Eikä sinne vanhaan kaupunkiin tarvitse välttämättä matkustaa, kun muualta löytyvät paremmat palvelut.
Sinulle kelpaavat muinaisajan asumukset huonoine äänieristyksineen ja ilmanvaihtoineen, alkukantaiset palvelut ja muutaman sadan pläntti, millä liikut, mutta useimmat haluavat asunnoiltaan ja ympäristöltään enemmän laatua ja nykyaikaa.
Älä tyrkytä muille sitä, mitä he eivät halua. Jos sinulle kelpaa vaatimattomat puitteet, hyvä niin, mutta kaikille ne eivät kelpaa. - VS-As
Ei Kallioon!! kirjoitti:
et voi kirjoittaa muiden puolesta, etkä tiedä mitä muut ajattelevat. Sinun mielipiteesi on yksinomaan sinun mielipiteesi eikä muiden. Aikatauluissa olevat matkojen ajat ovat YTV:n sanelemia, ei minun keksimiä, etkö tajua. Eikä sinne vanhaan kaupunkiin tarvitse välttämättä matkustaa, kun muualta löytyvät paremmat palvelut.
Sinulle kelpaavat muinaisajan asumukset huonoine äänieristyksineen ja ilmanvaihtoineen, alkukantaiset palvelut ja muutaman sadan pläntti, millä liikut, mutta useimmat haluavat asunnoiltaan ja ympäristöltään enemmän laatua ja nykyaikaa.
Älä tyrkytä muille sitä, mitä he eivät halua. Jos sinulle kelpaa vaatimattomat puitteet, hyvä niin, mutta kaikille ne eivät kelpaa.No 15 eli Hilda-Rane kalliosta! Olet taas ottanut linkin ja siitä kaivanut haluamasi tiedon, kokonaisuutta et havaitse, samainen juttu on muuten Ilta-sanomissa tänään 2.1-10 ja siinä mainitaankin, että samaan tasoon päästään uusissa asunnoissa, samoin jutussa mainitaa, että Aurinkolahteen alettiin rakentaa laadukkaita asuntoja 2002!
Valitettava totuus on, että vanhojen asuntojen huoneistojen välinen äänieristys ei täytä aina nykyajan vaatimuksia.
Minullakin on kokemuksia vanhoista ja uusista asunnoista ja näissä vanhoissa alkaen 20-30 luvun kivitaloihin ja sitten 60-70 luvun ja 90-luvun taloihin ja vertailukohtana uusi 2005 jälkeen valmistunut talo on tässä uusimmassa kaikista parhain äänieristys ja asumisen rauha on omaa luokkaansa.
Vanhat jykevät kivitalot, joista Hilda kirjoittaa ovat usein sietämättömän vanhanaikaisia ja niissä on kelvottoman huono äänieristys ja kuoriaisia paljon, tälläiset asunnot ovatkin omiaan Hildan kaltaiselle tirkistelijälle,, niissähän voi toteuttaa fantasioitaan kun seinät eivät ääntä eristä ja kovasti kiinnostunut Hilda on Aurinkolahdesta ja sen asukkaista ja tuntuu usein metrolla alueelle matkustavan, metromatka Hakaniemestähän Vuosaareen on vain 18 minuuttia ja sehän lukee aikatauluissakin, joten sönkön selitykset vähän ontuu, mutta Blääh, onhan Hilda-Ranella kutkutusta kun saa näitä kirjoitella ja Vuosaareen matkustella kurkkimaan, miten paremmalla alueella ja uusissa taloissa asutaan.
Toivottavasti Hildaan ei hermostuta, kuitenkin ilmeisen harmiton kahjo ja kalliossa joutuu asumaan ja siellä ei herätä huomiotakaan. - 14
VS-As kirjoitti:
No 15 eli Hilda-Rane kalliosta! Olet taas ottanut linkin ja siitä kaivanut haluamasi tiedon, kokonaisuutta et havaitse, samainen juttu on muuten Ilta-sanomissa tänään 2.1-10 ja siinä mainitaankin, että samaan tasoon päästään uusissa asunnoissa, samoin jutussa mainitaa, että Aurinkolahteen alettiin rakentaa laadukkaita asuntoja 2002!
Valitettava totuus on, että vanhojen asuntojen huoneistojen välinen äänieristys ei täytä aina nykyajan vaatimuksia.
Minullakin on kokemuksia vanhoista ja uusista asunnoista ja näissä vanhoissa alkaen 20-30 luvun kivitaloihin ja sitten 60-70 luvun ja 90-luvun taloihin ja vertailukohtana uusi 2005 jälkeen valmistunut talo on tässä uusimmassa kaikista parhain äänieristys ja asumisen rauha on omaa luokkaansa.
Vanhat jykevät kivitalot, joista Hilda kirjoittaa ovat usein sietämättömän vanhanaikaisia ja niissä on kelvottoman huono äänieristys ja kuoriaisia paljon, tälläiset asunnot ovatkin omiaan Hildan kaltaiselle tirkistelijälle,, niissähän voi toteuttaa fantasioitaan kun seinät eivät ääntä eristä ja kovasti kiinnostunut Hilda on Aurinkolahdesta ja sen asukkaista ja tuntuu usein metrolla alueelle matkustavan, metromatka Hakaniemestähän Vuosaareen on vain 18 minuuttia ja sehän lukee aikatauluissakin, joten sönkön selitykset vähän ontuu, mutta Blääh, onhan Hilda-Ranella kutkutusta kun saa näitä kirjoitella ja Vuosaareen matkustella kurkkimaan, miten paremmalla alueella ja uusissa taloissa asutaan.
Toivottavasti Hildaan ei hermostuta, kuitenkin ilmeisen harmiton kahjo ja kalliossa joutuu asumaan ja siellä ei herätä huomiotakaan.Moga,
tallinnaan pääsee aikataulujen mukaan yhdessä tunnissa.
Mutta kun lähdet kotoasi, aikaa kuluukin yhteensä noin 3 tuntia. Sinun pitää ensin mennä metroasemalle, sitten matkustaa metrolla, sitten matkustaa sporalla loppumatka, sitten odottaa terminaalissa ja vihdoin vasta laiva lähtee.
Ymmärrätkö nyt? - Uudella alueella par
14 kirjoitti:
Moga,
tallinnaan pääsee aikataulujen mukaan yhdessä tunnissa.
Mutta kun lähdet kotoasi, aikaa kuluukin yhteensä noin 3 tuntia. Sinun pitää ensin mennä metroasemalle, sitten matkustaa metrolla, sitten matkustaa sporalla loppumatka, sitten odottaa terminaalissa ja vihdoin vasta laiva lähtee.
Ymmärrätkö nyt?Rane! 3 minuuttia kävelyä metrolle, sitten 18 minuuttia metrolla Hakaniemeen yhteensä 21 minuuttia, sitten 1 minuutti metron portaat ja Hakaniemen torilla, eli matkaika 23 minuuttia kun minuutin odottaa metron lähtöä! Ymmärrätkö nyt?
Kaikkien ei tarvitse myöskään mennä sinne Hakaniemeen tai keskustaan vaan esim. Vuosaaren työpaikoille kävelee 5-10 minuuttia, itäkeskukseen ajaa metrolla 5 minuuttia.
Elämää ja työpaikkoja on muualla kuin Kalliossa, paljon enemmän ja asuinpaikkansa ja asumismukavuutensa voi valita itse, joku haluaa asua vanhassa huonossa asunnossa ja tyytyä huonoon äänieristykseen ja kahden neliön suihkuhuoneeseen, joku arvostaa uutta asuntoa, hyvää äänieristystä, tilavaa saunaosastoa ym..
Mikäli pelimerkit riittää, niin valintaa löytyy... - 23
14 kirjoitti:
Moga,
tallinnaan pääsee aikataulujen mukaan yhdessä tunnissa.
Mutta kun lähdet kotoasi, aikaa kuluukin yhteensä noin 3 tuntia. Sinun pitää ensin mennä metroasemalle, sitten matkustaa metrolla, sitten matkustaa sporalla loppumatka, sitten odottaa terminaalissa ja vihdoin vasta laiva lähtee.
Ymmärrätkö nyt?Jos sulla menee 3 minuuttia himasta metrolle, asut aivan vieressä. Osanottoni. Et myöskään joudu odottamaan metroa, vaan tulet aina sopivasti ja ovi aukeaa juuri kun olet astunut laiturille. En taida uskoa.
Vai hagiksen portaat minuutissa? Onko sulla siivet vai? Ja steissillä alhaalta ylös kestää reippaammaltakin juoksilalta viitisen minuuttia, tavalliselta tallaajalta 10. Nekin sulta menee varmaan minuutissa. Ja sitten kun kökötät siinä makkarataloa vastapäätä, oletko sitten työpaikassasi keskustassa? No tuskinpa, siitä ei alle viiden minuutin kävellä juuri minnekään.
Tosin ethän sinä töissä käy.
Ymmärrätkö nyt? - Hyvin liikkuen...
23 kirjoitti:
Jos sulla menee 3 minuuttia himasta metrolle, asut aivan vieressä. Osanottoni. Et myöskään joudu odottamaan metroa, vaan tulet aina sopivasti ja ovi aukeaa juuri kun olet astunut laiturille. En taida uskoa.
Vai hagiksen portaat minuutissa? Onko sulla siivet vai? Ja steissillä alhaalta ylös kestää reippaammaltakin juoksilalta viitisen minuuttia, tavalliselta tallaajalta 10. Nekin sulta menee varmaan minuutissa. Ja sitten kun kökötät siinä makkarataloa vastapäätä, oletko sitten työpaikassasi keskustassa? No tuskinpa, siitä ei alle viiden minuutin kävellä juuri minnekään.
Tosin ethän sinä töissä käy.
Ymmärrätkö nyt?Näkee todella, ettet ole mörskästäsi paljon ulos liikkunut, kun ajantajusi on noin hölmö. Tiedän, milloin metro lähtee, en mene sinne odottelemaan. Kävelen liikkuvissa liukuportaissa, jolloin metrossa kävelyyn ja metron tuloon menee yhteensä pari, kolme minuuttia.
Elät 1960-luvulla- oletko sen jälkeen käynyt asunnostasi paria sataa metriä pidemmällä? Jotenkin vaikuttaa, että et ole oikein nykyajasta tietoinen. Seuraat asioita vain netistä, mutta muuten elämänmeno sinulla on pahasti hukassa.
Sitäkään et ymmärrä, että suuremmalla osalla työpaikka on ihan muualla kuin vanhassa kaupungissa. Paremmat ja nykyaikaisemmat palvelut ovat myös muualla kuin keskustassa. - 17
Hyvin liikkuen... kirjoitti:
Näkee todella, ettet ole mörskästäsi paljon ulos liikkunut, kun ajantajusi on noin hölmö. Tiedän, milloin metro lähtee, en mene sinne odottelemaan. Kävelen liikkuvissa liukuportaissa, jolloin metrossa kävelyyn ja metron tuloon menee yhteensä pari, kolme minuuttia.
Elät 1960-luvulla- oletko sen jälkeen käynyt asunnostasi paria sataa metriä pidemmällä? Jotenkin vaikuttaa, että et ole oikein nykyajasta tietoinen. Seuraat asioita vain netistä, mutta muuten elämänmeno sinulla on pahasti hukassa.
Sitäkään et ymmärrä, että suuremmalla osalla työpaikka on ihan muualla kuin vanhassa kaupungissa. Paremmat ja nykyaikaisemmat palvelut ovat myös muualla kuin keskustassa.sitimarketti ja äs-marketti. Kuinka hienoa.
- 931
17 kirjoitti:
sitimarketti ja äs-marketti. Kuinka hienoa.
Pelkästään kauppakeskus columbuksessa on yli 50 erilaista liikettä, sen lisäksi, Aurinkolahden palvelut, kyseisen kallion miehen ajatuskyvyssä on jotain vikaa, toiki vaikeasti liikuntavammaisella menee metron portaissa 10 minuuttia, mutta he ovat pieni marginaaliryhmä ja eivät käy yleensä työssä, työpaikkoja oli kantakaupungissa ja Kalliossa vielä 1960 luvulla paljon ei enään juurikaan, ihmiset asuvat muualla ja käyvät töissä muualla.
Kallion miehellä(rane) on aika pysähtynyt siihen 60-lukuun ja kun ei paljon liiku asunnostaan ei tiedä aikoja ja ei välimatkoja, makaa vain siellä mörskässään vanhojen sanomalehtien seassa ja potkii tyhjiä viinapulloja nurkistaan, vain turkiskuoriaisten rapina, tuo vaihtelua arkiseen päivään, tietokoneen hommasi äiti pojalleen ja sen avulla, elää mielikuvitusmaailmassaan ja pakenee vanhasta kalliosta, unissaan näkee uusia asuntoja ja laadukkaampaa asumista... - 931
931 kirjoitti:
Pelkästään kauppakeskus columbuksessa on yli 50 erilaista liikettä, sen lisäksi, Aurinkolahden palvelut, kyseisen kallion miehen ajatuskyvyssä on jotain vikaa, toiki vaikeasti liikuntavammaisella menee metron portaissa 10 minuuttia, mutta he ovat pieni marginaaliryhmä ja eivät käy yleensä työssä, työpaikkoja oli kantakaupungissa ja Kalliossa vielä 1960 luvulla paljon ei enään juurikaan, ihmiset asuvat muualla ja käyvät töissä muualla.
Kallion miehellä(rane) on aika pysähtynyt siihen 60-lukuun ja kun ei paljon liiku asunnostaan ei tiedä aikoja ja ei välimatkoja, makaa vain siellä mörskässään vanhojen sanomalehtien seassa ja potkii tyhjiä viinapulloja nurkistaan, vain turkiskuoriaisten rapina, tuo vaihtelua arkiseen päivään, tietokoneen hommasi äiti pojalleen ja sen avulla, elää mielikuvitusmaailmassaan ja pakenee vanhasta kalliosta, unissaan näkee uusia asuntoja ja laadukkaampaa asumista...Vuosaaressa on myöskin uimahalli/kuntosali, sen lisäksi iso yksityinen kuntokeskus, iso kirjasto, vuotalossa teatteriesityksiä, apteekki, posti, alko, monta Ravintolaa, suuret Ruokamarketit, vaatekauppoja, kodinkoneliike ym ym ym....
Kuka tarvitsee kallion palveluja?, kalliossa on niitä epämääräisiä seksipisteitä ja vastaavia, joku niitä tarvitsee ja siksi kehuu kallion vanhoja asuntoja.. - Anti-Martta
931 kirjoitti:
Vuosaaressa on myöskin uimahalli/kuntosali, sen lisäksi iso yksityinen kuntokeskus, iso kirjasto, vuotalossa teatteriesityksiä, apteekki, posti, alko, monta Ravintolaa, suuret Ruokamarketit, vaatekauppoja, kodinkoneliike ym ym ym....
Kuka tarvitsee kallion palveluja?, kalliossa on niitä epämääräisiä seksipisteitä ja vastaavia, joku niitä tarvitsee ja siksi kehuu kallion vanhoja asuntoja..Voi jösses, onko siellä Vuosaaressa oikein posti, alko ja baari? On siinä palvelua kerrakseen! No kai se "Martalle" riittää: postista Martta hakee Viagrat, sitten menee handeliin ja hakee sieltä Leijona-viinaa ja kittaa sitä yksin alimman kerroksen läävässään, sitten menee hampaattoman ämmän baariin kinuamaan kaljoista pohjia, ehkä joku laitapuolen vosu ottaa Mogan kainaloonsa ja vie kämpille, jos oikein hyvä tsägä sattuu, näitähän on miehelle sattunut parikin kertaa viime vuosikymmenen aikana.
- Ei enään kallioon
Anti-Martta kirjoitti:
Voi jösses, onko siellä Vuosaaressa oikein posti, alko ja baari? On siinä palvelua kerrakseen! No kai se "Martalle" riittää: postista Martta hakee Viagrat, sitten menee handeliin ja hakee sieltä Leijona-viinaa ja kittaa sitä yksin alimman kerroksen läävässään, sitten menee hampaattoman ämmän baariin kinuamaan kaljoista pohjia, ehkä joku laitapuolen vosu ottaa Mogan kainaloonsa ja vie kämpille, jos oikein hyvä tsägä sattuu, näitähän on miehelle sattunut parikin kertaa viime vuosikymmenen aikana.
Hyvin kuvasit Rane-martta kallion elämääsi, surkeaa on elämäsi alakerran läävässäsi, vanhassa talossa pierujen ja äänien keskellä, kalliossa käyt hampaattomien baarissa Rane martta ja joskus saat kulkusällin matkaasi, kun yhdessä heräätte likaiselta patjalta aamu tuimaan, koet pienen hetken onnea ja velliä on suusi täynnä, voi voi, sitä se on Rane-hilda-martan elämä kallion pesässään.
- huh höö
Ei enään kallioon kirjoitti:

Mitä muuta voi Aurinkolahdessa muuta tehdä kuin ryypätä ja käydä sittarissa? Ei mitään! Teatteri, ooppera, taidemuseo, sadat ja taas sadat kulttuurimestat ovat stadissa. Myös kunnon ruokapaikat ovat stadissa.
Stadiin pääsee Kalliosta jalan 10 minuutissa ja Vuosaaresta pitää aikaan varata iltaisin toista tuntia. No onhan noita muitakin vastaavia nukkumalähiöitä, kuten Vesala, Pyllymuro, Kontula, Jakomäki jne. Aurinkolahti muiden joukossa. - Eit Kalliolle!!
huh höö kirjoitti:
Mitä muuta voi Aurinkolahdessa muuta tehdä kuin ryypätä ja käydä sittarissa? Ei mitään! Teatteri, ooppera, taidemuseo, sadat ja taas sadat kulttuurimestat ovat stadissa. Myös kunnon ruokapaikat ovat stadissa.
Stadiin pääsee Kalliosta jalan 10 minuutissa ja Vuosaaresta pitää aikaan varata iltaisin toista tuntia. No onhan noita muitakin vastaavia nukkumalähiöitä, kuten Vesala, Pyllymuro, Kontula, Jakomäki jne. Aurinkolahti muiden joukossa.Vuosaaressa on golf-kenttä, upeat lenkkimaastot Uutelan luonnonsuojelualueella ainutlaatuisissa Kallahden harjumaisemissa ym.. Mistään muualta Suomesta ei löydy yhtä hienoa rantabulevardia kuin Aurinkolahdesta. Uimarantoja on monia. Venesatamia on paljon. Moni käy purjehtimassa. Voi lähteä rannasta myös Vuosaaresta lähtevällä laivalla retkeilemään Kaunissaareen.Vuosaaren satamasta lähtevät matkustajalaivat Saksaan. Vuosaareen valmistui vasta uusi kuntokeskus.
Itäkeskuksen Stoassa on monipuolisia teatteri- ja kulttuuriesityksiä. Myös Vuosaaressa suuressa kirjastotalossa järjestetään monipuolista harrastetoimintaa, siellä käy myös taiteilijoita esiintymässä kuten myös on taidenäyttelyitä.
Shoppailijoille löytyy ostopaikkoja. Itäkeskuksessa on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, Prisma, Suomen suurin tavaratalo ja pääakaupungin suurin huonekalu- ja sisustuskauppakeskus Lanterna.
Luulenpa, että sinä Kallion Martta, et ole paljonkaan pöksyjäsi kuluttanut istumalla taide- ja kulttuuriesityksissä, kun et uskaltaudu sieltä mörkistä mörskästä kuin pariin kapakkaan ja kauppatorille.
Kapakoita ja räkäkuppiloita ja niiden myötä humalaisia löytyy Kalliosta paljon enemmän kuin Vuosaaresta. Ehkäpä siksi sinäkin Kallion Martta eli rane viihdyt Kalliossa niin hyvin. - 13
Eit Kalliolle!! kirjoitti:
Vuosaaressa on golf-kenttä, upeat lenkkimaastot Uutelan luonnonsuojelualueella ainutlaatuisissa Kallahden harjumaisemissa ym.. Mistään muualta Suomesta ei löydy yhtä hienoa rantabulevardia kuin Aurinkolahdesta. Uimarantoja on monia. Venesatamia on paljon. Moni käy purjehtimassa. Voi lähteä rannasta myös Vuosaaresta lähtevällä laivalla retkeilemään Kaunissaareen.Vuosaaren satamasta lähtevät matkustajalaivat Saksaan. Vuosaareen valmistui vasta uusi kuntokeskus.
Itäkeskuksen Stoassa on monipuolisia teatteri- ja kulttuuriesityksiä. Myös Vuosaaressa suuressa kirjastotalossa järjestetään monipuolista harrastetoimintaa, siellä käy myös taiteilijoita esiintymässä kuten myös on taidenäyttelyitä.
Shoppailijoille löytyy ostopaikkoja. Itäkeskuksessa on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, Prisma, Suomen suurin tavaratalo ja pääakaupungin suurin huonekalu- ja sisustuskauppakeskus Lanterna.
Luulenpa, että sinä Kallion Martta, et ole paljonkaan pöksyjäsi kuluttanut istumalla taide- ja kulttuuriesityksissä, kun et uskaltaudu sieltä mörkistä mörskästä kuin pariin kapakkaan ja kauppatorille.
Kapakoita ja räkäkuppiloita ja niiden myötä humalaisia löytyy Kalliosta paljon enemmän kuin Vuosaaresta. Ehkäpä siksi sinäkin Kallion Martta eli rane viihdyt Kalliossa niin hyvin.Mitä Martta-Moga tekee venesatamilla, kun ei itse omista edes homeista soutuvenettä? Kirjasto Martalle sopii sensijaan hyvin, sillä sieltähän hän spämmää näitä tarinoitansa, kun omaan yhteyteen saati tietokoneeseen ei ole varaa.
- Uudessa As
13 kirjoitti:
Mitä Martta-Moga tekee venesatamilla, kun ei itse omista edes homeista soutuvenettä? Kirjasto Martalle sopii sensijaan hyvin, sillä sieltähän hän spämmää näitä tarinoitansa, kun omaan yhteyteen saati tietokoneeseen ei ole varaa.
Kallion Hildalle eli ruikki-Ranelle, paremmat ihmiset tulevat kantakaupungista Vuosaaren uudelle Golf-kentälle golffaamaan, monella on venepaikka Aurinkolahden rannassa kun sinne sopii hienompikin paatti, uusilla hienoilla kuntosaleilla hoidetaan kuntoa, Hilda-rane ravaa hissittömän talonsa portaita kun hakee sen vihreän lenkkimakkaran pikku lähipuodista.
Onko Hilda-ranella jo tasoitus hommattu kun olet Vuosaaren golf-kentänkin ympärillä pälyillyt hame päällä?
Vuosaaren uimahalliinhan ei Hilda-Ranella ole enään asiaa, mutta kun kesä tulee niin Suomen Rivieralla eli aurinkolahden hienolla hiekkarannalla nähdään taas kallion pieni hame-mies kuikkimassa ihmisten elämää..
- qwertyqwerty000
Totta.. Itse asun 60-luvulla rakennetussa talossa ja tämäkin jo tuntuu liian vanhalta. Talon ikä ei välttämättä näy ulkopuolelta mutta sisältä kylläkin. Lähivuosina kuitenkin muutan täältä veks. Vanhat röttelöt on out!
- yöunille...
Minä asun juuri artikkelin kuvailemassa 1930-luvun lopun kananpaskaseinäisessä talossa kalliossa. En olisi muuttanut, jos olisin tiennyt miten ala-arvoista asumisen taso on.
Hyvinä puolina voi mainita sijainnin, palvelut, kulkuyhteydet ja kävelymatkan keskustaan. Lisäksi hyvä asia on vanhojen talojen kodikkuus, esim. korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Remontoimalla asunnosta voi saada kivan ja persoonallisen. Ulkona tapahtuvat tapahtumat ja ihmiset eivät ole minua häirinneet. Olen sen tyylinen ihminen, että ulkona voi puolestani tapahtua melkein "mitä vaan", kunhan omassa asunnossa on hiljaista.
Ja voi kun täällä tosiaan olisi hiljaista. Mutta kun ei ole. Kananpaskaseinät varmistavat, että jokainen pienikin elämisen ääni kuuluu ympärillä olevista asunnoista. Ja kun vkl:na elämisen äänet saattavat yöllä olla vähän kovempia, voi heittää hyvästit yöunille. Heräät taatusti 4.15 vkl:na kun naapuri kotiutuu seurueineen ravintolasta, eipä siinä korvatulpat auta vaikka minäkin olen ostanut kalliit erityisvalmisteiset korvatulpat. Korvatulpat eliminoivat pienimmät äänet ympäriltä, mutta eivät niitä kovimpia ääniä. Asunnoissa ei ole väliovia (vuokra-asuntoon ei vuokralainen viitsi sellaista maksaa), rappu kaikuu ja vanha haitarihissi on todella äänekäs. Tällainen asumismuoto sopii sellaiselle, joka itsekin käy ravintoloissa vkl:na ja välillä viikollakin.
Ilkivaltaakin tehdään jatkuvasti. Milloin on rappu sotkettu, milloin hissin ovet potkittu rikki tai irti saranoiltaan. Ja tuholaisten määrä on valtava. Koko kantakaupunki pitäisi myrkyttää kerralla, että niistä päästäisiin eroon. Meillä ei edes ole saunaa, pyykkitupaa eikä pyöräkellaria. Loppujen lopuksi se taitaa olla vain hyvä asia. Kodittomat ihmiset viettävät öitä rapussa.
Monesti näissä kantakaupungin koirankopeissa asuu paljon vuokralaisia, meilläkin taitaa puolet asua vuokralla. Taloista puuttuu ns.yhteishenki ja "ydinporukka", kun asukkaat vaihtuvat koko ajan eikä vuokralaiset ole samalla tavalla mukana talon touhuissa ja hankkeissa. - Kokenut myös
yöunille... kirjoitti:
Minä asun juuri artikkelin kuvailemassa 1930-luvun lopun kananpaskaseinäisessä talossa kalliossa. En olisi muuttanut, jos olisin tiennyt miten ala-arvoista asumisen taso on.
Hyvinä puolina voi mainita sijainnin, palvelut, kulkuyhteydet ja kävelymatkan keskustaan. Lisäksi hyvä asia on vanhojen talojen kodikkuus, esim. korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat. Remontoimalla asunnosta voi saada kivan ja persoonallisen. Ulkona tapahtuvat tapahtumat ja ihmiset eivät ole minua häirinneet. Olen sen tyylinen ihminen, että ulkona voi puolestani tapahtua melkein "mitä vaan", kunhan omassa asunnossa on hiljaista.
Ja voi kun täällä tosiaan olisi hiljaista. Mutta kun ei ole. Kananpaskaseinät varmistavat, että jokainen pienikin elämisen ääni kuuluu ympärillä olevista asunnoista. Ja kun vkl:na elämisen äänet saattavat yöllä olla vähän kovempia, voi heittää hyvästit yöunille. Heräät taatusti 4.15 vkl:na kun naapuri kotiutuu seurueineen ravintolasta, eipä siinä korvatulpat auta vaikka minäkin olen ostanut kalliit erityisvalmisteiset korvatulpat. Korvatulpat eliminoivat pienimmät äänet ympäriltä, mutta eivät niitä kovimpia ääniä. Asunnoissa ei ole väliovia (vuokra-asuntoon ei vuokralainen viitsi sellaista maksaa), rappu kaikuu ja vanha haitarihissi on todella äänekäs. Tällainen asumismuoto sopii sellaiselle, joka itsekin käy ravintoloissa vkl:na ja välillä viikollakin.
Ilkivaltaakin tehdään jatkuvasti. Milloin on rappu sotkettu, milloin hissin ovet potkittu rikki tai irti saranoiltaan. Ja tuholaisten määrä on valtava. Koko kantakaupunki pitäisi myrkyttää kerralla, että niistä päästäisiin eroon. Meillä ei edes ole saunaa, pyykkitupaa eikä pyöräkellaria. Loppujen lopuksi se taitaa olla vain hyvä asia. Kodittomat ihmiset viettävät öitä rapussa.
Monesti näissä kantakaupungin koirankopeissa asuu paljon vuokralaisia, meilläkin taitaa puolet asua vuokralla. Taloista puuttuu ns.yhteishenki ja "ydinporukka", kun asukkaat vaihtuvat koko ajan eikä vuokralaiset ole samalla tavalla mukana talon touhuissa ja hankkeissa.Valitettavan usein asuminen vanhassa jämerässä kivitalossa(museoasunto) kalliossa on tätä! Normaalisti yönsä nukkumalla viettävän ja töissä käyvän on vaikea kallion vanhoissa taloissa asua, nämä Rane-Reiskat sun muut Hildat tietty niitä kehuvat, kun kapakat ja juoppoporukat lähellä ja yöt mellastetaan.
Omat kokemukseni vanhoista taloista ihan samat, paperiseinät ja puutteellinen ilmanvaihto, painajaista oli kuunnella naapurin ääniä, kun piti nukkua!
Muutin pois alueelta ja uuteen kerrostaloon, täällä oma rauha, jota työssäkäyvä ihminen tarvitsee asunnossaan, uudessa omistustalossa ei asu juoppo mellastelijoita, joita kallion talot ovat täynnä ja kyllä huomaa paremman äänieristyksenkin kun puheet eivät kuulu seinän läpi, kuten vanhassa 20-30 luvun kivitalossa.
- Idän Puppeli
Valittettavasti joudun lusimaan täällä Aurinkolahdessa, kun varaa parempaan ei ole. 30-luvulla rakennettu jämerä kivitalo se vasta olisi jotain...
- heh heh
hilda-rane tuhnuttaa kylläkin kallion spurgulassa. ei sulla reppanalla ole varaa asua laadukkailla alueilla ja hyvä niin. hamemiestä nyt ei kukaan halua naapurikseen.
- Muutin pois Huonosta
heh heh kirjoitti:
hilda-rane tuhnuttaa kylläkin kallion spurgulassa. ei sulla reppanalla ole varaa asua laadukkailla alueilla ja hyvä niin. hamemiestä nyt ei kukaan halua naapurikseen.
vanhassa vara parempi? Vanha sanonta ei paikkaansa pidä, ainakaan asumisen suhteen.
-Kallion 1920-30 luvulla rakennetut talot ovat höttöä, metrin paksut ulkoseinät ei paljon paina, kun naapureitten välinen seinä ohutta kiviainesta(kananpaskaa) pienimmät puheet kuuluvat läpi ja kun kalliossa asuu bilettäjiä, juoppoja syrjäytyneitä ei järjestyssääntöjä tunneta.
-Tappelin aikani valitusten ja yörauhan kanssa , kuin tuulimyllyjä vastaan, ongelmat vain pahenivat kun vanhassa osaketalossa oli valtaosa vuokralaisia joiden vuokran maksoi sossu, myöskin asuntola löytyi talosta, tät oli arki jykevässä vanhassa kivitalossa Kalliossa ,jossa puhe ja piereskelykin kuului seinän läpi.
-Rentokil oli vakituinen vierailija kun torakoita ja turkiskuoriaisia yritettiin myrkyttää , apu oli aina väliaikainen.
_Asumisen laatu neliön kokoinen vessa, jossa käsisuihku pytyn päällä, sammal kasvoi lattian rajassa ja talvella asunnossa 14 astetta lämmintä.
-Minäkin liityin joukkoon suureen, myin asuntoni kaupungin asunnanhankintayhtiölle ja muutin uuteen nykyaikaiseen asuntoon ja pois kalliosta.
-Elämän laatu parani valtavasti, ei kuulu naapureitten äänet ja kylpyhuone/sauna on kooltaan puolet kallion koko asunnon neliömäärästä, ei ole enään kuoriaisia, ei juoppoja ja meteliä, kylläuudessa talossa on hyvä asua, nykyajan ihmisellä on asumisvaatimuksia.
Kallion vanhat talot sopivat tosiaan metelistä pitäville örvelöille, eivät missään nimessä työssä käyville normaaleille ihmisille, ilmankos tämä"Hilda-Rane" niitä kehuu.
- Metro tuo metro vie vaivattomasti parikymmentä minuuttia keskustaan, jonne ei tarvitse mennä kuin pari kertaa vuodessa kun työpaikkakin löytyy paljon lähemmältä. - Monta mutkaa
Muutin pois Huonosta kirjoitti:
vanhassa vara parempi? Vanha sanonta ei paikkaansa pidä, ainakaan asumisen suhteen.
-Kallion 1920-30 luvulla rakennetut talot ovat höttöä, metrin paksut ulkoseinät ei paljon paina, kun naapureitten välinen seinä ohutta kiviainesta(kananpaskaa) pienimmät puheet kuuluvat läpi ja kun kalliossa asuu bilettäjiä, juoppoja syrjäytyneitä ei järjestyssääntöjä tunneta.
-Tappelin aikani valitusten ja yörauhan kanssa , kuin tuulimyllyjä vastaan, ongelmat vain pahenivat kun vanhassa osaketalossa oli valtaosa vuokralaisia joiden vuokran maksoi sossu, myöskin asuntola löytyi talosta, tät oli arki jykevässä vanhassa kivitalossa Kalliossa ,jossa puhe ja piereskelykin kuului seinän läpi.
-Rentokil oli vakituinen vierailija kun torakoita ja turkiskuoriaisia yritettiin myrkyttää , apu oli aina väliaikainen.
_Asumisen laatu neliön kokoinen vessa, jossa käsisuihku pytyn päällä, sammal kasvoi lattian rajassa ja talvella asunnossa 14 astetta lämmintä.
-Minäkin liityin joukkoon suureen, myin asuntoni kaupungin asunnanhankintayhtiölle ja muutin uuteen nykyaikaiseen asuntoon ja pois kalliosta.
-Elämän laatu parani valtavasti, ei kuulu naapureitten äänet ja kylpyhuone/sauna on kooltaan puolet kallion koko asunnon neliömäärästä, ei ole enään kuoriaisia, ei juoppoja ja meteliä, kylläuudessa talossa on hyvä asua, nykyajan ihmisellä on asumisvaatimuksia.
Kallion vanhat talot sopivat tosiaan metelistä pitäville örvelöille, eivät missään nimessä työssä käyville normaaleille ihmisille, ilmankos tämä"Hilda-Rane" niitä kehuu.
- Metro tuo metro vie vaivattomasti parikymmentä minuuttia keskustaan, jonne ei tarvitse mennä kuin pari kertaa vuodessa kun työpaikkakin löytyy paljon lähemmältä.Kaikissa vanhoissa taloissa, joissa asunut surkea äänieristys en ole hyvää kokenut, kuin uusimmissa 2000-luvun asunnoissa, vanhaksi lasken 1920-1930, 1940-1950, 1960.1970, 1990, näissä kaikissa surkean huono äänieristys, nyt asun melkein uudessa asunnossa 2006 rakennettu ja tämä on paras eli hyvä ja hiljainen.
- 20 min
Muutin pois Huonosta kirjoitti:
vanhassa vara parempi? Vanha sanonta ei paikkaansa pidä, ainakaan asumisen suhteen.
-Kallion 1920-30 luvulla rakennetut talot ovat höttöä, metrin paksut ulkoseinät ei paljon paina, kun naapureitten välinen seinä ohutta kiviainesta(kananpaskaa) pienimmät puheet kuuluvat läpi ja kun kalliossa asuu bilettäjiä, juoppoja syrjäytyneitä ei järjestyssääntöjä tunneta.
-Tappelin aikani valitusten ja yörauhan kanssa , kuin tuulimyllyjä vastaan, ongelmat vain pahenivat kun vanhassa osaketalossa oli valtaosa vuokralaisia joiden vuokran maksoi sossu, myöskin asuntola löytyi talosta, tät oli arki jykevässä vanhassa kivitalossa Kalliossa ,jossa puhe ja piereskelykin kuului seinän läpi.
-Rentokil oli vakituinen vierailija kun torakoita ja turkiskuoriaisia yritettiin myrkyttää , apu oli aina väliaikainen.
_Asumisen laatu neliön kokoinen vessa, jossa käsisuihku pytyn päällä, sammal kasvoi lattian rajassa ja talvella asunnossa 14 astetta lämmintä.
-Minäkin liityin joukkoon suureen, myin asuntoni kaupungin asunnanhankintayhtiölle ja muutin uuteen nykyaikaiseen asuntoon ja pois kalliosta.
-Elämän laatu parani valtavasti, ei kuulu naapureitten äänet ja kylpyhuone/sauna on kooltaan puolet kallion koko asunnon neliömäärästä, ei ole enään kuoriaisia, ei juoppoja ja meteliä, kylläuudessa talossa on hyvä asua, nykyajan ihmisellä on asumisvaatimuksia.
Kallion vanhat talot sopivat tosiaan metelistä pitäville örvelöille, eivät missään nimessä työssä käyville normaaleille ihmisille, ilmankos tämä"Hilda-Rane" niitä kehuu.
- Metro tuo metro vie vaivattomasti parikymmentä minuuttia keskustaan, jonne ei tarvitse mennä kuin pari kertaa vuodessa kun työpaikkakin löytyy paljon lähemmältä.Niin, mihinkäs Moga sieltä Aurinkolahden asemalta siirtyisi, sieltä on reviiri kovalla työllä ansaittu ja keskustassa saa vain turpaansa. On kyllä totta, että pysäkkien väli on 20 min kun aika aloitetaan siitä, kun metro lähtee laiturista.
Aurinkotalon neukkukuutioissa asuvat (heillä on sentään koti) joutuvat matkustamaan noin tunnin työmatkan keskustaan.
Vain juntti on tyytyväinen jossain lähiössä. - yöunille...
Monta mutkaa kirjoitti:
Kaikissa vanhoissa taloissa, joissa asunut surkea äänieristys en ole hyvää kokenut, kuin uusimmissa 2000-luvun asunnoissa, vanhaksi lasken 1920-1930, 1940-1950, 1960.1970, 1990, näissä kaikissa surkean huono äänieristys, nyt asun melkein uudessa asunnossa 2006 rakennettu ja tämä on paras eli hyvä ja hiljainen.
Minä taas olen huomannut sellaista, että äänieristys voi olla melkein mitä vaan. Olen asunut sellaisissa 70- ja 80-luvun taloissa, joissa ei kuulunut koskaan mitään toisista asunnoista. Samoin 50-luvun ja 1900-luvun alkupuolen talossa. Erityisesti tuo 1900-luvun alkupuolen talo oli sellainen mitä vanha kivitalo voi parhaimmillaan olla. Yläkerrassa juhlittiin kerran 50-vuotispäiviä ja tanssittiin letkajenkkaa porukalla eikä meille kuulunut minkäänlaista ääntä tai töminää. Vesiputkien kohina oli ainoa häiritsevä ääni vanhoissa taloissa.
Lisäksi olen sitten asunut kahdessa muussa 70-luvun talossa ja molemmissa oli paperiseinät ja alipaineilmastointi, eli viemäri haisi koko ajan jos ei ikkunaa pitänyt auki. Talvella käskettiin ottaa tiivisteet pois ikkunoista, että vetäisi vaihtoilmaa sitä kautta kun ikkunaa ei voi pitää auki koko ajan. Lämpötila pyöri muutenkin talvella alle 20 asteessa. Uusista taloista ei ole kokemusta, mutta kuulemma nekin on osa tehty päin peetä. Ystävä muutti 2007 valmistuneeseen taloon, joka oli tehty niin halvalla ja huonosti kuin talon voi pystyyn kasata. Äänieristyksestä ei voinut edes puhua, koska sitä ei yksinkertaisesti ollut. Vesivahinkoja oli monessa asunnossa (kaverilla kaksi vuoden aikana) ja kylppäri oli hetkessä täynnä hometta.
Nyt on sitten tämä Kallion paperitalo listan jatkeena.
Taitaa olla osaksi tuuripeliä tämä asuminen ja naapurit. - Huonosti On
20 min kirjoitti:
Niin, mihinkäs Moga sieltä Aurinkolahden asemalta siirtyisi, sieltä on reviiri kovalla työllä ansaittu ja keskustassa saa vain turpaansa. On kyllä totta, että pysäkkien väli on 20 min kun aika aloitetaan siitä, kun metro lähtee laiturista.
Aurinkotalon neukkukuutioissa asuvat (heillä on sentään koti) joutuvat matkustamaan noin tunnin työmatkan keskustaan.
Vain juntti on tyytyväinen jossain lähiössä.Heh heh, hyvähän se ,että Hilda on tyytyväinen elämäänsä kalliossa, vanhassa talossa, jossa kananpaskaseinät ja huono äänieristys, varmaankin Hildalta kestää matka kalliosta Vuosaareen tunnin kun töpöttää millin askelin, kuten vanha juoppo tekee, normaali-ihminen kulkee matkan alle puolen tunnin.
Monella ihmisellä on työpaikka Itä-helsingissä, sitähän ei Hilda tajua eli ei tarvitse kulkea metrolla 20 minuuttia keskustaan kun voi mennä metrolla 5. minuuttia itikseen. - MT-Katu
Huonosti On kirjoitti:
Heh heh, hyvähän se ,että Hilda on tyytyväinen elämäänsä kalliossa, vanhassa talossa, jossa kananpaskaseinät ja huono äänieristys, varmaankin Hildalta kestää matka kalliosta Vuosaareen tunnin kun töpöttää millin askelin, kuten vanha juoppo tekee, normaali-ihminen kulkee matkan alle puolen tunnin.
Monella ihmisellä on työpaikka Itä-helsingissä, sitähän ei Hilda tajua eli ei tarvitse kulkea metrolla 20 minuuttia keskustaan kun voi mennä metrolla 5. minuuttia itikseen.Ainakin paremmin rakennetut uudet omistusasunnot ovat huippuhyviä, parhaissa on paksut paikalla valetut välipohjat ei siis ontelolaattaa, asun itse uudessa, jossa paikalla valu ja olen erittäin tyytyväinen, uusistakin voi löytyä heikommin rakennettuja vuokrataloja, mutta kyllä nekin ovat äänieristykseltään parempia, kuin ne 1920-1960 rakennetut vanhat talot, niissä vanhoissa usein ohuet seinät ja ilmaräppänät, joista tulee hajut/ääni.
Monessa asunut, moneen pettynyt, uusi laadukas ja kalliimpi erittäin hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733674Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92001Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261333- 1341220
- 1011084
- 1091065
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701020Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6975- 60974
- 35886