Maruzella666

Vuosi vaihtui ja kyselen millaista näet minun elämässäni tapahtuvaksi tänä vuonna?
Ihastumista tummahkoon mieheen on, mutta onko suhteelle jatkoa?
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miehiä näkyy useampikin. Yhdellä on tunteita jo olemassa, ristiverinen hoikka mies, et tunne häntä mutta tuttavan kautta olette tavanneet. Kiinnostunut sinusta ja mahdollisuus suhteeseen näkyisi sillä suunnalla.

Tumma mies johon tunteesi kohdistuvat on myös kiinnsotunut, joskaan ei siinä määrin kuin tämä toinen mies.Suhde on mahdollinen myös tämän kanssa, tosin työtä se vaatii enemmän. Mies on vähän vaikeasti kesytettävissä.

Pari muutakin miestä näkyy vastaan tulevan, sinulla on suorastaan valinnanvaraa. Mutta tarkka täytyy valinnassa olla, kuuntele sydäntäsi. Väärä valinta tuo tuhat itkua, oikea vie onnen tielle.

Taloudellisia ongelmia näkyy kevään mittaan, ei pahoja, menevät ohi kyllä ja pärjäät mutta tarkka joudut olemaan jonkin aikaa.

Yksi uusi naispuolinen ihminen tulee myös elämään, jonkun miespuolisen läheisen kautta. Ystävyys näkyy syntyvän teidän välillenne.

Äänestä
  • ja kysyn vielä osaatko sanoa kuinka kauan kuluu aikaa ennen kuin joku noista mainitsemistasi miehistä ottaa yhteyttä tai tulenko kohtaamaan jonkun pian?

    Tunteeni kohde on vaikean puoleinen tiedän ja osin johtuu kai tuosta työstä. Sen vuoksi en ole kuin haaveillut hänestä.
    Mutta aika näyttää mihin mennään ja kenen kanssa.

    Kiitos jos vielä pystyt selkiinnyttämään tuota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedonhaluinan kirjoitti:

Vuosi vaihtui ja kyselen millaista näet minun elämässäni tapahtuvaksi tänä vuonna?
Ihastumista tummahkoon mieheen on, mutta onko suhteelle jatkoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu