Linja-autoasema

Hyi hitto.Kävelin Linjurin linja-autoaseman puoleisesta ovesta ja joku idiootti oli laittanut kondomin(käytetyn tai käyttämättömän,en jäänyt ottamaan selvää) ovenkahvaan roikkumaan!!!!
6719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sopii hyvin sen räkämeren jatkoksi.
Epäsiistein paikka kaupungissa.

Äänestä
  • olis jälkeläisilleen tapoja opettanut, kun asuu metsässä ja on tynnyrissä kasvatettu ei muunlaista käytöstä voi odottaakaan.

    Äänestä

Olin joulukuun puolella linjurissa istuskelemassa, kun odotin äitiäni, joka tuli bussilla saloon. Join odotellessani kupin kahvia, yllättäen sen sai pahvimukista, ei olis tullut mieleenkään syödä mitään siinä paikassa.
Paikka täynnä koulusta palaavia nuoria joilla ei ollut mitään käytöstapoja, kiroilua, huutoa ja sitä kuuluisaa räkimistä myös sisällä. Roskat heitetiin lattialle. Koko paikka oli likainen, haiseva ja kulunut.
Vessaan en edes uskaltanut mennä, ei varmasti mikään hemaseva kokemus olisi ollut.
Nuoriso seisoi oven edessä niin ettei siitä ohi meinanut päästä kulkemaan.
Piha oli aivan kauhea läävä. Tupakantumppeja, räkää ja roskia.
Mietin vaan näin jälkeenpäin, että miksi sitä nuorisoa ei saada kuriin. Kahvilasta saisi ihan viihtyisän paikan, missä olisi kiva odotella bussia, ja ehkä muutenkin käydä kahvilla.
Missä ihmiset nyt odottelee? Ei ainakaan siinä läävässä.
Missä muussa kaupungissa on noin kamala linja-auto asema?
Minkälaisen kuvan se antaa Salosta vieraspaikkakuntalaisille? Monenmoista vierasta kulkijaa kuitenkin niillä kulmilla poikkeaa. Ensivaikutelma on kauhea, kun bussista ulos astuu.
Huonoa mainosta Salolle.

Äänestä
  • Otetaan sama keino käyttöön Salon linja-auto asemalla kuin Lahtelaisessa kauppakeskuksessa,Teinikarkoitin.Teinikarkotin on kaiutin joka lähettää korkeaa,teinien korville kuuluvaa vinkunaa.Jos tämä ei toimi tai häiritsee muitakin kuin teinejä käytetään klassista musiikkia!

    Äänestä

  • Räkäteinit Veks kirjoitti:

    Otetaan sama keino käyttöön Salon linja-auto asemalla kuin Lahtelaisessa kauppakeskuksessa,Teinikarkoitin.Teinikarkotin on kaiutin joka lähettää korkeaa,teinien korville kuuluvaa vinkunaa.Jos tämä ei toimi tai häiritsee muitakin kuin teinejä käytetään klassista musiikkia!

    VPK voisi tulla tulla säiliöautolla suihkuttamaan vettä näiden loisten päälle, johan saataisiin ne karkoitettua ja pidettyä linja-autoasema siistinä.

    Äänestä

  • vm.46 kirjoitti:

    VPK voisi tulla tulla säiliöautolla suihkuttamaan vettä näiden loisten päälle, johan saataisiin ne karkoitettua ja pidettyä linja-autoasema siistinä.

    Joo,tuokin voisi toimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei enää ikinä kirjoitti:

Hyi hitto.Kävelin Linjurin linja-autoaseman puoleisesta ovesta ja joku idiootti oli laittanut kondomin(käytetyn tai käyttämättömän,en jäänyt ottamaan selvää) ovenkahvaan roikkumaan!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu