Kerronpa minäkin tänne elämäntarinani. Vuonna 1972 ollessani 15-vuotias tapasin erään miehen, Mikon Pihtiputaan nakkikioskilla. No sitten alettiin seurustella ja viikon päästä olin kauhukseni jo raskaana. Päätin pitää lapsen vaikka Mikko häipyi heti vauvasta kuultuaan kuvioista. Ei ole siitä rentusta sen jälkeen mitään kuulunut.
Vuoden 1973 keväällä synnytin tyttären Eeva Anna-Marian. Olin silloin muutamaa viikkoa vaille 16. Asustelin Eevan kanssa vanhempieni luona, kunnes vappuna elämääni käveli itseäni 15 vuotta vanhempi mies. Tapasimme lavatansseissa. No sitten kesällä muutettiin Eevan kanssa tämän Jukan luo ja pian pamahdin taas paksuksi. Jukka tuki minua ja Eevaa koko raskausajan ja oli muutenkin tosi mukava. Meillä ei siihen aikaan ollut kun sossurahat niin Jukka teki muutamia pikkurötöksiä. Olimme niin köyhiä ettei ollut muuta keinoa! Tietenkin Jukalla kävi niin huono tuuri, että jäi kiinni. Sai linnareissun. Synnytykseni alkoi ennenaikaisesti (johtui masennuksestani, joka alkoi siitä kun Jukka joutui vankilaan)...Antti syntyi 8-kuukautisena helmikuussa 1974. Olin tuolloin vielä 16. Kuvitelkaa miten raskasta minulla on ollut. Olin teinityttö ja kahden lapsen äiti ja samalla piti käydä Jukkaa morjenstamassa vankilassa.
Jukka vapautui syksyllä 1974. Suhteemme oli kuitenkin väljähtänyt ja erosimme. Olin tuolloin 17 ja päätin tehdä elämänmuutoksen. Muutin Eevan ja Antin kanssa Hesaan, pois pikkupaikan humusta. Helsingissä elelin sossurahoilla, kun samalla yritin etsiä töitä. Keväällä 1975, kun Eeva ja Antti oli 2 ja 1-vuotiaat, menin töihin rappusiivoojaksi. Palkka oli pieni, mutta kuin ihmeen kaupalla pärjättiin. Olin tuolloin 18 ja aloitin suurkaupungissa yöelämää. Huomasin pian ettei ravintolaillat sopineet minulle, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Syksyllä 1975 olin taas raskaana.
Jussi syntyi kesällä 1976. Hänen isää en tiedä, mutta joku ukko se oli ravintolareissulta. Jussin jälkeen sairastuin burn outiin. Jätin lapset vanhemmilleni Pihtiputaalle. Tuolloin lapseni olivat siis 3, 2, ja 0-vuotiaita. Itse menin saamaan psykiatrista hoitoa, koska olin niin masentunut ja sekaisin. Itkin sitä miten olin ajatunut tuohon jamaan vasta 19-vuotiaana. Aloin jopa vihata lapsiani, vaikka itsehän olin ongelmani aiheuttanut. Kiitän luojaani, että vein lapseni ajoissa mummolaan.
Olin hoitolaitoksessa kaksi vuotta. 21-vuotiaana vuonna 1978 asetuin Seinäjoelle. Elelin vajaat puoli vuotta yksikseni, kunnes hain lapseni takaisin. He olivat kasvaneet valtavasti, Eeva oli 5, Antti 4 ja Jussi 2.
Vietimme ihanan perhejoulun ja päätin, että nyt en luovuta. Menin takaisin peruskouluun, kun se jäi aikoinaan keskenään. Kävin 9. luokan tenttimällä ja syksyllä 1979 aloitin ammattikoulun Seinäjoella. Suoritin kokkilinjan ja valmistuin ammattikoulusta 1982. Olin jo 25-vuotias, mutta aloin päästä kiinni elämään. Tässä vaiheessa Eeva ja Antti olivat jo pieniä koululaisia ja Jussi tarhaiässä.
Ammattiin valmistumisen jälkeen sain työtä grilliltä ja aloin tapailla varakasta miestä. Varakkuus ei ollut syynä suhteeseen, vaan satuin vaan rakastumaan itseäni huomattavasti varakkaampaan mieheen (miehen tulot olivat yli 200 000 mk mummonrahassa). Tästä suhteesta syntyivät tyttäreni Satu v. 1985 ja Sanna v. 1986. Avioon olimme menneet tyttöjen isän Riston kanssa vuonna 1984. Elämämme oli hyvin onnellista ja lomailimme koko perhe Kanarialla asti. Olin päässyt ylenemään työssäni ja toimin keittäjänä koulussa. Kunnes kaikki romahti.
Vuonna 1991 kuulin, että miehelläni on toinen nainen. Asiaa vatvottiin jonkin aikaa, kunnes mieheni otti eron. Erosimme 1992. Muutin lasten kanssa pois kotoa aluksi Pihtiputaalle ja sitten Kokkolaan. Eeva oli tässä vaiheessa jo itsenäisesti asumassa. Asuimme pientä rivitaloa Kokkolassa ja tyttöjen isä piti huolta, että koko perhe pärjäämme. Siitä suuri kiitos hänelle.
Jussin kirjoitettua ylioppilaaksi 1995, minulle tuli vauvakuume. Olihan kotonani enää vain kaksi lasta, kun Jussikin muutti Rovaniemelle opiskelemaan. Aloin tapailla erästä bingossa tapaamaani miestä. Suhteesta kehtittyi intohimoisin mitä olen koskaan kokenut. Se oli täynnä tulista, keski-ikäistä erotiikkaa. Vihdoinkin tunsin, että nyt elämäni napakymppi on vihdoin löytynyt. Avioidumme pikaisesti maistraatissa vuonna 1998. Samana vuonna aloin odottaa nuorimmaistani Ollia. Raskaana ollessani tunsin itseni kammotukseksi. Vanhin lapseni oli jo 25-vuotias ja tämä lapsi voisi olla hänen. Tunsin itseni kamalan vanhaksi mummoksi ja rumaksi ämmäksi. Ollin syntyi muutama viikko 42-vuotissynttärieni jälkeen vuonna 1999.
Erosin Ollin isästä vuonna 2000.
Nyt olen piakkoin 47-vuotias. Lapseni ovat Eeva, 31, Antti, 30, Jussi, 27, Satu, 19, Sanna, 17, ja Olli, 4. En halua tuomita teiniäitejä, mutta halusin vain kertoa mihin teiniäitiys pahimmillaan voi johtaa. Itse kärsin vuosikausien ajan itsetuhoisista ajatuksista, masennuksesta, alempiarvoisuuden tunteesta jne. Tunsin itseni yhteiskunnan hylkiöksi. Olinhan vain tyhmä teiniäiti, joka oli "huoramaisesti" tehnyt lapsia eri miehille. Toivon, että tapauksestani voivat jotkut ottaa oppia. Samoja virheitä ei kannata toistaa kahdesti.
Onhan nuoresta äityidestä hyviäkin puolia. Olen jo vuosikaudet voinut seurata aikusten lasteni elämää ja lapsenlapsiakin on jo kaksi. Eevan poika Jami (s. 2000) sekä Jussin tytär Olivia (s. 2001). Kiitos jos joku jaksoi lukea mammuttimaisen pitkän viestini.
Terv. Virpi
Vuoden 1973 keväällä synnytin tyttären Eeva Anna-Marian. Olin silloin muutamaa viikkoa vaille 16. Asustelin Eevan kanssa vanhempieni luona, kunnes vappuna elämääni käveli itseäni 15 vuotta vanhempi mies. Tapasimme lavatansseissa. No sitten kesällä muutettiin Eevan kanssa tämän Jukan luo ja pian pamahdin taas paksuksi. Jukka tuki minua ja Eevaa koko raskausajan ja oli muutenkin tosi mukava. Meillä ei siihen aikaan ollut kun sossurahat niin Jukka teki muutamia pikkurötöksiä. Olimme niin köyhiä ettei ollut muuta keinoa! Tietenkin Jukalla kävi niin huono tuuri, että jäi kiinni. Sai linnareissun. Synnytykseni alkoi ennenaikaisesti (johtui masennuksestani, joka alkoi siitä kun Jukka joutui vankilaan)...Antti syntyi 8-kuukautisena helmikuussa 1974. Olin tuolloin vielä 16. Kuvitelkaa miten raskasta minulla on ollut. Olin teinityttö ja kahden lapsen äiti ja samalla piti käydä Jukkaa morjenstamassa vankilassa.
Jukka vapautui syksyllä 1974. Suhteemme oli kuitenkin väljähtänyt ja erosimme. Olin tuolloin 17 ja päätin tehdä elämänmuutoksen. Muutin Eevan ja Antin kanssa Hesaan, pois pikkupaikan humusta. Helsingissä elelin sossurahoilla, kun samalla yritin etsiä töitä. Keväällä 1975, kun Eeva ja Antti oli 2 ja 1-vuotiaat, menin töihin rappusiivoojaksi. Palkka oli pieni, mutta kuin ihmeen kaupalla pärjättiin. Olin tuolloin 18 ja aloitin suurkaupungissa yöelämää. Huomasin pian ettei ravintolaillat sopineet minulle, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Syksyllä 1975 olin taas raskaana.
Jussi syntyi kesällä 1976. Hänen isää en tiedä, mutta joku ukko se oli ravintolareissulta. Jussin jälkeen sairastuin burn outiin. Jätin lapset vanhemmilleni Pihtiputaalle. Tuolloin lapseni olivat siis 3, 2, ja 0-vuotiaita. Itse menin saamaan psykiatrista hoitoa, koska olin niin masentunut ja sekaisin. Itkin sitä miten olin ajatunut tuohon jamaan vasta 19-vuotiaana. Aloin jopa vihata lapsiani, vaikka itsehän olin ongelmani aiheuttanut. Kiitän luojaani, että vein lapseni ajoissa mummolaan.
Olin hoitolaitoksessa kaksi vuotta. 21-vuotiaana vuonna 1978 asetuin Seinäjoelle. Elelin vajaat puoli vuotta yksikseni, kunnes hain lapseni takaisin. He olivat kasvaneet valtavasti, Eeva oli 5, Antti 4 ja Jussi 2.
Vietimme ihanan perhejoulun ja päätin, että nyt en luovuta. Menin takaisin peruskouluun, kun se jäi aikoinaan keskenään. Kävin 9. luokan tenttimällä ja syksyllä 1979 aloitin ammattikoulun Seinäjoella. Suoritin kokkilinjan ja valmistuin ammattikoulusta 1982. Olin jo 25-vuotias, mutta aloin päästä kiinni elämään. Tässä vaiheessa Eeva ja Antti olivat jo pieniä koululaisia ja Jussi tarhaiässä.
Ammattiin valmistumisen jälkeen sain työtä grilliltä ja aloin tapailla varakasta miestä. Varakkuus ei ollut syynä suhteeseen, vaan satuin vaan rakastumaan itseäni huomattavasti varakkaampaan mieheen (miehen tulot olivat yli 200 000 mk mummonrahassa). Tästä suhteesta syntyivät tyttäreni Satu v. 1985 ja Sanna v. 1986. Avioon olimme menneet tyttöjen isän Riston kanssa vuonna 1984. Elämämme oli hyvin onnellista ja lomailimme koko perhe Kanarialla asti. Olin päässyt ylenemään työssäni ja toimin keittäjänä koulussa. Kunnes kaikki romahti.
Vuonna 1991 kuulin, että miehelläni on toinen nainen. Asiaa vatvottiin jonkin aikaa, kunnes mieheni otti eron. Erosimme 1992. Muutin lasten kanssa pois kotoa aluksi Pihtiputaalle ja sitten Kokkolaan. Eeva oli tässä vaiheessa jo itsenäisesti asumassa. Asuimme pientä rivitaloa Kokkolassa ja tyttöjen isä piti huolta, että koko perhe pärjäämme. Siitä suuri kiitos hänelle.
Jussin kirjoitettua ylioppilaaksi 1995, minulle tuli vauvakuume. Olihan kotonani enää vain kaksi lasta, kun Jussikin muutti Rovaniemelle opiskelemaan. Aloin tapailla erästä bingossa tapaamaani miestä. Suhteesta kehtittyi intohimoisin mitä olen koskaan kokenut. Se oli täynnä tulista, keski-ikäistä erotiikkaa. Vihdoinkin tunsin, että nyt elämäni napakymppi on vihdoin löytynyt. Avioidumme pikaisesti maistraatissa vuonna 1998. Samana vuonna aloin odottaa nuorimmaistani Ollia. Raskaana ollessani tunsin itseni kammotukseksi. Vanhin lapseni oli jo 25-vuotias ja tämä lapsi voisi olla hänen. Tunsin itseni kamalan vanhaksi mummoksi ja rumaksi ämmäksi. Ollin syntyi muutama viikko 42-vuotissynttärieni jälkeen vuonna 1999.
Erosin Ollin isästä vuonna 2000.
Nyt olen piakkoin 47-vuotias. Lapseni ovat Eeva, 31, Antti, 30, Jussi, 27, Satu, 19, Sanna, 17, ja Olli, 4. En halua tuomita teiniäitejä, mutta halusin vain kertoa mihin teiniäitiys pahimmillaan voi johtaa. Itse kärsin vuosikausien ajan itsetuhoisista ajatuksista, masennuksesta, alempiarvoisuuden tunteesta jne. Tunsin itseni yhteiskunnan hylkiöksi. Olinhan vain tyhmä teiniäiti, joka oli "huoramaisesti" tehnyt lapsia eri miehille. Toivon, että tapauksestani voivat jotkut ottaa oppia. Samoja virheitä ei kannata toistaa kahdesti.
Onhan nuoresta äityidestä hyviäkin puolia. Olen jo vuosikaudet voinut seurata aikusten lasteni elämää ja lapsenlapsiakin on jo kaksi. Eevan poika Jami (s. 2000) sekä Jussin tytär Olivia (s. 2001). Kiitos jos joku jaksoi lukea mammuttimaisen pitkän viestini.
Terv. Virpi
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hie Virpi! En osaa muuta kommentoida, kuin että olet käynyt rankan elämän koulun, mutta varmasti siinä on ollut myös iloa välissä! Onnea sinulle ja lapsillesi, toivottavasti kaikki kääntyy nyt parhain päin!
että myös meitä ihmisiä on erilaisia,joten toisille saattaa teiniäitiys olla helvettiä ja taas toiselle parhainta mitä tietää.
Kyllä näitä masennuksia on myös vanhemmalla ikäpolvella,eikä vain teiniäitien joukossa.
Olet kokeut paljon elämäsi polulla, mutta onhan se tuonut jotain hyvääkin(?)
Tarinasi oli koskettava ja onnea tulevaisuuteen!
Itsekkin sain lapseni nuorena(18v)ja masennuin ja toivun yhä masennuksestani 8 vuoden jälkeen..äitiys ei ole helppo asia,varsinkaan nuorelle,sen olen oppinut ja aion opettaa myös omille lapsilleni!Toivon sinulle jaksamisia elämässäsi..toivottavasti saat pysyvän ihmissuhteen ja tulet onnelliseksi..sinne minäkin olen matkalla!=)
Siis tässähän alkaa tuntea itsensä jopa normaaliksi nuoreksi ihmiseksi kun tuota lukee. Sentään ihan noin pohjalla ei meikäläinenkään ole vielä käynyt... heh. Tuskin moni muukaan nuori äiti täällä.
Kuka tuommoisia jaksaa tänne kirjoitella??
eli mitä opimme tästä.. ehkäisyä ihmiset!!!!