Eli mistä tietää, piäisikö jokin esivanhempi merkitä suomenkielisellä vai ruotsinkielisellä nimellä ? Tiedän, että kun puhutaan suomenkielisestä alueesta, niin todennäköistä oli, että mies tunnettiin nimellä Heikki Matinpoika, vaikka kirkonkirjassa luki Henrik Matsson. Mutta toisaalta taas, onhan kyseistä miestä voitu kutsua myös Henrikiksi, mistä sen sitten tietää.
Tämä nyt tuli mieleeni, kun aloin ihmettelemään, että missä muodossa minun pitäisi esittää esimerkiksi äitini isoisän nimi. Hän syntyi 1850-luvulla suomenkieliseen perheeseen, ja nimeksi merkittiin syntyneiden luetteloon Johan Gustaf, sama nimi löytyy myös rippikirjoista. (En luonnollisestikaan tiedä, mitä nimeä hänestä silloin käytettiin kotona, oliko se Juho vai Jussi vai mikä.) Joskus 1800-luvun lopussa hänen nimensä alkaa esiintyä asiakirjoissa muodossa Johan Kustaa (eli vain loppuosa nimestä suomalaistui) Ja tätä nimeä hän on myös itse käyttänyt allekirjoittaessaan jotain, ja nimi löytyy tässä muodossa myös hautakivessä. Ja lisäksi äitini puhui aina Johan Kustaa -papasta (Johan ruotsalaisittain äännettynä). Täysin suomalaistetun Juho Kustaa -muodon olen nähnyt vain eräässä hänelle lähetetyssä postikortissa. Joten mistä nyt sitten tietää, että mitä nimeä pitäisi käyttää ?
(Samoin myös katselin, miten nimiä on käytetty hänen kotikunnastaan kertovissa uutisissa ja ilmoituksissa netissä löytyvästä sanomalehtiarkistosta 1900-luvun alussa. (Kyseessä on täysin suomenkielinen kunta). Ja näissä lehtijutuissakin saattoi yhden talon isännän nimi olla esimerkiksi Heikki Jussila ja sitten taas naapuritalon isännän nimi olikin samassa artikkelissa muodossa Fredrik Mäntylä.)
Tämä nyt tuli mieleeni, kun aloin ihmettelemään, että missä muodossa minun pitäisi esittää esimerkiksi äitini isoisän nimi. Hän syntyi 1850-luvulla suomenkieliseen perheeseen, ja nimeksi merkittiin syntyneiden luetteloon Johan Gustaf, sama nimi löytyy myös rippikirjoista. (En luonnollisestikaan tiedä, mitä nimeä hänestä silloin käytettiin kotona, oliko se Juho vai Jussi vai mikä.) Joskus 1800-luvun lopussa hänen nimensä alkaa esiintyä asiakirjoissa muodossa Johan Kustaa (eli vain loppuosa nimestä suomalaistui) Ja tätä nimeä hän on myös itse käyttänyt allekirjoittaessaan jotain, ja nimi löytyy tässä muodossa myös hautakivessä. Ja lisäksi äitini puhui aina Johan Kustaa -papasta (Johan ruotsalaisittain äännettynä). Täysin suomalaistetun Juho Kustaa -muodon olen nähnyt vain eräässä hänelle lähetetyssä postikortissa. Joten mistä nyt sitten tietää, että mitä nimeä pitäisi käyttää ?
(Samoin myös katselin, miten nimiä on käytetty hänen kotikunnastaan kertovissa uutisissa ja ilmoituksissa netissä löytyvästä sanomalehtiarkistosta 1900-luvun alussa. (Kyseessä on täysin suomenkielinen kunta). Ja näissä lehtijutuissakin saattoi yhden talon isännän nimi olla esimerkiksi Heikki Jussila ja sitten taas naapuritalon isännän nimi olikin samassa artikkelissa muodossa Fredrik Mäntylä.)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvä kysymys, oliko muita kysymyksiä?
Ja vuoden 1809 jälkeenkin pidettiin jatkettiin Venäjän suuriruhtinaskunnassamme vanhaan käytäntöä ja Ruotsin vallan ajan lakeja yllä mm. tämän asiakirjojen kuten kirkollisten kirjojen kirjoitus asua joka oli ruotsinkieli! Ainakin noin 1800-luvun lopulle saakka, riippuen pitäjästä eli kunnasta!
Etu-nimet olivat Ruotsin mallin mukaan todella myös, ja kotona oli useimmilla eri käytäntö eli siitä muokkautuuivat useammat nimet myös suomenkielisiin muotoihinsa!
On useampaa tapaa ylläpitää ja kirjata näitä nimiä, kunkin paikkakunnan murteen ja tyylin mukaan...
Mutta jos teet tarkempaa tutkimusta josta voivat muutkin jopa joskus kiinnostua ja jatkaa omiin sukuihinsa jne., on hyvä ainakin että teet 'sivussa' kaksinkertaista tallennustyötä, ja merkkaat ne nimet myös niin kuten oavt alkuperäisiiin kirjattuna, joskin on muistettava 'ettei pidä antaa mitään omaa' lähellä nykyaikaamme olevia nimiä ja 'suomennoksia', kuten jotkut jopa ihan perehtyneetkin 'tutkijat' tekevät! Tyyliin Brita =muodossa PIRKKO jne. Joskin esim. Elisabet on useimmin aina Liisa (Lisa) mutta tämä oli käytäntö jollaista nytkin harrastetaan -eli ns.'lempinimi' on ollut käytössä iät ja ajat, joista sittemmin on muokkaantunut mm. suomalainen nimiperintö myös. Pidä vanhaa suomalaista nimikäytäntöä yllä, älä haksahda uusimpiin saman tyyppisiin, ja alkuperäiset on aina muistettava myös, niissä on sukututkimuksellistakin arvoa jos tulee nimen perimän kautta epäsevyyttä suvuissa! Usein vanhimmalle pojalle tai tyttärelle annettiin jomman kumman isovanhemman nimi, -riippuen järjestyksestä miten on syntynyt yms. Ja tämä käytäntö on voinut jatkua jopa useita polvia. Kaksiosaiset nimet ovat olleet epätavallisia ns. maaseudun talollisissa piireissä vielä 1700-luvulla, ja hyvin harvinainen nimi voi kertoa jotain sukutaustastakin!? Tai vaikutuspiireissä on ollut jotain kiinnostavaa, jolloin lapselle on annettu ko. nimi jne. tästä johtuen. Näistä on paljon kerrottu mm. Suomen sukututkimus seuran Genos-lehden tallenteissa vuosien (kymmenten) varrella!
Nimien suomalaistaminenhan on ongelma lähinnä silloin, kun ei TIEDETÄ mitä nimeä henkilö itsestään on käyttänyt tai millä nimellä perhe häntä kutsui. Jos kerran tiedät esimerkkihenkilösi itse käyttäneen muotoa "Johan Kustaa", niin mikä tuossa on se ongelma? Silloin käytät tietysti sitä muotoa, jota hän itsekin käytti ja jolla äitisi häntä kutsui, etkä lähde tarpeettomasti muokkaamaan nimeä.
Nimien normalisointi saattaa olla ongelmallista niiden esivanhempien kohdalla, joiden itse suosimaa kirjoitusasua ei ole tiedossa. Silloin voidaan laittaa "Johan" "Juhoksi" jne. Mutta jos kerran tiedetään mitä nimeä henkilö käytti, niin käytetään sitä nimeä. Yksinkertaista eikö vain?
Siis käytin tuota äitini isoisän nimeä ihan vain esimerkkinä tällaisesta -voisiko sanoa- "nimiyllätyksestä". Olisi nimittäin luullut suomenkielisessä kodissa ja suomenkielisessä pitäjässä asuneen miehen käyttäneen nimestään täysin suomenkielistä muotoa. Ja kun näin ei ollutkaan, niin sitten aloinkin ihmettelemään, että mitenkäs sitten muiden nimien kanssa pitäisi tehdä.
Ja etenkin kun joillekin ruotsinkielisille nimille on olemassa useampia suomenkielisiä vaihtoehtoja, vaikkapa ny tuo Johan, josta saadaan Juha, Juho, Johannes, Juhani, Jussi nyt ainakin (ja mahdollisesti ihmisten nimistä on käytetty suomenkielisiä muotoja, jotka ovat kadonneet kokonaan nykykielestä.) ja sitten taas on ruotsinkielisiä nimiä, joille ei tunnu keksivän mitään järkevää suomennosta. Miten esimerkiksi pitäisi suomentaa nimi Mats Grelsson ? Matti niin kenen poika ?
Grelsin suomenkielinen muoto on Reko, eli esimerkkihenkilösi on Matti Rekonpoika. Lisää hyvää nimitietoutta vaikka tuolta http://www.genealogia.fi/nimet/nimi15s.htm
Periaate on, että noin 1800-luvun puolivälin jälkeen nimiä ei enää normalisoida. Silloin kirkonkirjat alkavat muuttua suomenkielisiksi ja yllättäen entisestä Matts Anderssonista tuleekin rippikirjaan Matti Antinpoika. Jos näin käy, on turvallista käyttää Matista suomenkielistä muotoa. Jos taas, kuten omassa tapauksessasi, kirkonkirjat tai perimätieto antavat muusta osviittaa, näin uusista nimistä käytetään alkuperäisempää muotoa (tai jopa "sekaversiota").
Juhan, Juhon, Juhani tai Johanneksen ongelmaan takertuminen on hiustenhalkomista (enkä tarkoita nyt sinun kysymystäsi, vaan hyvin monet "alkuperäisiä" nimimuotoja kannattavat sukututkijat perustelevat kantaansa sillä, ettei voida varmasti tietää). Ei tietenkään voida tietää, mutta kun puhutaan suomenkielisestä alueesta ja todennäköisesti suomenkielisestä esivanhemmasta, suomenkielinen nimimuoto on todennäköisemmin oikea kuin papin kirkonkirjaan kirjaama ruotsinnos. Aikakauden asiakirjat kirjoitettiin valtakunnan ainoalla kielellä eli ruotsiksi, ja jos niihin Matti Antinpoika olisi kirjattu suomenkielisessä muodossaan, olisi se ollut yhtä tyhmää kuin on lukea nykyaikana sukututkimuksia, jotka vilisevät Matts Anderssoneja. Asiakirjat kirjoitettiin ruotsinkielistä hallintoa varten, eikä menneisyydessä ollut mitään "virallisia" nimiä siinä merkityksessä kuin nykyään rekistereihin kirjataan. Osviittaa voi saada paikkakunnan talonnimistä (onko Juholaa vai Jussilaa), mutta kun puhutaan 1800-luvun alusta ja siitä vanhemmista ajankohdista, on ihan turha takertua "ehdottoman oikean" nimen vaatimuksen vuoksi johonkin, joka sitä mitä todennäköisimmin ei ollut (eli kirkonkirjamuotoon).
MInä käytän rippikirjaan merkittyä nimeä. Olen sitä mieltä, että se on virallinen tieto, jota en ole oikeutettu muuksi muuttamaan.
Voidaan aina ajatella, että Valborg on Vappu ja Adam on Aatami, mutta sitten on juuri ne monet nimet, joiden suomalainen asu saattaa olla monenkirjava. Johan on yksi niistä, David, Gustavus, Maria, Catharina, jne. Vaihtoehtoja näille riittää. En lähde arvailemaan, kun kaikkien kohdalla se ei millään onnistu, kuten mainitsemasi Fredrik, tai Eufrosyne, Engla, Bernhard jne. Mitä ne voisivat olla suomeksi?
Kerran eräässä kirjeessä 1800-luvulta mainittiin Alppee-vainaa. Minä etsin ja kummastelin, kuka hän oikein on, kunnes huomasin kuolleissa 20-vuotiaan Albertinan. Olin pitänyt Alppeeta miehenä!
On aina tietenkin muistettava, että henkilöt ovat suomenkielisiä, eikä heitä näillä ruotsalaisen kanslistin kirjoittamilla nimillä ikinä ole puhuteltu. Kuitenkin moni käytti virallisissa asioissaan kirkonkirjan nimeä.
Sitä täytyykin sitten miettiä, miten nuo nimet laittaa. Toisaalta kannattaisi käyttää suomenkielisiä nimiä, kun niitä ihmiset ovat todennäköisesti itsestään käyttäneet, ja sitten taas toisaalta kannattaisi käyttää asiakirjoihin merkittyjä ruotsinkielisiä, jotta tietoja on sitten helpompi tarkistaa.
Enpä olisi arvannut, että Grelsistä tulee Reko. Itse olisin veikannut Rekoksi kutsutun miehen olevan merkitty rippikirjaan Rikhardina (Rekhard-muodonkin olen tainnut jossain nähdä)
Totta ihmeessä jokainen voi tutkimusta tehdessään käyttää juuri niitä nimimuotoja, jotka parhaiksi näkee. Ainakin Sukujutut-ohjelmassa, jota itse käytän, voi huomautuksiin esim. kirjata rippikirjamuodon, jos varsinaisesti käyttää normalisoitua suomenkielistä muotoa. Mutta minä puhuin lähinnä siitä vaiheesta, jolloin tulostetaan kenties jotain oikein luettavaksi tarkoitettua paperille (tai nettiin). Silloin näyttää mielestäni koomiselta, jos hämäläisten peräkylien paikannimet ovat silkkaa suomea, mutta siellä asuneiden ihmisten nimet sitten på svenska. Oikein hullunkuriselta asian saa näyttämään, jos vielä kirjaa jotain historian tapahtumia vaikkapa henkilötietoihin, tähän tapaan: "... Kuhmalahden pitäjän kirkonkylän Mattilan taloa isännöi Kustaa Vaasan hallituskaudella esi-isä Anders Henricsson..." (tämä tietämättä, onko Kuhmalahden kirkonkylässä ollut koskaan Mattila-nimistä taloa, tai oliko pitäjä edes itsenäinen tuohon aikaan, kunhan nyt esimerkin vuoksi huitaisin). Eli pitäjä ja ruotsalainen hallitsija kirjoitetaan suomeksi, mutta todennäköinen perisuomalainen esi-isä ruotsiksi. Ei kovin loogista.
Tuo muuten, että tarkistaminen on helpompaa, on toinen yleinen perustelu, jota käytetään. Minusta se on hiukan surullinen perustelu siinä mielessä, että sukututkimusta tehdessä nyt vaan on hiukan osattava ruotsia, koska historian kuluessa se oli ainoa käytetty kieli. Ainakin siis nimien erilaisten kirjoitusasujen verran on hyvä osata, ja ottaa asiakseen opetella, jos yhtään vakavammin meinaa tutkimusta tehdä. Onhan nimittäin niin, että kirjoitusasut saattoivat vaihdella kirjasta toiseen eli jos arastelee suomenkielisen nimimuodon käyttämistä, pitää parhaimmillaan osata silti etsiä oikeaa esi-isää, joka onkin satuttu kirjaamaan latinankielisen muodon mukaan eli edellämainittu kuhmalahtelaisemme saattaakin olla jossain kirjassa Anders Henrici (kirjattuna kammottavalla käsialalla, tietenkin).
Valitettavasti ei ole kovin vakuuttavaa, jos sukututkija - nimenomaan julkaistessaan jotain - kertoo käyttäneensä kirkonkirjamuotoja esivanhempien nimistä, koska siten oma tarkistustyö on helpompaa. Ainakaan minua ei lukijana vakuuttaisi sellaisen sukututkijan työn jälki muutenkaan. Jos ei lukijaa ajatellen ole halunnut normalisoida nimiä, voiko tutkimuksen tuloksiinkaan luottaa?
Asia on nähtävä näin, että molemmat, siis Reko ja Grels ovat tulleet samasta latinalaisesta nimimuodosta, joka on ollut Gregorius. Reko on siitä hiukan lyhentynyt, Grels lyhentynyt ja muutenkin vähän muuttunut.
Tenvalli
Legacyssä voi laittaa molemmat nimet (aka) tai vaikka useampia alias nimiä.
Suomenkelisen saa tuolta:
http://www.legacysuomi.com/download.htm
Ja tuolta saa siihen Delux koodit ostettua:
http://www.legacyfamilytreestore.com/SearchResults.asp?Cat=1&Click=1192
Mites jos omistaa jo englanninkielisen Legacy deluxen? Jos sen päivittää suomenkieliseksi, ei kai de luxe -ominaisuudet katoa, kun ne on kertaalleen jo ostettu? :)
Historian kirjat on täynnä sukulaisiani joiden nimet on väännetty Juhoiksi Heikeiksi, Kaarloiksi ja Mateiksi. Kuitenkin nämä samaiset Juhot ja Matit ovat kirjoitelleet toisilleen kirjeitä (ruotsiksi), joissa nimet ovat muotoa Jöns, Henric, Carl ja Matts.
Älä siis suomenna ellet ole varma!
Edellisessä viestissäkin viitattiin väärään suomennukseen, Jöns pitäisi olla Juntti,eikä Juho
Minulla on paha tapa suomentaa kaikki nimet jotka vain voin. Kirjoissa olevat muodot säilytän myös.
Jöns on Suuren etunimikirjan mukaan keskiajalla ruåtsissa käyttöön tullut kutsumamuoto Johanneksesta, sanoikoon sitä joku juntiksi jos tahtoo.