Eli miten teiniäitinä tulee toimeen?? Eihän sieltä sossustakaan ihan helpolla mitään hurjia summia saa. Ja aluksihan ei voi käydä töissäkään. Miten opiskelut?
Ja nyt on vanhempien ihmisten turha tulla selittämään että olisit miettinyt vähän aikaisemmin, tiedän kyllä.
Ja nyt on vanhempien ihmisten turha tulla selittämään että olisit miettinyt vähän aikaisemmin, tiedän kyllä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minimiäitiyspäiväraha + lapsilisä olivat minun tuloni, mies teki töitä pienellä palkalla. Myöhemmin menin takaisin kouluun, jolloin sain opintotukea. Eli yhteensä tuloni olivat n. 350 euroa. Miehen tuloista riippuen haimme joiksikin vuosiksi yleistä asumistukea. Kyllä niillä tuloilla pärjää, kun elää niukasti.
Käytännössä siis, jos olet yksinhuoltaja (et maininnut miehestäsi mitään), saat:
n. 250 euroa äitiyspäivärahaa (minimi, saat enemmän, jos olet ollut töissä), 100 euroa lapsilisää (päälle yh-korotus, suuruutta en tiedä), 118 euroa elatustukea (minimi, joko isältä tai kaupungilta) ja max 80% asumiskustannuksista yleistä asumistukea.
Opintotuki sinulla nousee, koska vanhempien tulot eivät enää vaikuta siihen. Ei se korkea ole, olikohan sen 250 euroa sekin, mutta parempi kuin ei mitään.
Yritä opiskella nopeasti ja mennä töihin sitten tai tehdä töitä opiskelun ohella, niin kyllä se siitä. Yleensä vain muutama ensimmäinen vuosi on kituuttamista, että saa opinnot loppuun, sittenhän sitä pääsee jo palkkatyöhön.
Kyllä aina toimeen tulee.Mä olen itse pian äiti! (laskettuun aikaan 2 päivää) Tulet saamaan äitiyspäivärahaa mikä ei tosin ole hirveesti,lapsen ollessa 9kk vanhenpainrahakausi loppuu ja jos jäät vielä kotiin saat kodinhoidontukea.Saat kerran kuussa lapilisän.
Mulla on juttu niin että jouduin keskeyttämään opiskelun siksi aikaa kun olen äitiyslomalla.Sovi asiasta koulun kanssa.Ukko käy töissä ja minä olen kotona sitten vauvan kanssa kun tämä nyt vaan syntyisi.Saan äitiysrahan/vanhempainrahan (sama asia) ja lapsilisän.Jos rahat ei riitä laskujen maksuun ja ruokaan niin mennään sossuun ja jos he ovat sitä mieltä että meidän tulot eivät ole riittävät niin saadaan toimeentulotukea.Esim.jos olisin lapsen kanssa yksin,saisin toimeentulotukea sillä tuloni eivät ole lähelläkään sitä mitä tarvitsisin.Sossussa lasketaan menot ja tulot ja siitä ne sitten päättelee saako toimeentulotukea vai ei!Mutta älä huoli!Kyllä sä tuut toimeen!!!!
Läpi kuulsi sossuun luottaminen... Älkää hyvät nuoret naiset luottako siihen, että kyllä sossu auttaa. Kuitenkin ne ovat meidän kaikkien veroeuroja, joille on paljon käyttöä. Sossussa käynti on ihan paikallaan, jos on väliaikaisesti sellainen tilanne, että ei tule toimeen, mutta älkää jääkö roikkumaan sen varaan pitkäaikaisesti. Ensisijaisesti pitää ajatella, että elämiseen tarvittavat rahat saadaan työnteolla.
Saarnaan nyt vähän, mutta oikeasti... Jokaisen tulisi elättää lapsensa itse. Kelan tuetkin on vielä ymmärrettävämpiä, niitähän saa jokainen äiti ja opiskelija tilanteestaan huolimatta. Sossuun pitäisi mennä vasta hädässä.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Kyllä ollaan tyhmiä jos turvaudutaan siihen että sossu kyllä maksaa. Eletään huoletta ja tehdään lapsia ilman että tienataan elanto itse..
Tällaisia ovat mustalaiset, mutta nykyään myös valitettavan moni nuori odottava äiti tai nuori, joka ei viitsi hankkia ammattia/ tehdä töitä.
Harmittaa tällainen asenne.
Itse olen työssä ja opiskelujakin aion jatkaa. Vauva olisi tervetullut muuten, mutta elämäntilanne on huono siltä osin, että miehelläni on asevelvollisuus suorittamatta (tarkoittaa ei palkkatuloja).
Lukioaikoina jouduin turvautumaan toimeentulotukeen kesäaikana, kun ei ollut riittävästi työtä, ja opiskelija ei saa kesällä asumiseen tukea eikä mitään muutakaan. Se oli siis olosuhteiden pakosta ja minusta itsestä riippumattomista syistä. En voisi koskaan olla niin vastuuntunnoton, että minulla ei olisi riittäviä tuloja kasvattamaan lastani.
Asiaa.
Te puhutte asiaa. Itsekin olen joskus joutunut sossuun turvautumaan, mutta vain viimeisessä hädässä. Kaiken lisäks mun mielestä on tosi noloa mennä ruinaamaan rahaa, vaikka eihän sitä aina muutakaan voi. Mulla on pian 8 kk ikäinen poika ja olen jatkanut sinnikkäästi itsenäisiä opiskeluja että saisin koulun mahdollisimman pian alta pois ja pääsisin elättämään perhettäni ihan rehellisesti ansaitulla rahalla.
Niin se vaan on, että joidenkin on pakko turvautua sossun apuun. Eihän ne sieltä mitään tukia anna, jos et oo pulassa. Kyllä ne siellä tietää ketkä todella on tuen tarpeessa. Ja kun aikaa kuluu, tulee aika jolloin itse voi elättää perheensä.