7000

Minua alkoi nyt kiinnostaa se 7000 euroa, josta täällä kirjoitettiin. Nurmeksen nuorisotoimi, eli siis käytännössä Hyvärilä, on saanut lisärahaa 7000 euroa. Ei kuitenkaan sivistystoimi ole tehnyt siitä päätöstä. Onko totta, että Sihvosella on ollut sormensa sopassa. Onko siis hän antanut sivistyspuolelta rahaa lautakunnalta kysymättä? Ja onko rahat menneet Apajan "konkurssin" peittelyyn? Vähänkö mietityttää, mitä kaikkea sieltä vielä paljastuu. Voi niitä päättäjiä, ketkä ovat olleet toimintaa tukemassa ja rahaa sinne jakaneet.
19642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ylimääräiseen tilintarkastukseen? Tarkastuksen syyksi riittää julkinen keskustelu ja epäilyt nuorisotoimen hoidosta.

Äänestä
  • Syyllinen on politiikka ja ryhmäkuri.Ja se löytyy kepun ja sossun johdosta!!

    Äänestä

ja mistä syystä? nuorten osuus ei ole ainakaan lisääntynyt?

Äänestä

Sivistyslautakunnan kokouspöytäkirjan mukaan 22.9.2009 pykälässä 122 on käsitelty sivistystoimen vuoden 2010 budjetti. Sen mukaan varsinaisen nuorisotyön alle nuorisotyön hoitokorvaukseen varataan 47.000 euroa. Tällä rahalla hoidetaan Nurmeksen kaupungin perusnuorisotyön tehtäviä. Tarkoitushakuista mekkalointia tällä asialla?

Äänestä
  • nuorisotyön ostopalvelu 47.000 ja nuortenpaja 63.242

    Äänestä

  • tyhjästä.. kirjoitti:

    nuorisotyön ostopalvelu 47.000 ja nuortenpaja 63.242

    Osaatkohan perustella tuota mielipidettäsi? Onko sinulla yleensäkin tapana arvioida asioita, joista et tiedä mitään?

    lisää valtiolta

    Äänestä

  • perusteluja? kirjoitti:

    Osaatkohan perustella tuota mielipidettäsi? Onko sinulla yleensäkin tapana arvioida asioita, joista et tiedä mitään?

    miksi loma-nurmeksen hallitus ei antanut lupaa ylimääräiseen tilintarkastukseen?

    Äänestä

  • Heleena .. kirjoitti:

    Mitäköhän nyt tarkoitat? Kerro lisää.

    Äänestä

  • heheheheh kirjoitti:

    Mitäköhän nyt tarkoitat? Kerro lisää.

    valtionapuloiset elävät kuin olisivat saaneet itselleen oman kuningaskunnan. Apaja näyttää olevan uususkonto, jota ei saa arvostella, vaikka perustelut olisivat kuinka vankat.
    Lisää valituksia vain kähmäilyistä, lisää ilmiantoja, kansa barrikadeille!

    Äänestä

  • Heleena .. kirjoitti:

    valtionapuloiset elävät kuin olisivat saaneet itselleen oman kuningaskunnan. Apaja näyttää olevan uususkonto, jota ei saa arvostella, vaikka perustelut olisivat kuinka vankat.
    Lisää valituksia vain kähmäilyistä, lisää ilmiantoja, kansa barrikadeille!

    Tätä vähän arvelinkin.

    Äänestä

  • tyhjästä.. kirjoitti:

    nuorisotyön ostopalvelu 47.000 ja nuortenpaja 63.242

    Miettikääpä oikesti sitä: 110 242 euroa vuodessa, siis noin 660 000 markkaa nuorisotyöhön tähän vielä Valtimon 4500 € ja Juuan antamat rahat (päätöstä ei löydy mistään). Ei ihme, että Nurmeksella ei mene kovin hyvin. Nytkin viimeisen puoli vuotta Apajalla ollut vain muutama nuori. Kallista on suojatyöpaikkojen pito. Ja Hyvärilä vaan tekee tappiota. Edellinen tappio lähes 100 000 euroa. Kuinkahan käy nyt?
    Ja älä Jukka lue näitä niin aktiivisesti, kun nämä kerran puppua ovat;)

    Äänestä

  • K.U.H.A.N.E.N kirjoitti:

    Allianssi ry:n ja Kuntaliiton laatiman selvityksen mukaan ensinnäkin kunnat saavat valtionosuuksiavuonna 2010 käytettäväksi nuorisotyöhön 14,50 (14 euroa v. 2009) euroa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohden. Tämä tarkoittaa esim. Nurmeksen kohdalla noin 35.000 euroa vuositasolla. Sen lisäksi selvityksessään he toteavat, että valtionosuus kattaa 4,7 % kuntien nuorisotyön käyttömenoista. Tämä tarkoittaisi Nurmeksen kohdalla jo reilusti yli 700.000 euroa vuodessa. Kaikki on suhteellista.

    Ohessa linkki tähän Allianssi ry:n ja Kuntaliiton selvitykseen:

    http://www.alli.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=4937

    Tämä lyhyt viittaus valtakunnalliseen tutkimukseen, josta käy ilmi valtakunnan tason keskimääräiset resurssivaatimukset nuorisotyön toteuttamiseksi kertokoon omalta osaltaan arvostelusi kevyen tason. Ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun pyrit omalla mielipiteelläsi ehkäisemään nuorille kuuluvien valtionosuuksien käytön nuorten hyväksi tehtävän työn toteuttamiseksi. Kuten varmaan hyvin tiedät olemme myös vuosia toteuttaneet Nurmeksen, sittemmin Ylä-Karjalan ja lopulta koko Pielisen Karjalaa kattavaa nuorten ennaltaehkäisevää päihdetyötä ilman ensimmäistäkään euroa kunnilta. Case closed

    Äänestä

  • impossible. kirjoitti:

    löytyypi netistä

    voi kun ne rahat menisikin nuorten hyväksi?

    apajan ja hyvärilän toiminnan laadusta on kyse ja siitä saako kuntalaiset vastinetta rahoille.

    Äänestä

  • asiaa.. kirjoitti:

    apajan ja hyvärilän toiminnan laadusta on kyse ja siitä saako kuntalaiset vastinetta rahoille.

    joo kuhanen on kirjottanu oyk:n sivuille jotakin höpötystä nuorisotyöhön käytetyistä valtakunnallisista varoista. Se yrittää nyt kiinnittää Apajan sijasta huomion nuorisotyön tekemiseen. eikö se ymmärrä että ne ovat kaksi aivan eri asiaa. apajalla on huonot työntekijät ja sillä ei ole mitään tekemistä nuorisotyön rahoituksen kanssa.

    Äänestä

  • impossible. kirjoitti:

    Allianssi ry:n ja Kuntaliiton laatiman selvityksen mukaan ensinnäkin kunnat saavat valtionosuuksiavuonna 2010 käytettäväksi nuorisotyöhön 14,50 (14 euroa v. 2009) euroa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohden. Tämä tarkoittaa esim. Nurmeksen kohdalla noin 35.000 euroa vuositasolla. Sen lisäksi selvityksessään he toteavat, että valtionosuus kattaa 4,7 % kuntien nuorisotyön käyttömenoista. Tämä tarkoittaisi Nurmeksen kohdalla jo reilusti yli 700.000 euroa vuodessa. Kaikki on suhteellista.

    Ohessa linkki tähän Allianssi ry:n ja Kuntaliiton selvitykseen:

    http://www.alli.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=4937

    Tämä lyhyt viittaus valtakunnalliseen tutkimukseen, josta käy ilmi valtakunnan tason keskimääräiset resurssivaatimukset nuorisotyön toteuttamiseksi kertokoon omalta osaltaan arvostelusi kevyen tason. Ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun pyrit omalla mielipiteelläsi ehkäisemään nuorille kuuluvien valtionosuuksien käytön nuorten hyväksi tehtävän työn toteuttamiseksi. Kuten varmaan hyvin tiedät olemme myös vuosia toteuttaneet Nurmeksen, sittemmin Ylä-Karjalan ja lopulta koko Pielisen Karjalaa kattavaa nuorten ennaltaehkäisevää päihdetyötä ilman ensimmäistäkään euroa kunnilta. Case closed

    jos on vastaus johonkin ei se liity keskusteluaiheeseen mitenkään. On tietysti hyvä että osataan käyttää foorumeja niin hyvin että liitetään linkki toiseen asiaan ja niin saadaan juttua ketjutettua hyvin kauas varsinaisesta keskustelusta ja sen aiheesta. Ovela kikka.

    Äänestä

jos niillä maksettiin takaisin perittyjä tukiaisia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

koidj kirjoitti:

Minua alkoi nyt kiinnostaa se 7000 euroa, josta täällä kirjoitettiin. Nurmeksen nuorisotoimi, eli siis käytännössä Hyvärilä, on saanut lisärahaa 7000 euroa. Ei kuitenkaan sivistystoimi ole tehnyt siitä päätöstä. Onko totta, että Sihvosella on ollut sormensa sopassa. Onko siis hän antanut sivistyspuolelta rahaa lautakunnalta kysymättä? Ja onko rahat menneet Apajan "konkurssin" peittelyyn? Vähänkö mietityttää, mitä kaikkea sieltä vielä paljastuu. Voi niitä päättäjiä, ketkä ovat olleet toimintaa tukemassa ja rahaa sinne jakaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu