Voin kertoa elektrofysiologisesta tutkimuksesta, joku toinen sitten voi täydentää tarinaani sillä miten ablaatio on mennyt. Ennen ablaatiota tehdään aina elektrofysiologinen tutkimus, jotta ablaatio voidaan tehdä. Minullekin piti siis ablaatio tehdä, mutta kävi niin, ettei eft:ssa SVT:ksi epäilty rytmihäiriö käynnistynyt. Operaatio siis etenee kuitenkin niin kaikilla, että mennään sairaalaan, itse menin toimenpideaamuna suoraan potilasvaatevarastoon, josta sai itselleen hienot kuteet ja sieltä sitten sydäntutkimusosastolle odotusaulaan istuskelemaan. Jännitys oli kamala. Siellä iloinen hoitaja tuli sanomaan että kohta aloitetaan ja odottelin, kovasti kesti valmistelut, en tiedä mitä tehtiin. Sitten joskus puolen tunnin päästä tultiin noutamaan potilasta, neuvottiin että vielä kannattaa käydä vessassa ja tein työtä käskettyä. Sitten toimenpidehuoneeseen, joka näyttää hyvin jännittävältä. Siinä useampi hoitaja hääräsi ympärillä. Joka puolella isoja näyttöjä, joissa lukee oma nimi.
Laitettiin viggo kyynärstaipeeseen ja siitä pussista nestettä tippumaan, myös antihistamiinia ruiskutettiin välillä suoneen. Selkään liimattiin jokin isokokoinen muovinen lätkä. Joka puolelle rintakehään elektrodeja. Toiseen käsivarteen verenapainemittari. Piuhaa tuli sieltä sun täältä. Paidat ja muut pois, päälle heitettiin nätti leikkaussalipaita. Housut veke seuraavaksi ja peittely steriileillä liinoilla. Hoitajat pesi nivuset kirkkaan punaisella desinfiointiaineella. Kannattaa ajella nivusista karvat pois, muuten hoitajat tulee leikkurin kanssa. Jännitti niin hirveesti. Tarjottiin rauhottavaa suoraan iv. , mut en halunnut. Lämpimiä peittoja heitettiin päälle. Sitten tuli lääkäri, ja kaikilla hoitohenkilökunnan edustajilla oli päällään liivit röntgensäteilyä varten. Ittellä ei tainnu mitään suojaa missään vaiheessa olla. Lääkäri tuli ettimään nivusesta valtimoa, puudutti ja asensi holkit eli sisäänviejät. En huomannu missä vaiheessa katetreja siitä laitettiin sisään. Puudutus tehosi hyvin, jossain vaiheessa tosin tuntui kipua selässä, joku hermo varmaankin. Jännitys oli kova mutta pärjäilin ilman rauhottavia. Niitä kyllä välillä tarjottiin, mut sanoin aina et ei kiitos, koitetaan olla ilman.
Itseltä punktoitiin oikealta sekä valtimo että laskimo. Käsittääkseni pelkkä laskimon punktointi riittää joskus, mulle laitettiin valtimoon jokin johto, joka koko ajan mittaa verenpainetta. En huomannu missä vaiheessa kuvattiin että katetrit on sydämessä. Kysyin joissain vaiheessa että joko ne on siellä ja sanottiin että ihan kohta. Se hääräily kesti kyllä jonkun aikaa. En huomannut myöskään sitä, missä vaiheessa röntgenkuvat katetrien sijainnin varmistamiseksi otettiin.
Sitte alettiin elektrofysiologinen tutkimus, lääkärit meni joukolla lasiseinän toiselle puolelle ja sydäntä tahdistetttiin sieltä käsin tietokoneella. Tuntui jotenkin järjettömältä maata siinä ja joku porukka seinän toisella puolella vaan tahdistelee nappeja painamalla sydäntä. Välillä hoitaja ruiskutti sydämen sykettä kiihdyttävää ainetta iv:sti. Tahdistettiin sekä eteisiä että kammioita. Tuntui aika hurjalta, mutta hyvin sen kesti. Ihmisiä lappasi ovesta sisään ja ulos, ovet kävi kuin sokoksella. En tienny ketä kaikki olivat.
Mulle kävi siis niin, ettei yrityksistä huolimatta rytmihäiriö käynnistynyt ja ablaatiota ei voinut tehdä. Se oli tosi iso harmi. Tykytykset on edelleen jatkunut. Joskus kuulemma häiriö vain ei käynnisty, tai se vaatii jotkut tietyt olosuhteet, joita labrassa ei vain saada luotua. Joku muu ehkä voi valaista miltä itse ablaatio tuntuu. Muuten toimenpide siis tulee näin etenemään ja jatkuu tästä itse ablaation suorittamiseen.
Toimenpiteen jälkeen piti olla 4 tuntia selällään. Tuli vessahätäkin, ja siitä ei pissalle nousta. Jos on mies, voi pissata sorsaan, jos on nainen, niin selän alle vati vaan. Itse en tuossa asennossa kyenny asioita toimittamaan. Holkki piti poistaa ja painaa kiinni mutta koska rakko oli täynnä, ei voitu. Siinä odoteltiin tunti ja hanaa pidettiin auki välillä et josko tulis pissit. No ei tullut, niin sitte tuli rakon katetrointi vielä sydämenkatetroinnin päälle. Mutta huojennuksensa saa, kävi miten kävi :) Sitte holkit poistettiin, pari minuuttia hoitaja painoi napakasti valtimon ja laskimon reijät kiinni, sitten sidottiin haulipussi nivusen päälle ja koko alakroppa ns. m-siteellä, näyttää vähän muumiolta sen kanssa ja sitte vietiin osastolle, jossa sai myöhemmin ruokaa. Hoito kaikkinensa oli hyvää. Nivunen oli viikon verran kipeä.
Onnea toimenpiteeseen. Vaikka itselleni ei varsinaista ablaatiota voitu tehdä, niin hoito oli silti hyvää ja kokemus oli hyvä, vaikka jännitysmomentti hirvittävä olikin. Toivottavasti tästä pitkäpiimäisestä ja yksilökohtaisesta selostuksesta oli iloa.
Säteilysuojat oli henkilökunnalla varmaan siksi, että ovat siellä työkseen ja altistuisivat muuten joka päivä, potilas ei normaalisti altistu säteilylle kuin muutaman kerran elämässään.
Kiitoksia muuten tarinasta, elfyssillä on minuakin joskus uhkailtu (ei ole kuitenkaan tarvinnut).
0Äänestä
Maiju69
kertomukset Glennhughes ja Katjuh nimimimerkeiltä haku-laatikon kautta,saat hyvin kuvaillut kertomukset ablaatiosta. Itselleni ablaatio tehtiin vuosi sitten,kesti 4-5h ja SVT:ni saatiin hoidettua. Tapahtuma meni samoin kuin ekalla tämän ketjun vastaajallakin,ablaatio tehtiin magneettinavigaattorin ja Carto-laitteen avulla.Poltot ei tuntuneet missään. Itse sain rauhoittavaa aina kuin pyysin. Olin puolta vuotta aiemmin jo eft:ssa,silloin ei ablaatiota tehty koska rytmihäiriö osoittautui harvinaisen vaikeaksi perinteisellä ablaatiolla hoidettavaksi. Molemmilla kerralla jännitti ihan hirveästi,mutta ainakin Meilahdessa oli ihana ja upea henkilökunta molemmilla kerroilla. Magneettinavigaatiolla homma sitten saatiin hoidettua ja tykytykset ovat jääneet historiaan :D
Jos vaivani uusiutuu,menen ehdottomasti uudelleen tuohon toimenpiteeseen. Ja nuo Katjun ja Glennin jutut auttoivat ainakin minua odotteluvaiheessa.Sai jopa nauraa tuon Glennin kertomukselle.
Tsemppiä!
0Äänestä
exhäiriö
Itselläni oli ikävuosina 16-26 SVT mikälie rytmihäiriö, jonka kiinnisaamiseksi ja diagnoosiin tosiaan meni kymmenen vuotta.. Yhdessä vaiheessa Diakonissalaitoksen kardiologi määräsi mielialalääkkeet toteamalla, ettei sydämessä mitään vikaa ole vaan korvien välissä.
Rytmihäiriöt eivät tulleet rasituksessa vaan esim hikan aikana, kädet pään päälle laitossa, kengännauhoja solmiessa ym.
Lopulta häiriöt saatiin EKG.llä paperille ja pääsin ablaatioon hyksiin. Kun pääsin sairaalasta seuraavana aamuna pois sain kotona jatkuvalla syötöllä rytmihäiriöitä siis useita kertoja tunnissa. Seuraava aika operaatioon oli vasta kuukauden kuluttua ja jouduin syömään kokoajan cardio asperiinia tms verta ohentavaa ja tästä taas aiheutui se, että kun seuraava operaatio oli ohi ja osastolla irroittivat holkit taipeesta ja kaulasta niin verta valui... valui... valui... ja valui niin, että hoitaja hiekkasäkkien kanssa vuorollaan painoivat haavan kohtaa useamman tunnin ja jouduin olemaan osastolla pari päivää ja vielä kotiin lähtiessä molemmat haavat vuotivat iloisesti :)
Toinen ablaatio onnistui hyvin ja en ole saanut yhtään rytmihäiriötä sitten vuoden '99 syksyn.
Tsemppiä!
0Äänestä
Apua tahtova
Tietääkö joku, onko Tyks:ssa tällaista hienoa magneettinavigaattoria?
0Äänestä
Zephyr
kysyä että mikä on Ablaatio ja missä vaiheessa sitä suositellaan. Yritin Guuglettaa, mutta minä sieltä mitään kunnollista vastausta saanut.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voin kertoa elektrofysiologisesta tutkimuksesta, joku toinen sitten voi täydentää tarinaani sillä miten ablaatio on mennyt. Ennen ablaatiota tehdään aina elektrofysiologinen tutkimus, jotta ablaatio voidaan tehdä. Minullekin piti siis ablaatio tehdä, mutta kävi niin, ettei eft:ssa SVT:ksi epäilty rytmihäiriö käynnistynyt. Operaatio siis etenee kuitenkin niin kaikilla, että mennään sairaalaan, itse menin toimenpideaamuna suoraan potilasvaatevarastoon, josta sai itselleen hienot kuteet ja sieltä sitten sydäntutkimusosastolle odotusaulaan istuskelemaan. Jännitys oli kamala. Siellä iloinen hoitaja tuli sanomaan että kohta aloitetaan ja odottelin, kovasti kesti valmistelut, en tiedä mitä tehtiin. Sitten joskus puolen tunnin päästä tultiin noutamaan potilasta, neuvottiin että vielä kannattaa käydä vessassa ja tein työtä käskettyä. Sitten toimenpidehuoneeseen, joka näyttää hyvin jännittävältä. Siinä useampi hoitaja hääräsi ympärillä. Joka puolella isoja näyttöjä, joissa lukee oma nimi.
Laitettiin viggo kyynärstaipeeseen ja siitä pussista nestettä tippumaan, myös antihistamiinia ruiskutettiin välillä suoneen. Selkään liimattiin jokin isokokoinen muovinen lätkä. Joka puolelle rintakehään elektrodeja. Toiseen käsivarteen verenapainemittari. Piuhaa tuli sieltä sun täältä. Paidat ja muut pois, päälle heitettiin nätti leikkaussalipaita. Housut veke seuraavaksi ja peittely steriileillä liinoilla. Hoitajat pesi nivuset kirkkaan punaisella desinfiointiaineella. Kannattaa ajella nivusista karvat pois, muuten hoitajat tulee leikkurin kanssa. Jännitti niin hirveesti. Tarjottiin rauhottavaa suoraan iv. , mut en halunnut. Lämpimiä peittoja heitettiin päälle. Sitten tuli lääkäri, ja kaikilla hoitohenkilökunnan edustajilla oli päällään liivit röntgensäteilyä varten. Ittellä ei tainnu mitään suojaa missään vaiheessa olla. Lääkäri tuli ettimään nivusesta valtimoa, puudutti ja asensi holkit eli sisäänviejät. En huomannu missä vaiheessa katetreja siitä laitettiin sisään. Puudutus tehosi hyvin, jossain vaiheessa tosin tuntui kipua selässä, joku hermo varmaankin. Jännitys oli kova mutta pärjäilin ilman rauhottavia. Niitä kyllä välillä tarjottiin, mut sanoin aina et ei kiitos, koitetaan olla ilman.
Itseltä punktoitiin oikealta sekä valtimo että laskimo. Käsittääkseni pelkkä laskimon punktointi riittää joskus, mulle laitettiin valtimoon jokin johto, joka koko ajan mittaa verenpainetta. En huomannu missä vaiheessa kuvattiin että katetrit on sydämessä. Kysyin joissain vaiheessa että joko ne on siellä ja sanottiin että ihan kohta. Se hääräily kesti kyllä jonkun aikaa. En huomannut myöskään sitä, missä vaiheessa röntgenkuvat katetrien sijainnin varmistamiseksi otettiin.
Sitte alettiin elektrofysiologinen tutkimus, lääkärit meni joukolla lasiseinän toiselle puolelle ja sydäntä tahdistetttiin sieltä käsin tietokoneella. Tuntui jotenkin järjettömältä maata siinä ja joku porukka seinän toisella puolella vaan tahdistelee nappeja painamalla sydäntä. Välillä hoitaja ruiskutti sydämen sykettä kiihdyttävää ainetta iv:sti. Tahdistettiin sekä eteisiä että kammioita. Tuntui aika hurjalta, mutta hyvin sen kesti. Ihmisiä lappasi ovesta sisään ja ulos, ovet kävi kuin sokoksella. En tienny ketä kaikki olivat.
Mulle kävi siis niin, ettei yrityksistä huolimatta rytmihäiriö käynnistynyt ja ablaatiota ei voinut tehdä. Se oli tosi iso harmi. Tykytykset on edelleen jatkunut. Joskus kuulemma häiriö vain ei käynnisty, tai se vaatii jotkut tietyt olosuhteet, joita labrassa ei vain saada luotua. Joku muu ehkä voi valaista miltä itse ablaatio tuntuu. Muuten toimenpide siis tulee näin etenemään ja jatkuu tästä itse ablaation suorittamiseen.
Toimenpiteen jälkeen piti olla 4 tuntia selällään. Tuli vessahätäkin, ja siitä ei pissalle nousta. Jos on mies, voi pissata sorsaan, jos on nainen, niin selän alle vati vaan. Itse en tuossa asennossa kyenny asioita toimittamaan. Holkki piti poistaa ja painaa kiinni mutta koska rakko oli täynnä, ei voitu. Siinä odoteltiin tunti ja hanaa pidettiin auki välillä et josko tulis pissit. No ei tullut, niin sitte tuli rakon katetrointi vielä sydämenkatetroinnin päälle. Mutta huojennuksensa saa, kävi miten kävi :) Sitte holkit poistettiin, pari minuuttia hoitaja painoi napakasti valtimon ja laskimon reijät kiinni, sitten sidottiin haulipussi nivusen päälle ja koko alakroppa ns. m-siteellä, näyttää vähän muumiolta sen kanssa ja sitte vietiin osastolle, jossa sai myöhemmin ruokaa. Hoito kaikkinensa oli hyvää. Nivunen oli viikon verran kipeä.
Onnea toimenpiteeseen. Vaikka itselleni ei varsinaista ablaatiota voitu tehdä, niin hoito oli silti hyvää ja kokemus oli hyvä, vaikka jännitysmomentti hirvittävä olikin. Toivottavasti tästä pitkäpiimäisestä ja yksilökohtaisesta selostuksesta oli iloa.
Säteilysuojat oli henkilökunnalla varmaan siksi, että ovat siellä työkseen ja altistuisivat muuten joka päivä, potilas ei normaalisti altistu säteilylle kuin muutaman kerran elämässään.
Kiitoksia muuten tarinasta, elfyssillä on minuakin joskus uhkailtu (ei ole kuitenkaan tarvinnut).
kertomukset Glennhughes ja Katjuh nimimimerkeiltä haku-laatikon kautta,saat hyvin kuvaillut kertomukset ablaatiosta. Itselleni ablaatio tehtiin vuosi sitten,kesti 4-5h ja SVT:ni saatiin hoidettua. Tapahtuma meni samoin kuin ekalla tämän ketjun vastaajallakin,ablaatio tehtiin magneettinavigaattorin ja Carto-laitteen avulla.Poltot ei tuntuneet missään. Itse sain rauhoittavaa aina kuin pyysin. Olin puolta vuotta aiemmin jo eft:ssa,silloin ei ablaatiota tehty koska rytmihäiriö osoittautui harvinaisen vaikeaksi perinteisellä ablaatiolla hoidettavaksi. Molemmilla kerralla jännitti ihan hirveästi,mutta ainakin Meilahdessa oli ihana ja upea henkilökunta molemmilla kerroilla. Magneettinavigaatiolla homma sitten saatiin hoidettua ja tykytykset ovat jääneet historiaan :D
Jos vaivani uusiutuu,menen ehdottomasti uudelleen tuohon toimenpiteeseen. Ja nuo Katjun ja Glennin jutut auttoivat ainakin minua odotteluvaiheessa.Sai jopa nauraa tuon Glennin kertomukselle.
Tsemppiä!
Itselläni oli ikävuosina 16-26 SVT mikälie rytmihäiriö, jonka kiinnisaamiseksi ja diagnoosiin tosiaan meni kymmenen vuotta.. Yhdessä vaiheessa Diakonissalaitoksen kardiologi määräsi mielialalääkkeet toteamalla, ettei sydämessä mitään vikaa ole vaan korvien välissä.
Rytmihäiriöt eivät tulleet rasituksessa vaan esim hikan aikana, kädet pään päälle laitossa, kengännauhoja solmiessa ym.
Lopulta häiriöt saatiin EKG.llä paperille ja pääsin ablaatioon hyksiin. Kun pääsin sairaalasta seuraavana aamuna pois sain kotona jatkuvalla syötöllä rytmihäiriöitä siis useita kertoja tunnissa. Seuraava aika operaatioon oli vasta kuukauden kuluttua ja jouduin syömään kokoajan cardio asperiinia tms verta ohentavaa ja tästä taas aiheutui se, että kun seuraava operaatio oli ohi ja osastolla irroittivat holkit taipeesta ja kaulasta niin verta valui... valui... valui... ja valui niin, että hoitaja hiekkasäkkien kanssa vuorollaan painoivat haavan kohtaa useamman tunnin ja jouduin olemaan osastolla pari päivää ja vielä kotiin lähtiessä molemmat haavat vuotivat iloisesti :)
Toinen ablaatio onnistui hyvin ja en ole saanut yhtään rytmihäiriötä sitten vuoden '99 syksyn.
Tsemppiä!
Tietääkö joku, onko Tyks:ssa tällaista hienoa magneettinavigaattoria?
kysyä että mikä on Ablaatio ja missä vaiheessa sitä suositellaan. Yritin Guuglettaa, mutta minä sieltä mitään kunnollista vastausta saanut.
Ablaatiossa tuhotaan polttamalla tai jäädyttämällä sydämen ne kohdat, jotka aiheuttavat rytmihäiriön. Se tehdään yleensä elfys-tutkimuksen yhteydessä (ns. katetriablaatio), mutta teoriassa on mahdollista tehdä myös avoleikkauksena (lähinnä kai muun sydänleikkauksen yhteydessä). Ks. http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/051201.htm ja http://www.sjm.com/procedures/procedure.aspx?name=Catheter Ablation
Käsittääkseni tuota suositellaan lääkehoidon osoittauduttua tehottomaksi tai jos käytettävissä olevat lääkkeet eivät sovellu potilaalle.
Tutkitaanko tuossa sydän ennen toimenpidettä?? Tarkoitan esim sydänultra.Olen joskus lukenut mm ruokatorven kautta tehtävästä sydämen ultraamisesta.