Poliisit.

Täällä on nykyään paljon poliiseihin viittaavia kirjoituksia. Haapalaa kehutaan ja moititaan, kuten muutakin virkavaltaa. Itse näen asian niin et niitä "oikeita" poliiseja on pari prosenttia, loput ylimielisiä paskoja. Etsimällä etsitään ketä päästään hakkaamaan. Miksi Haapala ei kerro oman kaupungin asukkaille esim. naapurikunnassa Leppävirralla sattuneesta välikohtauksesta. Oliko poliisit siinäkin esimerkillisiä?? Rohkenen epäillä. Kyseiset poliisit, mies ja nainen tulisi pieksää oikein kunnolla kaiken kansan nähden ja omilla pampuillaan. Hakkasivat nuoren miehen miltei henkihieveriin Leppävirran siwan edessä, mies makasi maassa, pamppua tuli joka puolelle, rintaa painettiin koko painolla ollen nuoren miehen päällä, kylkiluita murtui, mies makasi verissään ja aivan järjetön pieksäminen vaan jatkui. Vois sille naispoliisillekin antaa sitä omaa pamppuaan niin että tuntuu, työntää se vaikka sinne ja pieksää toisella. Miten tuollainen voi olla mahdollista ja keskellä kirkasta päivää. Syytteet on nostettu, mutta eihän poliisit mitään saa. Seuraavia uhreja etsimään vaan. Poliisiko auttaa, ja vitut. Kuoleman tuomiokin olisi liian lepsu tuollaisille poliiseille.
8472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sitä saa mitä tilaa!

Äänestä
  • Sitäkö olet mieltä, että tuo on poliisien oikeata toimintaa. Kuulut samaan kastiin siinä tapauksessa kuin kyseiset poliisit. Poliiseilla ei ole mitään oikeutta pieksää ihmisiä noin järjettömästi. Tiedän tapauksen ja sen taustat. Mut näinhän se menee, että kun on "poliisin vanha tuttu" niin on ikuisesti tuomittu ja poliisit saa pieksää, siis heidän omasta mielestään, kuin myös muutenkin, jos poliisi päättää et on syyllinen johonkin, ei sitä tarvii tutkia, ei kun pamppua vaan ja turpaan. Kuten muutenkin saavat tehdä mielestään mitä lystää ja vain siksi kun kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ammattinsa takia. Erehtyvät. Siinäpähän näyttävät raukkamaisuutensa. Yrittävät reppanat saada yliotteen normi kansalaisista, hehän ovat ihan samanlaisia ihmisiä, on vaan poliisin koulutus joka oikeuttaa heidät mielestään ihan mihin vaan, heitä ei mielestään laki koske millään tavalla. Paitsi sairaita suurinosa. Minä en pelkää poliisia, uskallan kertoa heille mielipiteeni, uskallan ajaa normaali nopeutta vaikka näenkin poliisiauton.

    Äänestä

Kyllä poliisille on voimankäyttö sallittu jos "asiakas" sitä nimenomaan tilaa eikä usko puhetta. En minä ole ainakaan kuullut tapauksista että poliisi olisi pamputtanut ihmistä joka on käyttäytynyt asiallisesti ja toiminut puhumalla annettujen ohjeiden mukaan. Yleensä se oma asenne ratkaisee minkälaista kohtelua sieltä vastapuolelta tulee takaisin.

Äänestä
  • Aivan överiksi on tuo kyseinen tapaus mennyt poliiseilta, ei heidän pitäis työssään hermostua kuten jotkut humalaiset nakkijonossa. Miks helvetissä ihmisten on niin vaikea tajuta, että tämäkän kyseinen tapaus on aivan järjetön, ja poliisi on käyttänyt virka-asemaansa väärin. Viralta pois ja linnaan. Jos on kaksi poliisia aseineen vastassa, toinen osapuoli on pieni heiveröinen kaveri joka on sanonut poliiseille vastaan, kenties asiastakin. Sekö oikeuttaa poliisit voimankäyttöön tuossa mittakaavassa, ei taatusti. Poliisit ei saa pieksää noin ihmistä missään tilanteessa. Kyllä ne ovat koulunsa käyneet juuri sen vuoksi et voivat taltuttaa rikollisen ilman älytöntä pieksämistä. Eikä kyseinen tapaus olis vaatinut juuri mitään toimenpiteitä poliiseilta. Mutta kun pinnaa paloi pojalta ja tytöltä. Tapaus on pahoinpitely josta "tavallinen" ihminen olis vastuussa, korvaukset suuret ym. seuraamukset, mutta poliisi saa tehdä noin, niinkö. Niin, tässä vitun hienossa oikeusvaltiossa.

    Äänestä

  • Kirveellä töitä. kirjoitti:

    Aivan överiksi on tuo kyseinen tapaus mennyt poliiseilta, ei heidän pitäis työssään hermostua kuten jotkut humalaiset nakkijonossa. Miks helvetissä ihmisten on niin vaikea tajuta, että tämäkän kyseinen tapaus on aivan järjetön, ja poliisi on käyttänyt virka-asemaansa väärin. Viralta pois ja linnaan. Jos on kaksi poliisia aseineen vastassa, toinen osapuoli on pieni heiveröinen kaveri joka on sanonut poliiseille vastaan, kenties asiastakin. Sekö oikeuttaa poliisit voimankäyttöön tuossa mittakaavassa, ei taatusti. Poliisit ei saa pieksää noin ihmistä missään tilanteessa. Kyllä ne ovat koulunsa käyneet juuri sen vuoksi et voivat taltuttaa rikollisen ilman älytöntä pieksämistä. Eikä kyseinen tapaus olis vaatinut juuri mitään toimenpiteitä poliiseilta. Mutta kun pinnaa paloi pojalta ja tytöltä. Tapaus on pahoinpitely josta "tavallinen" ihminen olis vastuussa, korvaukset suuret ym. seuraamukset, mutta poliisi saa tehdä noin, niinkö. Niin, tässä vitun hienossa oikeusvaltiossa.

    Kyllähän poliisikin on vastuussa tekemisistään siinä missä muutkin ihmiset. En tunne tapausta enkä tiedä yksityiskohtia mutta jos on pahoinpidellyn mielestä vääryyttä tapahtunut niin ei kuin käräjille vaan. Toivottavasti on käynyt hakemassa lääkärinlausunnon vammoistaan ja jos tapauksella on silminnäkijöitä niin aina parempi. Oikeusprosessissa voi mennä pitkään mutta niinhän se on aina kun käräjille lähtee oikeutta hakemaan.

    Äänestä

Poliisin työ on ehkä eniten kritisoitujen töiden maineessa. Aina on lainoppineita jotka kertovat että miten olisi pitänyt menetellä ( oikeusapua ).

Ehdotankin että rikolliset saisivat jo ennen " suunnitelmaa " opetusta, että mitä saa ja mitä ei saa tehdä.

Varmasti säästyisi paljon veromarkkoja kun ei tarvitsis mennä " täyshoitoon " valtion piikkiin !

Äänestä
  • Vai oli poliisi taas auttamassa kyseistä nuorta miestä. Juuri niin. Silmitöntä raivoa ja hakkaamista keskellä kirkonkylää ja silminnäkijöitä on. Mut kyllähän ne jotenkin siitä luikertelee kuiville, kuulin kyllä et olis jo pantu lyhyeksi ajaksi viralta, viralta kokonaan tuollaiset. Ojan kaivuun tällä kelillä niin enimmät hakkaamis halut karisee. Mutta taas jotkut raiskaajat, naisten hakkaajat ym. suuremmat rikolliset saa mellastaa miten lystää. Outoa käytöstä virkavallalta, mut jospa se oliskin niin et joku poika raasu on helpompi pieksää kuin kunnon karski rikollinen, siinä saattaa lähteä henki poliisisedältä, se pelottaa.

    Äänestä

  • Kirveellä töitä. kirjoitti:

    Vai oli poliisi taas auttamassa kyseistä nuorta miestä. Juuri niin. Silmitöntä raivoa ja hakkaamista keskellä kirkonkylää ja silminnäkijöitä on. Mut kyllähän ne jotenkin siitä luikertelee kuiville, kuulin kyllä et olis jo pantu lyhyeksi ajaksi viralta, viralta kokonaan tuollaiset. Ojan kaivuun tällä kelillä niin enimmät hakkaamis halut karisee. Mutta taas jotkut raiskaajat, naisten hakkaajat ym. suuremmat rikolliset saa mellastaa miten lystää. Outoa käytöstä virkavallalta, mut jospa se oliskin niin et joku poika raasu on helpompi pieksää kuin kunnon karski rikollinen, siinä saattaa lähteä henki poliisisedältä, se pelottaa.

    Jos kerta todistajat löytyy niin sehän on harvinaisen selvä homma jos kerrottu pitää paikkansa. Ei tollasesta luikerrella mihinkään. Jos yksin oot kahta polliisia vastaan niin oot heikoilla, mut jos tuohon kunnon todistajat löytyy niin tuo pariskunta ei kelpaisi enää edes sittariin väijyyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirveellä töitä. kirjoitti:

Täällä on nykyään paljon poliiseihin viittaavia kirjoituksia. Haapalaa kehutaan ja moititaan, kuten muutakin virkavaltaa. Itse näen asian niin et niitä "oikeita" poliiseja on pari prosenttia, loput ylimielisiä paskoja. Etsimällä etsitään ketä päästään hakkaamaan. Miksi Haapala ei kerro oman kaupungin asukkaille esim. naapurikunnassa Leppävirralla sattuneesta välikohtauksesta. Oliko poliisit siinäkin esimerkillisiä?? Rohkenen epäillä. Kyseiset poliisit, mies ja nainen tulisi pieksää oikein kunnolla kaiken kansan nähden ja omilla pampuillaan. Hakkasivat nuoren miehen miltei henkihieveriin Leppävirran siwan edessä, mies makasi maassa, pamppua tuli joka puolelle, rintaa painettiin koko painolla ollen nuoren miehen päällä, kylkiluita murtui, mies makasi verissään ja aivan järjetön pieksäminen vaan jatkui. Vois sille naispoliisillekin antaa sitä omaa pamppuaan niin että tuntuu, työntää se vaikka sinne ja pieksää toisella. Miten tuollainen voi olla mahdollista ja keskellä kirkasta päivää. Syytteet on nostettu, mutta eihän poliisit mitään saa. Seuraavia uhreja etsimään vaan. Poliisiko auttaa, ja vitut. Kuoleman tuomiokin olisi liian lepsu tuollaisille poliiseille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu